Iltalehti:
Onnettomuus tapahtui hieman ennen iltakahdeksaa Viitostiellä Alajärven kylällä.
17 kilometriä Ämmänsaaren pohjoispuolella, juuri ennen Pirttijärven ja Kovajärven yhdistävää kannasta auton eteen juoksi poro. Pohjoiseen päin ajanut toiminnanjohtaja yritti ilmeisesti väistää eläintä, mutta ei onnistunut välttämään törmäystä. Rytäkän seurauksena mies menetti autonsa hallinnan.
Henkilöauto suistui tien vasemmalle puolelle, nousi kaiteen päästä sen päälle ja kieri katon kautta siltapenkerettä pitkin alas. Tämän jälkeen ajoneuvo iskeytyi jään läpi veteen muutaman metrin päähän rannasta.
Raskaana olevan Papinahon vaimon onnistui päästä ulos autosta ja pelastautua jäälle. Toiminnanjohtaja Papinaho jäi sisälle loukkuun.
Poliisin mukaan nainen näki rannalla valoa, käveli jäätä pitkin noin sata metriä läheiseen taloon ja hälytti apua. Hätäkeskus sai ilmoituksen onnettomuudesta kahdeksan aikaan. Joensuulaisnainen vietiin hoidettavaksi Kainuun keskussairaalaan Kajaaniin.
- Toistaiseksi ei ole tietoa, kuinka pitkään nainen ehti olla autossa. Ilmeisesti hän ei kylmettynyt kovin pahasti, koska pääsi omin avuin talolle, ylikonstaapeli Kyösti Tolonen Suomussalmen poliisista kertoi Iltalehdelle myöhään eilisiltana.
Antti Papinaho. (KARJALAINEN)Papinaho löydettiin hukkuneena auton sisältä kuljettajan paikalta noin tunnin päästä onnettomuudesta. Järvi on auton uppoamispaikalla äkkisyvä, mikä hankaloitti pelastustehtävää.
Suomussalmen poliisin mukaan tiistai-iltana Viitostiellä vallitsi normaali talvinen ajokeli. Onnettomuuspaikalla on 80:n nopeusrajoitus.
Järven pinta on nelisen metriä tien pintaa alempana.