Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

[giggolo]

Oiskoha Al Horfordista ja Acie Lawsta nostamaan vuostuhannen räpeltäjät vihdoin kunnioitettavamille sijoille? Joukkueessaha oli vain Johnson, joka vastasi NBA:n huipputasoa ennen tätä draftia.

Möttölän esityksille rupujengissä 2000-luvun alussa kyllä vähän masentaa... :-[

 

[Hillomunkki]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Josh Smith kaivelee jossain terävää esinettä selästä.

Nuo varaukset tulivat Atlantalle tarpeeseen: Iso mies ja takamies. Tuolla porukalla taistellaan Playoff paikasta ensi kaudella. Ja tuossa on vielä varaa lisäkuppoihin. 3 paikka on edelleen aika täynnä.

 

[13th man]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Ihan mielenkiintoisia pickkejä ja varmasti vahvistaa joukkuetta taistelemaan play-off paikasta,mutta tuntuu siltikin että jäi jotain hampaankoloon.Kuka tietää mitä oltaisiin saatu jos oltaisiin treidattu pickit...

Vaikka pidän Acie Lawsta, Atlanta tarvitsee ehdottomasti enemmän pass-first PG:tä.Tuntuu että jätettiin taas uusi Deron/Paul/Roy varaamatta,kun ei otettu Conleytä.Toivottavasti olen väärässä.Horford tuo syvyyttä penkiltä PF/C paikalle ja varmasti tulee saamaan kovia minuutteja rookie kaudella.Odotellaan kuitenkin vielä treidejä!Pliis!

Oiskohan BK niin tyhmä että Francis on tulossa Airport Cityyn?

 

[EB_evakossa]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Ihan mielenkiintoisia pickkejä ja varmasti vahvistaa joukkuetta taistelemaan play-off paikasta,mutta tuntuu siltikin että jäi jotain hampaankoloon.Kuka tietää mitä oltaisiin saatu jos oltaisiin treidattu pickit...

Amaresta taisivat puhua Draft-tilaisuuden alla osana Garnett-kauppaa, mutta homma kuulemma kusi siihen, ettei Atlantan johto osannut taaskaan tehdä päätöksiä.

 

[13th man]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Toivottavasti Atlanta lähtisi Yi:n perään.Childress ja Lue tai Salim+S.Williams?

 

[Hillomunkki]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Pitääpä nostaa tämä ylöspäin koska topiikin aloittaja haisteli jo kesäkuussa sen, mitä kummaa Atlantassa tapahtuu. Kaksi kotipeliä, tupa täynnä kummallakin kertaa, Dallas ja Phoenix saanut selkäänsä ja pari niukkaa tappiota, jotka olisi ollut voitettavissa.

Onko tämä taas kerran vain hyvä alku ja homma valuu hiljalleen reisille, kun kausi etenee vai onko kyseessä oikeasti varteenotettava playoff-joukkue? En nyt halua maalata piruja seinille, mutta vanhana Hawks miehenä kallistun jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle ja tässä muutama syy.

- Atlanta on ollut selkeesti parempi levyreissä kuin yksikään vastustaja. Jos levarit voittaa pelistä toiseen niin sillä pääsee jo pitkälle. Atlanta on hyvä levypallojoukkue. niin väärältä kuin se kuulostaakin.
- Horford on heti alusta valmis pelaaja. Hyvää peliä korin alla ja reilu 9 riparia peli
- Shelden Williams, niin paska pick kuin olikin, on pelannut penkiltä hyvin ja puhdistanut roskat myös kiitettävästi korirenkaan ympäriltä.
- M.Williamsista alkaa myös olemaan jo pelikelpoinen ja oikeuttaa edes hiukan valintaansa ennen Paulia ja D.Williamsia. Ottaisin kyllä kumman tahansa joukkueeseen Williamsin sijasta silmiä räpäyttämättä, mutta 17 pistettä/peli kelpaa kyllä.
- Johnson edelleen All-Star tasoa.

takamies osasto on edelleen hiukan auki, mutta homma on nyt toiminut. Lue ja Law pelaavat takamiehenä, mutta Johnson on se joukkueen varsinainen pelintekijä. Law vaikuttaa varsin kehityskykyiseltä ja toivon mukaan ottaa jatkossa enemmän vastuuta ja voittaa aloittavan PG roolin itelleen.

Onko Atlanta sittenkin nousemasta hiljalleen suosta?

 

[käyttäjätunnus]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Jaahas, pitihän selata kauas löytääkseen Atlanta Hawks -ketjun...

Olen jo aiemmin hahmotellut Charlotelle ja Minnesotalle askelmerkkejä, miten ne voisivat nousta vakavasti otettaviksi pudotuspelijoukkueiksi. Seuraavana olisi tarkoitus ottaa käsittelyyn idästä Atlanta ja lännestä Golden State. Löytyisikö tässä odottaessa kellään sanottavaa näiden joukkueiden toilailuista tänä terassikautena?

Otetaan myös vastaan ideoita/toiveita siitä, mihin joukkueisiin paneudutaan näiden jälkeen.

 

[käyttäjätunnus]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

COUSIN SALIN ASKELMERKIT MENESTYKSEEN, OSA 3: ATLANTA HAWKS

Vastapalkattu GM Danny Ferry laittoi välittömästi tuulemaan kauppaamalla ylipalkatut keskinkertaisuudet Joe Johnsonin ja Marvin Williamsin erääntyviä sopimuksia vastaan. Atlanta vaikutti olevan tuomittu ikuiseen "50 voittoa ja toisen kierroksen exit" -kierteeseen, mutta nyt onkin taas toivoa paremmasta huomisesta.

Rakennuspalikat:

• Al Horford. Ehkä sarjan monipuolisin, aliarvostetuin ja kohtuullisimmin palkattu iso pelaaja. Pystyy pelaamaan molemmissa ison miehen rooleissa, mutta olisi parhaimmillaan nelospaikalla. Todellinen joukkuepelaaja molemmissa päissä kenttää, joka ei ole juurikaan heikkouksia.
• Josh Smith. Hyperurheilullinen nelospaikan pelaaja, joka on kypsynyt vuosien varrella varteenotettavaksi koripalloilijaksi. Erinomainen heitontorjuja ja viimeistelijä, hyvä levypallopelaaja ja pallonkäsittelijä. Suurin heikkous peliälyssä ja varsinkin heitonvalinnoissa, koska rakastaa epävarmaa hyppyheittoaan. Sopimus päättyy tulevan kauden jälkeen.
• Jeff Teague. Urheilullinen ykköspaikan pelaaja, joka on hyvä puolustuspelaaja, mutta muuten ei loista millään osa-alueella. Kehittynyt vuosi vuodelta ja omaa edellytykset keskitason aloittavaksi pointiksi. Kahlittu vapaaherra ensi kesänä.
• Lou Williams. Kuudennen miehen perikuva kirjattiin Philadelphiasta keskitason poikkeuksella "monivuotiseen" sopimukseen. Räjähdysherkkä hyökkäyspään pelaaja, joka pystyy pelaamaan molempia takamiehen paikkoja. Keskiverto kaukoheittäjä, joka tekee tuhonsa pääasiassa vapaaheittoviivalta.
• John Jenkins. Ykköskierroksen varaus, jossa oli ehkä tilkkanen haun makua. Hiukan alimittainen, mutta puhdas heittäjä kakkospaikalle.

Täkyt:

• Anthony Morrow, Devin Harris, Kyle Korver, Zaza Pachulia. Käyttökelpoisia pelaajia päättyvillä sopimuksilla.
• Omat varaukset, Houstonin lottosuojattu ykköskierroksen varaus 2013.

Tarpeet:

• Aloittavat kakkos- ja kolmospaikan pelaajat. Lou Williams on "ihan hyvä" vaihtoehto aloitusviisikkoon, mutta optimitilanteessa hän tulee peliin kuudentena pelaajana. Kolmospaikka on siten tällä hetkellä kriittisempi. Koska Jenkins on joukkueen ainoa varsinainen heittäjä (mikäli Morrowta tai Korveria ei pidetä ensi kautta pidempään), olisi kolmen pisteen uhka toivottava ominaisuus.
• Puhdas sentteri rotaation kolmanneksi isoksi mieheksi. Vapauttaa Horfordin pelaamaan nelospaikkaa. Toiveena liikkuvuus ja urheilullisuus, jotta pysyy muun kokoonpanon mukana vauhdikkaassa koko kentän pelissä. Pachulia kelpaa jatkossakin, jos ei vaan käy liian kalliiksi.
• Penkki, varsinkin etukentän osalta. Mieluiten nuoria ja lupaavia pelaajia sekä halpoja veteraaneja.

Ullakkotila nyt: 1,957 miljoonan jokatoisvuotinen poikkeus käyttämättä.

Ullakkotila tulevaisuudessa: Sopimuksen alla on tämän kauden jälkeen vain Horford, Williams ja Jenkins (ja DeShawn Stevenson, joka voitaneen tarvittaessa ostaa ulos), joten ullakkotilaa olisi maksimissaan käytössä jopa 40 miljoona. Tästä luonnollisesti vähennetään kaikki varaumat ja jatkosopimukset halutaan sorvata ainakin Smithille ja Teaguelle. Varovasti arvioiden vapaaherroihin on käytettävissä noin 15 miljoonaa.

Mitä sitten?: Atlantalla olisi palaset (Horford, rutkasti päättyviä sopimuksia) hieroa kauppaa Howardista, mutta tämä tuskin on realismia, koska Howard haluaa isommille areenoille esiintymään.

Jos lähdetään rakentamaan joukkuetta nykyisen rungon ympärille, on tärkein palanen ensi kesänä Josh Smith. Jos hänet saadaan alle 15 miljoonalla, niin erinomaista. Jeff Teaguen käypä hinta lienee jossain 5-6 miljoonan tienoilla. Jos Pachulia vielä jatkaisi nykyisellä hinnalla, niin ei muuta kuin jatkoon.

Vaihtoehto A:
Atlanta voisi yrittää helpottaa Indianan tulevaa luksusverotuskaa tarjoamalla ennen siirtoikkunan umpeutumista Danny Grangerista päättyviä sopimuksia (vaikkapa Harris ja Korver) ja toista ykköskierroksen varausta. Tämä ratkaisu tosin söisi merkittävän osan ensi kesän ullakkotilasta.

Tämän jälkeen olisi käytössä ensi terassikaudella noin keskitason poikkeaman verran rahaa, jolla saataisiin kakkospaikalle vaikkapa Tony Allen. Varaustilaisuudessa olisi käytettävissä todennäköisesti ykköskierroksen jälkimmäisen puoliskon varaus, jolla haettiin parasta mahdollista etukentän pelaajaa (3-4 paikat), kuten Dario Saric (Chad Ford Top 100, 18.), C.J. Leslie (21.), Mason Plumlee (24.)

Viisikko olisi tällöin Teague-Allen-Granger-Smith-Horford. Penkki Williams, Jenkins, C.J. Leslie, Pachulia.

Vaihtoehto B:
Atlanta hankkii ennen siirtorajaa kolmospaikalle todellisen puolustuspään kauhun Milwaukeesta: Luc Richard Mbah a Moute. Bucksin on huhuttu olevan valmis heivaamaan kaveri armahduspykälällä (en kyllä tiedä miksi), joten vaihdon päättyvään sopimukseen (Morrow?) luulisi kelpaavan. Tällöin Milwaukee voisi säästää vielä lisää rahaa ja heivata Drew Goodenin ensi kesänä.

Kakkospaikalle voitaisiin kirjata ensi kesän vapaaherroista vaikka Kevin Martin tai J.J. Redick ja rahaa riittäisi todennäköisesti vielä kohtalaiseen isoon mieheen. (Chris Wilcox? Brandan Wright? J.J. Hickson? Amir Johnson?). Varaustilaisuudessa olisi käytössä jopa kaksi puolivälin ykköskierroksen varausta (oma ja Houston), jotka voitaisiin paketoida ja hakea kolmospaikan pelaajaa, jolla on suunnattomat potentiaaliset mahdollisuudet, kuten Tony Mitchell (9.) tai Saric.

Viisikko olisi siis Teague-Redick-Mbah a Moute-Smith-Horford. Penkiltä Williams, Jenkins, Tony Mitchell, Amir Johnson, Pachulia.

Vaihtoehto C:
Mennään tuleva kausi nykyisellä porukalla, heivataan Stevenson, sanoudutaan irti kaikista seuraavan kauden poikkeuksista ja oikeuksista, jaetaan ullakkotila Chris Paulin ja Andrew Bynumin välillä. Tarvittaessa käytetään Smithiä ja Teagueta kirjakaupassa.

Rakennetaan joukkue kolmikon Paul-Horford-Bynum ympärille.

Arvio: Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa eivät tarjoaisi juuri parannusta siihen, mitä Atlantalla on viimeiset pari vuotta ollut. Joukkue olisi kuitenkin materiaaliltaan jonkin verran laajempi ja ennen kaikkea halvempi.

Kolmas vaihtoehto vaatisi paljon rohkeutta, mutta maksaisi mahdollisesti itsensä takaisin todellisena mestaruushaastajana.

 

[Clump Comest]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Tein vastaavan vastauksen (pidemmällä kaavalla) yhden kerran tuohon GSW-topikkiin, mutta tajusin myöhemmin, että jos johonkin niin Atlanta Hawksin joukkuekeskusteluun tämä kuuluu nasevasti kuin Yao Ming tähdistöottelun aloitusviisikkoon.

"Cousin Salin askelmerkit menestykseen"™ -osioita, jotka ovat todella mahtavia, lukiessani olen kuitenkin kiinnittänyt huomioni yhteen asiaan, joka toki on asiantuntijapiireissä ollut tunnettu asia jo pidemmän aikaa (Toki sen olen minä ja muutkin tiedostaneet, mutta nostetaan asia nyt esille.), joka myös liippaa läheltä toisessa viestiketjussa käytyä keskustelua varaustilaisuuden välttämättömyydestä.

Näillä joukkueilla, joita Cousin Sal on esille tuonut (Hawks, Warriors, Timberwolves, Kings, Raptors...) on selvä yhteys: ne ovat ikuisia häviäjiä, jotka eivät ole koskaan menestyneet, eivätkä koskaan tule menestymään. (Ikuisuus rajoittuu siis nykymaailmassa luonnollisesti 2000-lukuun, ja joissakin tapauksissa lähinnä 2010-luvulle.) Huomattavaa on nähdä, mistä näitä joukkueita tulee: Oaklandista, Minneapolisista, Sacramentosta... ah, se medianäkyvyys!

Joka tapauksessa, Atlanta Hawks symboloi kaikkea sitä, mikä on trendi nykyisessä NBA:ssa. Joukkue on hyvä, vakituisesti pudotuspeleihin etenevä joukkue, usein toisellekin kierrokselle. Mutta se siitä. Se ei koskaan tällä joukkuerakenteella (Johnson-Smith-Williams-Horford, jopa avainpelaajien nimet kertoivat miten keskinkertainen, hajuton, mauton ja väritön Hawks on.) olisi voinut saavuttaa parempaa. Sanottakoon Joe Johnsonista mitä sanotaan, niin hän kuitenkin on erinomainen pelaaja, kuin myös Josh Smith ja Al Horford. He ovat tarpeeksi hyviä pelaajia johtamaan joukkue toiselle kierrokselle, mutta ikävä kyllä ei pidemmälle. Ja koska NBA:ssa ollaan mestaruuksia varten, niin eihän tällaiseen voida tyytyä.

Kuitenkin. NBA:ssa menestys tulee sykleissä, Lakersia lukuunottamatta. Joukkue menestyy, tähtipelaajat vanhenevat, heidät vaihdetaan nuorempiin tietyn siirtymäkauden aikana (on se sitten yksi kesä, kausi tai viisi kautta) ja tämän jälkeen menestytään jonkin aikaa. Toistetaan.

Karkeasti arvioituna on olemassa kaksi tapaa luoda menestyvä joukkue. A) Draftin kautta (kts. Oklahoma City Thunder) ja B) vapaaherrojen kautta (kts. Miami Heat).

Vaihtoehto A) on piinallinen Hawksille et al. Joukkue on hyvä, ja mikä seura oikeasti haluaa luopua NBA:n hyvinkin top-8-joukkueesta rypeäkseen pohjamudissa vähintäänkin kolme kautta? Todettakoon uudemman kerran, Joe Johnson ei ole huono pelaaja. Miksi luopua oikeasti hyvästä pelaajasta, jotta joukkueesta tulisi huonompi? Tämä on mahdollista tällaisille "ei ihan huonoin, mutta ei ihan pudotuspeleihinkään" -joukkueille (Esimerkiksi Detroit Pistons?), mutta henkinen este on suurehko tällaisille melko hyville joukkueille. Varsinkin jos nähdään, että joukkueessa on lukuisia pelaajia, jotka ovat juuri saavuttamassa uransa huipun, on jälleenrakennus pohjan kautta vähemmän houkutteleva vaihtoehto. (Esim. Hawks ja Smith-Horford, tuskin malttaisivat odottaa uutta viiden kauden kierrosta ennen uutta mahdollisuutta olla contender. Warriors ja Bogut ja Lee. Trail Blazersin Aldridge.)

Vapaaherrojen kautta voidaan sitten lähteä. NBA:ssa on noin kymmenen todelliseksi supertähdeksi luokiteltavissa olevaa pelaajaa, jotka pelaavat noin kuudessa joukkueessa. Ja nämä kaikki ovat todellisia contendereja, ja oikeastaan ainoita sellaisia. (Vain nykyisen Spursin voidaan sanoa olevan contender ilman tällaisia ja Magicilla olevan supertähti olematta contender, mutta nämä nyt ovat semanttisia seikkoja.) Tarvitaan tällainen franchise-pelaaja, ja ei riitä että hän on Joe Johnson, vaan täytyy olla Kevin Durant tai Chris Paul, jotta voidaan unelmoida mestaruudesta. Sellainen voi tulla varaustilaisuudesta kuten Durant, tai nyky-NBA:ssa yhä useammin vapaaherruuden kautta. On kuitenkin selvääkin selvempää, että menestyäkseen joukkue täytyy rakentaa tällaisen ympärille.

Ja nyt siihen pointtiin: Cousin Sal antoi Atlantalle kolme vaihtoehtoista reittiä menestykseen, mutta käytännössä myöntää, että vain yhdellä näistä on potentiaalia mestaruuteen. Se on antaa kaiken muun mennä, hankkia ikioma big three (Paul - Horford- Bynum) ja sen jälkeen kaapia veteraaneja ja omia varauksia halvalla ympärille. Kaikki muut vaihtoehdot, missä joukkuetta rakennetaan korkeintaan All-Star-tason pelaajien ympärille, eivät tuota muuta kuin laadukasta keskinkertaisuutta, mikä on se toivottomuuden suurin taso: ei toivoa paremmasta nykyisyydestä ullakon ollessa täynnä (Ja sehän täyttyy, koska joukkue haluaa luoda mahdollisimman hyvän keskinkertaisuuden tason.) eikä paremmasta huomisesta. Vain todella rohkealle kaiken yhden kortin varaan heittämisellä (Lähinnä terassikausi: tällä kertaa kts. Dallas Mavericks.) on mahdollista nousta haastamaan muut isot mestaruudesta.

Sitten viitataan vielä sinne markkina-aluekeskusteluun. Onko "jollainatlantalla", saati sitten Minneapolisilla, mahdollisuuksia kamppailla Los Angelesia (Clippersia) tai edes Philadelphiaa vastaan kamppailtaessa vapaaherroista? Oklahoma Citylla ei varmasti olisi, joten heidän onnensa oli luoda se vahva joukkue parin onnistuneen varaustilaisuuden kautta, minkä kautta se pystyy muuttumaan itseään houkuttelevammaksi markkina-alueeksi pelaajalle. Onko siten Atlantankaan mitään järkeä edes yrittää odottaa jackpot-kesää, vaan pitäisikö sen vain nöyrästi lähteä jälleen odottamaan kolmea peräkkäistä top-5-varausta? Voisi myydä Horfordinkin vaihdossa pariin kärkivaraukseen.

 

[käyttäjätunnus]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Hyvää pohdintaa, Clump Comest, ja aina on ilo saada keskustelua syntymään!

Pari kommenttia:

Varaustilaisuuden kautta rakentamisessakin on kaksi vaihtoehtoa:

• OKC:n tapa, joka vaatii valtavan hyvää onnea, sillä runkopelaajat pitää käytännössä kaapia 2-3 vuoden aikana (Durant-Westbrook-Harden), koska sen jälkeen joukkue on liian hyvä, jotta pääsisi varaamaan ihan kärjessä. Jos taas joukkue ei ole hyvä, voi yhtä hyvin aloittaa uudestaan alusta.
• Bostonin (ja Houstonin) tapa, jossa kerätään varauksia ja nuoria pelaajia täkyiksi, joita vaihdetaan (tai yritetään vaihtaa) tähtipelaajiin.

Kuten Houstonin esimerkistä ollaan nähty, toinen vaihtoehto on hyvin vaikea toteuttaa, koska tähtipelaajia tulee niin harvoin saataville. Ensimmäisestä on puolestaan hankala kirjoittaa mielenkiintoisia "askelmerkkejä", koska lopputulos olisi suurin piirtein tämä:

"Atlantan tulisi vaihtaa hyvät pelaajansa varauksiin ja toivoa parasta."

Mielenkiintoisempaa on mielestäni yrittää kehittää suurin piirtein realistisin keinoin joukkueen nykyisistä palikoista pudotuspelien kestomenestyjää. Mestaruusjoukkuetta muuten ei voi kasata, kuten Miamissakin huomattiin vuosi sitten: voit vain koota joukkueen, jolla pystytään menemään pudotuspeleissä pitkälle ja toivoa sitten että on "sinun vuotesi".

Atlantaan palatakseni. Johnson-Williams-Smith-Horford rungossa oli oikeastaan kaksi ongelmaa: ensimmäisenä se, että pelillinen johtaja Joe Johnson alkoi osoittaa ensimmäisiä ikääntymisen ja hidastumisen merkkejä. Toisena taas se, että joukkue alkoi käydä kovin kalliiksi ja sen takia kokoonpano kapeaksi. Nimenomaan näihin ongelmakohtiin pyrin etsimään vastauksia, vaikka en merkittävästi parempia joukkueita onnistunutkaan Atlantalle kokoamaan.

Kysymys onkin siten enemmänkin muotoa, maksatko toisen kierroksen exitistä mieluiten Joe Johnsonille ja Marvin Williamsille 30 miljoonaa, Tony Allenille ja Danny Grangerille 18 miljoonaa vai J.J. Redickille ja Luc Richard Mbah a Moutelle 10 miljoonaa?

 

[Clump Comest]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Totta, joukkueen rakennus voitaisiin jakaa jopa neljään perustyyliin:
1. Varaustilaisuus suoraan omien varausten kautta = Oklahoma City
2. Varaustilaisuus epäsuorasti kauppojen kautta = Boston Celtics (Los Angeles Clippers)
3. Varaustilaisuus lähtökohtana, jota täydennetään kauppojen ja vapaaherrojen kautta = Dallas Mavericks (Orlando Magic)
4. Vapaaherrojen kautta = New York Knicks

Itse asiassa, jos käytetään tätä, näinkin jäykkää, jakoa, niin olisi itse asiassa melko ilmeistä, että ylivoimaisesti paras tapa rakentaa joukkue on vaihtoehto 3. Tähän muottiin osuvat 2000-luvun menestysjoukkueista (finalistit lukuunottamatta vuosikymmenen alun idän joukkueita) oikeastaan kaikki tämän kauden OKC:ta lukuunottamatta (Boston ja Miamikin ovat periaatteessa Waden ja Piercen+Rondon ympärille rakennettuja, mutta ehkä nämä kuitenkin ovat de facto 2. ja 4. optioita.). Nowitzkin, Duncanin, Bryantin, Howardin ja Jamesin Cavaliersin joukkueiden välillä on suorastaan hämmästyttävä määrä yhtäläisyyksiä tällaisessa supertähti-all star-rotaatiopelaaja -jaottelussa, mutta tietenkään tämä ei ole näin mustavalkoista. Kuitenkin, karu totuus on, että draftin kautta joukkueen rakentaminen on kaikkein riskialtteinta ja vaikeinta. OKC on esimerkki, joka hämää liikaa ihmisiä. Edellinen näin vakuuttavasti omiin varauksiin tukeutuen menestynyt joukkue taitaa olla Utah Jazz. (Ja tietenkin Jordanin Bulls, mutta se olisi niin tylsä esimerkki.)

Ymmärrän pointtisi tässä realistisessa tienrakennuksessa, mutta toisaalta, analyysissakin tulisi aina huomioida se, ettei NBA-joukkueella voi olla muita tavoitteita kuin mestaruus kymmenen kauden sisään. (Tässäkin kai realismia on se, että usea joukkue haluaa vain tehdä voittoa taloudellisesti, mutta tätähän ei voida julkistaa. Fanilla on oltava uskoa mestaruuteen ennemmn tai myöhemmin.) Siksi toisaalta olisikin mielenkiintoista nimenomaan pohtia, miten vielä muuttaa tuo 20 säästettyä miljoonaa (Johnson-Williams -> Redick-Mbah a Moute) siksi viimeiseksi palaseksi, jolla voidaan todella muuntautua second-round exitistä konferenssifinaali/NBA-finaalijoukkueeksi. Ja kuten viittasit, silloin on aina realistinen mahdollisuus mestaruuteen.

 

[käyttäjätunnus]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

OKC on esimerkki, joka hämää liikaa ihmisiä. Edellinen näin vakuuttavasti omiin varauksiin tukeutuen menestynyt joukkue taitaa olla Utah Jazz. (Ja tietenkin Jordanin Bulls, mutta se olisi niin tylsä esimerkki.)

Tämä pitää ehdottomasti paikkansa. Monet GM:t puhuvat kopioivansa OKC:n mallia, mutta en muista milloin olisi mikään joukkue edellisen kerran lyönyt neljä perättäistä "kunnaria" varaustilaisuudessa: Durant, Westbrook, Harden ja Ibaka (ja lisäksi vielä Jeff Green, jolla hankittiin aloittava sentteri.). Helpommin sanottu kuin tehty siis!

Ymmärrän pointtisi tässä realistisessa tienrakennuksessa, mutta toisaalta, analyysissakin tulisi aina huomioida se, ettei NBA-joukkueella voi olla muita tavoitteita kuin mestaruus kymmenen kauden sisään. (Tässäkin kai realismia on se, että usea joukkue haluaa vain tehdä voittoa taloudellisesti, mutta tätähän ei voida julkistaa. Fanilla on oltava uskoa mestaruuteen ennemmn tai myöhemmin.)

Olen samaa mieltä, mutta tällaisessa pohdinnassa ei ole mieltä suurimman osan joukkueista osalta. Esimerkiksi Sacramentolla, jonka osalta olen jo aloittanut luonnostelut, ei ole mielestäni yhtään mestarijoukkueeseen sopivaa pelaajaa. Tiekarttaa mestaruuteen on siten mahdotonta hahmotella.

Siksi toisaalta olisikin mielenkiintoista nimenomaan pohtia, miten vielä muuttaa tuo 20 säästettyä miljoonaa (Johnson-Williams -> Redick-Mbah a Moute) siksi viimeiseksi palaseksi, jolla voidaan todella muuntautua second-round exitistä konferenssifinaali/NBA-finaalijoukkueeksi. Ja kuten viittasit, silloin on aina realistinen mahdollisuus mestaruuteen.

Säästynyttä rahaa on käytetty osittain leveämpään penkkiin ja osittain se kilisee omistajien kassaan. Oikeastihan tuollaista 20 miljoonan pottia ei ole olemassa, koska operoidaan palkkakaton tuntumassa.

En millään usko Atlantan saavan "viimeistä palasta" kaupalla tai vapaaherrana. Ainoa tie siihen on varaustilaisuus ja sopivia vaihtoehtoja olenkin yrittänyt nostaa esille. Näistä kuulisin mielelläni vaikkapa NCAA-Jukan mielipiteitä.

Ja vielä, Miami taitaa hallita itäistä konferenssia ainakin lähivuodet, jonka jälkeen esimerkiksi Horfordin ja Smithin parhaat vuodet ovat jo takanapäin. Siinä vaiheessa kun mestaruusikkuna voisi siis todenteolla aueta, tarvitsee Atlanta todennäköisesti jo kokonaan uuden pelaajarungon.

Tässä pohdinnassa on mielenkiintoista huomata nimenomaan se, kuinka paljon taloudelliset realiteetit oikeasti hankaloittavat joukkueen rakentamista. Esimerkiksi kahden kalliin pelaajan ympärille on todella vaikea enää kasata kilpailukykyistä kokoonpanoa.

 

[käyttäjätunnus]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Tämä pitää ehdottomasti paikkansa. Monet GM:t puhuvat kopioivansa OKC:n mallia, mutta en muista milloin olisi mikään joukkue edellisen kerran lyönyt neljä perättäistä "kunnaria" varaustilaisuudessa: Durant, Westbrook, Harden ja Ibaka (ja lisäksi vielä Jeff Green, jolla hankittiin aloittava sentteri.). Helpommin sanottu kuin tehty siis!

Ja vielä joukkueen rakentamisesta varaustilaisuuden kautta:

Varausvuosikertojen vaihtelun vuoksi on merkitystä myös sillä, minä vuonna joukkueen peruspilareita varaa: jonain vuonna saa ykkösvarauksella Tim Duncanin, Dwight Howardin tai LeBron Jamesin, toisena vuonna saa Michael Olowokandin, Kenyon Martinin tai Andrea Bargnanin.

Jos pelaajia, joiden ympärille voi rakentaa mestaruuden voittavan joukkueen, on sarjassa ehkä kymmenen kappaletta, keskimäärin kahdeltakymmeneltä joukkueelta sellainen pelaaja kulloinkin puuttuu. Ja ne joukkueet, joilla tällainen pelaaja on, eivät hänestä luovu. Muiden pitää siis yrittää tavoitella menestystä jollain muulla tavalla.

 

[Clump Comest]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Mietin, että onko käynyt niin, että King James onkin ollut kaiken aikaa oikeassa; NBA:ssa ei voi enää menestyä hyvinrakennetulla, henkisesti vahvalla joukkueella vailla johtotähteä, vaan aina vaaditaan se yksilö, jonka pitää kantaa joukkuetta sekä kentällä että sen ulkopuolella (olla houkutin muille tulijoille). Kun nyt pohditaan 2000-lukua, niin mestarijoukkueista (ja oikeastaan finalisteista ylipäätään) vain Detroit Pistons vuodelta 2004 oli tällainen joukkue, jossa ei ollut selkeästi korkeimman mahdollisen kaliiberin tähteä ollut. (Ja tämäkin vain makuasia; Ben Wallace oli kakkostähdistössä, Billups, Hamilton ja R. Wallace kuitenkin myös mukana.) Onko koripalloromantikon aika myöntää, ettei henki voi viedä voittoa materiasta ja tiivis joukkuepelikään riitä, jos paras/parhaat yksilöt eivät ole vastustajan vastaavien tasolla? Toivottavasti ei.

[quote author=Cousin Sal]
Säästynyttä rahaa on käytetty osittain leveämpään penkkiin ja osittain se kilisee omistajien kassaan. Oikeastihan tuollaista 20 miljoonan pottia ei ole olemassa, koska operoidaan palkkakaton tuntumassa.

--

Tässä pohdinnassa on mielenkiintoista huomata nimenomaan se, kuinka paljon taloudelliset realiteetit oikeasti hankaloittavat joukkueen rakentamista. Esimerkiksi kahden kalliin pelaajan ympärille on todella vaikea enää kasata kilpailukykyistä kokoonpanoa.
[/quote]
Tässäkin Hawks lienee se klassinen esimerkki. Tuota pottia ei ole, koska se käytetään vaikka väkisin, jotta edes näytetään vakavasti otettavalta. Kun ei ole mahdollisuutta käyttää sitä LeBroniin, se käytetään Joe Johnsoniin, koska muutoin Johnson menisi Lakersiin eikä Hawks voisi roikkua second-round exitina. Onko tämä sitten se oikea tie on taas kysymysmerkki. (Eli pitäisikö rauhassa hakea hyvää varausta ja vielä ehkä päälle osua kultasuoneen vapaaherran kanssa?)

[quote author=Cousin Sal]
Jos pelaajia, joiden ympärille voi rakentaa mestaruuden voittavan joukkueen, on sarjassa ehkä kymmenen kappaletta, keskimäärin kahdeltakymmeneltä joukkueelta sellainen pelaaja kulloinkin puuttuu. Ja ne joukkueet, joilla tällainen pelaaja on, eivät hänestä luovu. Muiden pitää siis yrittää tavoitella menestystä jollain muulla tavalla.
[/quote]
Totta. Tuskin kukaan uskoo, että NBA:ssa on tällä hetkellä enempää kuin kymmenen mestaruuskandidaattia, joista enempää kuin viittä lähtisi tosissaan veikkaamaan mestariksi. (Esim. hetkellä nyt en rahojani pistäisi muiden kuin Miamin, OKC:n, Lakersin ja varauksella ehkä Clippersin, Spursin ja Celticsin puolesta. (Ok, siinä on kuusi.))

Syklisesti mennään. Tähdet pysyvät joukkueissaan ja tekevät niistä contendereja, kunnes syystä tai toisesta vaihtavat seuraa. James ja Cleveland. Howard ja Orlando. Paul ja New Orleans (hei, ihan oikeasti, Hornets oli vakavasti otettava joukkue puolenkymmentä vuotta sitten, tosin toki "decline" alkoi jo aikana Paulin kanssa). Nyt sitten Nets on yhtäkkiä suosikkeja kun siellä on Deron Williams. (Joka houkutteli muassaan pari mukavaa peluria.) Clippers sai Gordonista (vrt. Johnson) ja hiluista vaihdossa Paulin ja yhtäkkiä kaikki pitävät heitä haastajaina. Se, joka saa Howardin (paitsi Lakers) nousee noin 90 %:n mielestä vahvaksi suosikiksi.

Totta kuitenkin on, että näiden parhaista parhaiden vaihdunta on melko pientä. Näin ollen se varaustilaisuus on ehkä se ainoa keino suurelle osalle seuroista unelmoida siitä franchise-pelaajastaan. New Orleans ja Anthony Davis. Siinä voisi olla se seuraava nouseva seura. Hawksin kai täytyy odottaa sitä vuoroaan maltillisesti. Onhan se kuitenkin niin, että todella vain yksi, kaksi joukkuetta kymmenessä kaudessa nousee omalla varauksellaan todelliseksi mestarisuosikiksi. (Orlando ja Cleveland 2000-vuosikymmenellä, Oklahoma City ja, hmm, Chicago Rosen kanssa 2010-luvulla?) Ja kun niitä mestaruuksiakin on kymmenessä vuodessa jaossa tasan kymmenen korkeintaan kymmenelle joukkueelle (edes finaalipaikan voi saavuttaa vain 20 joukkuetta), niin totta kai näitä keskinkertaisuuteen tuomittuja joukkueita löytyy aina enemmän kuin menestyviä. Mutta jokin keino keskinkertaisuuksilla täytyy/täytyisi olla, jotta se saisi oman viisitoistaminuuttisensa NBA:n huipulla.

 

[GheorgheMuresan]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

... yksilö, jonka pitää kantaa joukkuetta sekä kentällä että sen ulkopuolella (olla houkutin muille tulijoille).

Tämähän on verrattain uusi ilmiö. Kaikkien aikojen suurin stara ei houkutellut Chicagoon tasan ketään, vaan Jordan väänsi koko uransa billwenningtonien ja dickeysimpkinsien kanssa.

Monet vanhat parrathan ovat valittaneet, että nykyajan starat ovat liian hyviä kamuja keskenään ja hakeutuvat samoihin joukkueihin sen sijaan, että yrittäisivät kukistaa toisensa eri joukkueiden johtohahmoina.

Olkoon tämä miten ikävää hyvänsä, se taitaa olla nykyään tosiasia. Tähdet haluavat kaikenhetinyt, eikä heillä ole malttia hieroa koko uraansa paskan joukkueen tähtenä. Atlanta-esimerkkiä käyttääkseni Dominique Wilkins hieroi 12 kautta Hawksissa eikä tainnut koskaan päästä edes idän finaaleihin.

Ja mahtaisivatko superstarat täyttää katsomoita aiempaa paremmin ja tuoda aiempaa enemmän sponsorirahaa? En tiedä, mutta pahoin pelkään näin olevan.

Eli: huippuyksilöiden merkitys on varmaankin noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta ei suoranaisesti sen vuoksi mitä kentällä tapahtuu.

...mikä on paska uutinen muun muassa Atlanta Hawksille.

 

[käyttäjätunnus]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Mietin, että onko käynyt niin, että King James onkin ollut kaiken aikaa oikeassa; NBA:ssa ei voi enää menestyä hyvinrakennetulla, henkisesti vahvalla joukkueella vailla johtotähteä, vaan aina vaaditaan se yksilö, jonka pitää kantaa joukkuetta sekä kentällä että sen ulkopuolella (olla houkutin muille tulijoille). Kun nyt pohditaan 2000-lukua, niin mestarijoukkueista (ja oikeastaan finalisteista ylipäätään) vain Detroit Pistons vuodelta 2004 oli tällainen joukkue, jossa ei ollut selkeästi korkeimman mahdollisen kaliiberin tähteä ollut. (Ja tämäkin vain makuasia; Ben Wallace oli kakkostähdistössä, Billups, Hamilton ja R. Wallace kuitenkin myös mukana.) Onko koripalloromantikon aika myöntää, ettei henki voi viedä voittoa materiasta ja tiivis joukkuepelikään riitä, jos paras/parhaat yksilöt eivät ole vastustajan vastaavien tasolla? Toivottavasti ei.

Kyllä ja ei. Koripallo on taitopeli, jossa todennäköisemmin voittaa joukkue, jolla on paremmat pelaajat. Tämä ei luonnollisesti tarkoita sitä, että joukkue, jolla on suurin yksittäinen tähti, putsaa pöydän joka kerta.

Detroitin mestarijoukkue on mainio esimerkki siitä, että pärjätä voi myös silloin, kun on hyvin yhteen pelaava kokoelma riittävän hyviä pelaajia. Tähän samaan kategoriaan nostaisin myös Dallasin mestarijoukkueen, vaikka Dirk liigan kirkkaimpiin tähtiin kuuluukin.

 

[Donner]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Varausvuosikertojen vaihtelun vuoksi on merkitystä myös sillä, minä vuonna joukkueen peruspilareita varaa: jonain vuonna saa ykkösvarauksella Tim Duncanin, Dwight Howardin tai LeBron Jamesin, toisena vuonna saa Michael Olowokandin, Kenyon Martinin tai Andrea Bargnanin.

Totta. Varausikäluokat eroavat laadullisesti toisistaan. Haluan vielä lisätä (lähinnä sivuhuomautuksena), että varausvuorot voidaan hoitaa laadukkaammin.

Vuoden 1998 varaustilaisuudessa Clippers olisi voinut ottaa Olowokandin sijaan Dirk Nowitzkin tai Paul Piercen.

Vuoden 2000 varausikäluokka oli todella heikko, mutta Kenyon Martinin sijasta Nets olisi voinut ottaa Michael Reddin, joka oli oikeasti todella tosi räppi pelaaja ennen loukkaantumisiaan.

Vuoden 2006 varaustilaisuudessa Raptors olisi voinut ottaa Bargnanin sijaan Aldridgen, Royn tai Rondon.

Totta kai joukkueiden varauspäätöksiin vaikuttaa eri syyt (sen hetkinen tarve, tähtipelaaja samalla pelipaikalla jne.) ja jälkiviisaana on helppo sanoa, että miten varaukset olisi pitänyt mennä, mutta fiksut joukkueet myös varaavat fiksusti. Jopa sillon kun on kyseessä hieman heikompi ikäluokka.

(Luonnollisesti henkilökohtainen suosikkini, Spurs, hoitaa vuodesta toiseen omat varauksensa mallikkaasti.)

 

[käyttäjätunnus]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Totta. Varausikäluokat eroavat laadullisesti toisistaan. Haluan vielä lisätä (lähinnä sivuhuomautuksena), että varausvuorot voidaan hoitaa laadukkaammin.

Vuoden 1998 varaustilaisuudessa Clippers olisi voinut ottaa Olowokandin sijaan Dirk Nowitzkin tai Paul Piercen.

Vuoden 2000 varausikäluokka oli todella heikko, mutta Kenyon Martinin sijasta Nets olisi voinut ottaa Michael Reddin, joka oli oikeasti todella tosi räppi pelaaja ennen loukkaantumisiaan.

Vuoden 2006 varaustilaisuudessa Raptors olisi voinut ottaa Bargnanin sijaan Aldridgen, Royn tai Rondon.

Totta kai joukkueiden varauspäätöksiin vaikuttaa eri syyt (sen hetkinen tarve, tähtipelaaja samalla pelipaikalla jne.) ja jälkiviisaana on helppo sanoa, että miten varaukset olisi pitänyt mennä, mutta fiksut joukkueet myös varaavat fiksusti. Jopa sillon kun on kyseessä hieman heikompi ikäluokka.

(Luonnollisesti henkilökohtainen suosikkini, Spurs, hoitaa vuodesta toiseen omat varauksensa mallikkaasti.)

Tämä on aivan totta: jokaisesta varaustilaisuudesta on tullut hyviä pelaajia ja toiset joukkueet ovat olleet parempia niiden löytämisessä.

Kuitenkin on hyvä muistaa, että välittömästi varaustilaisuuden jälkeen on ykkösvarauksista kummastusta herättänyt oikeastaan vain Olowokandi. Jopa Kwame Brownin varaamiselle nyökyteltiin aikanaan hyväksyvästi.

Tuore, ja ehkä paras, esimerkki on vuodelta 2007, jolloin käytännössä kaikki olivat yksimielisiä siitä, että Greg Oden on ykkönen ja Durant kakkonen. Ainoastaan Danny Ainge on näin jälkikäteen väittänyt olleensa niin kaukonäköinen, että olisi varannut Durantin ensimmäisenä.

 

[jukkka]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Kuitenkin on hyvä muistaa, että välittömästi varaustilaisuuden jälkeen on ykkösvarauksista kummastusta herättänyt oikeastaan vain Olowokandi. Jopa Kwame Brownin varaamiselle nyökyteltiin aikanaan hyväksyvästi.

Ja Olowokandinkin tapauksessa varaus oli tapahtumahetkellä ihan perusteltu. Mike Bibby oli ainoa realistinen vaihtoehto Olowokandille, ja kuitenkin kaikki olivat sitä mieltä ettei Bibby ole mikään Allen Iverson tai edes Stephon Marbury. Ei siis ihan 1-varaus kamaa. Kesällä 1998 Nowizki oli oikestaan venytys jopa #9 paikalla, joten ei kantsi edes jossitella. Carter ja Jamison eivät olleet myöskään 1-varaus matskua juuri kenenkään mielestä, eikä Pierce, johon kohdistui liikaa kysymysmerkkejä (ja putosikin kympksi). Varausvuosikerta oli yksinkertaisesti susihuono, jolloin uhkapeli voi olla perusteltua. Olowokandin ottaminen oli megariski, jolla Clippers haki megapottia. Jälkikäteen arvioituna tietysti yksi varaustilaisuushistorian huonoimmista liikkeistä, mutta ei tuolloin yhtään niin kamala.

Sama muuten pätee tuohon Kwame Brown vuoteen 2001. Chandleria ja Curryä oli hehkutettu pidempään, mutta Kwame tuntui järkevältä varaukselta high school pelaajien joukosta. Parhaat NCAA:sta tulleet lupaukset olivat Shane Battier, Richard Jefferson, Jason Richardson ja Eddie Griffin, eikä kukaan heistä vaikuttanut 1-varauksen arvoiselta. Pau Gasoliin pätee sama kun Dirkiin edellä, joten tälläkin kertaa riski huonona draft-vuotena oli perusteltu.

 

[jukkka]

Vs: Atlanta Hawksin rämpiminen historiaa?

Vuoden 2000 varausikäluokka oli todella heikko, mutta Kenyon Martinin sijasta Nets olisi voinut ottaa Michael Reddin, joka oli oikeasti todella tosi räppi pelaaja ennen loukkaantumisiaan.

Redd putosi toiselle kierrokselle joten 1-varaus skenaario on melkoista utopiaa.

Joukkueiden varaamisessa on varmasti myös petrattavaa, mutta paljon on kiinni siitäkin mitä pelaaja tekee tultuaan varatuksi, ja siitä mitä joukkue hänen kanssaan tekee. Eli ei homma ole niin yksinkertaista että katsotaan vanhaa varaustilaisuuslistaa, otetaan alempana varatun urallaan onnistuneen pelaajan nimi ja sanotaan että olis kantsinu varata hänet.