Miksi seuraat koripalloa?

[rööriroope]

Mitä vittua, Rööris?
Kattelin viime iltana Euroliiga-peliä, joka pisti Etelä-Euroopassa teinit tiineiksi ja käänsi Uolevi Mannisen haudassaan. Peli oli ehkäpä paras esitys siitä, miksi seuraan koripalloa ja mitä se minulle antaa. Ihmisten tunteiden vuoristorataa on hieno seurata parituntisen aikana. Scariolon naamalla paistoivat pelin kuluessa ylpeys, ylimielisyys ja lopuksi pelko sekä häpeä. Scariolon tunnevaihtelut olivat kuin kännisellä rumaa ämmää pannessa: hymy on aluksi huulilla, mutta aamulla tajuaa mitä on tehnyt.

Suomen kaltaisessa perähikiässä moni saattaa ihmetellä, miksi kukaan seuraa tätä maamme pseudolajia eli koripalloa. Eihän siinä ole ikinä oltu arvokisamitaleilla, eikä merkittäviä yksilöitä ole oikein ikinä noussut. Mielestäni on absurdia, että ihmisen pitää perustella motiivejaan koripallon seuraamiselle. Enemminkin lammaskansamme pitäisi miettiä omia syitään marginaalilajien seuraamiselle. Lajikatalogista löytyisi kaikenlaisia turhia lajivalikoimia aina keppitappelusta sählyyn, joissa on "saavutettu" jotain suomalaisella mittapuulla. Jostain perverssistä syystä olen valinnut kuitenkin koripallon.

Mille peukutan ja mille pyllistän
Vanhemmalla iällä olen alkanut miettiä eri urheilulajien vivahteita ja asioita, joita arvostan urheilussa. Olen aina arvostanut fyysistä suoitustasoa, teknistä sekä taktista osaamista, asennetta ja harjoittelua, jonka joutuu tekemään noustakseen huipulle. Fyysiset talentit tulevat joillakin pitkälti isän spermasta, mutta jotkut joutuvat tekemään kovastikin töitä oman fyysisen tasonsa eteen. Vaikka NBA ei ole minua varten, sykähdyttävät epäinhimillisen urheilullisuuden omaavat pelaajat silti aina.

Tekninen ja taktinen osaaminen aiheuttavat itsessäni ne suurimmat erektiot. En tiedä yhtään koripallovaikuttajaa, joka ei pitäisi älykkäistä pelaajista. Osalle nämä lahjat tulevat luonnonlahjana, mutta noustakseen maailman ehdottomalle huippulle, tulee pelaajan käyttää vuosien aikana tullutta tietopankkiaan hyväksi. Saras, Papaloukas, Teodosic ja Rannikko ovat tämän takia lempipelaajia. On aina hienoa todistaa Papaloukasin pelinlukua ja Sarasin johtajantaitoja. Rannikon näkeminen livenä ohjaamassa peliä laittaa naiset poikkeuksetta kosteaksi.

Asenne ja harjoittelumotivaatio kulkevat käsi kädessä. Mitä enemmän pelaaja harjoittelee, sitä rajattomamman arvostuksen hän saa minulta. Jos Petrovic harjoitteli päivässä kahdeksan tuntia ja iisalmelainen sählysankari saman verran viikossa, saa Drazen minun symppaukset. Jos Bird haistetteli vitut kropalleen ja heittäytyi pallon perään, nostan hänet korkeammalle jalustalle kuin ihmisperseen, jonka elämänviisaus on "ei se kuitenkaan seiso".

Rannikko teki kaksikertaisen työn noustessaan kansainvälisellä huipulle, jos vertailukohdaksi otetaan rivikendisti NHL:stä. Jostain syystä rivikendisti saa kuitenkin viisinkertaisen palstatilan mediasta. Erilaisilla laskuilla voidaan todeta, että Möttölä rikkoi matematiikan kaavoja noustessaan Suomen kokoisesta maasta NBA:han. Media kuitenkin arvioi suorituksen olevan sama kuin suomalaispelaaja nousisi kendossa En Eits Elliin. Perstuntumalta tehtyjen laskujen perusteella NBA:han on noin miljoona kertaa vaikeampi päästä kuin En Eits Elliin.

Summa summarum
Itse seuraan koripalloa, koska se antaa kaikenlaisia tunnetiloja elämään. Häviäminen vituttaa, mutta silloin tietää elävänsä. Voittamisesta seuraava euforia on tappioiden arvoista. Jos katsoo pelejä neutraalista näkökulmasta, on hienoa nähdä muiden ihmisten tuntemuksia pelin aikana.

Ihminen on esteettisyyttä arvostava eliö, jolle kauniin teknisen osaamisen näkeminen on orgasmiin verrattavissa oleva toiminto.

Edellä mainittujen syiden takia televisiostani näkyvät joukkueurheilusta muun muassa koripallo, jalkapallo, lentopallo ja käsipallo. Sen sijaan keppipaini, puuhelmeily ja kaikenlainen moottoriurheilu ovat karenssissa. Yksilölajeista mäestäputoaminen ja suunnistus on asetettu boikottiin.
_____________________________________________________

Tässä ketjussa perustelemme motivaatiotamme seurata lajeista hienointa, koripalloa.

 

[King James]

Vs: Miksi seuraat koripalloa?

Hyvä topic. Voisin itsekin listata niitä moninaisia syitä, joiden takia koripallo on selkeä ykköslaji milteinpä kaikilla mittareilla tässä maailmankaikkeudessa. Esseetä en jaksa kirjoitella, joten pyrin jaottelemaan pienempiin pointteihin nämä.

- Lajin näyttävyys, ennalta-arvaamattomuus ja rakenne, joka mahdollistaa urheilullisesti maksimaalisen draaman kaaren.

Koripallo on siinä mielessä aivan ylivertainen laji, ettei mikään muu urheilumuoto tarjoa samalla tavalla näyttäviä yksilösuorituksia kuin koripallo, silti näiden suoritusten osoittaessa joko/sekä fyysistä huikeutta, taidollista osaamista ja/tai esteettistä kauneutta. Koripallo lajina on momentumlaji, jossa kahden toisensa kanssa suht tasaväkisen joukkueen kohdatessa edes suuri piste-ero ei vielä tarkoita pelin olevan ratkennut. Siinä missä jossain jalkapallossa jo 2-0 tarkoittaa 99% hyvää yötä häviöllä olevalle joukkueelle, ei koripallossa 20 pisteen ero vielä välttämättä tarkoita mikään. Negatiivinen puoli koriksessa on se, että usein samoissakin sarjoissa pelaavilla joukkueilla voi olla huike tasoeroja keskenään, jolloin yllätyksiä ei tule yhtä paljon kuin suurimmassa osassa muista joukkuelajeista. Tiukan koripallopelin loppuhetket taas ovat täysin ylivertaisia verrattuna oikeastaan minkään lajiin vastaaviin loppuhetkiin. Aikalisien mahdollisuus, virheillä pelaaminen, 2- ja 3-pisteen heitot, and1... Kaikki nämä lajin hienoudet palvelevat nimenomaan hollywood-tyyppisiä lopetuksia tiukoille peleillä. NBA:ssa toki kaikki tämä tehdään paremmin kuin eurokoriksessa, mutta kyllä niitä jänniä hetkiä sinnekin mahtuu.

- Joukkueurheilulajien yksilölaji:

Koripallo tuo jalkapallon kanssa parhaiten esiin taitavat yksilöt, mutta vielä luonnollisemmin. Koripallo on loppujen lopuksi yksilölaji, jossa joukkue palvelee yksilön etua. Mikään peli ei tarjoa yhtä huikeaa mahdollisuutta yksittäiselle yksilölle nousta yhteisöllisten arvojen ja vaatimusten raskaiden kahleiden yläpuolelle tai tue samalla tavalla persoonallista pelitapaa kuin koripallo. LeBronin 47 pisteen ilta Detroitia vastaan tästä huikeimpana esimerkkinä. Peli on kauneimmillaan näillä hetkillä, kun yksittäinen yksilö näyttää vahvuutensa kasvotonta ja harmaata yhteiskuntaa vastaan. American dream, fuck yeah.

- Harrastamisen sietämätön keveys:

Olen pitkän linjan palloilulajien harrastaja, aina yksilölajeista (tennis, pingis, sulkkis) joukkuelajeihin (sähly, futis, futsal, koris) saakka, enkä pysty hyvällä tahdollakaan nostamaan mitään lajia lähellekään koripalloa mitä tulee saadun nautinnon määrään. Koripallossa pääsee toteuttamaan itseään ja omaa persoonaansa urheilukentän puolella vapaimmalla mahdollisella tavalla. Sählyssä voit kikutella vaikka 4 jätkää kepapille ja futiksessa heittää täydellisen rabonapotkun ylänurkkaan, mutta silti ne eivät parhaimpana päivänäkään anna samaa tunnetta kuin koripallo miltei joka kerta. Mieti tilanne, jossa pelaatte 5v5 höntsyä, 15 pisteestä poikki. Aloitat pelin laittamalla vapaan kolmosen sisään. Sen jälkeen ajat pohjaan kaksi seuraavaa hyökkäystä, alustat loisteliaalla no-look-passilla korin fast break hyökkäyksen päätteeksi, seuraavassa hyökkäyksessä sinua tuplataan, joten löydät kaverin vapaana korin alta. Seuraavaksi laitat hypärin sisään kulmasta tasoittaen tilanteeksi 13-13. Tämän jälkeen viimeisessä ratkaisevassa hyökkäyksessä kukaan ei edes mieti muuta vaihtoehtoa kuin antaa pallo sinulle, siirtyä sivuun tai tehdä skriini, jonka päätteeksi otat viimeisen hypärin feidarina. Tiedät jo heiton lähtiessä pelivälineen sujahtavan läpi sukan, vaikka edessä oleva vastustaja pyrkii epätoivoisesti hakkaamaan sinua käsille koko suorituksen ajan. Swish, ball game ja sinä olet kentän kuningas.

Tai vaihtoehtoisesti iltapäivä katukoriskentällä hyvien kavereiden kanssa Vanilla Icen klassikkolevyä kuunnellen ja 3v3-katupelejä pelaten. It was a good day.

Organisoitua korista pelaavilla näitä tarinoita riittää varmasti vielä enemmän, mutta nämä näin valveutuneen harrastajan näkökulmasta.

Huonona puolena koriksessa näkisin sen kovat vaatimukset pituuden osalta. Pelkällä pituudella ja koolla pääsee tässä lajissa aivan liian pitkälle ja silmäni itkevät verta joka kerta, kun näen jälleen yhden ison stiffin pyörimässä taitotasolleen aivan liian korkeissa peleissä (oli kysymyksessä NBA tai vaikkapa Suomen mutasarjat) pelkästään sen yhden ainoan avunsa takia.