- Viestejä
- 63
Ikää on 23 vuotta. Jenkkifutiskausi jäi kesken pienen välilevyn pullistuman takia niskassa. Erikoislääkärin mukaan voin vielä palata kentille, jos saan vaivan hoidettua hyvin. Aikaa se voi viedä, sillä jo kontaktia sisältäviin treeneihinkin tahtoo väkisinkin tulla 1-2 vuoden tauko. Eikä niskavamman jälkeen jenkkifutiksen pariin palaaminen ole mikään itsestäänselvyys ennen kuin joku OSAAVA ortopedi/urheilulääkäri on antanut siihen luvan ja sekään ei välttämättä takaa vielä mitään (esim. tapaus Priest Holmes NFLstä).
Jenkkifutista ehdin pelata vain vajaan vuoden verran, mutta ennen sitä olin jo erittäin liikunnallinen henkilö. Ja siksi mukaanpääseminen päälle parikymppisenä ei ollut vaikeaa. Korista pelasin lukioajat ns. koulun omassa joukkueessa ja lukion jälkeenkin pelailin lukioaikaisten pelikavereiden kanssa vielä katukorista. Jonkinlaista ymmärrystä ja kokemusta lajista siis on. Parhaimmillaan oon tottunu treenailemaan fyysisesti seitsemän-kahdeksankin kertaa viikossa, jos mukaan lasketaan punttitreenit, lajitreenit yms. ja silti siihen päälle vielä painamaan 5 täyttä koulupäivää ja 2 kahdeksantuntista fyysistä työvuoroa tehtaassa. Eli valmiutta löytyy todella raataa.
Tällä hetkellä vain kuntopyörä ja jalkatreenit salilla ovat sallittuja, mutta niitä tuleekin sitten väännettyä 5-6 kertaa viikossa. Fysioterapiassa on jo 3 viikon sisällä saatu aikaan poikkeuksellisen merkittävää muutosta parempaan ja näin ollen on hyvät mahdollisuudet siihen, että syksyn aikana alan vaiheittain siirtymään kohti yläkropan treenaamista, uintia ja juoksua.
Kunhan saan luvan juosta, heittää palloa ja ottaa kiinni palloa, lähden välittömästi tekemään sitä jenkkifutistreeneihin. Kolistelkoot muut, mutta itse menen sinne treenailemaan nopeutta, tekniikkaa ja yleiskuntoa ilman kontaktia heti. Miksi? Koska saan tehdä niin jossain pisteessä, joten teen niin saadakseni itseni takaisin kuntoon. Ja koska haluan toimia esimerkkinä nuoremille sen suhteen, kuinka sitä kuntoutetaan omaa kehoa pahan loukkaantumisen jälkeen. Yleinen meininki esim. punttisaleillahan on (tästä kertoi erään salin omistaja minulle, kun loukkaantumiseni tuli puheeksi), että henkilön rintalihas revähtää tms. Penkkiä ei voi tehdä, joten mitä henkilö tekee? Hän ei suinkaan keskity rintalihaksen toipumisajan aikana keskivartaloon, selkään saatika jalkoihin, vaan jättää treenaamatta hyvin todennäköisesti KOKONAAN. Ja tätä ajatusmallia vastaan olen täysillä. Urheilijan tulee treenata loukkaantumisen aikana sitä/niitä osia itsestään, joita vielä voi.
Palaan jenkkifutikseen tai en, niin jotain lajia haluan vielä harrastaa ja aloittaa heti, kun lääkäri ja fysioterapeutti antavat luvan tehdä muutakin kuin treenata jalkoja ja polkea. Koris kiinnosti jo lukioaikoina ja kiinnostaa edelleen. Ensinnäkin se toimisi loistavana alustajana jenkkifutiksen pariin palaamisen suhteen ja jos en sen pariin voi palatakaan, niin pelaisin edelleen mielelläni jotain. Millaisia näkemyksiä/vinkkejä/ohjeita/kokemuksia teillä on asian suhteen? Miten tulisi treenata ja mitä ottaa huomioon, jos lähtisin yrittämään johonkin divariin ihan ensin sillä meiningillä, että pyörisin treeneissä mukana ja yrittäisin päästä vauhtiin mukaan? Tuttujen parista on tullut palautetta, että vaikutan jäärältä, joka ei tahdo uskoa välilevyn pullistuessakaan, että seuratasolla urheiluni saattavat olla ohi
...ehkä sit olen jonkin tasoinen jäärä, ihan sama
Ja sitten toiseen tärkeään kysymykseen: oletteko ikinä kuulleet kenenkään pelanneen korista vielä niskan välilevyn pullistuman jälkeen? Miten se voi vaikuttaa koriksen pelaamiseen? Onko kenelläkään tietoa/kokemusta? Ja tietysti jos joku TIETÄÄ FAKTAA siitä, mitkä ovat mahdollisuuteni jenkkifutiksen suhteen, niin antaa palaa vaan.
Jenkkifutista ehdin pelata vain vajaan vuoden verran, mutta ennen sitä olin jo erittäin liikunnallinen henkilö. Ja siksi mukaanpääseminen päälle parikymppisenä ei ollut vaikeaa. Korista pelasin lukioajat ns. koulun omassa joukkueessa ja lukion jälkeenkin pelailin lukioaikaisten pelikavereiden kanssa vielä katukorista. Jonkinlaista ymmärrystä ja kokemusta lajista siis on. Parhaimmillaan oon tottunu treenailemaan fyysisesti seitsemän-kahdeksankin kertaa viikossa, jos mukaan lasketaan punttitreenit, lajitreenit yms. ja silti siihen päälle vielä painamaan 5 täyttä koulupäivää ja 2 kahdeksantuntista fyysistä työvuoroa tehtaassa. Eli valmiutta löytyy todella raataa.
Tällä hetkellä vain kuntopyörä ja jalkatreenit salilla ovat sallittuja, mutta niitä tuleekin sitten väännettyä 5-6 kertaa viikossa. Fysioterapiassa on jo 3 viikon sisällä saatu aikaan poikkeuksellisen merkittävää muutosta parempaan ja näin ollen on hyvät mahdollisuudet siihen, että syksyn aikana alan vaiheittain siirtymään kohti yläkropan treenaamista, uintia ja juoksua.
Kunhan saan luvan juosta, heittää palloa ja ottaa kiinni palloa, lähden välittömästi tekemään sitä jenkkifutistreeneihin. Kolistelkoot muut, mutta itse menen sinne treenailemaan nopeutta, tekniikkaa ja yleiskuntoa ilman kontaktia heti. Miksi? Koska saan tehdä niin jossain pisteessä, joten teen niin saadakseni itseni takaisin kuntoon. Ja koska haluan toimia esimerkkinä nuoremille sen suhteen, kuinka sitä kuntoutetaan omaa kehoa pahan loukkaantumisen jälkeen. Yleinen meininki esim. punttisaleillahan on (tästä kertoi erään salin omistaja minulle, kun loukkaantumiseni tuli puheeksi), että henkilön rintalihas revähtää tms. Penkkiä ei voi tehdä, joten mitä henkilö tekee? Hän ei suinkaan keskity rintalihaksen toipumisajan aikana keskivartaloon, selkään saatika jalkoihin, vaan jättää treenaamatta hyvin todennäköisesti KOKONAAN. Ja tätä ajatusmallia vastaan olen täysillä. Urheilijan tulee treenata loukkaantumisen aikana sitä/niitä osia itsestään, joita vielä voi.
Palaan jenkkifutikseen tai en, niin jotain lajia haluan vielä harrastaa ja aloittaa heti, kun lääkäri ja fysioterapeutti antavat luvan tehdä muutakin kuin treenata jalkoja ja polkea. Koris kiinnosti jo lukioaikoina ja kiinnostaa edelleen. Ensinnäkin se toimisi loistavana alustajana jenkkifutiksen pariin palaamisen suhteen ja jos en sen pariin voi palatakaan, niin pelaisin edelleen mielelläni jotain. Millaisia näkemyksiä/vinkkejä/ohjeita/kokemuksia teillä on asian suhteen? Miten tulisi treenata ja mitä ottaa huomioon, jos lähtisin yrittämään johonkin divariin ihan ensin sillä meiningillä, että pyörisin treeneissä mukana ja yrittäisin päästä vauhtiin mukaan? Tuttujen parista on tullut palautetta, että vaikutan jäärältä, joka ei tahdo uskoa välilevyn pullistuessakaan, että seuratasolla urheiluni saattavat olla ohi
...ehkä sit olen jonkin tasoinen jäärä, ihan sama Ja sitten toiseen tärkeään kysymykseen: oletteko ikinä kuulleet kenenkään pelanneen korista vielä niskan välilevyn pullistuman jälkeen? Miten se voi vaikuttaa koriksen pelaamiseen? Onko kenelläkään tietoa/kokemusta? Ja tietysti jos joku TIETÄÄ FAKTAA siitä, mitkä ovat mahdollisuuteni jenkkifutiksen suhteen, niin antaa palaa vaan.