Jukka Myllyniemi: Ennakkokatsaus NCAA:n kauteen 2008-2009

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemen erinomainen katsaus tulevaan yliopistokoriskauteen sekä uusimmat kirjoitukset löytyvät osoitteesta http://yliopistokoris.blogspot.com/

Yliopistokoripallokausi 2007-08 oli seka tasoltaan etta viihde-arvoltaan lajille suuri riemuvoitto. Paasimme seuraamaan toista perattaista todella kovatasoista freshman-vuosikertaa, joka jatti jalkensa NCAA koriksen historiankirjoihin. Micheal Beasley, Kevin Love, Eric Gordon, Derrick Rose, OJ Mayo, Jerryd Bayless ja kumppanit tarjosivat naytteita potentiaalistaan ammattilaisina, ja samalla johtivat joukkueensa hienoihin suorituksiin. North Carolinan Tyler Hansbrough puolestaan pisti kasaan yhden parhaista henkilokohtaisista yliopistokausista viimeisten vuosien aikana, ja loistavia otteita paasimme todistamaan monelta muultakin collegeveteraanilta, kuten Luke Harangodylta ja DJ Augustinelta.

Konferenssien runkosarjoissa Big Eastin mestaruustaistelu oli erittain mielenkiintoinen useamman huippujoukkueen taistellessa karkipaikasta. Texas ja Kansas kamppailivat tiukasti toisen kovatasoisen konferenssin, Big 12:n herruudesta, ja myos Big 10 oli viime kaudella varsinainen herkkupala Wisconsinin voittaessa Indianan ja kauden yllattajan Purduen viime metreilla. Duke ja North Carolina puolestaan kavivat kahden hevosen juoksun ACC:n herruudesta, jonka Carolina kaansi edukseen naiden kahden joukkueen kohdatessa Duken kotisalissa, Cameron Indoor Stadiumissa, Maaliskuun alussa. Mid-major konferenssien merkittavat kohokohdat olivat Memphisin tappioton runkosarja ja Draken jarjestama yllatys Missouri Valley Conferencessa.

Konferenssien mestaruusturnaukset eivat myoskaan jatteneet kylmaksi. Makupalana oli ehka altavastaaja Georgian kasittamaton ylisuoriutuminen SEC:n koitoksessa. Finaalissa kaatui lahes tyhjassa hallissa Arkansas, kun tornado oli ajanut pelit Georgia Domesta pieneen yliopiston jumppasaliin. Pittsburgin hurja taisteluvoitto Big Eastin tittelista oli toinen viikonlopun kohokohta.

2008 NCAA tournament puolestaan oli valitettava pettymys. Stephen Curryn ja "Tuhkimo-Davidsonin" sankaritekoja lukuunottamatta ei viime kauden turnaus yltanyt edeltajiensa tasolle. Final Four kyllakin paransi suuhun jaanytta makua, silla talla kertaa valierissa olivat kaikki nelja oikeasti maan parasta joukkuetta, ja Final Four tapahtuma olikin jattilaisten taistelu. Kansas pelasi koko kauden ajan ehka maan parasta pelia, ja vaikka oli viimeisen neljan joukossa etukateen altavastaaja, voitti valmentaja Bill Selfin ryhma ansaitusti NCAA mestaruuden.

Allekirjoittaneelle jaivat kaudesta 07-08 mieleen erityisesti nama makupalat: Joe Alexanderin huimat otteet kauden lopussa….Kansasin ensimmainen jakso North Carolinaa vastaan Final Fourissa….Stephen Curry NCAA tournamentissa...Bruce Pearlin Tennesseen viihdyttava peli kokonaisuudessaan, ja erityisesti osavaltion titaanien taistelu Tennessee-Memphis non-conference pelissa keskella kautta…Jonathan Wallacen ja Georgetownin tahto voittaa, ja kasittamattomat loppuhuipennukset usean Hoyasin pelin viimeminuuteilla.... Michael Beasley – ylipaataan...Rick Pitinon takin vaihto Louisville-Georgetown pelin puoliajalla, josta Cardinalsien loppukauden kiri lahti liikkeelle...Derrick Rosen esitykset tournamentissa Texasia ja UCLA:ta vastaan…Mario Chalmersin kolkki tournamentissa...Levander Fieldsin Duken kaato…. Roy Hibbertin viime sekunnin kolmonen Connecticutia vastaan…. Eric Gordonin visiitti, ja kylmahermoisuus, Champagnessa vihamielisten Illinois-fanien edessa….College game night tunnari: "…Digger Phelps with those crazy ties…..Welcome to the party! Welcome to the party!...…Dick Vitalen paluu sairastuvalta Duke-UNC peliin....

Mutta sita tikulla silmaan joka vanhoja muistelee. Eli kauteen 08-09….

Viela pari vuotta sitten vannoin kahden asian nimeen arvioidessani collegejoukkueita. Menestysta ei tule ilman
1) huippuluokan go-to-guyta
ja
2) all-american tasoista pelinjohtajaa.
Parin viimeisen kauden jalkeen on ollut pakko sorvata hieman tuota osaa winning formulasta. Florida, Kansas ja Memphis ovat menestyneet ilman huippuluokan puhdasta pelinrakentajaa, tai "go-to scoraajaa", ja toisaalta esimerkiksi Kevin Durantin (parhaista parhain go-to scoraaja) lahto ei vaikuttanut negatiivisesti joukkueen menestykseen vaikka Texasin rosteri pysyi muuten muuttumattomana. Georgetown on ollut yksi kahden viime kauden parhaista joukkueista ilman kumpaakaan mainituista elementeista, samoin kuin Louisville, Wisconsin ja oikestaaan yllattavan moni karkijoukkue. Kyse ei ole enaa siita etta poikkeus vahvistaisi saannon.

Ehka tarkein yksittainen yhdistava tekija parin viime vuoden menestysjoukkueille (Florida, UCLA, Kansas…) on ollut raudan luja joukkuepuolustys ja seuraavalla sijalla vakaa, rauhassa kypsynyt mutta silti viela tassa muodossaan tuore ja nalkainen valmentaja/korisohjelma kombinaatio. Vanhat patut jotka ovat valmentaneet joukkueitaan vuosikymmenia (Coach-K, Boeheim, Olsen, Calhoun…) voittivat mestaruuksia viela 5-10 vuotta sitten, mutta eivat enaa! Nykypaivan menestysvalmentajat voivat olla kokeneita, mutta nykyinen pesti on yleensa ollut viidesta kymmeneen vuotta pitka (Self, R.Williams, Donovan, Weber, Ryan, Matta, Thompson, Dixon, Howland, Pearl, Calipari….). Muita mestareita ja menestyjia yhdistavia tekijoita ovat syva back court ja agressiivinen takamiespeli seka laaja talent pohja ja tahtipelaajien ennenaikaisten NBA:han lahtojen valttaminen.

Olisi tietysti typeraa veikata tulevan kauden voittajaa vain nailla kriteereilla, mutta ei ole sattumaa etta Louisvillen joukkue, jonka naen talla hetkella todennakoisimpana 2008-09 NCAA koripallomestarina, "ruksaa kaikki laatikot". Rick Pitino on alykas ja kokenut valmentaja, jonka Louisville-projekti – joka on ollut ehka takkuisempi kun esimerkiksi Ben Howlandin tai Bill Selfin kohdalla heidan yliopistoissaan - alkaa olla sopivan ikainen menestymaan. Louisville on ehka maan paras ryhma joukkuepuolustuksessa, Cardinalseilla ei ole selkeaa tahti-go to guyta, mutta kuitenkin runsaasti tulivoimaa ja hyokkayspaan taitoa riittaa, ei selvaa pelinjiohtajaa, mutta kolme/nelja erittain hyvaa, kovaa ja aggressiivista takamiesta (vrt. viime kauden Kansas ja edellisten vuosien Florida joukkueet), ja vakaa koripallo-ohjelma joka imee huipputalenttia sisaan vuodesta toiseen, ilman etta joukkue kuitenkaan karsisi aikaisista NBA:han lahdoista. Louisville siis voittaa mestaruuden huhtikuussa!

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: Joukkueet 1-5

1 Louisville (konferenssi: BIG EAST) 2007-08: konferenssipelit 14 voittoa ja 4 tappiota, kaikki pelit: 27-9, NCAA mestaruusturnaus: tappio North Carolinalle puolivalierissa

Viime kausi oli Cardinalseilta rikkonainen, mutta silti tappioita erittain kovassa Big Eastissa kertyi vain nelja. Tournamentissakin joukkue meni aina kahdeksan parhaan joukkoon asti. Nyt Rick Pitinolla on kasisssaan todellinen mestaruus-rosteri, ja yhtena maan parhaista valmentajista on nyt valmis viemaan Louisvillen loppuun asti. Pitinon parhaille joukkueille seka Kentuckyssa etta Louisvillessa on ollut tyypillista etta takamiehet ovat kokeneita, ja nyt koko huippuhyvalla nelikolla Edgar Sosa, Terrence Williams, Jerry Smith ja Andre McGee on niin paljon peleja alla, etta tarvittavaa rutiinia, ja sen mukana tulevaa itseluottamusta loytyy. Sinansa hyvien pelaajien Padgettin ja Caracterin lahdettya ei joukkueella ole myoskaan enaa mitaan syyta pidatella vauhtia, ja alkavalla kaudella Louisvillelta nahdaan varmasti viela enemman Pitinon tavaramerkkia: nopeata ja agressiivista pelia molemmissa paissa. Edella mainittu takamiesten kypsyys, seka perimeter-osaston syvyys auttavat myos talla saralla, ja Louisville voi tulla nayttamaan hyvin paljon Pitinon ‘96 Kentuckylta, joukkueelta joka otti vastustajalta luulot pois jo ennen tip offia pelkalla asenteella ja olemuksella.

Louisville on ehka maan paras perimeter-puolustus joukkue, jonka takamiehet pystyvat pitamaan armotonta prassia ylla 40 minuuttia per ottelu. Oklahoman pitaminen 48 pinnassa tournamentissa, ja Tenneseen 60:ssa, kertoo seka taidosta etta tahdosta puolustupaassa. McGee ja Smith ovat erittain kovia (ja aliarvostettuja) tyomyyria, joista varsinkin Smith loistaa tarkeissa paikoissa. Sosa on puolestaan vahan kuin college-versio Tony Parkerista, nopea scoraava pointti joka osaa menna korille ja viimeistella. Sosa on valaytellyt potentiaaliaan, mutta todellinen lapilyonti antaa viela odottaa itseaan. Terrence Williams on Louisvillen paras hyokkayspaan paketti, vaikkei hanen scorausluvut paata huimaakkaan. Williams on loistava atleetti jolla on nopea ensimmainen askel, kykya ajaa korille ja pistaa palloa koriin eri paikoista monilla tavoilla, pelinlukukykya ja syottotaitoa. Talla Louisville joukkueella ei ole selkeaa go-to pelaajaa, mutta Williams on hyokkayksen sielu, jonka kautta pallo tulee tiukoissa paikoissa kulkemaan. Williams ei ole tayttanyt potentiaalian kolmella ensimmaisella kaudellaan. Kuivaa ruutia on siis viela kayttamatta.

Vaikka Padgett, Caracter ja aika-ajoin tarkeat Farley ja Palacios ovat nyt poissa, Cardinaalien front courtkaan ei valttamatta tule olemaan yhtaan viime vuotista huonompi, pain vastoin! Earl Clark on yksi maan parhaista lahjakkuuksista ja valmis ottamaan lisaa vastuuta, ja siten nousemaan top 5 draft pickiksi - tavoite jonka takia Clark varmasti palasikin kouluun. Freshman kaksikko Samardo Samuels/Terrence Jennings on puolestaan todella pelottava korinalus duo, joka sopii yhteen juoksuvoimaisen ja aggressiivisen takamiestontin kanssa paremmin kuin viime kauden front courtin kontykset. Samuels on kuin paremmalla fysiikalla ja asenteella varustettu Derrick Caracter: hyvan kokoinen college power forward joka ei ainoastaan osaa, vaan myos haluaa. Samuelsilla on hyva touch ja liikket, seka tarpeeksi voimaa, agressiivisuuta ja atleettisuutta, eika ilmeisesti liiallisia ambitioita hillua siela missa ison miehen ei kuulu olla. Samuels ei valttamatta ole taman vuoden freshman katraan paras NBA prospect, mutta hyvin mahdollisesti yksi tarkeimmista tulokkaista college-levelilla. Jennings on puolestaan yksi vuoden atleettisimmista isoista miehista, jolta loytyy voimaa, seka nopeutta juosta Sosan ja McGeen mukana pasta toiseen.

Tietysti Louisvillen front court on kapeampi ja kokenemattomampi kuin ennen, mutta jos Pitino pystyy kaivamaan rosterista luotettavuutta talla saralla - isoja miehia joita voi tarvittaessa heittaa sisaan Clarkin ja freshmanien avuksi - ja jos takamies-osasto nostaa tasoaan kuten uskon sen tekevan, Louisville saattaa olla taman vuoden paras collegepallojoukkue. Viime kaudella Louisville vaikutti puolitehoiselta, eika valmiilta parjaamaan, mutta silti menestyi hyvin. Ensi kaudella on aika ottaa viimeinen askel ylospain.

Avainpelaaja: Samardo Samuels


2 North Carolina (ACC) 2007-08: konferenssipelit 14-2, kaikki pelit 36-3, NCAA mestaruusturnaus: tappio Kansasille valierissa

Joku voisi sanoa etta North Carolinan pudottaminen nainkin "alas" on lapsellista protestointia. En vaan usko etta UNC voittaa taaskaan NCAA mestaruutta, enka voi rankata ykkoseksi porukkaa jonka en usko voittavan.

North Carolinan rosteri on aivan kasittamattoman hyva, ja kestaa vertailun mihin muuhun college joukkueeseen tahansa. Ja nain kovaa palaavien pelaajien ryhmaa harvoin collegekoriksessa nahdaan. Joukkueen kykyyn saavuttaa se suurin voitto liittyy kuitenkin paljon kysymysmerkkeja. Tassa vaiheessa kun tarkeita otteluita on talla rosterilla jo havitty, eika avain-veteraaneilla ole enaa juurikaan enempaa upsidea, voi olla vaikeaa enaa nostaa tasoa sita viimeista tarvittavaa pykalaa.

Hansbrough, Ellington, Green ja Lawson ovat joka tapauksessa omilla pelipaikoillaan maan kirkkainta karkea – Hansbrough mahdollisesti taas National Player of the Year. Ja jopa ilman tata nelikkoa UNC olisi vanintaankin ACC:n eliittia silla rosteri on taynna laatupelaajia, ja joukkue taydentyi taas melko mukavalla freshman ryhmalla. North Carolina on siis vaistamatta yksi suurimmista suosikeista ennen kauden alkua, ja varmasti tuleekin voittamaan yli 30 pelia. Mutta jos joukkueessa ei tapahdu jotain mullistavaa, povaan kuitenkin etta suurin pysti jaa taas kerran saamatta. Se mullistus joka voiton mahdollistaisi voisi olla esimerksi Wayne Ellingtonin kehittyminen viela asteen paremmaksi. Tiukoilla hetkilla Tar Heels tarvitsisi kipeasti scoraajaa takamiestontilta. Ellingtonilla on potentiaalia olla maan parhas shooting guard ja Tar Heelsien go to guy. Jos nain kay, ja Hansbrough pystyy jakamaan vastuuta pois, voi Carolina kirkastaa Elite 8 ja Final 4 esiintymiset mestaruudeksi.

Lahes Ellingtonin kokoinen kysymysmerkki UNC:n menestyksen kannalta on Roy Williams. Williams on voitttanut yhden NCAA mestaruuden – lahinna Sean Mayn ansiosta – mutta tuota kautta lukuunottamatta Williams on aina ollut Mr. Melkein, joka voittaa paljon otteluita huippu rostereilla, mutta hanen joukkueensa eivat ole ikina pystyneet venymaan kovan paikan tullen. Eika kyse voi nyt olla pelkasta sattumasta ja yksittaisista pelaajista. Se mita Williamsin Kansas-joukkueille kavi vuosien varrella, se mita Georgetown teki Tar Heelseille 2006 Elite Eightissa, ja varsinkin se miten Kansas teurasti North Carolinan viime vuoden final fourissa, on pakko kielia ainakin osittain ongelmista penkin paassa.

Ilman edella mainittuja kahta pelia, ja noin viittatoista huonoa minuuttia kahdessa tournamenteissa, North Carolina saattaisi lahtea uuteen kauteen tavoitteenaan kolmas perattainen NCAA mestaruus. Joukkue on kuitenkin jaatynyt todella pahasti tiukan paikan tullen jo kahdesti ennakkosuosikin asemassa, ja tama varmasti tuo ylimaaraisia paineita maaliskuun koitoksissa. Tar Heelsien tahdet ovat kuitenkin sen luokan pelimiehia etta on aivan varmaa etta joukkue on joka tapauksessa pelaamassa kolmatta kertaa perakkain noissa tarkeissa peleissa. Sopii toivoa etta joukkueen kantti kestaa talla kertaa.

Avainpelaaja: Wayne Ellington


3 Duke (ACC) 2007-08: konferenssipelit: 13-3, kaikki pelit :28-6, NCAA mestaruusturnaus: tappio West Virginialle 2. kierroksella

Duke-North Carolina on kiistamatta collegepallon suurin rivalry joka vuosi, mutta talla kaudella tupakkatien derby on ehka normaaliakin mielenkiintoisempi. Molemmilla joukkueilla on mestaruuteen edellyttavat rosterit, joukkueiden rungot ovat olleet kasassa jo pari vuotta, ja Mike Kryzewskin ja Roy Williamsin valille on alkanut kertya mielenkiintoa lisaavaa pienta erimielisyyden poikasta.

Duken voi joka vuosi heittaa pre-season top kymppiin edes pelaajia vilkaisematta, silla rosteri on aina hyva, ja Coach K on huippuvalmentaja. Mutta tana vuonna Sinisilla Piruilla on paljon sellaista joka antaa odottaa viela enemman kun yleensa.

Ensinnakin, Greg Paulus on kehittynyt koko collegeuransa ajan ja on nyt lahella peakiaan. Ja tama on tarkeaa silla kun tarkastelee Duken aiempaa menestysta, on ilmiselvaa etta point guard on tassa ohjelmassa erityisen tarkeassa roolissa. Yksinkertaisesti, Duken point guardin taso heijastuu koko joukkueen menestykseen. Vaikka Paulusissa ei NBA ainesta ehka olisikaan, on han samaa Duke pelinrakentaja sarjaa kun Bobby Hurley, Jeff Capel ja Steve Wojciechowski: hyva johtaja, erinomainen taistelija ja vastustaja vittumaisimmasta paasta.

Vaikka DeMarcus Nelson oli kova pelaaja, ja paha menetys koululle, on tama Duken joukkue koko takamiesosastoltaan, ja kokonaisuudessaankin, viimevuotista parempi. Koko kova kalusto lahtee kauteen terveena, toisin kuin viime vuonna. Scheyer, Smith ja Henderson Pauluksen ymparilla tekevat Duken perimeter osastosta yhden maan hyokkaysvoimaisimmista. Thomas, McClure, Zoubek ja Singler puolestaan ovat erinomainen isomman osaston porukka – joista Singler tiestysti on jopa all-america ja lottery pick ainesta. Duke eli kolkkien varassa viime kaudella, mutta Singlerin kehityttya entisestaan han varmasti viihtyy enemman ja enemman korin laheisyydessa, sisapelin pitaisi parantua ja koko joukkueen olla tasapainoisempi. Brian Zeubek ei ehka ole seuraava Christian Laettner tai edes seuraava Cherokee Parks, mutta han on jo pelkalla koollaan ja presencellaan tarkea apu Dukelle. Viime vuonna naytti etta kun Zoubek pelasi, ja pelasi hyvin, koko joukkue oli parempi. Ja tana vuonnahan Zoubek pelaa enemman kun on kerran terve. Duke ei ole yhta fyysinen joukkue kun muut maan karkipaan ryhmat, mutta puuttuva voima paikataan taidolla ja tahdolla.

Blue Devils onnistui myos varvaamaan parhaimman mahdollisen tyyppisen freshmanin, Elliot Williamsin – alyttoman atleetin joka on myos fiksu pelaaja - joka paikkaa paljon sita mihin Nelsonin lahto aukkoja jatti. Toinen freshman, Miles Plumlee, taas tuo kokoa front courtille. Tyler Kingin menetys oli saali, mutta nainkin heittovoimainen joukkue tuskin Kingia jaa kaipaamaan.

Coach K:lla on nyt kasassa harvinaisen kokenut joukkue, jolta ei kuitenkaan puutu mestaruuteen tarvittavaa lahjakkuutta. Vaikka UNC on ehka viela Dukeakin lahjakkaampi ryhma, on hyvin mahdollista etta Kryzewskin taidot ja Duken henkinen kovuus jopa kaantavat vaa’an Duken suuntaan ACC:n mestaruustaistelussa.

Avainpelaaja: Greg Paulus


4 Texas (BIG 12) 2007-08: konferenssipelit: 13-3, kaikki pelit: 31-7, NCAA mestaruusturnaus: tappio Memphisille puolivalierissa

Texas on iso yliopisto ja jalkapallossa iso nimi. Koriksessa kuitenkin menestyksestaan huolimatta Longhorns, ja joukkueen valmentaja Rick Barnes, ovat ehka jopa hieman aliarvostettuja. Viimeisen seitseman vuoden aikana Texas on mennyt NCAA tournamentissa vahintaan kuudentoista parhaan joukkoon viidesti! Ja siina sivussa tuottanut NBA:han pelaajia kuten TJ Ford, Kevin Durant, LeMarcus Aldridge, Daniel Gibson ja DJ Augustin. Ei ole kaukaa haettua sanoa etta kyseessa on 2000-luvun tasaisin koripalloyliopisto.

2006-07 kauden jalkeen, ja National Player of the Yearin Kevin Durantin lahdettya joukkueesta, povasi moni Texasin putoavan. Nain ei kuitenkaan kaynyt ja Longhorns oli 07-08 kaudella entistakin parempi, ja havisi Kansasin, Kansas Staten, Texas A&M:n ja Baylorin tahdittamassa BIG 12:ssa vain kolmesti. Nyt joukkue menetti jalleen all-american pelaajan, point guard DJ Augustinen, mutta muuten viime vuotinen Elite Eight joukkue pysyy kasassa. Augustinen lahto saattaa ensisilmayksella kuulostaa Texasille kovalta kolaukselta, silla pelinrakentajan tontille ei ole selvaa seuraajaa, ja Augustin oli viime vuoden collegekoriksen ylivoimaisesti paras pelinjiohtaja. Tasta huolimatta uskon etta Texas menestyy taas. Barnes pystyy muokkaamaan pelityyliaan rosterin mukaan (Texas parjasi varsin mainiosti mm. silloin kun Daniel Gibson hoiti point guardin tonttia) ja antaa parhaalle palaavalle pelaajalleen, AJ Abramsille, isommat roolin joukkueen johtajana. Vaikka Abramsin pelin paras osa-alue on heittajana, han on aliarvostettu pallonkasittelija ja syottaja, ja yhtena maan nopeimmista pelaajista pystyy varmasti pitamaan palloa kasissaan ja uhkaamaan puolustuksia heitto/penetraatio vaihtoehdoilla. Jos Abrams haaveilee ammattilaisurasta, tama roolinvaihdos on hanelle oljenkorsi johon on tartuttava, ja todistettava scouteille etta pointin pelaaminen sujuu.

Abramsilla tulee olemaan ymparillaan myos huikea supporting cast. Takamiespari Justin Mason sopii mainiosti Abramsin vierelle. Mason on eliitti-puolustaja, ja pystyy kamppailemaan isoja point guardeja vastaan: pelin osa-alue jossa Abramsilla voi olla ongelmia. Hyokkayspaassakin Masonilla on upsidea, ja onkin yksi todennkoisimmista pelaajista rosterissa nostamaan scorauslukujaan. Texasin front court on myos huippuluokkaa. Joukkueen ehka suurin lupaus, swingman Damion James, on tulevaisuuden NBA pelaaja, joka osaa jo tehda kaikkea melko hyvin, mutta voi viela kehittya rutkasti. James on atleettinen, taitava, ja osaa heittaa myos kaukaa. Connor Atchley on puolestaan ensi kaudella ehka koko Big 12:n paras sentteri. Hanella on pituutta, taitoa, ja kuten lahes jokaisella Pitkasarvella, myos vakuuttava kolkki-range. Rick Barnesin penkilta loyyy myos voimaa ja kokoa tuuraamaan aloitusviisikon kavereita, esimerkiksi Gary Johnsonin ja Dexter Pittmanin muodossa.

Big 12 oli viime vuonna erinomainen konferenssi ja on edelleen, mutta jokainen aivan karkipaan joukkue Texasia – ja ehka Bayloria - lukuunottamatta on heikentynyt, ja Texasilla uskoisi olevan melko helppo tie kolmanteen perattaiseen suureen voittosaldoon. Takamiestontin syvyys, ja Augustinin paikkaaminen ovat kysymysmerkkeja, mutta joukkueella on riittavasti lahjakkuutta, kokemusta ja hyva valmentaja, jotka tekevat Texasista yhden kauden ennakkosuosikeista.

Avainpelaaja: A.J. Abrams


5 Pittsburgh (BIG EAST) 2007-08: konferenssipelit: 10-8, kaikki pelit: 27-10, NCAA mestaruusturnaus: tappio Michigan Statelle 2. kierroksella

Pittsburgh oli jo viime kaudella mielestani parhaimmillaan yksi maan kovimmista joukkueista, ja vaikka Mike Cookilta evattiin mahdollisuus palata collegeen kuudenneksi(!) vuodekseen, ja vaikka Keith Benjamin ja Ronald Ramos ovat myos nyt poissa kuvioista, joukkue on mahdollisesti kuitenkin vuoden takaista parempi, ja collegekoriksen todellista huippua.

Seka Benjamin etta Ramos olivat erinomaisia heittajia, ja taman alueen paikkaaminen onkin Pittsburghin suurin haaste alkavalla kaudella. Viime vuotista Pitt:ia katseltua voi oikeutetusti sanoa etta kolkit olivat tarkea osa joukkueen menestymista, ja siten voisi povata etta ensi kaudelle riittaa murehdittavaa. Mutta kun tarkastelee Pittsburghin joukkuetta ja menestysta muutamalta viimeiselta vuodelta, on helppo havaita ettei kyseessa oleva joukkue ole mikaan yhden tempun koira. Jamie Dixonin Pittsburghit ovat nimittain erittain monipuolisia joukkueita ja pystyvat pelaamaan nopeaa tai hidasta pelia tilanteen mukaan, ja hyodyntamaan osaamisensa tehokkaasti riippuen siita missa minakin vuonna ollaan parhaita. Pari vuotta sitten osaamista oli puolinopeat hyokkaykset ja takamiesten dominoima peli, sitten hidas isojen miesten halfcourt, ja viime vuonna ajot ja kolkit. Tana vuonna hyokkayksen avaimia ovat Sam Youngin 1-1 pelaaminen, Levander Fieldsin penetraatio ja DeJuan Blairin post peli.

Panthersien pysyva elementti on oppikirjamainen, kova Big East koris. Joukkue puolustaa joka pelipaikalla erinomaisesti, prassaa vastustajaa myos hyokkayspaassa jatkuvalla haastamisella joka suunnalta, ja mika tarkeinta, Pittsburgh on todistanut pystyvansa venymaan tiukoissa paikoissa.

Fields on omalla pelipaikallaan aivan maan kirkkainta karkea, eika ole vain yksi maan parhaista point guardeista, vaan myos yksi maan kovimmista clutch pelaajista. Gilbert Brown oli vuosi sitten huippuluokan rivipelaaja, joka tulee nyt saamaan enemman vastuuta, ja uskon etta rahkeita riittaa Benjaminin ja Ramosin paikkaajaksi. DeJuan Blair puolestaan saattaa olla tulevalla kaudella koko maan yksi parhaista isoista miehista. Tahan paalle Pittsburghilla on tietysti heittaa viela yliopistokoriksen ehka monipuolisin – ja miksei paras – laituri, Sam Young, joka tulee olemaan taas joukkueen go to guy.

Vaikka Pittsburgh saattaa pre-season asetelmissa olla underdog muiden huippujoukkueiden seassa, kun laittaa Panthersien joukkueen paperille, Pittsburgh nayttaa hyvalta joka ikisella pelipaikalla. Jokainen jatka joukkueessa on kova luu ja loistaa 1-1 mitteloissa. Jamie Dixon on tehnyt loistavaa tyota rosterilla kun rosterilla, ja on paavalmetajauransa jokaisella kaudella taistellut Big Eastin karkisijoista. Dixon saa pelaajat pelaamaan, ja on muokannut Pittsburghista yhden kovimmista, ja kovimpaa pelaavista joukkueista maassa. Nuori valmentaja on taas yhden vuoden kokeneempi, ja nyt hanella on kasissaan uransa paras joukkue, jolla voidaan menna vaikka mestaruuteen saakka. Heittovoima onkin se ainoa kysymysmerkki joka estaa viela tatakin ylemman rankkauksen.

Avainpelaaja: DeJuan Blair

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: Joukkueet 6-10

6 Michigan State (BIG 10) 2007-08: konferenssipelit: 12-6, kaikki pelit: 27-9, NCAA mestaruusturnaus: tappio Memphisille neljannesvalierissa

Vaikka pidinkin henkilokohtaisesti Drew Neitzelista paljon, taytyy sanoa etta hanen viimeinen kautensa collegessa oli suuri pettymys. Se, etta Kalin Lucasin tulo rosteriin vapautti Neitzelin pelaamaan enemman shooting guardia, ei vienyt pelaajaa eteenpain toivotulla tavalla. Kun tulevan kauden Spartanseja vertaa viime kautiseen ryhmaan, on joukkue Neitzelin ja toisen seniorin, Drew Naymickin, lahdosta huolimatta merkittavasti vuoden takaista parempi.

Raymar Morgan, Goran Suton, Marquise Gray, Idong Ibok ja freshman Delvon Roe muodostavat erittain fyysisen ja kohtuullisen taitavan frontcourtin. Lucas, Travis Walton, Chris Allen ja Durrell Summers ovat puolestaan yksi maan kovimmista back courteista. Avain joukkueen menesttykseen on mielestani Morganin kehitys, ja nousu tahteyteen. Morgan on antanut naytteita siita mihin rahkeita olisi, mutta esitykset eivat ole olleet riittavan tasaisia. Viime vuoden Tournamentissa Morgan oli hyokkayspaassa melkoinen floppi, mutta ollessaan nyt joukkueen selkea go to guy, tuollaisiin esityksiin ei ole enaa varaa. Lucasin ollessa vuotta vanhempi, ja todennakoisesti kehittyessa paikkojen luojana, atleettisen Morganin luulisi tasta hyotyvan. Sama patee Alleniin, Summersiin ja Grayhin, joille on tiedossa helppoja koreja roppakaupalla kun Lucas puhkoo puolustuksia rikki ajoillaan.

Suton taas on yllattavan taitava iso mies, joka saattaa olla lahella todellista break througta viimeisella college-kaudellaan. Tama auttaisi Michigan Statea kovasti, silla joukkueella ei ole ollut pariin vuoteen todellista scorausuhkaa tuovaa sisapelaajaa.

Tom Izzo on huippuvalmentaja, jonka joukkueet ovat perinteisesti loistaneet NCAA tournamentissa. Kahdella edellisella kaudella on tullut takkiin ykkos-sijoitetuilta North Carolinalta ja Memphisilta, jossa ei sinansa ole mitaan havettavaa. Voi kuitenkin olla etta Michigan State on nyt juuri sen verran viime vuotista parempi etta on itse se ykkos-seed joukkue ja menee final fouriin asti. Big 10:ssa on ehka hieman viimevuotista heikompi taso, enka nae etta Purdueta lukuunottamatta mikaan konferenssin joukkue pystyy Spratalaisia haastamaan.

Avainpelaaja: Raymar Morgan


7 Connecticut (BIG EAST) 2007-08: konferenssipelit: 13-5, kaikki pelit: 24-9, NCAA mestaruusturnaus: tappio San Diegolle 1. kierroksella

Viime vuoden college-koripallon mestaruuteen vaikuttavista tekijoista yksi suurimmista oli Brandon Rushin ACL. Tana vuonna on toinen ACL – A.J. Pricen sellainen – lahes yhta suuressa roolissa. Ilman tervetta Priceakin Connecticut on merkittava peluri taistelussa Big Eastin herruudesta, varsinkin kun yksi maan kuumimmista freshman point guardeista, Kemba Walker, liittyi joukkueeseen. Menestyminen ilman Priceakaan ei siis ole mahdotonta, mutta terveella Pricella varustettu Husky-ryhma on paljon varteenotettavampi mestaruuskandidaatti, eika vaan konferenssissa, vaan myos koko NCAA:ssa.

Connecticut on paperilla lahes North Carolinan veroinen joukkue, vaikkakin erona on se etta tama poppoo ei ole saanut kasaan viela yhtaan talle materiaalille kelvollista kautta, ja hyvyys on viela pelkkaa potentiaalia. Mutta lahjakkaitahan nama kaverit ovat kuin mitka. Price/Jerome Dyson back court on parhaimmillaan maan eliittia, ja Hasheem Thabeet on puolustuksen ankkurina jotain mihin ei kellaan muulla joukkueella ole vastausta. Jeff Adrien taas on luotettava tyomyyra molemmissa paissa kenttaa.

Mutta saattaa kuitenkin olla niin, etta small forward on se pelipaikka jossa UConnilla on ehka kaikkein eniten lahjakkuutta. Stanley Robinsonilla on evaita niin paljon parempaan kun mita on tahan mennessa saavuttanut. Robinsonilla on kokoa, nopeutta ja atletiikkaa nousta koko maan parhaaksi sf:ksi, eika taidoissa tai heittorangessakaan ole mitaan vikaa. Jonkun palasen on vaan napsahdettava kohdalleen, ja Robinson voi aivan hyvin olla jopa lottery pick keskustelussa ensi kesakuussa.

Hurjan aloitusviisikon lisaksi Connecticutilla on syva penkki, joka taydentyi entisestaan kovilla rekrytoinneilla. Ja penkin paassa tietysti yksi college koriksen parhaista valmentajista, Jim Calhoun. UConn on ollut pimennossa pari vuotta koska nykyinen ryhma ei ole lunastunut sille asetettuja odotuksia, mutta viime vuosi oli jo askel eteenpain, eika ole mitaan syyta – Pricen jalan lisaksi – miksi kehitys ei tasta voisi jatkua.

Avainpelaaja: A.J. Price


8 UCLA (PAC 10) 2007-08: konferenssipelit: 16-2, kaikki pelit: 35-4, NCAA mestaruusturnaus: tappio Memphisille valierissa

Kauden 07-08 saldo UCLA:lle oli 35 voittoa, selkea Pac 10 konferensiin mestauus, kolmas final four esiintyminen putkeen, ja maan parhaan freshman ryhman rekrytoiminen. Ben Howland on palauttanut UCLA:n takaisin huipulle, ja Bruinseista on tullut Duken ja North Carolinan tapaan joka vuotinen NCAA mestaruus kandidaatti.


Joukkue menetti viime vuoden huippujoukkueesta paljon. Kaksi parasta pelaajaa Kevin Love ja Russell Westbrook olivat 1. kierroksen pickeja kesan NBA draftissa, ja myos Luc Mbah a Moute ja Lorenzo Mata-Real ovat poissa viime vuoden menestysryhmasta. Darren Collison, yksi maan parhaista point guardeista, palasi kuitenkin kouluun, ja joukkueesta loytyy Michal Rollin ja James Keefen tapaisia pelaajia jotka ovat valmiita astumaan suurempiin saappaisiin. Lisaksi UCLA:n paidassa nahdaan talla kaudella todellisia super-freshmaneja. Heista ehka ennalta kovin, Jrue Holiday, on hyvin Westbrookin tyyppinen combo-takamies, jolla on – jos vain mahdollista – viela Westbrookiakin enemman upsidea. Holiday sopii hyvin Collinsin rinnalle takamiestontille, ja tulee varmasti pelaamaan tarkeita minuutteja ensimmaisesta pelista alkaen. Ehka Holidayta tarkeampiakin tulokkaita ovat power forward Drew Gordon ja sentteri J’Mison Morgan, jotka tulevat paikkaamaan viime kauden front courtin jattamaa suurta aukkoa korin alla.


UCLA:n ensikauden paras pelaaja ei kuitenkaan ole kukaan edellamainittu, vaan swingman Josh Shipp, joka on parantanut otteitaa jokaisella kaudellaan, ja jolla on todellista college-supertahti potentiaalia. Collison ei ole go-to-guy, eika voi odottaa etta kukaan freshmaneista pystyy astumaan Loven saappaisiin. Shipp onkin upperclassmanina se pelaaja jonka on omaksuttava johtajan rooli joukkueessa, ja tehda sita mita Arron Afflalo ja Love edellisilla kausilla: ottaa joukkue harteilleen tiukoissa paikoissa ja scorata. Shipp on monipuolinen korintekija, atleettinen pelaaja, ja evaita joukkueen johtamiseen hanella on.

Tama UCLA Bruins joukkue on kokemattomampi kun parin edellisen kauden ryhmat. Lahjakkuutta ei kuitenkaan taaskaan puutu, ja coach Howland tekee kasissaan olevasta ohjelmasta joka vuosi vain paremman ja paremman. UCLA on kova myos hyokkayspaassa, mutta voittaa kuitenkin ennen kaikkea puolustuksellaan. Ei ole mitaan estetta sille miksi Bruins ei voisi maaliskuussa pelata neljannessa perattaisessa final fourissaan.

Avainpelaaja: Joseph Shipp


9 Georgetown (BIG EAST) 2007-08: konferenssipelit: 15-3, kaikki pelit 28-6, NCAA mestaruusturnaus: tappio Davidsonille 2. kierroksella

Jo neljas Big East joukkue vaikka ollaan vasta sijalla yhdeksan voi kuulostaa paljolta, mutta Big East on tana vuonna todellinen Big Beast, ja Georgetown on jalleen kerran kovan konferenssin kermaa.


Vaikka Georgetown menetti kaksi erittain tarkeaa pelaajaa: Roy Hibbertin ja Jonathan Wallacen – joka yksin kaansi Hoyasille ainakin pari-kolme pelia – seka pari tarkeaa rivimiesta: Patrick Ewinging ja Jeremiah Riversin, on koulun koripallo edelleen nousussa. John Thompson on pystyttamassa Washingtoniin yhta maan parhaista ohjelmista, joka vetaa huipputason lahjakkuuksia, eika siten yksittaisia pelaajia kaipaa. Thompson on nuori, mutta kypsa valmentaja, ja Georgetown loistaa tiukoissa paikoissa hyvan valmennuksen ja nerokkaan pelisysteemin johdosta.


Menetyksista huolimatta ensi kauden joukkue saattaa olla ehka jopa viime vuotista parempi, ja Hoyas tulee taistelemaan kynsin hampain erittain kovatasoisen Big Eastin herruudesta. En loisi penniakaan vetoa Georgetownia vastaan missaan mestaruuskamppailussa, oli kyse sitten runkosarjan, conference tournamentin tai jopa NCAA tournamentin voitosta.


DeJuan Summers on teoriassa ehka joukkueen paras pelaaja, mutta petti hieman viime kaudella. Summers ei valttamatta viihdykkaan hyokkayspaan ykkosvaihtoehdon roolissa, mutta toisaalta Austin Freeman on valmis astumaan noihin saappaisiin, jotka olivat viime kaudella tyhjat Jeff Greenin jaljilta. Seka Summers etta Freeman tulevat hyotymaan aloittavan point guardin vaihdoksesta, silla vaikka oli Wallace miten tarkea tahansa, on Chris Wright syottajana ja tilanteiden luojana paljon parempi. Freshman Greg Monroe on iso, erittain taitava ja epaitsekas pelaaja, ja kuuluu vuoden teravimpaan freshman eliittiin. Monroe saa varmasti fanit unohtamaan Ison Royn nopeasti. Hanella on hyvat liikkeet, syottotaitoa ja huippuluokan handle isoksi mieheksi, ja han pystyy luomaan paikkoja itselleen – kyky jota Hoyasissa nyt tarvitaan. Florida Statesta loikannut lahes 7-jalkainen Julian Vaughn, ja jo ajoittain valaytellyt Vernon Macklin taydentavat yhden maan parhaista front courteista.


Jos Wright/Jessie Sapp takamiesakselin paa kestaa, Freeman scoraa, Summers loytaa roolinsa, ja Macklin ja Monroe tayttavat heihin kohdistuvat odotuksensa, on Georgetown taas varteenotettava mestaruus kandidaatti tournamentin koittaessa.


Avainpelaaja: Greg Monroe


10 Purdue (BIG 10) 2007-08: konferenssipelit: 15-3, kaikki pelit: 25-9, NCAA mestaruusturnaus:tappio Xavierille 2. kierroksella

Viime kauden Purdue joukkue oli Big 10:n, ja oikeastaan koko Amerikan yliopstokoriksen, prototyyppijoukkue – ainakin allekirjoittaneen silmin. Boilermakers pelaa tiukkaa miespuolustusta, prassaa takamiehia, hyokkaa joukkueena mailtillisesti ja kurinalaisesti, mutta kuitenkin aggressiivisesti, tsemppaa ja toimii ryhmana. Purdueta jaksaisi katsella vaikka joka ilta!

Joukkue tuli viime vuonna vahan kuin puun takaa Big 10:n karkitaistoon freshmanien E’Twaun Mooren ja Robbie Hummelin johtamana. Nuori joukkue pelasi erittain kylmapaisesti sijoittuen lopulta Big Tenissa toiseksi. Konferenssi-peleissa kertyi vain kolme tappiota.

On helppo povata etta suunta on tastakin viela ylospain, mutta samaan hengenvetoon on todettava etta vaikka joukkue on nuori, jotenkin Purduesta jai suuhun maku etta jo viime kaudella pelattiin potentiaalin ylarajoilla, eika upsidea tasta valttamatta kamalasti enempaan ole. Moni konferenssin keskikastin joukkue on vahvistunut ja vaikka Michigan Staten lisaksi Big 10:ssa ei todellisia huippujoukkueita ole, pienikin lipsahdus ja takana on vaijymassa kaikki Illinoisit, Minnesotat, Wisconsinit ta Ohio Statet. Purdue on kuitenkin joka tapauksessa top 10 tai 15 joukkue, ja omaa kaikki tekijat menestyksekkaalle kaudelle, ja ehka jopa pitkalle tournament runille.

Boilermakersien pelajista takamies Chris Kramer on luotettava tyomyyra, kova puolustaja, ja pelaaja johon oikeastaan koko joukkueen ydin kiteytyy, Moore on monipuolinen scoraaja ja joukkueen viime kauden paras pistemies, joka voi varmasti viela kehittya. Mutta pelaaja joka voi nostaa Boilermakersit viela asteen korkeammalle on mielestani small forward Robbie Hummel, joka naytti useaan otteseen tiukan paikan tullen todella kovalta luulta. NCAA tournamentissa Hummel, samoin kuin oikeastaan koko joukkue jaatyi, mutta se annettaneen nuorelle pelaajalle ja nuorelle joukkueelle anteeksi.

Avainpelaaja: Robbie Hummel

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: Joukkueet 11-15

11 Memphis (CONFERENCE USA) 2007-08: konferenssipelit: 16-0, kaikki pelit: 38-2, NCAA mestaruusturnaus: tappio Kansasille finaalissa

John Calipari on onnistunut tekemaan Memphisista todellisen power housen huolimatta siita etta joukkue pelaa oikeastaan mid-major konferenssissa DePaulin, Louisvillen, Cincinnatin ja Marquetten loikattua Big Eastiin pari kautta sitten, ja siten latistaneen aiemmin hyvan Conference USA:n. Vuosi toisensa jalkeen Tigersien rosteri vetaa kuitenkin vertoja mille tahansa ACC:n, Big Tenin tai muun huippukonferenssin joukkueelle. Calipari osaa rekrytoida, ja on saanut taas tuotua kaupunkiin yhden maan parhaista freshman-ryhmista. Tyreke Evans on tietysti koko Amerikan freshman parhaimmistoa, ja hanen saapuminen osuu juuri oikeaan saumaan Chris Douglas-Robertsin karattua NBA:han. Evans on luontainen skoraaja, joka viihtyy nopeassa pelisysteemissa, ja siten Memphis-Evans match on kuin taivaassa tehty. Pelaajan kurinalaisuuteen - ja asenteeseen ylipaataan - liittyy ilmeisesti kuitenkin kysymysmerkkeja, mutta Calipari on oikea valmentaja laittamaan nuoren kukon ruotuun. Evans ei missaan nimessa ole edes ainoa merkittava uusi nimi Memphisissa, silla takamiesosasto vahvistui toisella shooting guardilla, Juco transfer Roburt Salliella seka point guard C.J. Bibbylla, joka palasi koripallon pariin ammattilaisbaseball kokeilun jalkeen. Isojen pelajien ryhma taydentyi kahdella lupaavalla, joskin raa’alla power forwardilla: Matt Simpkinsilla ja Angel Garcialla, seka small forward Wesley Witherspoonilla.
Avain Memphisin menestykseen tulevalla kaudella on Douglas-Robertsin, Derrick Rosen ja etenkin Joey Dorseyn jattamien aukkojen paikkaminen. Takamies-tontilla Memphisilla on aina laajasti talenttia, ja Caliparin nopean hyokkayksen pyorittamiseen - jossa perinteista pelinrakentajaa ei juuri tarvita - ensi kauden pelaajilla Willie Kempilla, Doneal Mackilla, Alan Andersonilla seka Evansilla ja muilla tulokkailla on taydet edellytykset, vaikka ilmiselvaa on etta Rosen ja Andre Allenin lahdettya poing guard paikka heikentyi. Front courtilla seniori Robert Dozier kasvattanee rooliaan seka scoraajana etta puolustajana. Dorseyta paikkaamaan, ja etukentan johtohahmon roolin povaan kuitenkin Shawn Taggartia, jolla – samoin kuin Dozierilla – on edelleen paljon upsidea, ja roolin kasvaessa kehitys saattaa olla huimaa. Taggart naytti viime kaudella, ensimmaisellaan Memphisissa, ajoittain erittain hyvalta.

Memphis on ennen kaikkea voittajajoukkue. Vuodesta 2005 lahtien Tigers on ollut joka kerta vahintaan Elite 8:ssa, ja havinnyt konferenssissa vain kerran, vaikka Rodney Carneyn, Darius Washingtonin ja Shawne Williamsin tasoisia pelaajia on tullut ja mennyt. Nyt menetykset ovat erityisen pahoja, mutta ei se Memphisia pysayta. Calipari on loistava motivaattori, ja Tigerseilla on aina lahjakkuuden lisaksi asennetta ja itseluottamusta enemman kuin vastustajilla. Memphis tulee todennakoisesti taas voittamaan kaikki konferenssipelinsa (vaikkakin saa UAB:sta kovemman haastajan kun viime kaudella), mutta toiseen perattaiseen Final Four matkaan tarvitaan onnistumisia freshman Evansilta, seka kehittymista upper classmeneilta Dozier, Taggart, Anderson, Kemp ja Mack.

Avainpelaaja: Shawn Taggart


12 Notre Dame (BIG EAST) 2007-08: konferenssipelit: 14-4, kaikii pelit: 25-8, NCAA mestaruusturnaus: tappio Washington Statella 2. kierroksella

Kahdestoista voi olla monien mielesta jopa alakanttiin meneva rankkaus Mike Breyn loistavalle Notre Dame ryhmalle, joka pelasi jo viime vuonna mainion kauden, ja jonka kaikki merkittavat pelaajat palaavat kouluun vahintaan viela yhdeksi vuodeksi. Notre Dame on ehdottomasti yksi Big Eastin, ja koko maan parhaista joukkueista, mutta suhtaudun kuitenkin joukkueeseen pienella varauksella. Ensinnakin, Tappelevat Irlantilaiset tulivat viime vuonna vahan puskista, vaikka hyva ryhma he olivat olleet edellisellakin kaudella. Nyt McAlarneyt ja Harangodyt eivat paase enaa yllattamaan ketaan, ja vastustavat suunnittelevat puolustuksensa entistakin tarkemmin. Tournamentissa oli huomattavaa etta kun puolustukset keskittyivat Harangodyyn, hanen seka koko joukkueen peli karsi. Toiseksi, vaikka mainitut Kyle McAlarney ja Luke Harangody, seka takamies Tory Jackson ovatkin kovia pelimiehia, ei Notre Damen rosteri kesta vertailua Big Eastin power houseihin kuten Louisvilleen tai Connecticutiin. Ja kolmanneksi, Notre Damen otteluohjelma on todella paha. Kun Big Eastissa on 16 joukkuetta, eivat kaikki pelaa samaa ohjelmaa, vaan se keta vastaan pelataan vain kerran, ja keta vastaan kahdesti, vaihtelee. Yliopistokoriksessa kotietu on myos erittain merkittava, ja silla on valia kuka on vastassa kotona ja kuka vieraissa. Notre Dame pelaa ainoana konferenssin karkipaan joukkueena seka Louisvillea etta Conencticutia vastaan kahdesti, ja taman lisaksi he kohtaavat Pittsburghin, West Virginian ja Syracusen ainostaan vieraissa. Hyva jengi tietysti voittaa kenet vaan ja missa vaan, mutta kun joukkueiden valissa ei ole juuri mitaan, tallaisest asiat vaikuttavat.

Notre Dame on ehdottomasti Final Four kandidaatti, ja yliopiston korisohjelma on nosteessa, eika tama kahdestoista sija nyt mitenkaan matala ole. Harangodylla ja kumppaneilla on vaan kova tyo edessa edes toistaa viimevuoden voittosaldo. Jonkun Big Eastin joukkuen on havittava peleja.


Avainpelaaja: Luke Harangody


13 Marquette (BIG EAST) 2007-08: konferenssipelit: 11-7, kaikki pelit: 25-14,NCAA mestaruusturnaus: tappio Stanfordille 2. kierroksella

Marquettella on edessa mielenkiintoinen kausi useammastakin syysta. Ensinnakin, nyt on super-lahjakkaalla takamieskolmikolla Dominic James, Jerel McNeal, Wesley Matthews viimeinen paikka nayttaa mihin heidan rahkeensa riittavat. Toiseksi, monivuotinen valmentaja Tom Crean siirtyi Indianaan. Valmentajan vaihdos voikin olla juuri sita mita tama alisuoriutuja-joukkue tarvitsi, mutta yllattaen Marquette – joka olisi varmasti herattanyt kiinnostusta monien huippuvalmentajien keskuudessa – paatti nostaa entisen apuvalmentajansa paavalmentajan paikalle. Pelityyli siis tuskin muuttuu, ja samalla setille yritetaan nyt viela kerran.

Mutta mikas siina, ei nain lahjakasta backcourtia ole juuri kellaan. McNeal on kehittynyt isoin harppauksin konferenssin yhdeksi parhaista pelaajista. McNeal on aina ollut hyva puolustaja, mutta viime kauden lopussa nosti myos hyokkayspaan esitystensa tasoa aivan uudelle levelille. Viimeisissa kuudessa pelissa han takoi pinnoja 23 pinnan keskiarvolla – mukana 28 pinnan ilta Notre Damea vastaan ja 30 pojon suoritus Stanfordia vastaan NCAA tournamentissa. Matthews on toinen erinomainen, luotettava takamies, jonka puolustus on kovaa tasoa. Mutta nyt paastaankin kahteen asiaan joista ensi vuoden menestys on kiinni. Ensinnakin, front courtin on pakko kehittya. Marquette olisi piessyt Stanfordin tournamentissa mennen tullen, jos takamiehet olisivat saaneet edes jonkinnakoista apua edes jommassa kummassa paassa isoilta miehilta. Uusia mullistavia nimia ei talla saralla ole, mutta eihan tuo nykyinen osastokaan voi yhta huonosti enaa pelata. Valmennusjohto on varmasti tahan kiinnittanyt huomiota, ja takoo asennetta paihin vaikka vakisin. Kyllahan Marquetten rosterista kuitenkin pitaisi loytya kokoa ja osaamista tallakin saralla ja esim Lazard Hayward voi olla ensi vuonna kelpo power forward. Toinen kysymysmerkki on yksi NCAA:n lahjakkaimmista – ja ajoittain parhaista - takamiehista, Dominic James. James on parhaimmillaan niin hyva jokaisella pelin osa-alueella etta ihan harmittaa kaverin puolesta kun tasaisuutta ei loydy. James on taydellinen paketti voimaa, nopeutta, heitto- ja ajotaitoa, ja pelinrakennuskykya, mutta jostain syysta pelaajasta ei irtoa laheskaan sataa prosenttia kuin kovin harvoin. Epaonnistuneiden pre-draft campien ja tournament-pelien jalkeen Jamesin itseluottamus ei varmasti ole korkealla, mutta nyt kun ura on loppupuolella, ja panoksena on ammattilaisura, on otteiden parannuttava.

Marquette on parhaimmillaan joukkue joka voi voittaa kenet vaan (paitsi Lopezin veljesten tasoiset Twin Towersit) ja on musta hevonen Big Eastin karkitaistelussa.

Avainpelaaja: Dominic James


14 Tennessee (SEC) 2007-08: konferenssipelit: 14-2, kaikki pelit: 31-5, NCAA mestaruusturnaus: tappio Louisvillelle neljannesvalierissa

Valmentaja Bruce Pearl on tehnyt Tennesseessa hienoa tyota ja nostanut koulun koripallo-ohjelman SEC:n power houseksi, huolimatta siita ettei ole pystynyt vastaamaan rekrytointimarkkinoilla konferenssin perinteisesti isoille nimille: Kentuckylle, Arkansasille, Alabamalle ja Floridalle. Volunteers onkin kaytannossa mennyt toisen luokan materiaalilla siita saakka kun Allan Houston pelasi joukkueessa vuosia sitten. Pearl on kuitenkin onnistunut saamaan materiaalistaan kaiken mahdollisen irti, ja menestynyt pelaten viihdyttavaa ja pelaajille mieleista pelia. Tama alkaa nakya koko ohjelman profiilissa, ja Tennesee saikin nyt varvattya tulevalle kaudelle - oikeastaan ensimmaista kertaa Pearlin aikana - yhden maan parhaista rekrytointi classeista. Swingman Scotty Hopson oli yksi Amerikan parhaista High School pelaajista, ja nopeudellaan ja yleisella atleettisuudellaan sopii Pearlin systeemiin kuin nena paahan. Toinen tulokas, Emmanuel Negedu, taas tuo joukkueeseen paljon kaivattua korinalusvoimaa.

Tennessee oli viime kaudella top 5 joukkue koko maassa, ja olisi jopa saattanut ansaita ykkos seedin tournamentiin mentaessa. Volunteers pelaa tiukkaa koko kentan miespuolustusta ja prassaa vastustajia jatkuvasti myos hyokkayspaassa ajoilla ja kick out kolmosilla. Pelisysteemi on siis hyvin takamiesvoittoista. Viime kauden menestysryhmasta puuttuvat nyt kaikki kolme parasta guardia: Chris Lofton, Jajuan Smith ja Ramar Smith, ja tama tuo varmasti ryppyja valmentajan otsalle. Jalkimmainen Smith heivattiin joukkueesta off-court sotkujen takia yhdessa toisen tarkean rotaatio-pelaajan, Duke Crewsin kanssa. Molemmat menetykset olivat pahoja, erityisesti Smithin, silla haneen varaan olisi varmasti laskettu ensi kaudella paljon.

Talentista ei Tennesseella tasta huolimattakaan tule olemaan pulaa edella mainittujen freshamien tulosta johtuen. Ja Volunteers tuo myos takaisin ryppaan viime kauden pelaajia jotka eivat ole viela realisoineet koko potentiaaliaan. Tyler Smith oli erittain kova ensimmaisella Tennessee-kaudellaan, ja on jo nyt arvostukseltaan ykkos kierroksen NBA draft kamaa. Wayne Chism pelaa isolla sydammella, joka antaa anteeksi putteet taidossa ja koossa. J.P. Princella puolestaan on ehka enemman monipuolisuutta ja upsidea kun kellaan muulla pelaajalla joukkueessa. Han on Smithin ja Hopsonin ohella mahdollisesti myos tuleva koripalloammattilainen.

Mutta koska Tenneseen pelityyli on takamies-orientoitunutta, tarvitsee joukkue uuden point guardin. Ramar Smithilla olisi siis ollut avaimet taman roolin tayttoon, mutta nyt Tennesseen rosterissa ei ole nyt kuin yksi puhdas point guard: JuCo transfer Bobby Maze, joka on aiemmin jo pelannut ykkosdivarikorista Oklahomassa. Jos Maze pystyy ottamaan ohjat kasiin ja johtamaan joukkuetta, voi Tennessee olla taas jopa Top 10 joukkue. Joka tapauksessa joukkue taistelee SEC:n voitosta, ja on askeleen edella kilpailijoitaan.

Avainpelaaja: Bobby Maze


15 Gonzaga (WEST COAST) 2007-08: konferenssipelit: 13-1, kaikki pelit: 25-8, NCAA mestaruusturnaus: tappio Davidsonille 1. kierroksella

Gonzaga on joukkue jota on mielestani hieman vaikea rankata. Gonzaga pelaa West Coast konferenssissa melkoisen kevyen runkosarjan, mutta toisaalta myos aina erittain kovan non-conference schedulen. Yleensa Gonzaga voittaa suurimman osan peleistaan kuuden ison konferenssin joukkueita vastaan, ja heista on tullutkin joidenkin silmissa epamieluisa vastustaja, ja esimerkiksi Washington paatti ennen viime kautta – havittyaan vuosi toisensa jalkeen osavaltion pikkuveljelleen – ettei enaa halua pelata kyseisia peleja. Mutta mid-major joukkueeksi Gonzaga myos haviaa paljon – juuri taman kovan schedulen vuoksi. Viime kauden ohjelmassa olivat Texas Tech, Virginia Tech, St. Joseph’s, Connecticut, Washington St, Oklahoma, Tennessee, Utah, Georgia ja Memphis. Naista peleista Gonzaga voitti puolet.

Joukkueen kuudesta parhaasta viime kauden pistemiehesta viisi palaa joukkueeseen, mukaan lukien kaikki nelja kovinta. Ja mika tarkeinta, joukkueen lahjakkaimmalla pelaajalla on viela roimasti potentiaalia kehittya. Vaikka takamiehet Jeremy Pargo ja Matt Bouldin seka power forward Josh Heyvelt ovat kaikki erinomaisia pelaajia, saattaa Austin Daye olla kaikkein paras Bulldog ensi kevaaseen mennessa. Daye teki viime vuonna freshmanina yli 10 pinnaa per peli pienesta minuuttimaarasta huolimatta, ja varsinkin kauden alussa skorasi varsin mukavia lukuja. Daye on 6’10 pitka mutta painaa vain 190lb, joka on tietysti aivan liian vahan. Muitakin ongelmia on, erityisesti itseluottamuksen ja esiintymisten tasaisuuden suhteen. Mutta han onkin projekti eika valmis pelaaja. Dayllella on kokoisekseen mieheksi erittain hyva hyppyheitto ja range joka ulottuu kolkkiviivan taakse. Han on pitkaksi pelaajaksi myos erittain atleettinen ja taitava. Atleettisempi versio viime vuoden Syracuse forwardista, Donte Greenesta, ei valttamatta olisi huono vertaus kun puhutaan potentiaalista.

Muut edella mainitut nimet ovat kaiki hyvia pelaajia omilla pelipaikoillaan, ja saisivat minuutteja joukkueessa kun joukkueessa. Mark Few alkaa olla kokenut valmentaja, ja on ollut Gonzagan riveissa kohta kaksikymmenta vuotta. Paavalmentajana Few on johdattanut Bulldogit NCAA tournamentiin joka vuosi, ja siina sivussa kehittanyt pelaajia kuten Adam Morrison, Ronny Turiaf, Blake Stepp ja Dan Dickau.

On ilmiselvaa, etta kyseessa on Memphisin ohella maan paras mid-major ohjelma, ja joukkue joka parjaa aina. Mutta Gonzaga ei ole kuitenkaan saavuttanut aivan Memphisin veroista asemaa rekrytointimarkkinoilla, eika ole pystynyt haastamaan aivan maa kuuminta karkea. Talla kaudella Gonzaga on kuitenkin parempi kun vuosi sitten. Pargo, Bouldin ja Hayvelt vievat Bulldogit varmasti takaisin Tournamentiin. Dayen kehitys saattaa nostaa joukkueen jopa taistelemaan Final Four paikasta.

Avainpelaaja: Austin Daye

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: Joukkueet 16-20

16 Oklahoma (BIG 12) 2007-08: konferenssipelit: 9-7, kaikki pelit: 23-12, NCAA mestaruusturnaus: tappio Louisvillelle 2. kierroksella

Jeff Capel ei ole varsinaisesti johdattanut Oklahoma Soonerseja menestykseen saatuaan paavalmentajan paikan Kelvin Sampsonin lahdettya koulusta. Pain vastoin, Sampsonin johdolla hyvin pelannut, ja jopa Final Fourissa kavaissyt Oklahoma on ollut hieman alamaissa kahden kauden ajan. On kuitenkin liian aikaista tuomita valmentaja Capelia, silla Sampsonin lahto vei mukanaan myos tukun hyvia rekrytointeja kuten nykyisin Villanovassa pelaavan Scotty Reynoldsin ja Texasin Damion Jamesin. Capelin ensimmaisella kaudella oli Oklahomassa pula hyvista pelaajista. Viime kausi oli kuitenkin jo askel oikeaan suuntaan Tony Crockarin, Longar Longarin, ja freshman Blake Griffinin hyvien esitysten ansiosta. Kuitenkaan viime kaudella Oklahoma ei voittanut ketaan konferenssin isoimmista joukkuesita: Kansas, Kansas State ja Texas.

Nyt Griffinin ollessa terve (karsi viime kaudella loukkaantumisista), ja vuoden kokeneempi, ja joukkueen rekrtytoitua maan ehka parhaan High School takamiehen, Willie Warrenin, on suunta varmasti ylospain. Warren ei ole puhdas point guard, mutta on johtajatyyppi ja omaa erinomaiset fyysiset avut seka viimesistelykyvyn lahella koria. Warren muistuttaa ehka hieman Indianan viime vuoden super-freshmania, Eric Gordonia. Warren on kaisttamattoman nopea ja osaa myos heittaa ja syottaa. Griffin tulee varmasti hyotymaan huipputakamiehen mukana olosta ja Warren taas Griffinin presencesta, ja on syyta olettaa etta Oklahomalla on alkavalla kaudella riveissaan kaksi todellista collegetahtea. Supporting castkaan ei ole kehno, ja vaikka povaan etta Texasin haastaminen ei ole viela ensi kaudella todennakoista, on Soonerseilla kaikki mahdollisuudet sijoittua konferenssissaan toiseksi.

Avainpelaaja: Blake Griffin


17 Kentucky (SEC) 2007-08: konferenssipelit: 12-4, kaikki pelit: 18-13, NCAA mestaruusturnaus: tappio Marquettelle 1. kierroksella

Vaikka takamiespari Joe Crawford/Ramel Bradleylla tuli nelja vuotta tayteen Kentuckyssa, lahjakkuutta talla joukkueella riittaa vaikka mihin. Kaikki muut viime kauden merkittavat pelaajat jaivat joukkueeseen, ja mika tarkeinta, ovat nyt terveita, toisin kun vuosi sitten. Samaan hengenvetoon on kylla todettava etta viime vuoden tahtifreshman Patrick Patterson on viela kuntoutumassa, mutta kaikki merkit nayttavat silta etta han on kunnossa ennen kauden alkua. Takamies Jodie Meeks pelasi viime vuonna erittain rikkonaisen kauden, ja se etta han on nyt terve - yhdessa freshman DeAndre Ligginsin saapumisen kanssa - kombensoivat mukavasti Crawrordin ja Bradleyn lahtoa. Derrick Jasper oli oikeastaan koko viime kauden rikki, joten lahdosta ei sinansa ole haittaa.

Kentucky vahvistui Ligginsi lisaksi myos toisella kovallla freshmanilla, small forward Darius Millerilla, jonka tulo auttaa myos paikkaamaan Crawfordin lahtoa. Small forwardiksi on valmentaja Gillispiella heittaa myos puolustavampi vaihtoehto Ramon Harris. Power forward Perry Stevenson puolestaan kehittyi viime kaudella roimasti, ja vaikkei hyokkayspaassa paljon aikaiseksi saa, on han puolustajana huippuluokkaa. Yleisestikin ottaen Kentucky on erinomainen puolustusjoukkue, joka jo itsessaan lupaa paljon.

Viime kausi tuntui olleen Kentuckylle katastrofi, mutta tasta huolimatta joukkue havisi vain nelja pelia SEC:ssa. Tama kertoo siita millainen ohjelma ja odotukset on kyseessa. On ilmiselvaa etta viime kaudella ote oli kuitenkin hieman hukassa – osittain loukkaantumisten takia – mutta eihan menestys lopulta niin kamalan kehnoa ollut. Saa nahda miten Gillespien paa kestaa kovaa painetta joka tulee kaupan paalle Kentuckyn valmentajan pestin mukana. Kuherruskuukausi fanien kanssa on varmasti jo ohi. Kaikki edellytykset menestykselle kuitenkin on, mutta paljon riippuu Pattersonin panoksesta. Patterson on parhaimmillaan yksi maan parhaista pelaajista, ja voi kehittya todelliseksi yliopistokoriksen supertahdeksi.

Avainpelaaja: Patrick Patterson


18 Arizona (PAC 10) 2007-08: konferenssipelit: 8-10, kaikki pelit: 19-15, NCAA mestaruusturnaus: tappio West Virginialle 1. kierroksella

Jerryd Baylessin lahdosta ja tapaus Jenningsista viis, Chase Budingerin ja Jordan Hillin pysyminen joukkueessa ainakin viela yhden kauden ajan, tekevat Arizonasta jalleen yhden PAC 10:n suosikeista. Arizona vahvistui myos konferenssin yhdella parhaista uusista isoista miehista kun joukkue sai varvattya riveihinsa Jeff Witheyn. Seitsmanjalkaisella Witheylla on paljon upsidea, ja han tuo joukkueeseen viime vuonna kaivattua kokoa. Nick Wise puolestaan kehittyi jo viime vuonna alakanttiin menneesta freshman kaudestaan, ja nyt Baylessin lahdettya saa vastuun johtaa joukkuetta.

Arizona ei ole yhta syva joukkue kuin muutama vuosi sitten ohjelmalle ole viela tapana. Tasta huolimatta Arizona voi parjata, silla sen parhaat pelaajat ovat todella kovia. Budinger on edelleen avain Arizonan menestymiseen. Hanella on potentiaalia nousta jopa National Player of the Yeariksi. 72(!) vuotiaan Lute Olsenin paluu penkin paahan auttaa varmasti Chasea enemman kuin ketaan muuta Villikissaa. Collegekoriksessa yllattavat valmentajan vaihdokset ja ohjelmaa ymparoivat epaselvyydet ovat usein todella tuhoisia (kun Coach-K huilasi kauden, Duke ei paassyt edes NCAA tournamentiin, vaikka rosteri oli kova kuten aina), ja nyt tilanteen normalisoitua kaikki tietavat taas missa mennaan, ja ensi kaudella nahdaan varmasti kovemmalla itseluottamuksella varustettu Budinger ja koko Wildcats joukkue. Arizonalla on myos kokemusta – asia joka voi antaa heille etulyontiaseman verrattuna moneen muuhun Pac 10:n joukkueeseen.

Avainpelaaja: Chase Budinger


19 Florida (SEC) 2007-08: konferenssipelit: 8-8, kaikki pelit: 24-12, NCAA mestaruusturnaus: ei mukana

Florida ei ole taydellisesti toipunut kahden vuoden takaisen aloitusviisikon liukenemisesta NBA:han, eika Marreese Speightsin lahto draftiin auttanut, mutta taman vuoden Gators joukkue saattaa olla taas peluri jopa NCAA tournamentissa. Floridan takamiehet ovat aivan maan huippua. Nick Calathes on iso monipuolinen combo guard joka voi pankittaa vaikka triplatupla-statit matsissa kun matsissa. Seniori Walter Hodge ja sophomore Jai Lucas ovat arhakoita pienempia takamiehia, ja nopeutensa takia pahoja pideltavia kenelle tahansa. Eika Speightin lahdosta huolimatta front courtkaan ole kehno veteraanien Wernerin, Parsonin ja Tyusin pysyessa joukkueessa.

Edellamainittujen lisaksi Billy Donovan on jalleen kerran onnistunut rekrtytoimaan yhden maan parhaista freshman ryhmista, ja tulokkaat jakautuvat mukavan tasaisesti eri pelipaikoille. Eloy Vargas on taitava iso laituri, Kenneth Kadji vahva sentteri, Rayford Shipman skoraava small forward joka loistaa transition pelissa, ja 5’6 pitka Ervin Walker on puhtaampi pelinrakentaja kun kukaan Floridan veteraani.

Floridan rosteri on siis erittain kova, mutta taytyy muistaa ettei joukkue loppujen lopuksi ollut viime kaudella kovin haavi, ja voitti vain puolet konferenssi-peleista. Ja on paha laskea sen varaan etta freshmanit tayttaisivat kaikki joukkueessa jo olleet – ja Speightin jattamat – aukot. Calathes on johtaja-tyyppia, ja hanesta onkin paljon kiinni mihin tama nuori Gators-ryhma yltaa. Verrattuna esimerkiksi toiseen freshmanien varaan laskevaan yliopistoon - UCLA:han – Floridalta puutuu veteraani upperclassmanit.

Avainpelaaja: Nick Calathes


20 Arizona State (PAC 10) 2007-08: konferenssipelit: 9-9, kaikki pelit: 21-13, NCAA mestaruusturnaus: ei mukana

Saavuttuaan Arizona Stateen North Carolina Statesta, Herb Sendek on hiljalleen nostanut koulun koriksen suosta, ja viime kaudella Sun Devilsien record oli jo ihan kunnoitettavat 9-9 Pac 10:ssa ja 21-13 kokonaisuudessaan.

Joukkue ei menettanyt yhtaan merkittavaa pelaajaa, toisin kuin lahes kaikki kilpailevat Pac 10 joukkueet. Arizona Staten tahtikaksikko Jeff Pendergraph ja James Harden muodostavat yhden maan parhaista inside-out tandemeista, ja pelaajat taydentavat toisiaan mainiosti. Harden, joka taytti 19 vuotta off-seasonilla, on oikeastaan prototyyppi college shooting guard, joka osaa heittaa ja ajaa, ja jolla on koriksen perusasiat hyvin hallussa. Pendergraph on puolestaan hyvin liikkuva iso mies, joka kuten Harden pelaa ikaiseksen jarkevasti. Pendergraph on nyt senior, mutta tuntuu etta upsidea loytyy edelleen, ja pelatessaan nyt NBA draft pickista, luulisi hanen viela parantavan otteitaan.

Arizona Staten supporting cast tahtien takana ei ole valttamatta konferenssin huippua, mutta joukkueen tahtikaksikko on Pac -10:n paras, ja vaikka ollut kasassa vasta vuoden, niin oudolta kun se kuulostaakin, kokeneimpia. Viime kaudella Sun Devils oli ilmeisesti viimeinen putoaja NCAA turnauksesta, mutta samaa vahinkoa ei paase enaa sattumaan vaan Sendek, joka vei NC Staten tournamentiin viitena vuotena perakkain, vie myos Arizona Staten talla kertaa mukaan kauden huipennukseen.

Avainpelaaja : James Harden

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: Joukkueet 21-25

21 Kansas (BIG 12) 2007-08: konferenssipelit: 13-3, kaikki pelit: 37-3, NCAA mestari

Kansasin voitettua NCAA finaalissa viime kauden paatteeksi, Mario Chalmers kruunattiin Final Fourin MOP:ksi, ja kaikki jauhoivat Brandon Rushin toipumisen merkityksesta joukkueelle. Fakta on kuitenkin se etta Sharron Collins voitti taman mestaruuden Kansasille yhta paljon kun kukaan muu yksittainen pelaaja. Sairaslomalta palannut Collins antoi Kansasille tarkean piristysruiskeen monella tarkealla hetkella tournamentissa, taisteli Jayhawksit vastustajan rinnalle ja ohi, ja finaalissahan han pysaytti Derrick Rosen, ja siten antoi Kansasille edes mahdollisuuden voittaa.

Mestauurjoukkueesta on valitettavasti nyt jaljella enaa oikeastaan edella mainittu Collins, mutta kuten yleensa, Kansasin rosteri on tasta huolimatta taynna McDonalds All Americaneja, jotka ovat valmiita astumaan edeltajiensa saappaisiin. Tietysti lahtokohdat 08-09 kauteen ovat heikommat kun vuosi sitten, mutta lahjakkuutta Kansasilla on edelleen enemman kuin juuri kellaan muulla. Texas on ainoastaan ainoa varmasti kova Big 12 joukkue, ja tama sopii varmati nuorelle Kansasille, joka lahtee taistelemaan vahintaankin konferenssin kakkossijasta.

Collinsin lisaksi oikeastaan ainoa palaava pelaaja joka sai edes jonkinlaisia minuutteja viime kaudella on Cole Aldrich. Aldrichin esitykset – silloin kun peliaikaa irtosi – olivat ailahtelevia, mutta hieno peli UNC:ta ja Tyler Hansbroughia vastaan kielivat siita etta paukkuja on varastossa kun Aldrich paastetaan kunnolla irti. Kansasin viime vuoden tulokaskaartsta myos entinen osavaltion vuoden high school pelaaja Tyrel Reed on varmasti valmis ottamaan vastuuta. Taman vuoden freshman ryhma on myos yksi maan leveimmista. Kansas tuo joukkueeseensa nelja top 100 tulokasta, joista kaksoset Marcus ja Markieff Morris ovat todennakoisimpia kontribuuttoreita ensimmaisista peleista lahtien.

08-09 Jayhawks on taynna kysymysmerkkeja, mutta valmentaja Bill Self on voittanut aina missa koulussa ja milla rosterilla tahansa. Kansasilla on riittavasti lahjakkuutta vaikka Top 10 joukkueeksi, ja ensi kauden ehka maan parhaan point guardin Sharron Collinsin johdolla, tulee Kansas varmasti taistelemaan BIG 12:n karkisijoista. Collinsin off-season kunnosta on ollut huhuja liikkeella, mutta en anna niiden tassa vaiheessa vaikuttaa arviointiin.

Avainpelaaja: Sharron Collins


22 Wisconsin (BIG 10) 2007-08: konferenssipelit: 16-2, kaikki pelit: 31-5, NCAA mestaruusturnaus: tappio Davidsonille puolivalierissa

Wisconsin on kummallinen joukkue. Siita asti kun Bo Ryan astui ruoriin, Badgers on vuodesta toiseen ylittanyt kaikki joukkueelle asetetut odotukset, ja kahden viimeisen kauden aikana Wisconsin on ollut maan kirkkainta huippua. Tuntuu myos silta, etta joka vuosi loytyy uusi Badger joka nousee kuin tyhjasta huippuluokan pelaajaksi. Kirk Penney, Devon Harris, Alando Tucker, Brian Butch….ja nyt Trevon Hughes?

Hughes on taman Wisconsin joukkueen potentiaalisin pelaaja, ja jo viime kaudella ajoittain Big Tenin kermaa. Tournamentkin alkoi Hughesilta mukavasti hanen upottaessa Kansas Staten 25 pinnalla, mutta sen jalkeen tuli loukkantuminen joka katkaisi hanen ja Wisconsinin kauden. Ensi kaudella naemme varmasti sisuuntuneen Hughesin, joka ottanee paikan Badgersien uutena johtajana.

Bo Ryanin joukkue parjaa aina, ja parjaa varmasti taas, mutta se miten pitkalle mennaan riippunee taman huipputakamiehen edesottamuksista. Wisconsinilla on hyvasta runkosarjamenestyksesta huolimatta ollut ongelmia parjata tournamentissa. Taival on katkennut liian usein jo ensimmaisella tai toisella kierroksella.

Wisconsin menetti paljon viime vuoden joukkueesta, ja vaikka on hyvin todennakoista etta uusi johtaja loytyy, paljon suurempi kysymys on se, miten Ryan pystyy ajamaan sisaan kokemattomia pelaajia. Wisconisin pelaajat ovat perinteisesti olleet hyvia nostamaan tasoaan, mutta toisaalta kokemattomat pelaajat eivat nouse isoihin rooleihin nopeasti. Tama johtuu varmasti vaikeahkosta pelisysteemista, jossa takamiehet pelaavat usein postissa jai sot miehet melkein kuin pelinrakentajina kaukana korista.

Hughesin lisaksi Marcus Landry, Jason Bohannon ja Jon Leuer kehittyvat varmasti. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua isojen pelaajien sisaanajaminen. Joka tapauksessa, Wisconsin kamppailee taas Big Tenin karkisijoista.

Avainpelaaja: Trevon Hughes


23 Villanova (BIG EAST) 2007-08: konferenssipelit: 9-9, kaikki pelit: 22-13, NCAA mestaruusturnaus: tappio Kansasille puolivalierissa

Villanova oli yllattaen mukana Sweet Sixteenissa viime kauden tournamentissa, ja moni povaa etta vuoden kokeneempi Wildcats joukkue taistelee nyt konferenssin voitosta. Nain voi ollakin silla Villanovan takamiesttontilla on lahjakkuutta ja syvyytta roppakaupalla, Jay Wright on huippu valmentaja ja Scottie Reynolds pystyy voittamaan otteluita vaikka yksin. Mutta kun tarkastelee Villanovan viime kautta ennen NCAA tournamentia, on huomioitavaa etta joukkue oli pahasti tuuliajoilla isompien ja fyysisempien Big East joukkueiden kanssa, ja voitti vain pari pelia konferenssin eliittijoukkueita vastaan. Se etta tournamentissa kaatui kaksi kaapiojoukkuetta: Clemson ja Siena, ei muuta asioita miksikaan. Isojen pelaajien osaston on kehityttava.

Villanova on mielestani kuin koyhan miehen Marquette: samat ongelmat mutta ei ihan niin hyva – vaikkakin laajempi - backcourt. Mutta potentiaalia menestykseen loytyy kylla. Reynolds, Cunningham, Fisher ja Stokes ovat erinomainen back court, Antonio Penan, Shane Clarkin ja Casiem Drummondin on petrattava.

Avainpelaaja: Antonio Pena


24 Baylor (BIG 12) 2007-08: konferenssipelit: 9-7, kaikki pelit: 21-11, NCAA mestaruusturnaus: tappio Purduelle 1. kierroksella

Baylorin valmentajan Scott Drew:n ura on edelleen vasta alkumetreilla, eika hanta usein mainita parhaista valmentajista keskusteltaessa. Mutta tarkasteltaessa aikaansaannoksia ensimmaisen kuuden vuoden aikana, pitaa kaverille nostaa hattua. Drew valmensi yhden kauden isaltaan, Homer Drewlta perimaansa Valparaison joukkuetta, ja NIT esiintymisen jalkeen hanet pestattiin skandaalien tarvelemaan, perinteisesti surkeaan Big 12:n heittopussiin, Bayloriin. Baylor oli juuri menettanyt kaikki vahankaan kelvolliset pelaajansa, ja joukkueella oli harteillaan tukku NCAA:n sanktioita, kuten sulku post-season peleista. Drew on kuitenkin periksiantamaton pelimies, ja on jollain kumman konstilla saanut nostettua ohjelman parissa vuodessa konferenssin mestaruuskandidaatiksi. Ja tama on vasta alkua, 2009-2010 kaudelle joukkueen riveissa tullaan nakemaan vuosikerran paras pelaaja, point guard John Wall, ja kohta Baylor saattaa olla jopa peluri maan parhaiden joukkueiden taistossa.

Viime kauden Baylorin menestys: 9-7 record Big 12:ssa, ja NCAA turnaus esiintyminen olivat hienoja saavutuksia, ja alkavalla kaudella Baylor tullee olemaan viela astetta parempi. Baylorin takamiestontti oli viime kaudella yliopistokoriksen parhaita, ja jos ei muuta niin ainakin syvimpia: Curtis Jerrells, Aaron Bruce, Henry Dugat, LaceDarius Dunn ja Tweety Carter olivat kaikki melkein kuin aloitusviisikon pelaajia, ja pelasivatkin jokainen yli 20 minuuttia per peli. Backcourtin tasosta kertoo se, etta Bruce, joka oli ensimmaisella kaudellaan scorannut maan korkeimmat freshman-luvut, ja oli jopa ilmoittautunut NBA draftiin, oli viime kaudella back up pelaaja. Bruce on nyt poissa, mutta muu nelikko palaa joukkueeseen

Brucen penkityksesta huolimatta han oli joukkueen henkinen johtaja, ja paras pelinlukija, ja jonkun aggressiivisista takamiehista tulee ottaa tama rooli ensi kaudella. Jerrells on joukkueen paras pelaaja ja ehka tasaisin esiintyja. Dunn, Dugat ja Carter taas ovat skoraajia jotka pystyvat takomaan 20 pinnaa lasiin koska tahansa, mutta jotka myos valilla katoavat nakymattomiin. Kaikki nelja ovat monella tapaa kun samasta puusta veistettyja, mutta nakisin etta Jerrells on se pelaaja, jonka tulisi ottaa joukkue harteilleen.

Jos jotain heikkouksia tasta joukkueesta etsii niin sekaan ei ole vaikeaa: kaikki muu paitsi naiden neljan takamiehen hyokkayspeli. No, saattaa ehka olla epareilua power forward Kevin Rogersin kannalta sanoa noin karsjistetysti, silla han on kelpo korinaluspelaaja. Mutta valitettavasti hanella ei ole juurikaan apuja. Drew pelaa mielellaan vahintaan kolmella takamiehella, ja suurimman osan aikaa se on ihan ok. Mutta kuten joukkueen henkisilla veljilla idassa, Marquettella ja Villanovalla, Baylorillakin voi tulla vaikeaa fyysisia, isoja joukkueita vastaan kun kaikki osaaminen on takamiestontilla. Puolustus ei vaan yksinkertaisesti pitanyt viime kaudella, ja vaikka takamiehista varsinkin Dugat on kelpo puloustaja, ei se riita. Tournamentissa tama nakyi kun Purdue kuritti Bayloria 90 pinnalla. Aiemmin kaudella Kansas takoi 100 pinnaa lasiin.

Avainpelaaja: Curtis Jerrells


25 Southern California (PAC 10) 2007-08: konferenssipelit: 11-7, kaikki pelit: 21-12, NCAA mestaruusturnaus: tappio Kansas Statelle 1. kierroksella

Tim Floydin USC oli viime vuonna kelpo joukkue, ja menestyi mukavasti tiukassa Pac 10 konferenssissa ja oli myos mukana maaliskuun isossa tanssissa. NCAA tournament esiintyminen tulee saamaan jatkoa silla alkavan kauden ryhma on melko lailla samantasoinen kun vuodentakainen. Tarkeat pelaajat OJ Mayo ja Davon Jefferson lahtivat NBA:han, mutta toisaalta Taj Gibson pystyi sanomaan ei aikaiselle ammattilaisuralle, ja Floyd sai rekrtyoitua joukkueeseen yhden maan parhaista tulokkaista, small forward Demar DeRozanin. DeRozan tulee olemaan collegepelaajana todennakoisesti vahintaan Mayon veroinen, ja koska myos Jefferson lahti, voi olla hyva asia etta uusi tahti tulee pelaamaan nimenomaan small forward paikkaa. Vaikkei USC:lla selkeita point guardeja ole – takamiesosasto Dwight Lewis ja Daniel Hacket pystynevat paikkaamaan Mayon panoksen pelinjohtohommissa.

Ainoana selkeana heikkoutena tassa USC:n joukkueessa nakisin koon puutteen. Vaikkka Gibson pelaa fyysisesti, on han lopulta aika pieni korinaluspelaaja, ja hanen lisakseen Trojanseilla ei ole kovinkaan paljon isoja miehia. Tasta huolimatta USC pystynee haastamaan Washingtonin ja Arizonan molemmat yliopistot, ja mahdollisesti jopa UCLA:n konferenssin karkikahinoissa. Paljon on kuitenkin kiinni DeRozanin panoksesta, ja freshmanin varaan on aina hieman vaarallista laskea liikaa.

Avainpelaaja: Demar DeRozan

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: Joukkueet 26-50

26 Clemson (ACC)

Clemson pelaa kovalla sykkeella, on viihdyttava katsottava, ja on edelleen ACC:n kolmanneksi paras joukkue. En kuitenkaan nae etta tama ryhma tasta enaa paljoakaan kehittyy. Tournament paikka tulee varmasti taas, ja uskon etta Miamit ja Wake Forestit pysyvat takana, mutta aika kaukaiselta nayttaa maan teravin karki.

27 Texas A&M (BIG 12)

Mike Turgeon on todella kova valmentaja ja Aggieseilla on Kirkin, Jordanin ja Jonesin lahdosta huolimatta tarpeeksi firepoweria parjata. Brian Davis ja Donald Sloan ovat pelimiehia

28 Minnesota (BIG 10)

Tubby Smith on yksi parhaista collegevalmentajista, ja hanen kasittamaton “viisitoista 20+ voiton kautta seitsemastatoista” saa jatkoa.

29 Wake Forest (ACC)

Jos Al-Farouq Aminu ja muut tulokkaat ovat niin hyvia kun mainostetaan, Wake Forest voi jopa haastaa North Carolinan ja Duken. En kuitenkaan usko etta ihan siihen pystyvat, mutta NCAA tournamenttiin on kuitenkin loistavat saumat.

30 Oklahoma St. (BIG 12)

Cowboys oli yksi harvoista joukkueista joka voitti mestari-Kansasin viime kaudella, eika heilta lahtenyt Marcus Doven lisaksi juuri ketaan. James Andersonilla on upsidea nousta vaikka conference player of the yeariksi ja NBA draftin lotterypickiksi. Travis Fordin tulo valmentajaksi on myos askel parempaan.

31 West Virginia (BIG EAST)

Joe Alexander loikkasi NBA:han ja tarkeat pelaajat Nichols ja Smalligan valmistuivat, mutta Mountaineerseilla on edelleen kova back court, loistava valmentaja ja sisaan tulleet freshmanit ovat lupaavia.

32 Washington (PAC 10)

Viime kausi erittain kovassa Pac 10:ssa oli tervassa tarpomista, mutta nyt konferenssin hieman heikennytty Washingtonilla on saumat taistella konferenssin karkisijoista Brockmanin ja Ponderxterin johdolla.

33 Xavier (ATLANTIC 10)

Xavier menetti tukun hyvia pelaajia, mutta sisaan tuleva freshman-kaarti on todella kova, ja Derrick Brown on maan huippupelaajia. Atlantic 10 heikentyi viime vuodesta joten ylivoimaisella talentilla pelaavalla joukkuella on aikaa harjoitella conference kausi ja katsoa mihin ollaan paasty maaliskuussa.

34 Syracuse (BIG EAST)

Sijoitus voisi olla paljon korkeampikin, muttta Big East on tana vuonna kova paikka nostaa tasoa. Flynn, Devendorf ja Harris ovat kuitenkin huippupelaajia.

35 UNLV (MOUNTAIN WEST)

Lon Kruger on tehnyt hyvaa tyota Las Vegasisssa, ja Running Rebels on Mountain West konferenssin kovin joukkue. Wink Adams on puolestaan konferenssin paras pelaaja ja yksi koko maan parhaista takamiehista. Rankkaus voisi olla jopa paljon korkeampi jos UNLV olisi saalistanut edes yhden paanahan top 6 konferenssin joukkueista viime kaudella.

36 Ohio St. (BIG 10)

Mullens on ehka kauden paras freshman koko yliopistokoriksessa, mutta paikattavaa joukkueessa riittaa kolmen parhaan pelaajan lahdettya.

37 Alabama (SEC)

Jos Ronald Steele ikina palaa entiselleen voi tama Alabaman joukkue olla vaikka koko SEC:n kovin ryhma. Senior Alonzo Gee ja freshman JaMychal Green ovat erinomaisia pelaajia.

38 UAB (CONFERENCE USA)

Valmenaja Mike Davis on tehnyt hyvaa tyota Birminghamissa, ja UAB saattaa olla valmis jopa haastamaan Memphisin. Robert Vaden on ehka konferenssin paras pelaaja, ja UAB:n rosteri on kuin tehty Memphis-otteluja varten.

39 Miami (ACC)

Miami oli viime kauden yllattaja ACC:ssa, ja valmentaja Frank Heith on tehnyt hienon tyon kaantaessaan Hurrikaanit Big Eastin heittopussista NCAA Tournament joukkueeksi ACC:ssa. Mutta turha innostuminen on liikaa. Miami on edelleen pelaajien lahjakkuudeltaan ACC:n alempaa sarjaa, ja vaikka kokenut joukkue voi petrata viela viime vuoden 8-8 conference recordista, top 20 rankkaus olisi liioiteltua.

40 Davidson (SOUTHERN)

Loytyyko Stephen Currylle Riittavasti apua? Vaikka ei loytyisi, on Davidson edelleen pelottavas vastus kenelle tahansa tournamentissa.

41 Boston College (ACC)

BC menetti kolme aloitusviisikon pelaaja, mutta Tyrese Rice saattaa olla maan paras takamies, ja Al Skinnerin joukkue tuntuu olevan kova aina silloin kun sita vahiten odotetaan. Eagles taistelee viimeisista NCAA tournament paikoista.

42 Providence (BIG EAST)

Jonain toisena vuonna tama Providence joukkue voisi jopa taistella konferenssin mestaruudesta, tana vuonna kuitenkin vasta kahdeksannesta tai yhdeksannesta sijasta.

43 Saint Mary’s (WEST COAST)

Saint Mary’s kavaisi viime kaudella “rankattuna joukkueena” ja huipputakamies Patrick Mills johdattaa viime kauden tournament joukkueen toiseen kovaan kauteen. Se mika erottaa Saint Mary’sin isoveljestaan Gonzagasta on rutiini pelata isompia yliopistoja vastaan, joka valmistaa NCAA tournament peleihin.

44 Vanderbilt (SEC)

Vanderbilt on jo kaksi kertaa perakkain menestynyt parhaan pelaajan lahdosta huolimatta. Nyt paikattavaa on liikaa kolmen tarkean aloittajan lahdettya. Mutta Ogilvy on ehka konferenssin paras iso mies, ja tournament paikka saattaa SEC:sta jopa irrota vaikka toisaalta karkikahinaankaan ei ole asiaa.

45 Dayton (ATLANTIC 10)

Dayton on edelleen Atlantic 10 konferenssin eliittia, ja Rhode Islandin ja Templen heikennyttya Xavierin kovin haastaja.

46 Creighton (MISSOURI VALLEY)

Viime kaudella Creighton voitti yhdeksalla tulokkaalla 22 pelia, ja saldo tasaisessa Missouri Valley konferenssissa oli 10-8. Pari pelia sinne tanne ja Creighton olisi ollut liigan kakkonen. Kun Drake ja Illinois State heikentyivat, on Creighton konferenssin ennakkosuosikki.

47 Texas Tech (BIG 12)

Pat Knight vaikuttaa olevan pateva nuori valmentaja, ja Texas Techin pitaisi olla viime vuotista parempi. Martin Zenoa lukuunottamatta kaikki merkittavat pelaajat palaavat, ja kun isa-Knightin lahdosta alkaa olla aikaa, saa Pat ja koko joukkue tyorauhan.

48 Virginia Tech (ACC)

Virginia Tech on yksi ACC:n kovista keskitason joukkueista, jolla ei ole mahdollisuuksia parjata Dukelle tai North Carolinalle, mutta kilvoittelee kolmannesta sijasta. Deron Washingtin valmistui, mutta muutoin joukkueen runko on kasassa, ja kauden paatteeksi Hokies saattaa pelata tournamentissa.

49 South Carolina (SEC)

South Carolinan oikeastaan koko viime kauden joukkue on kasassa edelleen, ja Devan Downeyn johdolla Gamecocks tulee varmasti petraamaan vuodentakaisesta. Taman tyyppiset kokeneet, kohtalaise nlahjakkaat joukkuueet usein nousevat konferenssien puolenvalin ylapuolelle, vaikka toisaalta karkeen ei ole asiaa.

50 Southern Illinois (MISSOURI VALLEY)

Viime kausi oli suuri pettymys, mutta Salukeilla on enemman lahjakkuutta kun kellaan muulla Missouri Valley Conferencen joukkueella, ja on Creightonin vanavedessa menossa NCAA tournamentiin.

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: Mustat hevoset

Missouri

Ron Andersonin Missouri-projekti otti viime kaudella vahan takapakkia, mutta nyt voi hyvinkin olla suunta taas ylospain. Joukkue menetti parhaan pelaajansa, mutta pahimmat sotkut ovat myos takana. Tigersien pelityyli on tappavaa kun homma pelaa

Illinois

Illinoisin front court heikentyi roimasti, mutta back court on edelleen konferenssin huippua. Bruce Weber on erinomainen valmentaja ja saattaa saada ryhmastaan niin paljon irti etta joukkue haastaa konferenssin karkinimet.

Maryland

Gary Williamsin Maryland on aina silloin talloin erittain kova, ja tama ei aina mene yhteen pelkastaan sen kanssa milta rosteri ulospain nayttaa. Vasquez on huippuluokan takamies, ja rosterissa on riittavasti talentia, vaikkei nimet paata huimaakkaan.

Washington State

Vaikka Cougars heikentyi roimasti parhaiden pelaajien lahdettya, kyseessa on yliopisto jolle voi povata hyvaa tulevaisuutta. Ja ei olisi ihme jos valmentaja Bennett yllattaisi ja pitaisi joukkueen Pac 10:n karkipaassa. Onnistuihan se toissa kaudellakin vaikkei kukaan mitaan etukateen odottanutkaan.

St Louis

St Louisin viime kaudesta ei nyt niin kamalasti puhuta, mutta Rick Majerus teki kasittamattoman tyon kaantaessaan surkean joukkueen recordin plussan puolelle, vaikka erittain kova ja tasavakinen Atlantic 10 ei varmasti ollut helppo ymparisto kelkan kaantamiselle. Talla kaudella Majeruksella on ollut mahdollisuus valmentaa pelaajia pre-seasonin ajan (toisin kun viime vuonna), ja Rick on myos rekrytoinut mieleisiaan pelaajia. Jos A-10 saa kolme paikkaa tournamenttiin, St Louis voi hyvin olla yksi niista.

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: Konferenssit järjestyksessä

1. Big East
1. Louisville(1)*
2. Pittsburgh(5)*
3. Connecticut(7)*
4. Georgetown(9)*
5. Notre Dame(12)*
6. Marquette(13)*
7. Villanova(23)*
8. West Virginia(31)*
9. Syracuse(34)*
10. Providence(42)
11. Seton Hall
12. Cincinnati
13. St. John's
14. South Florida
15. DePaul
16. Rutgers
*=mukana NCAA Tournamentissa
( )=rankkaus koko NCAA:ssa

Big East Tournament mestari: Georgetown
Vuoden pelaaja: Young (Pittsburgh)
Vuoden valmentaja: Pitino (Louisville)
Vuoden tulokas: Samuels (Louisville)
Kehittynein pelaaja: Mazzulla (West Virginia)

All Big East I
G: McNeal (Marquette), F/G: Williams (Louisville), F: Young (Pittsburgh),
F: Harangody (Notre Dame), C:Thabeet (Connecticut)

All Big East II
G: Fields (Pittsburgh), G: Reynolds (Villanova), G/F: Freeman (Georgetown),
F: Clarke (Louisville), F/C: Blair (Pittsburgh)



2. ACC
1. North Carolina(2)*
2. Duke(3)*
3. Clemson(26)*
4. Wake Forest(29)*
5. Miami(39)*
6. Boston College(41)
7. Virginia Tech(48)
8. Maryland
9. Georgia Tech
10. North Carolina State
11. Florida State
12. Virginia

ACC Tournament mestari: Duke
Vuoden pelaaja: Hansbrough (North Carolina)
Vuoden valmentaja: Kryzewski (Duke)
Vuoden tulokas: Aminu (Wake Forest)
Kehittynein pelaaja: Costner (North Carolina State)

All ACC I
G: Rice (Boston College), G: Lawson (North Carolina), G: Ellington (North Carolina),
F: Singler (Duke), F/C: Hansbrough (North Carolina)

All ACC II
G: McClinton (Miami), G: Paulus (Duke), G/F: Rivers (Clemson),
G/F: Henderson (Duke), F: Aminu (Wake Forest)



3. Big 12
1. Texas(4)*
2. Oklahoma(16)*
3. Kansas(21)*
4. Baylor(24)*
5. Texas A&M(27)*
6. Oklahoma State(30)*
7. Texas Tech(47)
8. Missouri
9. Nebraska
10. Kansas State
11. Iowa State
12. Colorado

Big 12 Tournament mestari: Texas
Vuoden pelaaja: Collins (Kansas)
Vuoden valmentaja: Barnes (Texas)
Vuoden tulokas: Warren (Oklahoma)
Kehittynein pelaaja: Aldrich (Kansas)

All Big 12 I
G: Collins (Kansas), G: Abrams (Texas), G/F: Anderson (Oklahoma State),
F: James (Texas), F: Griffin (Oklahoma)

All Big 12 II
G: Warren (Oklahoma), G: Jerrells (Baylor), G: Roberson (Texas Tech),
F: Carter (Texas A&M), F: Davis (Texas A&M)



4. Pac 10
1. UCLA(8)*
2. Arizona(18)*
3. Arizona State(20)*
4. Southern California(25)*
5. Washington(32)*
6. Washington State
7. Oregon
8. California
9. Stanford
10. Oregon State

Pac 10 Tournament mestari: UCLA
Vuoden pelaaja: Budinger (Arizona)
Vuoden valmentaja: Howland (UCLA)
Vuoden tulokas: DeRozan (Southern California)
Kehittynein pelaaja: Wise (Arizona)

All Pac 10 I
G: Harden (Arizona State), G/F: Shipp (UCLA), F: DeRozan (Southern California),
F: Budinger (Arizona), F: Brockman (Washington)

All Pac 10 II
G: Porter (Oregon), G: Collison (UCLA), G: Holiday (UCLA),
F: Hill (Arizona), F: Pendergraph (Arizona State)



5. Big 10
1. Michigan State(6)*
2. Purdue(10)*
3. Wisconsin(22)*
4. Minnesota(28)*
5. Ohio State(36)*
6. Illinois
7. Michigan
8. Penn State
9. Indiana
10. Northwestern
11. Iowa

Big 10 Tournament mestari: Wisconsin
Vuoden pelaaja: Hughes (Wisconsin)
Vuoden valmentaja: Smith (Minnesota)
Vuoden tulokas: Mullens (Ohio State)
Kehittynein pelaaja: Hughes (Wisconsin)

All Big 10 I
G: Hughes (Wisconsin), G: Moore (Purdue), F: Harris (Michigan),
F: Morgan (Michigan State), C: Mullens (Ohio State)

All Big 10 II
G: Lucas (Michigan State), G: Kramer (Purdue), G/F: Hummel (Purdue),
F: Landry (Wisconsin), C: Suton (Michigan State)



6. SEC
1. Tennessee(14)*
2. Kentucky(17)*
3. Florida(19)*
4. Alabama(37)*
5. Vanderbilt(44)
6. South Carolina
7. LSU
8. Mississippi State
9. Mississippi
10. Arkansas
11. Georgia
12. Auburn

SEC Tournament mestari: Tennessee
Vuoden pelaaja: Patterson (Kentucky)
Vuoden valmentaja: Pearl (Tennessee)
Vuoden tulokas: Green (Alabama)
Kehittynein pelaaja: Meeks (Kentucky)

All SEC I
G: Calathes (Florida), G: Downey (South Carolina), F: Smith (Tennessee),
F: Patterson (Kentucky), C: Ogilvy (Vanderbilt)

All SEC II
G: Meeks (Kentucky), G: Steele (Alabama), G/F: Hopson (Tennessee),
F: Green (Alabama), F/C: Varnado (Mississippi State)



Muiden konferenssien joukkueet Top 50:ssa (joukkue, konferenssi, sijoitus)
Memphis, Conference USA(11)*
Gonzaga, West Coast(15)*
Xavier, Atlantic 10(33)*
UNLV, Mountain West(35)*
UAB, Conference USA(38)*
Davidson, Southern(40)*
Saint Mary's, West Coast(43)*
Dayton, Atlantic 10(45)*
Creighton, Missouri Valley(46)*
Southern Illinois, Missouri Valley(50)*

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: NCAA:n parhaat

Vuoden pelaaja: Hansbrough (North Carolina)
Vuoden valmentaja: Barnes (Texas)
Vuoden tulokas: Mullens (Ohio State)
Vuoden puolustaja: Thabeet (Connecticut)

All American 1st Team
G: Rice (Boston College), G: Collins (Kansas), F: Young (Pittsburgh),
F: Budinger (Arizona), F/C: Hansbrough (North Carolina)

All American 2nd Team
G: Curry (Davidson), G: Lawson (North Carolina), F: Harangody (Notre Dame),
F: Griffin (Oklahoma), C: Thabeet (Connecticut)

All American 3rdTeam
G: Eliington (North Carolina), F/G: Williams (Louisville), F: Singler (Duke),
F/C: Blair (Pittsburgh), C: Mullens (Ohio State)

All Freshman 1st Team
G: Warren (Oklahoma), G: Evans (Memphis), F: DeRozan (Southern California),
F/C: Samuels (Louisville), C: Mullens (Ohio State)

All Freshman 2nd Team
G: Holiday (UCLA), G/F: Hopson (Tennessee), F:Aminu (Wake Forest),
F/C: Monroe (Georgetown), C: Woods (Wake Forest)

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: Pidä silmällä

Muun muassa nama nelja pelaajaa on syyta pitaa suurennuslasin alla alkavalla kaudella...

Edgar Sosa, Louisville

Edgar Sosa oli yksi kuumimmista yliopistotakamiehista 2006-07 kauden lopussa taottuaan tournamentissa - viimeisessa pelissaan freshamanina - 31 pinnaa Texas A&M:ia vastaan. Viime kauden tournamentissa Sosa pelasi Tennesseeta vastaan 7, ja North Carolinaa vastaan 15 minuuttia. Mita tuossa valissa tapahtui? Itse asiassa ei juuri mitaan joka selittaisi asian. Ei uusia kilpailijoita pelipaikalle tai valmentajan vaihdosta tai sellaista.

Sosa on edelleen Louisvillen pienista takamiehista paras, ja sopivin Rick Pitinon pelityyliin. Kyse taitaa olla nyt jostain henkimaailman jutuista. Mutta koska Pitino on huippu motivaattori, ja Sosa huippulahjakkuus joka sopii Pitinon pelaajaksi, ei voi odottaa muuta kun etta asia korjaantuu, ja ensi vuonna nahdaan jatkoa sille mihin homma puolitoista vuotta sitten jai. Sosa voisi olla ehka jopa maan paras point guard jos vertaillaan takamiehia kombinaation nopeus/voima/ajo-taito/kolkki/puolustus suhteen. Parhaimmillaan jopa parempi kun North Carolinan Lawson. Ja parastahan Sosassa oli se pelottomuus ja itseluottamus, ja kaverista oikein hehkui asenne: "ma meen kenesta tahansa ohi eika kukaan pysty mua pysayttamaan". Joku asia – ilmeisesti korvien valissa – on nyt vaan jotenkin ollut vialla, mutta pakkohan sen on siita aueta. Uskon etta ensi kaudella rajahtaa ja kovaa!

B.J. Mullens, Ohio State

NBA draftin ikarajan astuttua voimaan, on collegekoriksessa nahty dominoivia freshmaneja, jonka kaltaisia ei ollut vuosiin naissa ympyroissa pyorinyt. Kevin Durant, Greg Oden, Kevin Love ja Michael Beasley ovat hallinneet yliopistokorista lahes ennennakemattomalla tavalla (ei ennen ollut tapana etta freshmanit hilluu miten niita huvittaa). Taman vuoden tulokkaista B.J. Mullens on pelaaja joka voi olla taman kauden Durant tai Beasley.

Mullens on iso mies joka on ensinnakin…jarjettoman iso. Ja toiseksi osaa pelata korista hyvin. Eika vaan hyvin, vaan todella hyvin. Kun nain 7’0/260 sentterin laittavan jalkojenvalista-donkkeja, meinasi leuka pudota. Ja lopullisesti se putosikin kun olen katsellut nauhalta Mullensin drop steppeja, spin moveja, syottojen vastaanottotaitoa, pehmeita kasia ja kykya kayttaa voimaa ja fysiikkaa. Sentterit harvoin tekevat Beasleyn numeroita, eika sellaisia varmaan luvassa olekaan, mutta Big Tenissa, jossa lahes jokainen joukkue vannoo miespuolustuksen ja takamiesten prassaamisen nimeen, ja jossa isojen pelaajien saralla ei ole paras mahdollinen vuosi, Mullensilla on saumat dominoida liigaa ja olla taman kauden "se" freshman.

Teoriassa olisi muuten ollut mahdollista etta Ohio Staten ensi kauden front court olisi ollut Oden, Koufos, Mullins, ja Conley passaamassa noille palloa ja Cook kiskomassa kolkkeja nurkasta. Ai ai…

Tyler Hansbrough, North Carolina

Nyt ollaan todistamassa jotain ainutlaatuista, ja siita pitaa nauttia niin kauan kun sita kestaa. 90-luvun alusta lahtien melkein jokainen aivan huipputason collegepelaaja on lahtenyt NBA:han viimeistaan junior-kauden jalkeen, ja Tyler Hansbroughin uran veroista college-nelivuotista ei olla nahty aikoihin, eika tulla varmaan pitkaan aikaan nakemaankaan.

Jos Hansbrough kruunataan national player of the yeariksi, ja jos UNC voittaa NCAA mestaruuden, on Hansbrough yksi historian parhaista pelaajista. Meidan "sukupolvelle" Hansbrough on oikeastaan lajissaan ensimmainen, silla Christian Laettnerin uran suuruutta ei viela tajunnut kun oli juuri lajia ruvennut seuraamaan, eika peleja paljon nahnyt, ja vaikka Tim Duncan taas oli yksi parhaista collegepelaajista NCAA historiassa, ei Tim saavutuksiltaan jaa historiankirjoihin. Sita melkein oikein toivoo etta Tyler keraisi kaikki pytyt ja pystit jotta on sitten jotain muistelemista collegepallon kulta-ajoista kun systeemit muuttuu ja high school pelaajat otetaan taas suoraan NBA:han kun on pelastytty sita etta muutamat Jenningsit ovat loikanneet Eurooppaan.

Stephen Curry, Davidson

2007 NCAA Tournamentissa Curry latoi 30 pinnaa Marylandia vastaan, mutta se oli vain alkua. Viime vuonna Curry teki kaudella 26 pinnaa per matsi, ja vei kehnon joukkueen aina Elite Eightiin asti rokottaen Gonzagaa, Wisconsinia ja Georgetownia (joista kaksi jalkimmaista kelpo puolustus-joukkueita) alyttomilla numeroilla ja scoraus-rykayksilla. Tulevaa mestaria Kansasiakin vastaan Curry kerasi 25 pinnaa, ja nyt puhutaan backcourt puolustuksesta joka otti luulot pois North Carolinan ja Memphisin tahti-guardeilta.

Mita seuraavaksi? Tastahan ei voi olla kuin yksi suunta – alaspain. Ei Curryn tournament runin tapaista voi vaan tapahtua toiseen kertaan, varsinkaan kun back court partneri Jason Richards ei ole enaa joukkueessa. Vai voiko? Davidson on lahes varmasti sisalla Isossa Tanssissa, eika yksikaan joukkue halua nahda Davidsonin nimea bracketissa omalla puolellaan…

 

[Ylläpito]

Jukka Myllyniemi: 2008-09 Ennakko: Tulevaisuuden mestarit

Rupesin tata kausiennakkoa kasaan laittaessani listaamaan aktiivivalmentajia jotka ovat saavuttaneet NCAA mestaruuden. Ajatuksena oli tarkastella missa vaiheessa uraansa, ja missa tilanteessa ylipaataan, kukakin valmentaja ja yliopisto on mestaruuden voittanut. No joka tapauksessa, heita on yksitoista:

• Self (2008 Kansas)
• Donovan (07 & 06 Florida)
• R.Williams (05 UNC)
• Calhoun (04 & 99 UConn)
• Boeheim (03 Syracuse)
• G.Williams (02 Maryland)
• Kryzewski (01, 92 & 91 Duke)
• Izzo (00 Michigan State)
• T.Smith (98 Kentucky)
• Olsen (97 Arizona)
• Pitino (96 Kentucky)

Aika kovan kuuloinen vajaa tusina. Mita seuraavaksi? Listataanpa sama maara – yksitoista - viimeisinta NCAA finaalin haviajavalmentajaa - mutta ei siis niita jotka ovat jonain toisena vuotena voittaneet mestaruuden:

• Calipari (2008 Memphis)
• Matta (07 Ohio St),
• Howland (06 UCLA)
• Weber (05 Illinois)
• Hewitt (04 Georgia Tech)
• Mike Davis (02 Indiana)
• Rick Majerus (98 Utah)
• PJ Carlesimo (89 Seton Hall)
• Billy Tubbs (88 Oklahoma)
• Guy Lewis (84 & 83 Houston)
• Bill Hodges (79 Indiana State)

Listoja katsellessa huomioitavaa on se, etta nayttaa silta etta haviaja saa toisen mahdollisuuden! Taman todistaa se etta yhdenneksitoista viimeinen mestarivalmentaja Pitino saavutti mestaruutensa 12 vuotta sitten kun taas yhdenneksitoista viimeisen finaalin haviajan Hodgesin final fourista tulee talla kaudella kuluneeksi 30 vuotta. Havinneet finaalistit joilla ei ole myos mestaruutta ovat siis suhteellisen harvassa. Yleensa siis haviaja myos voittaa. Esimerkiksi kaikki kausien 89-90 ja 97-98 valiset finaalien haviajat ovat siis myos voittaneet vahintaan yhden finaalin. Nama haviajat olivat: Kryzewski, Roy Williams, Steve Fisher, Steve Fisher, Kryzewski, Nolan Richardson, Boeheim ja Pitino (aika kova ryhma). Fisheria, Richardsonia ja Pitinoa lukuunottamatta kaikki haviajat havisivat ainakin yhden finaalin ennen kun saavuttivat mestaruuden. Naiden lisaksi myos John Thompson (tappiot 1982 ja 85, voitto 84), Larry Brown (tappio 1980, voitto 88) ja Donovan (tappio 2000, voitot 2006 ja 07) olivat havinneet finaalin ennen voittoa.

Finaalin voittaminen ensi yrittamalla ei siis ole valttamatonta, ja itse finaaliin paasya tunnutaan arvostettavan ainakin sen verran etta valmentajien tyorauha sailyy ja mahdollisuus myohempaan menestykseen on. Ja finaalin haviaminen onkin itse asiassa valmentajalle paljon todennakoisempi enne tulevasta mestaruudesta kun finaalin voitto. Tassa selitys miten tahan paatelmaan paastaan: mestaruuden kahdesti (tai useammin) voittaneita valmentajia joiden ura osuu tarkastelemallemme ajanjaksolle on nelja: Kryzewski, Calhoun, Donovan ja Bob Knight (joka ei nay mestarilistassa, mutta joka on voittanut kaksi kertaa vuoden 79 – aikaisin vuosi haviaja-listassa - jakeen. Ensin finaalin havinneita ja myohemmin voittaneita ovat siis Donovan, Kryzewski, R.Williams, Boeheim, Thompson ja Brown (Richardsonin, Fisherin ja Pitinon lisaksi Lute Olsen voitti ensin, havisi vasta sitten). Eli yhteensa kuusi. Nelja voittonsa myohemmin uusinutta ja kuusi sellaista jotka ensin havisivat sitten voittivat. Siis 50% todennakoisempaa kaantaa tappio voitoksi kuin toistaa voitto! Jos siis tulet toiseksi olet todennakoisempi tuleva ykkonen verrattuna nykyisen ykkosen voiton uusimismahdollisuuksiin. Se sitten siita voittamisen taidosta jonka nimeen allekirjoittanut on aina vannonut. Parhaat voittaa aina ja kakkoset ovat ikuisia kakkosia! Olen aina uskonut nain, mutta ehka pitaa muuttaa mielta.

Jos sama kaava jatkuu, siis etta keskimaarin joka toinen finaalin haviaja on tuleva mestari – kuten on suunnilleen tapahtunut vuodesta 1979 lahtien - on todennakoista etta vahintaan kolme valmentajaa ryhmasta Calipari, Matta, Howland, Weber, Hewitt, Davis ja Majerus tulee jonain paivana leikkaamaan korisukan final fourissa. Majerus on siirtynyt jo hieman pienempaan kouluun ja pitanyt valilla sapattia, joten jatetaan hanet pois laskuista. Davis on jo heivattu isoista kouluista Conference USA –dog houseen, eika varmasti ikina voita mitaan. Hewitt ei ole puolestaan kummempia esittanyt viime vuosina. Finaali-esiintyminen taisikin olla onnekas sattuma, ja valmentajapaikka Georgia Techissa alkaa jo olla liipaisimella. Ja jos Yellow Jacketseista tulee kenkaa, tuskin Hewittia mihinkaan North Carolinaan tai Kentuckyyn pestataan, joten tuleva mestaruus on todella epatodennakoinen. Eli jaljella on nelja nimea: Calipari, Matta, Howland ja Weber. Kaikki nelja sattuvat viela olemaan nykypaivan kovimpia ja arvostetuimpia valmetajia. Mutta etta jopa kolme noista neljasta olisivat tulevia NCAA mestareita? Mika ettei. Luitte sen taalla ekaksi! Kaikilla uraa kivasti jaljella ja hyvat, vakaat proggikset pystyssa. Mutta tana vuonna mikaan noista kolmesta koulusta ei ole viela valmis voittoon. Koska sitten? Katsotaan. Tassa on siis lista valmentajista jotka ovat kauden 1978-79 jalkeen ensin havinneet finaalin, ja myohemmin voittaneet finaalin:

Valmentaja	1. havitty finaali	1. voitettu finaali	kulunut aika
Larry Brown	1980	1988	8
John Thompson	1982	1984	2
Mike Kryzewski	1986	1991	5
Jim Boeheim	1987	2003	16
Roy Williams	1991	2005	14
Billy Donovan	2000	2006	6

Havitysta finaalista voitettuun finaaliin kuluu siis keskimaarin 8,5 vuotta. Jos jatetaan aaritapaukset Thompson ja Boeheim pois laskuista, keskiarvo on 8,25. Ja jos ei lasketa mukaan Roy Williamsia ja Larry Brownia, jotka havisivat finaalinsa eri koulussa kun jossa voitot tulivat, keskiarvo on: 7,25. Jos otetaan mukaan kaikki muut paitsi Brown, jonka college-urassa oli tauko havityn ja voitetun mestaruuden valilla, on keskiarvo 8,6. Mediaani on seitseman. Eli katselee numeroita miten vaan, on havitysta voitettuun finaalin kuluva aika 7-9 vuotta. Hajonta on 2-16 vuotta.

Seuraavaksi veikataan rohkeasti ja katsotaan kestaako teorian perse merivetta:

        [i]"Kolme valmentajaa ryhmasta John Calipari, Thad Matta, Ben Howland ja Bruce Weber, tulevat voittamaan NCAA mestaruuden vuoteen 2024 mennessa"[/i]

Todennakoisimmat vuodet kyseisille mestaruuksillle ovat 2012, 2013 ja 2014. Seuraavaan vaitteeseen liittyy jo hieman riskia, mutta kylla kylla tallakin voisi kupongin laittaa vetamaan:

        [i]"Vahintaan yksi valmentaja ryhmasta John Calipari, Thad Matta, Ben Howland ja Bruce Weber voittaa NCAA mestaruuden aikavalilla 2012-2014"[/i]

Teksti: Jukka Myllyniemi
Stilisointi: Ylläpito