- Viestejä
- 2 482
Luvassa näiden joukkueiden viimeinen kohtaaminen runkosarjassa. Kataja on voittanut keskinäisistä peleistä 2 kun Nokia kaatui runkosarjan avausottelussa Nokialla ja myös Joensuussa Kataja voitti. Nokia on voittanut Katajan kerran kotikentällään.
Joukkueet lähtevät otteluun eri lähtökohdista. Kataja taistelee jopa runkosarjassa sijasta 2 kun Nokialla tekee tiukkaa päästä play offeihin. Varmasti molemmille kelpaisi pisteet tästä ottelusta jossa saattaa tunnelma nousta hyväksi kun ottelu pelataan legendaarisessa Urheilutalossa.
Nokian kausi on ollut vaikea. On ollut loukkaantumisia ja sitten on jenkkivaihtoja ja vielä sitten Tuominen sai potkut. Onko tietoa milloin Dolec tekee paluun kokoonpanoon? Vaikka osasyy Nokian heikkoihin esityksiin on loukkaantumiset ja saattaa vikaa olla Tuomisen valmennuksessakin niin silti Nokia on ollut pettymys. Labovic on ollut kyllä vaisu. Onko syy sitten se että kesällä ei ole harjoittelu maistunut? Nokian muista ulkomaalaisista Felton on välillä ollut hyvä mutta kuitenkin ollut pettymys ja Davis jr on ollut hyvän alun jälkeen melko huono. Cane taitaa kuitenkin olla enemmän divarijenkki kuin Korisliigatason jenkki. O´Mara on ollut ainut Nokian ulkomaalaispelaaja joka on pelannut hyvin pelistä toiseen. Hän on Katajalle se haastavin match up. Kotimaisista Alanen on laadukas pelaaja ja kyllä Sulonen ja Mattila osaa kolmosia heittää jos antaa tilaa. Toki Mattila tekee kentällä välillä jotain ihan muuta kuin pelaa koripalloa..…
Katajalla on ollut myös loukkaantumisia kauden aikana. Nyt tilanne on jo parempi kuin vain Bracy-Davis on varmasti sivussa ja Huolila on ehkä pois kokoonpanosta. Katajan ulkomaalaisista Simpson on välillä aivan maaginen mutta paljon on niitä huonojakin pelejä. Diaz tekee hyvin pisteitä mutta toivon että hän alkaisi ottamaan paremmin levypalloja ja puolustuspelaaminen voisi myös olla vahvempaa. Mullings tekee kentällä paljon töitä. Ainut miinus tulee vapaaheitoista joita muutenkin Kataja heittää edelleen paljon ohi ja sitten ne tyhmät ajot korille saisi Daniel jättää pois. Kotimainen osasto on hyvä. Palmi on ollut koko kauden Katajan paras pelaaja ja Herrala pelaa myös todella hyvää kautta. Jonille vaan jatkosopparia Katajaan kiitos!!!!!
Kataja lähtee otteluun ennakkosuosikkina. Kaikki viittaa siihen että Kataja ottaa selvän voiton mutta jos Katajalla on asennevamma niin vaikeaa tulee. Ja Labo vaikka on ollut vaisu niin miestä ei saa vapaaksi päästää koska Labo on parhaimmillaan aivan jäätävn kova viimeistelijä. No tänään laitetaan urheilutalo täyteen ja huudetaan Kataja voittoon!! KATAJAAA!!!!!