Vs: Eteläinen II-divari
KaHe - Kori-80: 86-87 (19-23, 21-32, 26-24, 20-8)
Kartanon Herrat päättivät kerrankin osoittaa todellista Munkkalaista vieraanvaraisuutta maalaisserkuille ja ottivat Kori-80:n vastaan hieman tavallisesta kevennetyllä kokoonpanolla. Mm. häät, polttarit, ulkomaan reissut ja ToPon gaalaillat verottivat kahelaisten osanottoa sikäli voimakkaasti, että Pressa otti tällä kertaa mukaan toisenkin kengän ja vierailijat joutuivat esittämään kesken lämmittelyn kysymyksen: "eikö teitä oikeasti ole tuon enempää?" Onneksi sentään Billy Harjula vastasi huutoon ja raahasi luisen "hanurinsa" paikalle. Ottelun tunnelman kannalta ehkä oleellisin poissaolija oli Heikki-Mikko Heikkilä, jonka puuttuminen johti lämmittelyyn ilman Rammsteinin kevyen leppoisaa hissimusiikkia.
Herrat lähtivät otteluun vapaa vaihde silmässä ja tarjosivat vieraille mahdollisuutta räjäyttää peli auki heti alussa. Ensimmäisellä puoliajalla erityisesti Arsene Towa oli kovassa hypyssä ja pomppi ja pomppi ja pomppi itsensä kaikkiin niihin hyökkäyspään levareihin, joihin Railotie ei saanut näppejään. Lähinnä KaHen laksatiivipuolustuksen ja onnettoman levaroinnin ansiosta Kollit olivat puoliaikakellon kilahtaessa jo 15 pisteen johtoasemassa.
Eroa olisi varmaan ollut enemmänkin ellei Kori-80:n valmennusjohto olisi päästänyt illan ensimmäisten aivopieruaan ja määrännyt Kolleja paikkapuolustukseen. Vinkkinä tulevaisuutta ajatellen: ei varmaankaan ole ihan kauhean hyvä idea pelata paikkaa, kun KaHella on kentällä jonkinlainen Hämäläinen-Kohila-Hirvonsalo -yhdistelmä; jököttämässä kaaren takana ja tekemässä mentaalisia heittoliikkeitä, vaikka ilman palloa. Varsinkin kun KaHen joukkueesta ei löytynyt minkäänlaista pointtia, joka olisi voinut ottaa vastuun pelin rakentelusta. (Sori Billy, mutta alle minuutin mittaisia siivuja ei valitettavasti voida huomioida tässä tapauksessa.) Kollien seulapaikkaa vastaan Herrojen tarvitsi vain onnistua kahdessa rannesyötössä ja ilmivapaa heittopaikka oli taattu.
Luonnollisesti KaHen oma puolustus oli vielä huonompaa ja parhaimmillaan vieraat taisivat olla jo päälle kahdenkymmenen pisteen karkumatkalla. Railotie onnistui hyvin pirueteissa korin alla, koska Sjöman ei päässyt paikalle paukuttamaan kaveria rauhalliseksi. Lisäksi Lemmy "Kilmister" Lemmetyinen sai tarpeeksi palloa viskomalla kasaan 18 pistettä, vaikka kaveri ei oikeasti osannut yhtäkään vierasjoukkueen juoksemista kuvioista.
KaHella oli siis nolla pointtia, pari erittäin puolikuntoista vaihtomiestä ja vartti aikaa kuroa kiinni päälle kahdenkymmen pinnan johto.
Game over ja Ukkoon kaljalle, eikö?
Ja p*sk*t.
Nelikko Laiho-Hämäläinen-Hirvonsalo-Kohila laittoi tähtäimet kohilleen ja tulitti napakymppejä siihen tahtiin, että ottelu meni oikeasti tiukaksi. Presidentti Laihon paahtaessa yksin läpi ja päästessä viime kauden laitakolmosten touchiin, näytti Herrojen epätodennäköinen comeback jo täysin mahdolliselta. Ja kävipä Poropudaskin kerran poimimassa hyökkäyslevarin Towan yli ja kassittamassa kaksi vapsua pussukkaan. (Itse asiassa aloittavien voimahyökkääjien Poropudas-Towa -matchupin vei tällä kertaa nimiinsä Poropudas, pistein 13-11. Levareita ei onneksi löytynyt ainakaan allekirjoittaneen pöytäkirjasta. Niissä Towalla saattoi nimittäin olla pienoinen etu...)
Valitettavasti vikan jakson lopussa Herrojen pelisaappaat painoivat jo sen verran, että muutamat turhat menetykset ja missatut vaparit estivät Herroja pääsemästä kertaakaan vierasjoukkueen ohi, tai edes rinnalle. Aikalisätkin oli pakko käyttää suhteellisen aikaisessa vaiheessa (pääasiassa hengittämiseen ja huohottamiseen), joten raivokas viime minuutin puristuskaan ei enää riittänyt voittoon. Kollit lähtivät vikaan hyökkäykseen 27 ennen loppua pisteen johdossa ja KaHen tuimasta riistontavoittelusta huolimatta hyökkäys päättyi 24 sekunnin summerin soidessa (KaHella tässä vaiheessa n. 1 joukkuevirhe, joten vastustajan vieminen viivalle olisi saattanut kestää vielä tovin kauemmin). Hyvästä yrityksestä huolimatta KaHelle jäi siis käteen 3.3 sekuntia ja päätyraja omasta päästä ilman aikalisää, joten viimeinen heitto jäi tällä kertaa kiskaisematta.
KaHen tsemppiä ja nousua takaisin peliin ei saa kuitenkaan hehkuttaa liikaa, sillä Kori-80:n valmennusjohto ojensi Herroille auttavan kätensä myös toisella puoliajalla. Jo aiemmin havaitun puhkin*ssitun puolustuksen lisäksi Kolli-penkillä päästettiin toinenkin aivopieru, kun joukkueen kaksi runkohahmoa (Towa ja Korhonen) lepäsivät todella pitkät siivut toisella puoliajalla. Erityisesti vikan jakson alussa Kori-80 vastasi KaHen orastavaa nousuun viisikolla, joka oli suurin piirtein seuraava: Jumppanen-Keskinen-Peitsoma-Migodala-Railotie. Tämä combo sössi todella pahasti vapaistakin paikoista korin alla, mutta tarjosi kohteliaasti Herroille täysin vastaavantasoisia, ns. täysin vapaita heittopaikkoja. Ko. viisikolla vedettiin ainakin viisi minuuttia johdon sulaessa käteen ja sittenkin vaihdettiin pois porukan ainoa onnistuja Railotie. Kollien syöksykierre pysähtyikin vasta Korhosen, Railotien ja Towan palatessa kentälle pari minuuttia ennen loppua. Nämä sällit hoitivatkin homman sitten kotiin. Jos ei nyt tyylillä, mutta kotiin kuitenkin. Erityisesti kismittämään jäi Towan viimeinen vaikea nosto, joka osoittautui lopulta ottelun voittokoriksi.
Vaikkei allekirjoittaneella yleensä ole tapana liikoja jossitella, yksi ylimääräinen aikalisä ja sivuraja puolestakentästä olisi saattanut muuttaa ottelun lopputuloksen aivan toiseksi. Varsinkin kun Herrojen heittäjillä tuntui ottelun loppua kohden olevan aika tarkka vainu korin sijainnista ja ulottuvuuksista.
Toinen merkittävä jossittelun paikka on tietenkin pöytäkirja, jossa nuori pöytäkirjan pitäjä oli merkinnyt Herra Hämäläiselle kolmosen, joka kuitenkin toi joukkueelle vain kaksi pistettä. Ottelun oikea lopputulos olisi siis ollut 87-87 -tasapeli. NordicBet palauttaakin siis kaikkien KaHea veikanneiden onnettomien rahat, kunhan vain lähetätte aiheesta sähkömeiliä osoitteeseen:
support@nordicbet.com.
(Valitettavasti tämä epäkohta havaittiin vasta ottelujatkoilla Ukko-Munkissa. Luonnollisesti tässä vaiheessa 6-vuotiaalle pöytäkirjanpitäjälle ei enää ostettu väkeviä ja poitsu joutui poistumaan pikaisesti Herrojen kantispöydästä.)
Pistemiehet:
KaHe: Kohila 18, Hämäläinen 17, Hirvonsalo 17, Poropudas 13, Laiho 10, Harjula 9, Venhola 2
Kori-80: Railotie 20, Lemmetyinen 18, Korhonen 14, Migodala 12, Towa 11, Pelkonen 5, Keskinen 5, Jumppanen 2, Peitsoma 0, (Amudeng ja Vänttinen eivät tainneet käydä kentällä)
KaHe - Kelohonka: 71-93 (16-21, 18-23, 14-36, 23-15)
KaHe veti taas seitsemällä, mutta valitettavasti edellisiltana tsempanneet kaverit olivat vaihtuneet velttoihin p*sk*p*rs*isiin, joista melkein kaikki olivat jo etukäteen päättäneet, että "ei jaksa, huvita tai kiinnosta".
Kelohonka pelasi hyvin ja otti Herrat jossain vaiheessa melkein kierroksella kiinni.
Onnittelut voittajalle.
Pistemiehet:
KaHe: Hämäläinen 24, Vertio 17, Sjöman 10, Poropudas 8, Vilke 6, Kohila 4, Venhola 2, (Hirvonsalo oli paikalla, mutta kovasti nilkkaflunssassa)
Kelohonka: Ropponen 26, Saarela 24, Kaarni 20, Junttila 9, Koivisto 9, Mark Mattila 4, Svärd 1
(Raporttien pituuksista voikin sitten päätellä, kumpana päivänä oli lystimpää ottaa kuokkaan. V*ttu.)