Kauhajoki aloitti pelin aivan hirvittävän kovalla puolustuksella. Viiden minuutin jälkeen taululla lukemat 11-2. Sitten Turku sai vaihteen päälle ja tasoitti 1. quarterin tilanteeksi 16-15. Toisella neljänneksellä peli aika tasaista, Karhu vie 22-20. Kolmas neljännes ratkaisi pelin kotijoukkue otti 33-26 ja samalla 10 pisteen johdon. Turku vain ei suostunut kaatumaan ja teki Jalosen eleettömillä kolmosilla pelin jännäksi. Kauhajoki kuitenkin laittoi vaparit sisään ja piti johtonsa. Kylmäveristä ratkaisemista kuitenkin Turun osalta kaiken kaikkiaan. Joukkue kaatui ehkä liikaan kolmosten virittelyyn, niitä heitettiin enemmän kuin kakkosia. Karhu onnistui suhteellisen leveällä rintamalla ja vei levypallot 45-29. Jalonen kentän kunkku 32 pisteellä. Kauhajoen oma Hornet lensi korkealla ja kovaa, 29 pistettä. Boo Bojang hoiti levyreitä normaalit 16 kpl ja teki myös 17 pistettä. Toni Raiski puolusti hyvin ja teki 14 pistettä. Turun Silvonen 20 pistettä antoi apuja Jaloselle hyökkäyksessä, mutta suihkukomennus ennen loppua lopetti hänen pelinsä.
Loppunumeroista päätellen ottelussa ei paljoa puolustettu, mutta itse asiassa molemmilla joukkueilla kyllä oli hetkensä puolustuspäässä. Tuomarit olivat erittäin hyviä, kuten kärkipään ottelussa kuuluikin. Turku ansaitsee ykkössijansa, mutta myös Karhu on parantanut, kuin sika juoksuaan.