Vs: Korisliiga vuonna 2021 ?
Laitetaan nyt täyslaidallinen kun kerran saa... (Huom. tämä on tarkoituksellisesti erittäin optimistinen visio - en siis todellakaan oleta, että näin käy - sen sijaan voisin ehkä toivoa, että näin, tai jotakin tämänsuuntaista kävisi)
Syksyllä 2021 on hädin tuskin toivuttu huikeasta Olympialaisten koristurnauksesta jossa Susijengi voitettuaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Brasilian luottotakamies Edon Maxhunin käsittämättömällä buzzer-beaterilla joutui taipumaan kovan taistelun jälkeen puolivälierässä Espanjalle lopun taktisen taistelun hävinneenä viidellä pisteellä. Uusi Korisliigakausi oli ovella ja odotukset siihen olivat vain kasvaneet entisestään. Lätkää pelattiin puolityhjille halleille kun korisseurat joutuivat samaan aikaan parhaimmillaan myymään ”ei oota” lippujonoissaan. Onneksi viidellä uudella paikkakunnalla oli nousemassa entistä ehompi viidentuhannen katsojan areena joissa kaikissa hankkeen takana oli paikkakunnan korisjoukkue. Suurimmissa kaupungeissahan tällaiset isomman kapasiteetin hallit olivatkin jo osoittautuneet investointiensa arvoisiksi parilla viime kaudella.
Kaikkihan alkoi vuoden 2011 EM-kisoista joiden menestyksen jälkeen korisseurojen junnutreeneihin alkoi ilmestyä uusia nassikoita. Muutos ei ollut suuri vielä tuolloin, mutta trendi alkoi silloin. Vuosien 2013-2015 kansainvälinen menestys alkoi näkyä koulujen jumppasaleissa sitten jo aitona kasvuna – ja kun päälle laitetaan 2016 nuorten ja 2017 aikuisten EM-kisojen buusti, niin junnukoriksen harrastajamäärät olivat moninkertaistuneet kymmenen vuoden takaisesta.
Hienosti mennyt MM-karsinta 2017-19 ja sen ympäri vuotta pelatut karsintapelit pitivät korista tapetillla ja vuosi vuodelta tasokkaammaksi käynyt Korisliigakin alkoi lopulta nähdä aidosti nousevia katsojalukuja. Kun Joensuun Kataja pelasi EuroCupin välierässä keväällä 2019 Málagan Unicajaa vastaan, YLE:n lähetystä seurasi livenä lähes puoli miljoonaa suomalaista ja Mehtimäen korishalli (entinen jäähalli) oli viimeistä paikkaa myöden täynnä.
Nyt kymmenen vuotta tuon kaiken aloittaneen 2011 -buustin jälkeen aikanaan kymmenvuotiaat uudet koripalloilijan alut alkavat olla parikymppisiä ja tarjoavat laatupeliä useille kotimaisille seuroille. Mutta itse asiassa moninkertainen määrä vasta 17-18 vuotiaita lahjakkuuksia, jotka ovat nousseet vuosien 2013-15 menestyksien innoittamana koriksen pariin, on jo vuoden kaksi alkanut vähitellen rynniä sisään Korisliigaan. Ja kun katsoo nuorempia ikäluokkia, niin lupaavien ja huippulupaavien pelaajien määrä on sen kuin kasvanut. Vielä toki on matkaa futis- ja lätkäjunnujen lukemiin, mutta koris on selvästi noussut maan kolmanneksi harrastetuimmaksi ja seuratuimmaksi joukkuelajiksi.
Tämän vuoksi myös Korisliiga on päässyt laajenemaan. Liigaseurat ja koripalloliitto paiskasivat sovinnon kättä osin FIBA Euroopan ja Euroliigan esimerkin mukaisesti vuonna 2018 ja kaikki päättivät puhaltaa yhteen hiileen. Euroopassa Euroliiga ja EuroCup säilyivät Euroopan suurimpina ja kauneimpina sarjoina, mutta sinne pääsi ja sieltä tippui 2018 lähtien urheilullisin (ja toki myös taloudellisin) perustein ja kaikilla FIBA Euroopan jäsenmailla oli omat karsintakiintiönsä niihin (kuten FIBA:n itsensä ylläpitämään Champions League-sarjaan jossa pelasi edellisellä kaudella kolme suomalaista joukkuetta – Katajan pelatessa astetta korkeammalla tasolla EuroCupissa). Vastavuoroisesti Euroliigat pitivät kiltisti taukoa kansainvälisten karsintaottelujen aikana jolloin maanosan parhaat (valitettavasti vielä toistaiseksi poislukien NBA:n pelaajat) saivat kohdata toisensa.
Kotimaassa kaikki ei tosin mennyt aivan kuin Strömsössä ja Korisliigan 2010-luvun menestystarinaan liittyy myös varsin arka kipupiste eli ns. ”Lapuagate”. Kuten tunnettua, Lapuan Kobrat riitautti Koripalloliiton Home grown –säännön ja ilmoitti pelaavansa kaudella 2017-18 kuudella jenkillä. Kun Koripalloliitto sitten ilmoitti, ettei se käy, ja lähes kaikki muut Korisliigaseurat äänestivät Lapuan sarjasta sulkemisen puolesta, alkoi ikävä ja hankala oikeusprosessi joka varjosti koko liigakautta.
Juristit päätyivät lopulta keväällä 2018 eräänlaiseen salomonin tuomioon ja totesi Kobrat syylliseksi sääntörikkomukseen ja siten erottamisen oikeutetuksi, mutta katsoi myöskin, ettei liitolla tai liigalla ole oikeutta minkäänlaisiin korvauksiin asian tiimoilta ja ettei Kobria voida erottaa kaikesta kilpailutoiminnasta, vaan sille on tarjottava pelilisenssiä kotimaan kilpailullisissa sarjoissa mikäli Kobrat näin haluaa ja ilmoittaa sarjaan joukkueen joka vastaa liiton uusia sääntöjä.
Kiista ja sen saama julkisuus oli omiaan painostamaan Koripalloliittoa ja seuroja parempaan yhteistyöhön. Kun samaan aikaan FIBA ja Euroopan isoimpien seurojen pyörittämät huippuliigat näyttivät pääsevän lopulta sopimukseen vastuunjaosta ja yhteisistä intresseistä laajemmissa piireissä, paine sopimiseen – ja nimenomaan selkeään sopimiseen – kasvoi.
Mielipiteet jutun opetuksesta vaihtelevat tänä päivänä 2021. Joillekin Lapua on edelleen marttyyri jonka uhraamisen ansiosta asiat ovat nyt hyvin – toisten mielestä Juudas joka sai ansionsa mukaan ja jonka katoaminen huippukoriksesta puhdisti ilman epäterveestä kehityksestä.
Oli miten oli, niin lähdettäessä Korisliigakauteen 2021-22 oli syytä optimismiin – ja nuo ikävät tapahtumat olivat jo vuosien takaista historiaa. Sarja oli suurempi, kauniimpi ja tasokkaampi kuin koskaan. Ja nyt kun Vantaakin tosiaan lopulta liittyi joukkoon, voidaan todeta, että kaikissa Suomen suurimmissa kaupungeissa pelataan Korisliigaa.
Koriksen kasvavan suosion myötä stadista löytyi toinenkin mesenaatti joka perusti korisseuran 2018 ja osti vanhan Pantterit –nimen käyttöoikeuden. Tämä seura osti HNMKY:n lisenssin ja nimesi tukikohdakseen Itä-Helsingin – se pelasikin kaksi kautta Divaria Myllypurossa ja Itäkeskuksessa, mutta joukkueen syksyllä 2020 valmistunut uutuuttaan kiiltelevä 4000 katsojan halli sijaitsi Kalasatamassa jonne joukkue Korisliigaan nousunsa jälkeen siirtyi. Tämän paineen alla Seagulls ja ToPo fuusioituivat jo kaudella 2018-19 ja muuttivat sittemmin Nordenskjöldinkadun uuteen Helsinki Gardeniin ja sen 5000 paikkaiseen koris-areenaan samaisena syksynä 2020.
Samalla on syntynyt uusi jako stadilaiseen korikseen jonka harrastajamäärät ovat olleet huikeassa kasvussa. Ensinnäkin on selvästi kaksi lippulaivaseuraa: Seagulls (ToPo/MuKi/Sykki jne.) ja Pantterit (HNMKY/MaSu/Wartti jne.). Kaupungin kymmenet nuorisoseurat siirtyivät kukin jommankumman alle – ne siis toimivat edelleen omina organisaatioinaan, mutta niillä oli yhteistyösopimus jomman kumman liigaseuran kanssa jonka pelaajat kävivät vetämässä junnutreenejä ja osallistuivat kaupunginosa-tapahtumiin sekä tarjosivat superlahjakkaille treenimahdollisuuksia myös liigaseuran puitteissa. Näin on syntynyt myös tervettä kaupunginosa-kisailua ruohonjuuritasolle kuin laajemmassa mittakaavassa kaupungin sisällekin.
Oli lopulta ymmärretty, ettei Malmilta, Pakilasta tai edes Munkkivuoresta enää ponnisteta sellaisenaan Korisliigaan kun sarjan taso on jo kauan sitten ohittanut kyläsarja-pelaamisen. Tarvitaan siis laajempi pohja ja isompi kukkaro: vasta sitten pelaaja- ja fanipohjaa voidaan rakentaa myös kaupunginosatasolla.
Tilannetta voisi rinnastaa HIFK:n ja Jokerien muinaiseen ja molempia hyödyttäneeseen kahnailuun lätkän puolella: Seagulls edustaa nyt ns. paljasjalkaisten stadia, Länsi- ja Pohjois-Helsinkiä, ja ehkä osin myös hiukan porvarillisempaa kansaa kuten HIFK. Pantterit (ei onneksi Super-Pantterit!) edustaa taas ainakin nimellisesti Itä-Helsinkiä ja tarjoaa eritoten samaistumiskohteen idän nuorille, vaikka onkin miljonäärin omistuksessa, kuten Jokerit (Jokereista poiketen tällä joukkueella tosin on vahva maahanmuuttaja-edustus) – toisaalta Kalasatama-Areenan kautta seuralla on myös vahvaa hipsteri-kannatusta ja Pantterit nimi toki kerää katsomoon myös vanhoja panttereita kuten näiden jälkikasvuakin.
Sama on osattu hoitaa myös Espoossa. Vuosikymmenten espooolaisen bluesin jälkeen Salonojan Espoo United alkoi lopulta saada ilmaa siipiensä alle: monilajisuudesta tuli kuin tulikin espoolaisen joukkueurheilun pelastus – eikä vähiten koripallon nousevan suosion ja siinä menestymisen vuoksi. Vaikka seuran nimi ärsyttääkin kaikkia edelleen, se ei ole yleis-olemattomalle espoolaisuudelle liian spesifi kuten vaikkapa Tapiolan Honka (jota nimeä moni tapiolalainen kaihoaa – onneksi eivät kaihoa Playhongan perään!) ja siksi sitä siedetään. Vuonna 2016 Korisliigaan noussut joukkue on yksi sarjan keskitason joukkueista joka kisaa joka vuosi pleijaripaikoista vakavissaan. Viime vuonna kausi päättyi neljännesvälieriin.
Vantaalla lähihistoria on ollut haastavampi, mutta kuinka ollakaan, täksi kaudeksi myös Vantaan Pussihukat nousi lopulta Korisliigaan parin vuoden tiukan yrityksen jälkeen – ja nousukarsinnoissa hieno, nyt jo vanha, mutta edelleen erinomainen oma salikin saatiin täyteen. Tästä on hyvä jatkaa. Vantaalla nuoria harrastajia on ollut pilvin pimein jo pitkään, mutta Korisliigaa pelatakseen nuorten vantaalaisten on täytynyt matkustaa tähän asti jonnekin muualle. Nyt heille aukeaa mahdollisuus pelata myös kotikaupungissa.
Tampereella on todella pitkät koristraditiot ja Pyrintö on edelleen sen lippulaiva. Vaikka tosifanit kahlitsivatkin itsensä ketjuilla Pyynikin hallin oviin kun se lopullisesti suljettiin, suuri yleisö on löytänyt keskustan uuden hallin hienosti ja Pyrinnön kotipelien katsojakeskiarvot ovatkin valtakunnan kärkeä, mennen järjestään yli kolmetuhatta per peli ihan normaaleissa runkosarjapeleissä. FIBA:n EuroChamp –otteluihin tamperelaiset eivät hämäläisen tapaan ihan vielä syttyneet ensimmäisellä kaudellaan, mutta viime kaudella sali alkoi olla jo melko täynnä sarjan viimeisissä peleissä.
Yksi osoitus korisbuumin vahvuudesta on siinä, että vaikka naapurin Pyrintö pelaa Europelejä ja vetää noinkin kovia katsojakeskiarvoja ihan kotimaisessakin liigassa, BC Nokia sinnittelee edelleen mukana – eikä sen vajaan kahdentuhannen katsojakeskiarvo ole seuralle lainkaan häpeäksi. Päinvastoin. Osasyyllisenä voi tietty pitää Raholan Pyrkivän ja BC Nokian viimeaikaisia yhteistyökuvioita joiden kautta nokialaiset ovat tavallaan uittaneet itsensä myös ”Länsi-Tampereen” joukkueeksi ja Nokian kotipeleissä nähdäänkin paljon myös tamperelaisia joille Näädät on syystä tai toisesta Pyrintöä enemmän oma joukkue.
Teemu Rannikko houkutteli Ville Kauniston palaamaan kanssaan kotiseudulleen Turkuun kevättalvella 2018. Muutama soitto puolitutuille Geneveen tuotti mukavan miljoona-starttipaketin Turun Namikan henkiinherättämiselle. Kun Kristika oli jo noussut kaudella 2017-18 Divari A:han, niin yhdistetyt Kristika ja Kaarinan Ura nousivat Korisliigaan perinteisellä nimellä TNMKY kauden 2018-19 päätteksi – joukkueen kovimmat pistemiehet olivat nousukaudella Mikael Sandberg, Kaunisto ja Euroopan kentiltä palannut Matti Nuutinen. Joukkueen nousukaudella kapteeni-valmentaja Rannikko pelasi vain muutamassa pelissä istuen enemmän jo penkin päässä joukkueen valmentajan ominaisuudessa.
Turun naapurustossa Salon Vilpas on myös jatkanut hyvää boogietaan. Kaupungin taloudelliset näkymät ovat taas valoisammat Googlen uuden palvelinkeskuksen tulon vuoksi (diili tehtiin vuonna 2018) ja niinpä kaupunki onkin taas vilkastumaan päin – ja tämä tietää jatkuvuutta myös Salon korisbuumille. Joonas Iisalosta kasvoi pitkällä sopimuksella Salossa todella kokenut kehäkettu joka hoiti Pantteripatsaan lopulta Saloon kaudella 2020-2021 ikimuistoisessa kauden 16-17 revanssifinaalisarjassa Joensuun Katajaa vastaan. Nyt kun Iisalo siirtyy Euroliigaan nousseen Alba Berlinin päävalmentajaksi vieden mukanaan pari Vilppaan nuorehkoa runkopelaajaa, Salossa ollaan tosin hiukan epätietoisia tulevaisuudesta.
Autotehtaan renessanssi on pitänyt yllä Uudenkaupungin elämää ja muutaman vuoden tempoilun jälkeen Uudenkaupungin Korihait onkin vakiinnuttanut paikkansa keskikastin joukkueena jonka uudella hienolla Daimler-Areenalla ei kenties ole tosifanien mukaan samaa fiilistä kuin vanhassa Pohitullissa, mutta jossa yleisömäärät ovat valtakunnan huipputasoa, kiitos autotehtaan kausikorttialennusten ja Junnu Leen paluun herättämän paikallisen korisbuumin.
Jos Korisliigassa voi pelata joukkueellinen näätiä, niin siellä voi pelata myös joukkueellinen kärppiä. Näin pohtivat OY Oulun Kärppien omistajat kun ostivat jonkinlaiseen limboon juuttuneen Oulun NMKY:n korisjoukkueen keväällä 2109. Herrat haistoivat selvästi koriksen eteenpäin menon ja lätkän jossakin määrin vähenevät osingot. Oulun talousalue kannattelee korisseuraa kevyesti kun pohjakannatus vain saadaan kestävälle pohjalle. Panostamalla nuoriin pelaajiin (asumisjärjestelyt) ja olosuhteisiin (yliopiston tarjoamat mahdollisuudet) Oulusta on saatukin nopeasti houkutteleva vaihtoehto kohtuullisille kotimaisille nuorille talenteille, eritoten valmentajaksi 2020 palkatun Jyri Lehtosen saapumisen myötä.
Oulu ei ole vielä vakiinnuttanut paikkaansa Korisliigassa ja katsojakeskiarvoissa on toivomisen varaa, mutta viime kauden tuhannen katsojan keskiarvolla olisi kaudella 2016-17 voinut röyhistellä rintaansa. Ja suunta näyttää oikealta.
Säynätsalon Riento ja Äänekosken Huima? Molemmat ovat perinteisiä korisseuroja joita yhdistää se, että ne sijaitsevat Jyväskylän naapurissa. Ja olihan olemassa Lauri Markkasen edustama Hongikon Nuorisoseuran Urheilijat sekä sen uudempi Divarijaosto JBA. Mutta missä oikeasti oli keskisuomalainen – tai jyväskyläläinen – koripallo vuonna 2017? Suomen seitsemänneksi suurin kaupunki jossa on yksi Suomen perinteisimmistä yliopistoista – ja jossa on vielä liikuntatieteellinen tiedekunta? Ja kaupungin lippulaivana toimi junioritiimi Divari A:ssa?
No, alkavalla Korisliigakaudella 2021-22 tilanne on toki jo toisin. Haudasta kaivettu BC Jyväskylä (voi itku tätä seurajohtajien luovuutta joukkueiden nimien keksimisessä – olisi vaikka ollut Harjun Pallopojat, Alakaupugin Veikot, Ilokivi tai Ruutin Kellari) osti muutaman sijoittajan rahoilla Jyväskylän Weikkojejn paikan Divari B:ssä ja vaihtoi sen päikseen JBA:n kanssa jolloin nousu laajenevaan Korisliigaan saatiin toteutettua pika-aikataululla. JBA:n kovalla porukalla (Divari A:n runkosarjassa mm. HBA:n edellä 2016-17) ja täydennettynä kolmella hyvällä jenkillä Jyväskylä nousikin Korisliigaan nopeasti. Myös JBA nousi takaisin Divari A:han kahden Divari B-kauden jälkeen, eli siinäkin mielessä keskisuomalaisten koukkaus oli onnistunut.
Vaikka sinänsä hiukan samantyyppisillä taustoilla operoivat uudet tulokkaat Oulu ja Jyväskylä ovatkin tarjonneet todellisen haasteen, yliopistokaupunki Joensuun seura Kataja on edelleen ihan omassa kastissaan. Huippuunsa viritetyn organisaation ja kovien Europelien yhdistelmä imee parhaita pelaajia Joen kaupunkiin edelleen – ja yliopiston läsnäolo houkuttaa lupaavia nuoria. Kataja pelaa säännöllisesti EuroCupia ainoana suomalaisjoukkueena ja kohtaa maanosan kovimpia joukkueita (voitti viime kaudella kertaalleen mm. Besiktasin ja Ateenan AEK:n) – tätä vastaan sille on annettu helpotus Korisliigasta, eikä sen tarvitse pelata yhtä monta peliä kuin muiden joukkueiden. Ennen play-offseja Katajan pisteet tarkistetaan kerrointaulukon avulla ja suhteutetaan muihin joukkueisiin pelattujen pelien mukaan (samaa sääntöä sovelletaan myös kaikkiin Champions Leagueta pelaaviin joukkueisiin - Europe Cupia pelaava seura ei vielä saa tätä kevennystä, mutta siitäkin on neuvoteltu).
Vaikeuksista huolimatta myös Kymenlaaksolainen koriskulttuuri näyttää elävänä edelleen hyvin. Perinteinen KTP:han tunnetusti putosi Divariin kauden 2017-18 päätteeksi, mutta tämä näyttää kääntyneen joukkueen onnenpotkuksi. Kotkassa lähdettiinkin laajoin joukoin joukkueen pelastustalkoisiin kun sen muutaman vuoden taaperrusta pidettiin nöyryyttävänä. Uuden johdon, entistä laajemman taloudellisen kannatuspohjan ja paluumuuttajapelaajien avulla Kotkassa alettiin taas pelata korista joka toi yleisön katsomoihin.
Naapurikaupungissa Kouvolassa meno on ollut tasaisempaa ja Kouvot onkin keikkunut sarjan kärjen tuntumassa sinnikkäästi vuodesta toiseen vaikka se ei budjettinsa puolesta kuulukaan sarjan ylimpään kastiin. Jotakin siellä siis tehdään vuodesta toiseen oikein, nimenomaan nuorten pelaajien kasvattamisessa selvästi kovemmalle suoritustasolle – vai johtuneeko vain siitä, että RahanKeruuMies katsoo kentän laidalla pahalla silmällä kaikkia vastustajia ja nämä joutuvat paniikkiin?
Lahti Baskeball nousi odotetusti Korisliigaan kaudella 2017-18 ja on pelannut sitä siitä lähtien. Joukkue ei ehkä kilvoittele Europeleistä tai mitaleista ja pleijareihinkin tie on avautunut vain kerran. Mutta Lahdessa on oma vahva koriskulttuurinsa ja Namika Lahden juniorityö tuottaa jatkuvalla syötöllä tasokkaita nuoria pelaajia myös liigaseuran käyttöön. Suurhallin puolentoistatuhannen katsojan runkosarjakeskiarvot eivät ole sarjan kovimpia, mutta eivät aivan huonoimpiakaan.
Päädymme lopulta Pohjanmaalle. Kauhajoen Karhu on edelleen yksi Korisliigan tukipilareista. Pienestä koostaan huolimatta kaupunki on onnistunut pitämään yllä vahvaa korisjoukkuetta ja uudistetun hallin kahden ja puolentuhannen katsojan kapasiteetti kolkuttelee rajojaan joka matsissa. Yrityksistään huolimatta ison naapurin Seinäjoen ei ole onnistunut vieläkään saada aikaan kovaa korisbuumia (Seinäjoen edustusjoukkue ei näy pääsevän ylös Divari B:stä) ja Lapuan kannatuksen rajat näyttävät asettuneen Divari A:han.
Bubbling under… Korista pelataan entistä kovemmalla asenteella ja nousuhaluja puhkuen Divari A:ssa Lapuan lisäksi Forssassa ja Loimaalla sekä Lappeenrannassa. Myös Järvenpäässä sekä Porvoossa on selviä nousuhaluja. Kun Divari A:ssa pelaa sitten vielä erilaisia ”farmi”- tai nuorisoseuroja (kuten Pyrintö, ToPo & HNMKY tai HBA & JBA) ja Divari B:ssä tuetaan monia, jopa pienempienkin paikkakuntien edustusjoukkueita (EBT, Ura, MuKi, Peu-Basket, Rahola…), niin kotimaisen koriksen kattaus kaudelle 2021-22 näyttää todella hyvältä. Vaikka suomalaisia pelaajia pelaakin ennätysmäärä kovissa korisliigoissa NBA:sta ja Euroliigasta NCAA:han ja Euroopan maiden omiin liigoihin, niin talenttia pukkaa mukavasti pyörittämään kotimaista kuudentoista joukkueen Korisliigaa ja Divareissa kasvaa koko ajan uutta pelaajasukupolvea – ja kenties uusia kaupunkejakin kohti Korisliigaa.
Veikkauksen ennuste kaudelle 2021-22
Suluissa kauden 2020-21 sijoitus & pelaaminen kaudella 20-21 EuroCupissa (EC), Champions Leaguessa (BCL) tai Europe Cupissa (ErC) - Euroliigaan suomalaisilla seuroilla ei todellakaan ole ollut vielä asiaa - ja ottanee vähintään viisinkertaiset katsojamäärät & budjetit, ennen kuin siitä voisi edes unelmoida.
1. Joensuun Kataja (2.) (EC - lohkopaikka)
2. Helsingin Pantterit (5.) (BCL karsintaoikeus / ErC - lohkopaikka)
3. Kauhajoen Karhu (10.)
4. Tampereen Pyrintö (3.) (BCL - lohkopaikka)
5. Kouvolan Kouvot (9.)
6. Helsinki Seagulls (4.) (BCL - lohkopaikka)
7. Turun NMKY (6.)
8. Salon Vilpas (1.) (EC – karsintaoikeus / BCL -lohkopaikka)
9. Uudenkaupungin Korihait (8.)
10. Espoo United (7.)
11. BC Nokia (11.)
12. Kotkan työväen palloilijat (13.)
13. BC Jyväskylä (14.)
14. Oulun Kärpät (15.)
15. Vantaan Pussihukat (1 div.)
16. Lahti Basketball (12.)
