Koripallo.com

Korihait 2024-2025

Viestejä
2
Ai niin, en muistanutkaan, ettei länsirannikolla ymmärretä huumoria eikä osata lukea rivien välistä. Täytynee muistuttaa vanhasta sanonnasta: Kotkassa vittuilu on välittämistä. UU:n vuoden 1990 mestarijoukkueesta sen verran, että viesti kohdistui UU:n olemattomaan kasvattajaseurastatukseen. Saariston Eki, Niemisen Petteri, Raitasen JR ja kumppanit olivat hienoja pelaajia ja ansaitsivat kultamitalit. UU:n kasvatteja ratkaisuottelussa olivat Kimmo Heinonen ja Heikki Mäkitalo, eikä kumpikaan heistä käynyt kentällä, mikä oli varmasti viisautta. KTP ja sen seuraaja KTP-Basket ovat voittaneet yhteensä kuusi SM-kultaa, kuusi hopeaa ja yhdeksän pronssia. Yksi mestaruus jouti Kotkasta hyvin Ukille.
On rohkea väittää, että Mäntyset, Aallot ja Kaukiaiset olisivat jääneet mätänemään Kotkaan. Mitähän mieltä satamakaupunkiin lukuisista houkutuksista huolimatta jääneet KTP-ikonit ja maajoukkueratsut Pertti Martila ja Jarkko Tuomala ovat väitteestä. Tällä kaudella KTP voitti sekä 17- että 16-vuotiaiden suomenmestaruudet, joten valmennustietoa taitaa löytyä edelleenkin.
Hyvä, että Ukissa käy 900 katsojaa pudotuspeleissä eli kuusi prossaa kaupungin väkiluvusta. 3000 asukkaan Vimpelissä käy toisen lajin ratkaisupeleissä 3000-5000 katsojaa. Innostuksella ja innostuksella on sittenkin eroa.
Kotkassa voisi olla vetävimmissä peleissä vaikka 3000 katsojaa, jos halliasiat olisi saatu ajan tasalle ja ajanmukainen areena rakennettua jo vuosia sitten Jumalniemen kauppakeskusalueella Kotkan ja Karhulan väliin. 50 vuotta sitten rakennettuun Karhuvuoren urheilutaloon eli nykyiselle Steveco Areenalle sulloutui aikoinaan finaalimatseissa pöytäkirjan mukaan 2400 katsojaa, todellisuudessa jopa 2700. Nykyään voisi ottaa maks. 1700. Kateeksi käy Kauhajokea, Saloa, Joensuuta ja kohta Nokiaakin.
Korostan lopuksi, että olen aina tykännyt Ukin korisjengistä oli se sitten UU tai Korihait. Pirteän tuulahduksenhan seura toi tälläkin kaudella.
Sun viestejä kun lukee niin ei ole oikein muuta mahdollisuutta kuin lukea rivien välistä, sillä itse sanallisessa tuotoksessa on kovin vähän järkeä.

Miten kaudella 1989-1990 vasta 15 vuotta vanhalla seuralla voisi edes teoriassa olla useampi, merkittävässä roolissa oleva oma kasvatti? Uki pystyi tuolloin houkuttelemaan pelaajia työpaikoilla, (puoli)ammattimaisella toiminnalla ja varmasti rahalla. Vertaa vaikkapa Merikulleihin tai Karhuun, ei sielläkään turhan montaa omaa kasvattia kentällä kirmaa, eikä sinun lisäksesi juuri kukaan jaksa vinkua mistään ostojoukkueista. KTP:n jengistä vielä sen verran, että eipä siellä Marttilan tai Isä-Tuomalan jälkeen muut Kotkan pojat koreja tehneet. Tai Pounds lasketaan varmaan omaksi kasvatiksi? Eihän koko sarjasta tulisi lähtökohtaisesti mitään, ei silloin eikä nyt, jos pelit pitäisi omilla kasvateilla + jenkeillä pelata.

Pyrintökin voittanut muutaman junnujen mestaruuden viime vuosina, mutta näkyykö se pelaavassa kokoonpanossa? Tai edes penkillä? Varsinkin HBA-aikana, junnujen mestaruudesta on ollut hyvin pitkä matka edes liigan lämmittelyyn, saati sitten pelaavaan kokoonpanoon. Mutta palatakseni Mäntysiin, Aaltoihin, tai Kaukiaisiin, jos Kotkassa oli niin perkeleen hyvä olla, niin minkä takia em. lähtivät pois sieltä? Eikö Marttila ja Tuomala käyneet kertomassa pojille, että satamakaupungissa on paljon valmennustietoa? Faktahan on, että jokainen näistä pelaajista pääsi seuraavalle tasolle vasta lähdettyään Kotkasta. Ja muuten, Aalto tai Kaukiainen ei ole KTP:n kasvatteja. Sori.

En tiedä miten helvetissä Vimpeli liittyy tähän vääntöön, mutta mukavaa nippelitietoa joka tapauksessa. Kotkan seudun maantieto myös tervetullutta, Jumalniemi kuulostaa leppoisalta kesäkohteelta + ilmeisesti Ukista puuttuva kauppakeskuskin löytyy. Mutta en kyllä usko hetkeäkään että KTP:n viime kauden peleihin olisi ollut 3000 henkeä tulossa, vaikka olisi kuinka uusi halli.

Mutta nyt voisi Kotkan poijjaat hiipiä takaisin omaan ketjuun, tullaan/tulkaa vittuilemaan sitten taas syksyllä ensimmäisten keskinäisten otteluiden jälkeen. Ei sillä että Ukin ketjussa ihan hirveästi mitään älyllistä tapahtuisi muutenkaan, mutta ette te sitä tasoa ainakaan nosta.

JA ettei jälleen menisi vain kotkalaisille vittuiluksi, niin alla ilmeisesti Mestareiden liigasta(?) kaudelta 90-91 UU vs. Aris. Vieraspeli Kreikasta löytyy samalta kanavalta. Ariksessa pelaa muuan Nick Galis, joka kohdassa 8:15 tarjoilee varsinkin tuon ajan taitotasolle aivan törkyisen syötön. Jos jollain ylipäätään on näitä vanhoja UU:n pelejä jossain digitaalisena, niin laittakaahan jakoon!

Viestejä
12
Viimeiseen virkkeeseesi viitaten, Joel Mäntynen puhkesi kukkaan Kouvoissa, Mikael Aalto liigatasolla Korihaissa, Kaukiainen Kouvoissa / Kauhajoella, ja Tumba Joensuussa. Jos nämä henkilöt olisivat jääneet KTP:hen, heistä ei olisi tullut puoliksikaan niitä pelaajia mitä ovat nykyään. Hyvä että lähtivät, eivätkä jääneet mätänemään Kotkaan. Olisi myös kiva kuulla että millä perusteella uskot, että uuden joukkueen kokoaminen onnistuu varmasti?
Mihin perustat näinkin oppineen väitteen? Pelkästään se, että olet opetellut kirjoittamaan paremmalla ulkoasulla kuin joku toinen ei mielestäni riitä tälläisten asioiden laukomiseen. Sinulla on varmasti omassa päässäsi isokin niskalenkki Kotkan kirjoittajasta.

Vai väitätkö tosiaan, että Ukissa treenataan paremmin kuin muualla?

Mikael Aallosta on myöskin turha ottaa yhtään kunniaa kenenkään, hänhän olisi ollut valmis liigatasolle paljon aikaisemmin ja pois lukien pari kärkiseuraa, samankaltainen rooli kuin Ukissa olisi mahdollistanut "kukkaan puhkeamisen". Nyt kävi tuuri, että saatiin sponsoreilta rahaa ja kerrankin pullon pohja sijainnista kartalla oli hyötyä.

Olivat Kotkan kasvatteja tai ei, niin oliko Kotka tässä sitten hyvä ponnashdulauta? Tuliko sieltä pohja kavereiden menestykselle? Lähtijöiden perusteella Ukihan on aivan helvetin moinen state-of-art fasiliteetit omaava koriskaupunki, kun lasketaan mukaan Valtoset, Ogit jne. Huh!

Totuus kuitenkin on se, että pelaajat kehittyvät eri aikaan, ja ei ehkä noin aikuisiällä ole merkitystä missä pelaa, kunhan pelaa. Roolitus kohdilleen jne. Vai uskotko että Poharilla treeni menee paremmin perille kuin Kotkassa?

Totuus on kuitenkin se, että siellä on monina kausina tuskiskeltu että saadaan kaikkii treeneihin 5v5 pelit ja nytkin penkillä istuu maskotti. Onneksi, lajina ja kotimainen liiga sallii n. 5:llä ammattilaisella sarjan pelaamisen vielä jonkinlaisella "menestyksellä". Siitä syytä tätä lajia pelataan Ukissa, Salossa, Kotkassa ja mm. Lapualla.
 
Viestejä
188

Uki is bäck ja sä voit nyt suksia takaisin KTP lankaan, kotkalainen maskotti.
 
Viestejä
75
Raha, raha se oli tämän päätöksen suurin tekijä ja myös se, että Darko halunnu sitoutua pidempään projektiin toisin kuin Ivan. Kotka näki toisin, olivat valmiit maksamaan pyydetyn summan, joka kuulopuheiden mukaan on enemmän mitä Korihailta pyysi ja mitä KH ei ollut valmis maksamaan. Kotkalla kuitenkin kypsyy siellä kakkosena tulevaisuuden päävalkku.

Mielestäni tässä kohtaa kuitenkin resurssit huomioiden paras mahdollinen ratkaisu. Tuntee seuran ja kaupungin, sekä on ollut jo mukana mahdolllistamassa seuralle parasta sesonkia yli kymmeneen vuoteen!

Nyt rahaa säästyy mukavasti Aallon palkkaan;)
Ikävä herättää sinut märäst päiväunestasi. Aalto on jo muualla
 
Viestejä
252
Loppui joukkueilla pelit ja tuli valomerkki. Perinteinen loppuillan snagari-tappelu sitten täällä näköjään kuvastamassa uupumusta ja laskuhumalaa. :)
 
Viestejä
518
Tuotahan se on ollu jo vaikka kuinka monessa keskusteluketjussa. Tänä kuluvana kautena ryöpsähtänyt ulos KTP:n omasta keskustelusta ja rönsyillyt ihan jokapuolelle foorumia. Veikkaan, että @Ylläpito on lähiaikoina antanut eniten banneja ja varoituksia kotkalaisiksi identifioituville?

Tähänkin ketjuun voisi tehdä kevätsiivouksen.
 
Ylläpito

Ylläpidon jäsen
Viestejä
4 589
Kyllä. Otettakoon tämä sellaisena vihellyksenä ja loppuna tälle nokittelulle. Rangaistus- ja varoitushistoriaakin on muutamalla kotkalaisnimimerkillä siinä määrin, että voi pian jäädä olympiakarsinnatkin kommentoimatta.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös