Vs: Ensimmäinen kaakonkulman paikallistaisto: LrNMKY - Kouvot ke 5.10.
Tätä peliä ei hevillä hävitä. Vaikka Viikate on terotettu, niin halla korjaa viljan. Kotiteollisuus kunnioittaa käsityön perinteitä "good handjob" ja takoo pisteitä sen verran kuin kotitarpeiksi tarvitaan.
Joensuussa Namika sekosi omassa konseptissaan ja joutui paikkaamaan puolustustaan paikalla. Keskiviikkona näin ei pitäisi käydä, sillä valmentajaduo on selvittänyt bändille tempon mukaiset nyanssin vaihtelut. Välillä mennään kovaa ja sitten vielä kovemmin ja lopuksi niin kovaa kuin jaksetaan
Yleisesti on oltu sitä mieltä, että Namika on liian lyhyt pärjätäkseen. Tämähän ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Kouvojen aloituskokoonpanon yhteismitta on 981 cm, mikä on täsmälleen saman verran kuin Namikan vastaava.
Tyler Tiedeman esittäytyy kotiyleisölle ensimmäistä kertaa. Tiedemanin sanotaan olevan joukkueen tsemppari, joka tuo virtaa molempiin päihin kenttää.
Katajaa vastaan Tiedeman ei ollut vielä täysin sisäistänyt Namikan pelitapaa, vaikka vaikuttikin fiksulta pelaajalta. Muutaman kerran sai Haynesin turhautumaan yltiöpäisillä ajoillaan, kun pelitapaan olisi kuulunut liikuttaa palloa.
Haynes aiheuttaa pallon käsittelyllään harmia vastustajalle. Katajaa vastaan Haynesia rikottiin 11 kertaa, joista joukkue sai kahdeksan vapaaheittoa, jotka Haynes upotti sataprosenttisesti sukkaan. Katajan taktiikka aiheuttaa Haynesillekin virheitä onnistui kohtuullisen hyvin, kun DeAndre sai jo heti alussa kolme virhettä. Nyt Haynesin pitäisi alussa pyrkiä välttämään virheitä, sillä mies on ylivoimaisesti tärkein mies Namikan kokoonpanossa.
Hammin pelitapa on kohtuullisen huomaamaton, mutta mies takoo illasta toiseen kovia tilastoja. Hiukan aggressiivisempi Hamm voisi olla maalatulla alueella, mutta se ei taida sopia herrasmiehen luonteeseen.
Entäpä kotimaiset. Joukkueen suomi-pelaajilta ei odoteta kovia pussitustehoja, vaan pyyteetöntä puolustuspelaamista, jossa kroppaa laitetaan likoon joukkueen puolesta. Pasi puristi mailaa yllättävän kovasti Joensuussa ja peli oli jotakin aivan muuta kuin harjoituspeleissä nähtyä Riihelää. Luotto on kuitenkin kova ja toivotaan kotiyleisön edessä rentoa Riihelää. Vilkku on tunnetusti kova jenkintappaja, jolle nytkin on luvassa jobi, jonka tulokset ei näy henkilökohtaisissa tilastoissa, mutta jota valmentaja arvostaa sitäkin enemmän.
Tapio osoitti viime kaudella, että potentiaalia löytyy kolmosten heittoihin. Mutta kesän aikana on askellettu muutama porras ylöspäin ja tuloksia oli nähtävissä puolustuksessa ja ennen kaikkea pallollisessa pelaamisessa. Itseluottamuksen puutteesta ei nuorukaista ainakaan voi syyttää. Samanlaista esitystä toivotaan kotikentällekin, sillä näillä omien poikien onnistumisilla saadaan yleisö lehtereille.
Kouvoista ei ole vielä henkilökohtaista tietoa, joten mielenkiinnolla odotan Jyrin joukkuetta Urheilutalolle. Jyrkkähän on muutaman vuoden takaisten tapahtumien vuoksi aina tervetullut vieras Lappeenrantaan ja saa vanhojen aikojen kunniaksi aina ylimääräiset aplodit.