Vs: Kauhajoen Karhu vs. Namika Lahti LA Klo 19.30 URHOTV:ltä
Joo-o... melkoista sekameteliä oli Karhun peli tänään.
Samaa mieltä Jokisuiston kanssa Hicksin avauksesta, oli vähintään tyydyttävä, omassa roolissaan. Kovin monipuolinen tai taitava pelaaja ei ilmiselvästi kuitenkaan ole kyseessä, joten ei mun mielestä istu yhtä hyvin Karhun pelitapaan kuin kolme muuta pitkää miestä. Quintancen pelistä on helppo pitää, mies on hyvä vahvistus Karhulle. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaista jälkeä Quintance ja Bullock yhdessä saisivat aikaan kentällä.
Muuta hyvää tänään? Watson on hyvä, ja alkaa olla vakaasti sillä tasolla, mitä pudotuspelit edellyttää. Kotimaisista Ojala saa tänäänkin puhtaat paperit, samoin Hirvi, mutta näin monen muun kotimaisen sakkaaminen samaan aikaan oli liikaa. Huolimatta Lahden hyvästä match-upista Karhuun nähden, ja tänään myös heidän hyvästä energiastaan, olisi Karhun pitänyt pystyä normitasollaan rajulla kierrätyksellä hoitamaan ottelu. Skamon, Vuoren, Eskolan yhtäaikainen sakkaaminen on liikaa. Kun lisäksi Mattila- vaihtoehtokin puuttui kaaren takaa ja Eskolan heitto ei kunnolla lähtenyt tänään, tehtiin peli Lahdelle helpoksi. Heittopaikkoja syntyi kyllä aivan tarpeeksi, Lahden puolustuksen hyvyys ei Karhun 3-prosenttia selitä. Ja miksi Clementtiä, jopa Liukkoa ei tänään taas käytetty kentällä lainkaan, edes herätteeksi?
Ajatellen kevään tosipelejä mun usko Karhun menestykseen alkaa valitettavasti horjua. Yksinkertaisesti siitä syystä, että peli ailahtelee aivan liikaa, käsittämättömästi jopa yhden ottelun sisällä. Uudet miehet ei selitä asiaa, pikemminkin minusta joukkueen valmistaminen otteluun? Tammivaaran pelisysteemi on ilmeisesti liian vaativa kestämään jatkuvia kokoonpanovaihdoksia. Jos koko syksy meni yhteenhitsaamiseen, nyt ei päästä korjaamaan satoa loukkaantumisten takia. Sama opettelu on nyt edessä uudelleen, eikä aika siihen vain riitä.
Kotietua emme play-offseihin saa, ja kolmen solidin pelin sattumisen todennäköisyys samaan ottelusarjaan on pieni. Neljän edelläolevan joukkueen peruspeli ja venyminen parhaimpaansa tiukoissa paikoissa on niin paljon Karhua parempaa, että edes sopivaa vastustajaa pudotuspeleihin on niistä yhdessäkään vaikea nähdä (olettaen että Barrett palaa kehiin as planned).
Onneksi tämä on kuitenkin urheilua, jossa kaikkea voi sattua, johon voi aina toiveensa nojata. Yllätyspleijareita odotellen!