Vs: Honka - TC 01.12.07
Myönnän olleeni melko lailla ikävystynyt ensimmäisellä puoliajalla. Ehkä Hongan kannattajana tätä ei pitäisi myöntää, mutta avausjaksolla ajattelin pääasiassa: "Eikö Karkkila nyt kiesus sentään onnistu käyttämään rotaatiotaan hyödykseen?" Olkoonkin, että Vanttaja vanhempi ja Kimmo Tolvanen puuttuivat kokoonpanosta, mielestäni Componenta lähti otteluun voittosuosikkina ja Hongan pyristely kolmen pisteen päässä (ja ensimmäisen neljänneksen 23-10-johtolukemat) tulivat minulle yllätyksenä.
Fiilis Tapiolan hallissa alkoi parantua selvästi ottelun kolmannella neljänneksellä. Karkkila veti pariin otteeseen eron kymmeneen pisteeseen lähinnä hyvän kolmen pisteen heittopelin johdosta, mutta Hongalta löytyi aina vastatulta. Muurinen ja Nenonen iskivät kolmosen säkkiin aina, kun sitä vähiten odotti ja ekalla puoliajalla kompastellut Koponen turhautti Rogersin liukkaudellaan tauon jälkeen. Hemmetin hyvän vaihdon pelasi myös 16-vuotias Lauri Toivonen, joka muuten esitti sitten vakuuttavinta puolustustyöskentelyä, jota olen kotimaan pääsarjassa koskaan niin nuorelta kaverilta nähnyt. Sokeriksi absinttiin Toivonen liekitti vielä toisessa päässä kolmosen ja hyökkäyslevypallosta nostetun häkin.
Päätösminuutti alkoi tilanteesta 73-79, jolloin harva tuskin jaksoi enää uskoa Hongan voittoon. Generalissimus Salin räjäytti kuitenkin yleisön kairaamalla vapaan kolmosen pohjaan ja hetkeä myöhemmin Muurinen tähtäili kaaren keskeltä tasoituskolmosen laudan kautta sisään. Jerome Rogersin viimeinen heittoyritys karahti Salinin ja Koposen yhteistorjuntaan.
Jatkoajan päätösminuutilla muutaman pisteen päähän ajautunut Componenta yritti horjuttaa Honkaa pakottamalla tämän vapaaheittoviivalle, mutta kotijoukkueen ranteet pysyivät kuumina: Kahdeksasta vaparista seitsemän sisään. Rogersille jäi kolme sekuntia aikaa yrittää tasoitusta, mutta vaikeasta asennosta lähtenyt hypäri osui takarautaan. Seurauksena Hongan toinen voitto junioriköörillä ja kauden toinen "standing ovation" kotikatsomolta.
Oli ilo katsoa, kuinka Hongan kokoonpanosta löytyi jatkuvasti uusia kavereita kantamaan vastuuta. Petteri ei antanut vaikean alun horjuttaa, vaan nosti selkeästi tasoaan tauon jälkeen - olkoonkin, että viidettä virhettä edeltänyt pallonmenetys oli hitusen kiusallinen. Marraskuun aikana Honka voitti seitsemästä ottelusta kuusi, ja sinä aikana Petteri nakutti keskiarvoikseen 21,1 pistettä, 4,2 syöttöä, 4,0 levypalloa ja 2,1 riistoa ottelua kohden. Syöttö/menetyssuhteessa on vielä parannettavaa, mutta tuollainen rivi ei synny vahingossa. Luulenpa, että Petteri skabaa Timo Heinosen kanssa marraskuun pelaajan palkinnosta.
Matisen poissaollessa Muurisen vire on ollut ilmiömäinen. Kimmolla on jotenkin tapana upottaa aina sisään ne heitot, jotka näyttävät olevan täysin mahdottomia. Tänään Kimmo nappasi Skamon antaman syötön pelkkien sormenpäidensä varaan ja antoi laulaa saman tien tasapainottamatta heittoa - sukkana sisään. Kimmo ei ole ehkä tehokkaimmillaan pelatessaan 40 minuuttia illassa, mutta tarvittaessa Kimmo osaa sytyttää joukkueen.
Neposen pistekeskiarvo viimeisestä neljästä matsista on 14,5 pinnaa. Sen lisäksi Neponen onnistui Nick Walleryn difaamisessa tänään hyvin. Wallery teki komeat teholuvut (23/15), mutta ei saanut mitään ilmaiseksi ja turhautui silminnähden jatkoajalla. Generalissimus Salin oli näkymättömämpi, mutta osui silloin kuin piti. Toivoselle ehdottomat taistelupinnat, Riihimäen kasvatista tulee vielä pelimies.
Sitten oli vielä Ede Skamo. Tapiolan katsomo lienee jo ehtinyt unohtaa viimeistä kuukauttaan intissä vetelevän Eden, joka tuli tänäänkin matsiin suoraan kahden viikon sotalarpista. Ede tukotti 9 pinnaa ja neljä levyä ja taisteli pari elintärkeää palloa Hongalle matsin ratkaisuvaiheessa. Uskomaton suoritus.
Pavicevic kyseli pressissä kovasti, että voisiko joulutauon jälkeen hankittavaksi harkitun uuden amerikkalaisen hankkia jo tässä vaiheessa kautta. Mielestäni pyyntö ei ole kohtuuton. Vaikka "junnukentällinen" on voittanut kahdesta matsista kolme, tämänhetkiset kenttäpelaajat ovat melkoisen rasituksen kohteena. Salin, Koponen, Nenonen ja Muurinen urakoivat tänäänkin sen 40 minuuttia. Esimerkiksi vierasmatsi Korihaita vastaan on sen verran kova koitos, että yksi vahvempi, isompi kaveri ei tekisi hallaa.