Koripallo.com

EM-kotikisat 2025

Viestejä
2 650
Ja otetaanko näissä pisteissä vielä mukaan junnujen sijoituksia myös?

Ei oteta huomioon tässä miesten rankingissa. Mutta junioreille on oma Fiba ranking, jossa Suomi on 34. (tytöille ja pojille oma ranking).

Viestejä
1 586
Tuo on ehkä realistinen tavoite, mutta samalla tosi kova tavoite. Top 15 sijoitus vaatii käytännössä lähes jatkuvaa esiintymistä mm-kisoissa ja/tai olympialaisissa, kun pistelaskusysteemi suosii isosti näitä kisoja (taulukko alla).

Viime vuosilta me ollaan saatu tosi hyvät pisteet karsintapeleistä, joissa meillä taisi olla 8 tai 9 pelin voittoputki. Lisäksi mm-kisoista kerättiin hyvät pinnat, kun kuitenkin voitettiin 40% peleistä ja voitot olivat vielä melko suuria marginaaliltaan.

Nyt tulevissa em-karsinnoissa me otetaan ehkä hieman takkin, kun näillä peleillä ei ole meille mitään merkitystä. Pikainen nousu top 15 sijoille vaatisi varmasti paljon voittoja näistä karsintapeleistä ja välieräpaikkaa em-kisoissa.

katso liitettä 4127

Kaiken järjen ja logiikan mukaan MM-kisoihin pääseminen todennäköisesti tulee toteutumaan yhä useammin. Suhteellisen hyvä nykyinen FIBA-ranking antaa meille hiukan helpompia lohkoja, ellei käy tosi huono tuuri. Ollaan saatu Euroopan sarjoihin isompi liuta laadukkaita pelaajia kun viimeisimpinä tänne ovat saapuneet Nkamhoua ja Gustavson. He todennäköisesti pelaavat myös näissä nyt käynnissä olevissa harjoituspeleissä eli EM-karsinnoissa. Trendin pitäisi jatkua tulevaisuudessa sellaisena, että saadaan vieläkin laadukkaampia rostereita karsintoihin, kun saadaan lopulta Littleä, Federikoa ja muita Eurooppaan.
 
Viestejä
2 650
MM-kisoihin pääseminen todennäköisesti tulee toteutumaan yhä useammin kaiken järjen mukaan. Suhteellisen hyvä nykyinen FIBA-ranking antaa meille hiukan helpompia lohkoja, ellei käy tosi huono tuuri.

No ei se ainakaan mitenkään automaattisen helppoa tule olemaan.. Vuoden 2027 mm-kisoihin pääsee Euroopasta vain 12 joukkuetta. Tällä hetkellä Suomi on Fiban rankingissa 13. kaikista Euroopan joukkueista.. Arvonta(tuuri) tulee näyttelemään todella suurta roolia ja myös tuuri sen suhteen, että mikä rosteri kenelläkin on milläkin hetkellä saatavilla peleihin.
 
Viestejä
5 026

Juu ja Muurinen ja Markkanen näihin matseihin osallistuvat korkeintaan kesäisin, toki muillakin mailla poissaoloja.

Noin muuten: Sorkkaraudan optimismi on hyvällä tasolla, kuten kuuluukin olla. :)
 
Ovathan esim. Gustavson, Nkamhoua ja Fede todella kovia vahvistuksia tuleviin P-Amerikan kausien aikana pelattaviin karsintaryhmityksiin. Tumbakin on kiinnostava tapaus. Kun verrataan muutaman vuoden taakse, niin joukkueen syvyys tulee olemaan eri tasolla karsintapeleihin. Jos Salin päättääkin lopettaa EM-kisojen jälkeen, niin sitten ryhmän vahvuus kyllä ottaa kolauksen, vaikka kyseessä olisi tasoltaan viime kauden Salin, jolla ei oletetusti pelaamattomuuden takia kolmoset uponneet totuttuun tapaan. On jotenkin sellainen tuntuma, että Salin on alkavalla kaudella aika paljonkin parempi kuin viime kaudella kun minuuteista ei tarvitse taistella niin kovaa. Uskon siihen vaikka samalla tiedostan, että Salin ikääntyy koko ajan lisää.
 
Viestejä
598
Kaiken järjen ja logiikan mukaan MM-kisoihin pääseminen todennäköisesti tulee toteutumaan yhä useammin. Suhteellisen hyvä nykyinen FIBA-ranking antaa meille hiukan helpompia lohkoja, ellei käy tosi huono tuuri. Ollaan saatu Euroopan sarjoihin isompi liuta laadukkaita pelaajia kun viimeisimpinä tänne ovat saapuneet Nkamhoua ja Gustavson. He todennäköisesti pelaavat myös näissä nyt käynnissä olevissa harjoituspeleissä eli EM-karsinnoissa. Trendin pitäisi jatkua tulevaisuudessa sellaisena, että saadaan vieläkin laadukkaampia rostereita karsintoihin, kun saadaan lopulta Littleä, Federikoa ja muita Eurooppaan.
Niin, tuuriin ei voi vaan aina luottaa. Edellisissä MM-karsinnoissa oli tuuria ja vanhat sotaratsut mukana niin kairattiin Sloveniasta kaksi voittoa ja kisapaikka tuli lopulta melko helpolla. Vastaavasti EM-kisoissa huono tuuri voisi näyttää siltä että sijoitutaan lohkossa toiseksi yhdellä tappiolla ja sitten heti neljännesvälierissä tuleekin vastaan Serbia, joka ei saanut alkulohkossa vielä hyökkäystä toimimaan/Jokic huilankut jonkun pikkuvamman takia. Tuossa tilanteessa tappio ei taitaisi ainakaan ranking-pisteitä nostaa. (Serbia mainittu siksi, koska mielestäni Saksan ohella ainoat eurojoukkueet joille Suomi häviäisi kymmenen kertaa kymmenestä, muilta mantereilta sitten USA, Kanada ja Australia).
 
Viestejä
210

Pitää tietty muistaa, että Saksalla ei ole enää Gordon Herbertiä valmentajana.
 
Viestejä
754
No ei se ainakaan mitenkään automaattisen helppoa tule olemaan.. Vuoden 2027 mm-kisoihin pääsee Euroopasta vain 12 joukkuetta. Tällä hetkellä Suomi on Fiban rankingissa 13. kaikista Euroopan joukkueista.. Arvonta(tuuri) tulee näyttelemään todella suurta roolia ja myös tuuri sen suhteen, että mikä rosteri kenelläkin on milläkin hetkellä saatavilla peleihin.
Samaa mieltä. Jos oletetaan, että MM-karsinnat käydään pääasiassa ei-P-Amerikassa pelaavien kesken, niin puhtaasti pelaajamateriaalivertailussa Suomi tullee jäämään vuonna 2025-27 seuraavien maiden taakse:

Selvästi:
1. Ranska
2. Serbia
3. Espanja
4. Saksa
5. Liettua
6. Kreikka
7. Turkki
8. Latvia

Jonkin verran:
9. Italia
10. Kroatia

Tasoissa (noin):
11. Belgia
12. Israel
13. Puola

Suomi edellä:
Tsekki
Georgia
Ukraina
Viro
Ruotsi

Vaikea sanoa (Suomi jopa edellä?):
Slovenia
B & H
Montenegro
UK

Tuo voimasuhdevertailu on aika pikaisesti tehty (muitakin mielipiteitä mielelläni näen), mutta on tosiaan selvää, että arpaonni ja aikataulut näyttelevät tuossa tulevassa karsinnassa aivan uskomattoman isoja rooleja.

Euroopasta kisoihin karsii 32 joukkuetta (EM2025 joukkueet plus 8 muuta). Jos formaatti on sama kuin viimeksi, jaetaan nuo 32 maata ensin kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Noista lohkoista läpi päässee toiselle kierrokselle taas 24 joukkuetta eli kolme joukkuetta per lohko.

EM-kisamenestys tulee vaikuttamaan aika paljon noihin karsintakoreihin - varsinkin tuossa toisen ja kolmannen korin rajapinnassa on todella paljon ruuhkaa. Mutta Suomi voisi saada ensimmäiseen karsintalohkoonsa vaikkapa Slovenian, Unkarin ja Kyproksen. Toisaalta lohkossa voisi olla vaikkapa Serbia, Belgia ja Ruotsi. Tuosta jälkimmäisestäkin läpi ehkäpä toiselle kierrokselle mentäisiin, mutta pisteitä jonkin verran jäisi matkalle ja lähtökohdat toiselle kierrokselle ei välttämättä olisi kovin suotuisat.

Näillä on tietysti liian aikaista spekuloida tässä vaiheessa, mutta kotikisojen EM-menestys voi osoittautua myös MM-kisakarsintoja ajatellen todella tärkeäksi. Tätä korostaisin vielä kerran - top16 sijoitus kotikisoissa on todella tärkeä (ja realistinen) saavuttaa. Karsintoja ajatellen top4/8 sijoituksella ei ole niin väliä, koska nuo sijat tuskin veisivät Suomea kuitenkaan tuonne ykköskoriin. Toisaalta tässä nykykarsintasysteemissä puhtaalla sattumalla (arpaonnella ja otteluaikatauluilla) on valtavan iso merkitys.
 
Viimeksi muokattu:
Viestejä
754
Korjataan sen verran kyllä, että oletettavasti noita tulevia MM-karsintojen arvontakoreja on neljän sijaan kahdeksan eli Suomella voisi EM-kisoissa onnistumalla olla mahdollisuus päästä ainakin koriin kolme.
 
Viestejä
1 586
Vaikea sanoa (Suomi jopa edellä?):
Slovenia

Täytyy muistaa, että he ostavat kovimman mahdollisen ostojenkin siinä kohtaa. Tobey ja se uudempi jenkki eivät varmaankaan heidän mielestä riitä, vaan otetaan se uusin ja paras. Ottaisivatko he jopa jonkun Euroliiga PG:n, kun Lukaa ei joka peliin saa ja voisi kuvitella, että Goran Dragic ei enää maajoukkuepelejä pelaa. Heidän ikääntynyt runko ei kyllä ole vakuuttanut. On kyllä vastenmielinen joukkue, tavallaan pahempi tapaus kuin Espanja.
 
Kuinka usein tuon saa vaihtaa, onko rajoituksia? Että säännöissä riittää, kunhan on vain yksi jenkki?

PS: opin tänään käyttämään tuota vasemman yläreunan B-merkkiä! :)
 
Viestejä
1 458

Eipä tuohon mitään rajoituksia muuten ole. Kokoonpanossa yksi naturalisoitu pelaaja kerrallaan. Sen voi sitten jokaiseen ikkunaan aina erikseen valita vastustajien ja matchuppien mukaan jos sille tielle haluaa lähteä.
 
Viestejä
210
Täytyy muistaa, että he ostavat kovimman mahdollisen ostojenkin siinä kohtaa. Tobey ja se uudempi jenkki eivät varmaankaan heidän mielestä riitä, vaan otetaan se uusin ja paras. Ottaisivatko he jopa jonkun Euroliiga PG:n, kun Lukaa ei joka peliin saa ja voisi kuvitella, että Goran Dragic ei enää maajoukkuepelejä pelaa. Heidän ikääntynyt runko ei kyllä ole vakuuttanut. On kyllä vastenmielinen joukkue, tavallaan pahempi tapaus kuin Espanja.
Pitää muistaa, että Slovenian U18 ja U20 voitti pronssia että hopeaa tämän vuoden EM-kisoissa ja Slovenialla tulossa muutamia Euroliiga-NBA tason nuoria.

Esim. Klavzar ja Vit Hrabar
 
Tämä olisi vielä suurempi syy olla ostamatta/ottamatta jenkkiä joukkueeseen, kun oma juniorituotanto on aika hyvin kohdallaan. Vähän sama juttu Espanjan kohdalla, että vastenmielistä ottaa sinne Lorenzo Brownia, kun Espanjalla on aina ollut juniorituotanto kohdallaan, mutta menestyshullut tekevät mitä vaan menestyksen eteen. Luulen, että siellä oltaisiin valmiina dopinginkäyttöönkin kun koriksen sääntöjen harmaalla alueella tykätään puuhastella, mutta epäilen, että pelaajat yksilöinä eivät olisi siitä niin innoissaan. Sen verran itsellä on luottoa näihin selkärangattomiin maajoukkueisiin ja kannatan aina joukkuetta joka pelaa heitä vastaan.

Slovenian kohdalla ilmeisesti kuitenkin halutaan maksimoida Doncicin parhaat vuodet ja saada hänet mahdollisimman moneen arvoturnaukseen, keinolla millä hyvänsä, sillä hänen tasoistaan slovenialaista pelaajaa tuskin tulee seuraavaan 50 vuoteen, joten kyllä sinne jenkki otetaan aina, niin kauan kuin säännöt (ja Slovenian kansallistamislait) sen sallivat.
 
Viestejä
286
Täytyy muistaa, että he ostavat kovimman mahdollisen ostojenkin siinä kohtaa. Tobey ja se uudempi jenkki eivät varmaankaan heidän mielestä riitä, vaan otetaan se uusin ja paras. Ottaisivatko he jopa jonkun Euroliiga PG:n, kun Lukaa ei joka peliin saa ja voisi kuvitella, että Goran Dragic ei enää maajoukkuepelejä pelaa. Heidän ikääntynyt runko ei kyllä ole vakuuttanut. On kyllä vastenmielinen joukkue, tavallaan pahempi tapaus kuin Espanja.
Mun mielestä Slovenia on yksi maista, jolle tämän ostojenkin voi melkein suoda. Puhutaan kuitenkin maasta jossa vain 2milj asukasta. Espanja ja Brown mun papereissa ehdottomasti pahempi tapaus.
 
Viestejä
1 460
Ovathan esim. Gustavson, Nkamhoua ja Fede todella kovia vahvistuksia tuleviin P-Amerikan kausien aikana pelattaviin karsintaryhmityksiin. Tumbakin on kiinnostava tapaus. Kun verrataan muutaman vuoden taakse, niin joukkueen syvyys tulee olemaan eri tasolla karsintapeleihin.
Nkamhoua ei kuulu tähän listaan pelaajia, hän on ihan eri tasolla muihin verrattuna. Ei ole tarkoitus verrata näitä muita pelaajia Ville Tahvanaiseen, mutta esimerkinomaisesti muistutan silti siitä, että hänkin on pelannut muutaman maaottelun, joista Latviaa vuonna 2018 vastaan hän pelasikin aivan sensaatiomaisesti. Hän ei silti onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Susijengissä ja ura jatkuu Islannissa, toki isossa roolissa.

Kaipaisin Gustavsonilta lisää näyttöjä ammattilaistasolla ja Fedeltä ammattilaistasolla sekä maajoukkueessa, että pitäisin kumpaakaan selkeänä vahvistuksena maajoukkueelle. Gustavson joutuu myös aivan varmasti kilpailemaan paikastaan maajoukkueessa, mikäli Henri Kantonen pelaa samaan pelikuntoon kuin ennen loukkaantumistaan. Federikolla on mielestäni vähän pidempi matka maajoukkueeseen, koska edellä nokkimisjärjestyksessä on kuitenkin tällä hetkellä Raitanen ja Muurinen.
 
Viestejä
190
Federikolla on mielestäni vähän pidempi matka maajoukkueeseen, koska edellä nokkimisjärjestyksessä on kuitenkin tällä hetkellä Raitanen ja Muurinen.
Näinhän tilanne on, mutta Raitanen? Oikeasti? Kohtalainen heittäjä, mutta pakissa aivan katastrofi kv.tasolla. Todella huonosti täytyy meillä olla asiat jos Raitanen nähdään EM-kisajoukkueessa.
 
Viestejä
1 586
Nkamhoua ei kuulu tähän listaan pelaajia, hän on ihan eri tasolla muihin verrattuna. Ei ole tarkoitus verrata näitä muita pelaajia Ville Tahvanaiseen, mutta esimerkinomaisesti muistutan silti siitä, että hänkin on pelannut muutaman maaottelun, joista Latviaa vuonna 2018 vastaan hän pelasikin aivan sensaatiomaisesti. Hän ei silti onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Susijengissä ja ura jatkuu Islannissa, toki isossa roolissa.

Kaipaisin Gustavsonilta lisää näyttöjä ammattilaistasolla ja Fedeltä ammattilaistasolla sekä maajoukkueessa, että pitäisin kumpaakaan selkeänä vahvistuksena maajoukkueelle. Gustavson joutuu myös aivan varmasti kilpailemaan paikastaan maajoukkueessa, mikäli Henri Kantonen pelaa samaan pelikuntoon kuin ennen loukkaantumistaan. Federikolla on mielestäni vähän pidempi matka maajoukkueeseen, koska edellä nokkimisjärjestyksessä on kuitenkin tällä hetkellä Raitanen ja Muurinen.

Tarkoitukseni ei ollutkaan mainita neljää samantasoista pelaajaa, enkä myöskään halunnut mainita jokaista mahdollista tuleviin karsintarinkeihin kuuluvaa pelaajaa, vaan vain muutamia itselleni kiinnostavia tai nopeasti mieleentulleita tapauksia.

Nkamhoua on tasoltaan tietenkin mainitsemani nelikon kärki ja sitten Gustavsonkin on mielestäni aika lähellä jo sitä tasoa. Tosin, niin kuin sanoit, häneltä emme ole nähneet vielä yhtä paljon minuutteja, mutta itselläni luotto Gustavsoniin on erittäin kova, mutta katsotaan nyt tosiaan miten korisliigassa pelit sujuvat, ellei tule siirto kesken kauden muualle. Ehkä hänen kohdallaan tärkeintä on kuitenkin pysyä ehjänä. Rehellinen veikkaus on, että hän ei välttämättä välty loukkaantumisilta alkavalla kaudella.

Tahvanainen ei ole kyllä minua vielä vakuuttanut tarpeeksi ja Islannissa pelaaminen ei nyt hirveän iso meriitti taida olla, mutta hyvä että siellä tulee kuitenkin minuutteja.
 
Viestejä
1 458
Nkamhoua ei kuulu tähän listaan pelaajia, hän on ihan eri tasolla muihin verrattuna. Ei ole tarkoitus verrata näitä muita pelaajia Ville Tahvanaiseen, mutta esimerkinomaisesti muistutan silti siitä, että hänkin on pelannut muutaman maaottelun, joista Latviaa vuonna 2018 vastaan hän pelasikin aivan sensaatiomaisesti. Hän ei silti onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Susijengissä ja ura jatkuu Islannissa, toki isossa roolissa.

Kaipaisin Gustavsonilta lisää näyttöjä ammattilaistasolla ja Fedeltä ammattilaistasolla sekä maajoukkueessa, että pitäisin kumpaakaan selkeänä vahvistuksena maajoukkueelle. Gustavson joutuu myös aivan varmasti kilpailemaan paikastaan maajoukkueessa, mikäli Henri Kantonen pelaa samaan pelikuntoon kuin ennen loukkaantumistaan. Federikolla on mielestäni vähän pidempi matka maajoukkueeseen, koska edellä nokkimisjärjestyksessä on kuitenkin tällä hetkellä Raitanen ja Muurinen.
Gustavsonin todellista tasoa on tällä hetkellä vielä todella vaikea arvioida, mutta eiköhän siitä tulevan kauden aikana saada jo kohtalaisen hyvä kuva. Raitanen Federikon edellä taas pistää lähinnä naurattamaan. Raitanen on kyllä nähty, hänellä ei pitäisi olla mitään asiaa kisajoukkueeseen. Itseäni pikemminkin nimenomaan Nkamhoua epäilyttää ja kiinnostaa. Toivottavasti vuosi ammattilaiskentillä tuo vähän järkeä mukaan tekemiseen. Tähän mennessä sopeutuminen Susijengiin mennyt todella heikosti, ja varsinkin tuo Laurin kanssa pelaaminen oli täysi katastrofi MM-kisoissa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös