Hi hu
Pelaajien fyysisestä ja taidollisesta kehittämisestä puhutaan paljon - eikä turhaan. Fyysisesti ja teknisesti valmiimmalla joukkueella ja pelaajilla on huomattavasti helpompi menestyä. Fysiikkaa, pallonkäsittelyä, heittoa, puolustusta ja joukkuepeliä myös treenataan kesät ja talvet.
Mutta mikä on mentaalisen, henkisenpuolen kohtalo tässä harjoitusmäärässä?
Tietysti henkisen vahvuuden täytyy lähtökohtaisesti lähteä pelaajasta itsestään. Mentaalisesti vahvoista pelaajista syntyy taas samaa kaavaa noudattaen henkisesti vahva joukkue. Ja toivottavaa on, että joukkueesta löytyy ns. johtohahmoja, jotka pystyvät omilla suorituksillaan nostamaan myös joukkuekavereiden tasoa - "todellisen pelaajan tuntee siitä, että hän tekee joukkueesta paremman". Jokaisesta mestarijoukkueestahan löytyy näitä sekä taidollisesti, fyysisesti ja henkisesti vahvoja pelaajia.
Joskus taidettiin sanoa, että Chicago Bulls ei tule koskaan voittamaan mestaruutta, koska heillä on Michael Jordan
Jordan kuitenkin kasvoi voittajaksi. Hän kehittyi sekä pelillisesti, fyysisesti, mutta mikä tärkeintä myös henkisesti. Lähes neljänkymmenen pisteen kausikohtaiset keskiarvot eivät vieneet playoffsien alkukierroksia pidemmälle, vaan menestys syntyi vasta kun hän teki yhdessä joukkuekavereineen koko joukkueesta maailman parhaan. Selväähän kuitenkin on, että Jordania voi käyttää vain ääriesimerkkinä, mutta selvää on myös se että tällaiselta huipulta voi oppia paljon voitontahdosta ja "koripallon ymmärryksestä". Tietysti Jordanin juttusille voi olla hankala päästä, mutta onhan näitä huippuja omastakin takaa. Eikä mentaalisen puolen hallinnassa tarvita välttämättä oman lajin edustajaa. Esimerkiksi Teemu Selänteen luento urheilun henkimaailmoista olisi erittäin mielenkiintoinen.
Jordan toi myös esiin Phil Jacksonin merkityksen joukkueen henkiselläpuolella. Eikä ole epäilystäkään, etteikö hyvä valmentaja voisi kehittää pelaajan ja joukkueen mentaalista vahvuutta. Kun pelaajat ovat tarpeeksi hyviä ja joukkueet tasaväkisiä se kumpi haluaa enemmän voittaa. Lähteekö voitonhalu pelaajasta, valmentajasta vai bussikuskista ei ole niin merkittävää - merkittävää on, että se tarttuu. Näihin Jacksonin metodeihin olisikin kiva perehtyä tarkemminkin.
Millä tavalla henkimaailman asioita voi sitten siirtää eteenpäin?
Eri ikäiset pelaajat tarvitsevat erilaista mentaalista valmiutta. Käytetäänkö nykyään tarpeeksi vanhoja pelaajia, jo vaikka aktiiviuransa lopettaneita auttamaan tulevia tähtiä? Kokeneet pelaajat ovat kuitenkin nähneet ne samat nilkan nyrjähdykset sekä pudotus- ja maajoukkuepelien vaatimukset, jotka nuoremmat tulevat kohtaamaan. Mitä se merkitsee nuorelle lupaukselle, että maajoukkueen pelaaja kertoo omakohtaisesti mitä koripalloilijalta vaaditaan?
Osa henkisestä vahvuudesta syntyy rakkaudesta peliin - halusta noin ylipäätänsä pelata koripalloa tai auttaa muita olemaan parempia koripallonpelaajia. Mutta loppujen lopuksi vain se joka haluaa enemmän saa haluamansa. Onko sitä "mental toughnessia" riittävästi?
Mutta mikä on mentaalisen, henkisenpuolen kohtalo tässä harjoitusmäärässä?
Tietysti henkisen vahvuuden täytyy lähtökohtaisesti lähteä pelaajasta itsestään. Mentaalisesti vahvoista pelaajista syntyy taas samaa kaavaa noudattaen henkisesti vahva joukkue. Ja toivottavaa on, että joukkueesta löytyy ns. johtohahmoja, jotka pystyvät omilla suorituksillaan nostamaan myös joukkuekavereiden tasoa - "todellisen pelaajan tuntee siitä, että hän tekee joukkueesta paremman". Jokaisesta mestarijoukkueestahan löytyy näitä sekä taidollisesti, fyysisesti ja henkisesti vahvoja pelaajia.
Joskus taidettiin sanoa, että Chicago Bulls ei tule koskaan voittamaan mestaruutta, koska heillä on Michael Jordan
Jordan kuitenkin kasvoi voittajaksi. Hän kehittyi sekä pelillisesti, fyysisesti, mutta mikä tärkeintä myös henkisesti. Lähes neljänkymmenen pisteen kausikohtaiset keskiarvot eivät vieneet playoffsien alkukierroksia pidemmälle, vaan menestys syntyi vasta kun hän teki yhdessä joukkuekavereineen koko joukkueesta maailman parhaan. Selväähän kuitenkin on, että Jordania voi käyttää vain ääriesimerkkinä, mutta selvää on myös se että tällaiselta huipulta voi oppia paljon voitontahdosta ja "koripallon ymmärryksestä". Tietysti Jordanin juttusille voi olla hankala päästä, mutta onhan näitä huippuja omastakin takaa. Eikä mentaalisen puolen hallinnassa tarvita välttämättä oman lajin edustajaa. Esimerkiksi Teemu Selänteen luento urheilun henkimaailmoista olisi erittäin mielenkiintoinen.Jordan toi myös esiin Phil Jacksonin merkityksen joukkueen henkiselläpuolella. Eikä ole epäilystäkään, etteikö hyvä valmentaja voisi kehittää pelaajan ja joukkueen mentaalista vahvuutta. Kun pelaajat ovat tarpeeksi hyviä ja joukkueet tasaväkisiä se kumpi haluaa enemmän voittaa. Lähteekö voitonhalu pelaajasta, valmentajasta vai bussikuskista ei ole niin merkittävää - merkittävää on, että se tarttuu. Näihin Jacksonin metodeihin olisikin kiva perehtyä tarkemminkin.
Millä tavalla henkimaailman asioita voi sitten siirtää eteenpäin?
Eri ikäiset pelaajat tarvitsevat erilaista mentaalista valmiutta. Käytetäänkö nykyään tarpeeksi vanhoja pelaajia, jo vaikka aktiiviuransa lopettaneita auttamaan tulevia tähtiä? Kokeneet pelaajat ovat kuitenkin nähneet ne samat nilkan nyrjähdykset sekä pudotus- ja maajoukkuepelien vaatimukset, jotka nuoremmat tulevat kohtaamaan. Mitä se merkitsee nuorelle lupaukselle, että maajoukkueen pelaaja kertoo omakohtaisesti mitä koripalloilijalta vaaditaan?
Osa henkisestä vahvuudesta syntyy rakkaudesta peliin - halusta noin ylipäätänsä pelata koripalloa tai auttaa muita olemaan parempia koripallonpelaajia. Mutta loppujen lopuksi vain se joka haluaa enemmän saa haluamansa. Onko sitä "mental toughnessia" riittävästi?