Maicca
Viikonlopun kaksoiskierros ei tuonut sarjan kärkipäähän muutoksia. Kaikki sarjan viisi ensimmäistä joukkuetta voittivat viikonlopun pelinsä; Turku, Forssa ja Kauhajoki molemmat ottelunsa sekä Salo ja Jyväskylä ainoan viikonlopun ottelunsa. Sarjan häntäpäässä tapahtui sentään jotain merkittävää kun sarjan jumbona ollut Huima otti kauden avausvoittonsa. Syyskausi on jo varsin pitkällä mutta kärkipäässä on vielä Salon, Turun ja Kauhajoen kaikki keskinäiset pelit pelaamatta. Kärkipään joukkueista kaikilla muilla on ollut jo huilausvuoro paitsi Turulla, jolla on yksi ottelu enemmän pelattuna kuin muilla. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että Turulla on ollut todella erinomainen kauden aloitus. Salon Vilpas on myös pelannut tosi hyvin, kärsinyt vasta yhden tappion, kuten myös Forssa, jolta odotettiinkin vahvaa panosta tällä kaudella. Jyväskylän neljäs sija on ehkä pienoinen yllätys siihen nähden mitä kauden alussa veikkailtiin, mutta jos otteet jatkuvat samanlaisina niin sijoitus viiden parhaan joukossa voi jatkua vaikka kevääseen saakka. Sarjassa viidentenä oleva, tasapisteissä Jyväskylän kanssa, Kauhajoen Karhu on alkukierroksilla saanut pari yllättävää takaiskua, mutta joukkueessa reagoitiin ja tehtiin pelaajavaihdoksia; Viime aikojen esitykset ovat näyttäneet, että joukkue pikku hiljaa parantaa otteitaan ja voi olla vielä kevätkaudella kärkikahinoissa mukana.
Ainakin seuraavalla kierroksella on kärjen osalta varsin merkittävä ottelu Turussa, jonne paikallisvastustaja Salon Vilpas tulee vierailulle. Peli pelataan jo keskiviikkona.
Ainakin seuraavalla kierroksella on kärjen osalta varsin merkittävä ottelu Turussa, jonne paikallisvastustaja Salon Vilpas tulee vierailulle. Peli pelataan jo keskiviikkona.