Luovuus ja päätöksenteko

[KeegoMesh]

Mitä on luovuus? Se ei ole toisen laatiman mekaanisen tehtävän suorittamista tarkkaan annettujen ohjeiden mukaisesti vaan käsittääkseni se aina sisältää itsenäistä päätöksentekoa. Onko muusikko, joka päättää mitä nuotteja laitetaan peräjälkeen luova? Onko luovuuden kannalta keskeistä miten älykkäitä päätöksiä ihminen tekee? Onko esimerkiksi täynnä oleva roskapussi luovan ihmisen taideteos?

Mitä on luovuus koripallossa? Voisiko se olla itsenäistä päätöksentekoa koripallokentällä? Palloilulajeissa osa valmentajista ohjaa peliä ikään kuin he pelaisivat jotain videopeliä. Ohjeet annetaan korvanapilla, viuhkalla tai huutamalla jne.

Jyri Lehtonen kertoi nuorisovalmennusseminaarissa tammikuussa kokeilustaan vapaammasta hyökkäyskonseptista. Lehtonen sai kokeilustaan kritiikkiä vanhemmalta kollegalta ja palasi kritiikin takia perinteisempään valmentamiseen. Onko teidän mielestänne suomalaiset koripalloilijat tarpeeksi luovia? Onko suomalainen koripallovalmennus liian urautunutta ja vanhanaikaista? Pitäisikö hyökkäyspelaamisen olla yllätyksellistä ja sisältää enemmän variaatiota?

Luovalla päätöksenteolla tarkoitan reagointia ajan kanssa eikä mitään kiireessä tehtyjä hätäratkaisuja. Pohdin sisältääkö koripallo ja suunnistus tavallista enemmän päätöksentekoa muihin lajeihin verrattuna? Olen kummankin lajin innokas kannattaja ja kuntoilija. Onko esimerkiksi yleisurheilun harjoittelu suoraviivaisempaa kuin esimerkiksi koripallon harjoittelu?

Suunnistus on yksilölaji eikä siinä kilpailun aikana kommunikoida valmentajan kanssa. Koripallossa samanlaisia yksilöllisiä ratkaisuja syntyy 1vs1 pelaamisessa. Yllättävien päätöstentekoa kutsutaan myös nimellä "kusettaminen". Mikä laji, peli tai muu harrastus edistäisi parhaiten koripalloilijan luovuutta?

Monesti sanotaan, että oikea paikka kokeiluihin ovat pihapelit. Valmentaja pystyy kuitenkin parhaiten vaikuttamaan oppimisympäristöön harjoituksissa ja otteluissa. Onko teidän mielestä luovuudella sijaa joukkueharjoituksissa?

Pelaajat, joilla on hyvä pelikäsitys näkevät pelikentän eri tavalla kuin muut pelaajat. Martti Iivonen opettaa mm. ajattelunopeutta ja havaintomotoriikkaa. Iivosen leikeissä ja peleissä joutuu tekemään nopeita päätöksiä. Voisiko tuota Iivosen ajatusmaailmaa siirtää myös lajiharjoituksiin (kasvattamalla keinotekoisesti koripallon pelinopeutta)?

Olen itse ostamassa ajatusmallin, jossa nuoret pelaajat harjoittelevat ympäristössä missä virheiden tekeminen on sallittua. Pelaajien itseluottamus kasvaa, kun he löytävät itse omat ratkaisut ongelmatilanteisiin (olisiko tämä sitä luovuuden oppimista). Onko valmentajan antama ohjeistus pelaajalle arvokkaampaa, kun se annostellaan tipoittain eikä syötetä palautetta liukuhihnalta?

Keskustelin hiljattain vanhempien kanssa joiden lapset harrastavat useita eri palloilulajeja. Toinen heistä oli sitä mieltä, että on turhauttavaa seurata valmentajaa, joka otteluissa istuu hiljaa penkillä eikä puutu aktiivisesti lasten tekemisiin kentällä. Kuinka tärkeä taito on valmentajalle osata olla oikeaan aikaan hiljaa ja antaa pelaajien pelata?

Haluan antaa esimerkin urautuneesta tavasta pelata koripalloa, joka on haitallista. Puolustukseen palataan juosten täysillä etuperin ja omalla puolustusalueella kolmosen kaarella käännytään puolustusasentoon. Tästä tavasta on periytynyt, että myös hyökkäyksessä juostaan aika ajoin selkä kohti palloa. Onko teidän mielestä esimerkiksi miesten maajoukkueessa pelaajia, jotka toistuvasti pelaavat selkä kohti palloa?

Pelaajat ikään kuin lähtevät kesken pelin "tauolle" ja eivät ole hetkeen pelattavissa vaikka ovat edelleen kentällä. Heidän mielestään on ihan OK ilmaista "olen palannut tauolta" kääntämällä katseen palloa kohti ja antamalla luvan syöttää. Oma suosikkini Kervinen on pelaaja, jotka näyttäisi aina olevan omasta mielestään vapaana "aivan mahtavassa korintekopaikassa". Pitäisikö teidän mielestä pelaajan aina olla pelattavissa eli tuleeko pelaajan nähdä aina pallo (vrt. jalkapallo)?

Pallolinen pelaaja ei voi olla luova syöttäjä, jos osa joukkuetovereista pelaa katse pois pallosta. Tilannetta pahentaa sanonta "älä syötä pelaajan selkään". Olen itse syötellyt tahallaan pelaajien selkään, koska se on mielestäni tehokkain tapa kehottaa pelaajaa olemaan koko ajan pelattavissa. Kavereita ei toki tuolla tyylillä saa. Mikä voisi olla paras tapa saada pelaajat olemaan kentällä pelattavissa koko ajan (esim. puhumalla tai muulla tavalla)?

 

[manzu]

Vs: Luovuus ja päätöksenteko

Mitä on luovuus? Se ei ole toisen laatiman mekaanisen tehtävän suorittamista tarkkaan annettujen ohjeiden mukaisesti vaan käsittääkseni se aina sisältää itsenäistä päätöksentekoa. Onko muusikko, joka päättää mitä nuotteja laitetaan peräjälkeen luova? Onko luovuuden kannalta keskeistä miten älykkäitä päätöksiä ihminen tekee? Onko esimerkiksi täynnä oleva roskapussi luovan ihmisen taideteos?

Mitä on luovuus koripallossa? Voisiko se olla itsenäistä päätöksentekoa koripallokentällä? Palloilulajeissa osa valmentajista ohjaa peliä ikään kuin he pelaisivat jotain videopeliä. Ohjeet annetaan korvanapilla, viuhkalla tai huutamalla jne.

Jyri Lehtonen kertoi nuorisovalmennusseminaarissa tammikuussa kokeilustaan vapaammasta hyökkäyskonseptista. Lehtonen sai kokeilustaan kritiikkiä vanhemmalta kollegalta ja palasi kritiikin takia perinteisempään valmentamiseen. Onko teidän mielestänne suomalaiset koripalloilijat tarpeeksi luovia? Onko suomalainen koripallovalmennus liian urautunutta ja vanhanaikaista? Pitäisikö hyökkäyspelaamisen olla yllätyksellistä ja sisältää enemmän variaatiota?

Luovalla päätöksenteolla tarkoitan reagointia ajan kanssa eikä mitään kiireessä tehtyjä hätäratkaisuja. Pohdin sisältääkö koripallo ja suunnistus tavallista enemmän päätöksentekoa muihin lajeihin verrattuna? Olen kummankin lajin innokas kannattaja ja kuntoilija. Onko esimerkiksi yleisurheilun harjoittelu suoraviivaisempaa kuin esimerkiksi koripallon harjoittelu?

Suunnistus on yksilölaji eikä siinä kilpailun aikana kommunikoida valmentajan kanssa. Koripallossa samanlaisia yksilöllisiä ratkaisuja syntyy 1vs1 pelaamisessa. Yllättävien päätöstentekoa kutsutaan myös nimellä "kusettaminen". Mikä laji, peli tai muu harrastus edistäisi parhaiten koripalloilijan luovuutta?

Monesti sanotaan, että oikea paikka kokeiluihin ovat pihapelit. Valmentaja pystyy kuitenkin parhaiten vaikuttamaan oppimisympäristöön harjoituksissa ja otteluissa. Onko teidän mielestä luovuudella sijaa joukkueharjoituksissa?

Pelaajat, joilla on hyvä pelikäsitys näkevät pelikentän eri tavalla kuin muut pelaajat. Martti Iivonen opettaa mm. ajattelunopeutta ja havaintomotoriikkaa. Iivosen leikeissä ja peleissä joutuu tekemään nopeita päätöksiä. Voisiko tuota Iivosen ajatusmaailmaa siirtää myös lajiharjoituksiin (kasvattamalla keinotekoisesti koripallon pelinopeutta)?

Olen itse ostamassa ajatusmallin, jossa nuoret pelaajat harjoittelevat ympäristössä missä virheiden tekeminen on sallittua. Pelaajien itseluottamus kasvaa, kun he löytävät itse omat ratkaisut ongelmatilanteisiin (olisiko tämä sitä luovuuden oppimista). Onko valmentajan antama ohjeistus pelaajalle arvokkaampaa, kun se annostellaan tipoittain eikä syötetä palautetta liukuhihnalta?

Keskustelin hiljattain vanhempien kanssa joiden lapset harrastavat useita eri palloilulajeja. Toinen heistä oli sitä mieltä, että on turhauttavaa seurata valmentajaa, joka otteluissa istuu hiljaa penkillä eikä puutu aktiivisesti lasten tekemisiin kentällä. Kuinka tärkeä taito on valmentajalle osata olla oikeaan aikaan hiljaa ja antaa pelaajien pelata?

Haluan antaa esimerkin urautuneesta tavasta pelata koripalloa, joka on haitallista. Puolustukseen palataan juosten täysillä etuperin ja omalla puolustusalueella kolmosen kaarella käännytään puolustusasentoon. Tästä tavasta on periytynyt, että myös hyökkäyksessä juostaan aika ajoin selkä kohti palloa. Onko teidän mielestä esimerkiksi miesten maajoukkueessa pelaajia, jotka toistuvasti pelaavat selkä kohti palloa?

Pelaajat ikään kuin lähtevät kesken pelin "tauolle" ja eivät ole hetkeen pelattavissa vaikka ovat edelleen kentällä. Heidän mielestään on ihan OK ilmaista "olen palannut tauolta" kääntämällä katseen palloa kohti ja antamalla luvan syöttää. Oma suosikkini Kervinen on pelaaja, jotka näyttäisi aina olevan omasta mielestään vapaana "aivan mahtavassa korintekopaikassa". Pitäisikö teidän mielestä pelaajan aina olla pelattavissa eli tuleeko pelaajan nähdä aina pallo (vrt. jalkapallo)?

Pallolinen pelaaja ei voi olla luova syöttäjä, jos osa joukkuetovereista pelaa katse pois pallosta. Tilannetta pahentaa sanonta "älä syötä pelaajan selkään". Olen itse syötellyt tahallaan pelaajien selkään, koska se on mielestäni tehokkain tapa kehottaa pelaajaa olemaan koko ajan pelattavissa. Kavereita ei toki tuolla tyylillä saa. Mikä voisi olla paras tapa saada pelaajat olemaan kentällä pelattavissa koko ajan (esim. puhumalla tai muulla tavalla)?

HIENO AIHE:

Mara luo harjoitteita, jotka "harhauttavat" nuorta oppimaan liikkumiseen monipuolisesti vapaastikkin, mutta kontroloimaan samalla kehoaan, mitä erimuotoisissa reaktioon liittyvissä ja hallintaan asioissa. Taitava se valmentaja ja ohjaaja joka leikkimisen=pelaamisen kautta osaa tuoda yhteistoiminnallisten pelien sisällön lapsen alitajuntaan.

Lapsi on luova, kun hän leikkii, uskaltaa käyttää mielikuvitustaan liikkeisiinsä tai leikkimiseen esineen kanssa tai sitten muitten lasten kanssa. En kuitenkaan usko et oppiminen tai uusien asioiden tuominen hänen maailmaansa vie tuota luovuutta pois.

Toisaalta en usko et luova yksilö on täysin poissa todellisuudesta ja on siten täysin vapaa säännöistä. Esineillä, taloilla on säännöt, arkkitehdit, suunnittelijat, taidemaalarit jne. Pelissäkin on säännöt. Koripallolentällä on kokonsa ja pelin sujuvuutta - kauneuttakin - hallitsee tila ja aika. 70-80 % peliajasta lapset ovat ilman peliin sääntöjen mukaan kuuluvaa esinettä - palloa. Silti jokaisella on oma pallo, joka pitää kantaa harjoituksiin, joka harjoitus. On opittava hallisemaan peliväline - pallo. On opittava kuljettamaan, syöttämään ja "heittämään", vaikkei se pallo tulo omallekohdalle kuin 2-3 kertaa ottelelun aikana. It's sad isn't it :.

Onko siis pallopeleissä luominen kuitenkin enemmän juuri liikkeen ja kentän kooon ja liikkeen ajoituksen harjoittelmista, kuten Mara leikeissään ilmentää. Omasta mielestäni on. Pallo kuitenkin aina määrittelee liikkeen sunnan ja nopeuden. Koripallossa näitä liikkeitä on jokaiseen ilmansuuntaan ja vielä niitenkin väleihin sekä alas ja ylös. Vaikeus on että siellä on vielä toisia, jotka ovat vastaan meidän leikille määrittelemiä suuntia. Siis puolustajat. Myös heidät pitää osata huomioida.

Pienelle lapselle tulee itku kun hänen suunniitelman sa luova liike otetaaankin pois tai vielä pahempaa pallo viedään pois. Sen vuoksi ohjaajat yrittävät antaa hänelle tietoa, miten palloa ei saataisi pois, vaan pallohallinta(aikuisten kieltä) olei minulla ja meillä.

Nämä on niitä perusasiota, jotka vain on opittava ymmärtämään, jos haluaa hyväksi luovaksi taikuriksi. On nähtävä kokoajan, pelikentällä
ollessa, koko kenttä ja kaikki pelaajat sellä=9 (itseäään ei voi katsoa). Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja sen vuoksi eriomaiseksi luovaksi pelaajaksi tuleminen vie niin kauan aikaa. 6-7 vuotiaasta 23 ikävuoteen. Joillekkin yksilöille se tulee kuten matikka tai kielet jne, hyvinkin helpoksi, toiset joutuvat tekemään paljon enemmän työtä ennenkuin asiat aukee.

Luovuus ei ole itsestään selvyys vaan kiinnostuksen ajattelun tulos. Perusasiat ovat perusasiota ja on suoritettava hyvin ja useinmiten itsenäisesti, kavereiden kanssa pohtien, mitä harjoituksissa on opittu tälläkin viikolla.

Jyri Lehtonen on selkeästi yksi parhaita luovan pelityylin valmentajia, mutta on joutunut tinkimään uskalluksestaan menestyspaineiden alla. Toivon että maajoukkue ura valmentajan ei tyssää vaan luova valmennus jatkuu.

Itse kutsun valentamaani tyyliä "Kontroiduksi vapaudeksi", Pelaajille opetetaan - pyritään opettaan - "kaikkia" liikkeet ja pallonhallinta niksit, mutta pelaamisen kautta. Kaikkia taitoja ei voida aina heti laittaa vain pelin tuomaksi. Pelaajilla on tapa toimia kentällä ja muutama lähtökin, mutta he pelaavat otteluissa kentällä, minä en. Valmentaja voi vaikuttaa otteluissa eniten puolustuksen kautta. Puolustus on tarpeeksi yksinkertaista ja kuten sotaoppikin käskyjen avulla toimivaa ryhmäliikuntaa.

Hyökkäys on yhteistä taidetta, jota taiteilijat hallinnoivat omilla taidoillaan. Pelaajien pitää keskenään oppia keskustelemaan, mikä toimii mikä ei, valmentaja mentoroi!

 

[kokokenttä]

Vs: Luovuus ja päätöksenteko

Luovan alan edustajana sanoisin että luovuutta voi opetella, vaikka toisilla on siihen toki paremmat edellytykset - esim. mielikuvitusta mutta myös asennetta esim. kotoa tai kaveripiiristä. Luovuuteen liittyy kyky improvisoida eli keksiä (uusia tai odottamattomia) tapoja tehdä asioita lennosta, mikä sekin pohjaa suurimmaksi osaksi huolelliseen valmistautumiseen ja harjaantumiseen.

 

[KeegoMesh]

Vs: Luovuus ja päätöksenteko

..... Luovuuteen liittyy kyky improvisoida eli keksiä (uusia tai odottamattomia) tapoja tehdä asioita lennosta.....

Tarvittaneen siis lisää yllätyksellistä pelaamista. Voisiko pallottoman pelaajan ohjenuora olla seuraavanlainen: "Ole aina pelattavissa, näe aina pallo ja odota odottamatonta"...?

 

[manzu]

Vs: Luovuus ja päätöksenteko

Tarvittaneen siis lisää yllätyksellistä pelaamista. Voisiko pallottoman pelaajan ohjenuora olla seuraavanlainen: "Ole aina pelattavissa, näe aina pallo ja odota odottamatonta"...?

Miksei niinkin, mut kyllä nää tilanteet on pääosin pujuttu ja harjoiteltu pelaajien kesken. Kyllä taikurikin ilmoittaa heittäjille missä pitää olla silloin ja silloin, jotta syöttö käteen tulee. Mut aina pitää olla valmis ottamaan pallo heittoon!

 

[kokokenttä]

Vs: Luovuus ja päätöksenteko

Luovuuden voi sanoa ilmenevän nimen omaan erilaisten mahdollisuuksien ymmärtämisenä ja hoksaamisena, ei niinkään hatusta repimisenä - vaikka jotkut osaa sitäkin, taikurit erityisesti.

Tarkoitan, että luova luo tilanteita ymmärtämällä mitä erilaisia mahdollisuuksia ylipäätään on. Jotta niitä on - mistä valita - on täytynyt harjoitella ja pelata yhdessä. Luova saa tavallaan koko paletin paremmin käyttöön. Luovaa peliä seuraa ilolla, mutta idea on se, että ratkaisut ovat yllätyksiä ennemminkin vastustajalle (ja yleisölle!) kuin omalle joukkueelle. Tai no, iloa on tietysti myös omalle joukkueelle, ties vaikka iskis flow-tila.

Improvisaatio menee mun nähdäkseni tästä yhden pykälän vielä yli ja vaatii luottamusta sekä itseltä että kavereilta. Hei, mä tiedän, ettei sovittu näin, mut mä teenkin nyt näin koska se tuntuu sopivan tähän. Ja luovat kaverit tietenkin sitten mukautuvat siihen.

Mun mielestä luova pelaaja on sellainen, joka pystyy valjastamaan vahvuutensa täysipainoisesti (itsensä ja toivottavasti myös) joukkueensa käyttöön. Luova muusikko on ainakin sellainen Kiinnostava seurata.

 

[Kaaren_takaa]

Vs: Luovuus ja päätöksenteko

Muutama vuosi sitten kuuli varsinkin CL:n televisiolähetyksissä selostajien jatkuvaa ihailua siitä kuinka luovia pelaajia Barcan keskikenttä oli täynnä, pallonsiirtely oli kaunista katsottavaa ("Iniestalla on silmät selässäkin...") jne. jne. Olihan se, mutta epäilisin että tässäkin takana oli enemmän harjoituskentällä suoritettuja toistoja yksilöinä ja joukkueena kuin useamman pelaajan luovuuden korostuminen.

Näkisin asian niin, että yksittäisten pelaajien suorittamisessa luovuutta esiintyykin enemmän kuin joukkueen kokonaisuutena pelaamisessa. Siihen raamit luodaan harjoitussaleilla esim. settien "walk through" -harjoitteissa ja kyllä perusasioiden suorittamisessakin on olemassa omat raaminsa joita manzu toi aiemmin esille.

 

[KeegoMesh]

Vs: Luovuus ja päätöksenteko

Väittäisin, että settien "walk through" -harjoitteilla ei ole mitään tekemistä luovuuden kanssa! Käsitteistä keskusteleminen paljastaa, että käsitteet eivät ole yksiselitteisiä vaan niistä on olemassa erilaisia tulkintoja.

Askelmerkki valmentaminen johtaa "putkinäköisyyteen" mikä on huono asia. Putkinäköisyys haittaa sekä pallollisen että pallottoman pelaajan pelaamista. Palloton pelaaja saattaa vaipua horrostilaan "tauolle" (eikä ole hetkeen pelattavissa), jos hän tietää, että kuviossa ei kuuluisi pelata palloa hänelle. Pallollinen pelaaja puolestaan keskittyy sen hyökkäysalueen osan tapahtumiin mikä on pelattavan kuvion kannalta olennaista. Pallolisen pelaajan tulisi aina pyrkiä havainnoimaan koko pelikenttää, koska esimerkiksi korin alla saattaa olla yllättävästi vapaana oma pelaaja. Lainaan Kokkok kirjoittamaa kommenttia: "Luovuuden voi sanoa ilmenevän nimen omaan erilaisten mahdollisuuksien ymmärtämisenä ja hoksaamisena".

Valmentajat ja tilastoanalyytikot eivät pysty tarkasti ennustamaan miten puolustus reagoi hyökkäyskuvioihin. Tuloksena voi olla ns. "Broken play", jolloin pitää improvisoida vaihtoehtoinen peli. Valmentajat kutsuvat näitä hätäratkaisuiksi. Lainaan Kokkok kirjoittamaa kommenttia: "Luovuuteen liittyy kyky improvisoida eli keksiä (uusia tai odottamattomia) tapoja tehdä asioita lennosta."

Luovan ratkaisun ei tarvitse olla hätäratkaisu. Minun mielestä luovuus on pelaajan tekemiä itsenäisiä päätöksiä. Pelaaja tekee päätöksen mikä ratkaisu tarjoaa parhaimman onnistumistodennäköisyyden. Vanhanaikaisissa kuvioissa on liian vähän variaatioita (muunnelmia). Sama kuvio voi pyöriä moneen eri suuntaan. Esimerkiksi, jos kuvio sisältää ajon pitäisi siinä olla mielellään kolme sallittua suuntaa mihin mennä riippuen puolustuksen reagoinnista jne.

Olennaista olisi pohtia onko luovuuden lisääminen toivottavaa. Miten luovuutta voisi valmentaa? Pitäisikö kuvioihin rakentaa lisää variaatiota (muunnelmia)?

 

[Kaaren_takaa]

Vs: Luovuus ja päätöksenteko

Minun mielestä luovuus on pelaajan tekemiä itsenäisiä päätöksiä. Pelaaja tekee päätöksen mikä ratkaisu tarjoaa parhaimman onnistumistodennäköisyyden. Vanhanaikaisissa kuvioissa on liian vähän variaatioita.
Sama kuvio voi pyöriä moneen eri suuntaan. Esimerkiksi, jos kuvio sisältää ajon pitäisi siinä olla mielellään kolme sallittua suuntaa mihin mennä riippuen puolustuksen reagoinnista jne.

Juuri näin, ehkä setti ei ollut paras sana kuvaamaan sitä mitä hain eli näiden eri vaihtoehtojen läpikäymistä, niihin liittyviä reagointeja, puolustuksen oletettu asema ja mismatchien hyväksikäyttö jne.