Vs: Namika Lappeenranta - Namika Lahti pe 26.10. klo 18.30 Urheilutalo
Tässä tulee menemään Namikat sekaisin, joten käytän vain LPR ja Lahti nimiä.
Lahden paras ase olisi ehdottomasti paikkapuolustus, edelleen. KTP ei sitä tarvinnut, koska materiaali, mutta Lahti sitä voisi käyttää. Toivottavasti kuitenkaan ei, tappaa pelin aina kokonaan.
Kyllä LPR tässä suosikki kotonaan on, mutta kuten todettua, ei kovinkaan suuri. LPR puolustuksen heikkous on selkeästi siirtymäpuolustus. 5vs5 pystytään kyllä riisumaan vastustaja paremmin aseista, ensinnäkin Gibsonin jatkuvan pallonpaineen takia. Varsinkin ilman Suoniota, Lahden takamiehet Alanen ja Holloway ovat kovassa paikassa.
LPR hyökkäyksen heikkous on nyt se, ettei Gibson ja Conley oikein hyödy ajojen jälkeisistä syötöistä kaarelle. Kukaan ei osu kolmosen takaa. Heittäjät Välimaa ja Tapio ovat ruosteessa ja muitahan sieltä ei edes löydy. Tai no, Mika.. eikun Teemu Turunen kyllä osuu. Laita Lassi poika tuleen.
Ja Palviainen tietää varmasti mihin iskeä. Clifton Jones on kuin lumiukko puolustuspäässä, jalkoja ei löydy ollenkaan. Johnsonille odotettavissa kauden parasta iltaa. Mielenkiintoista nähdä myös J. Vaino, mihin suuntaan juna kulkee.
Lahti ei missään nimessä saa hävitä hyökkäyslevypallotilanteita kovinkaan selkeästi. Nimittäin silloin pari rakettia ampaisee kohti toisen päädyn koria. Jos Lahti päästää LPR:n juoksemaan, tulee takkiin.. pakottamalla 5v5 peliin, etu on vierailla.
Mukavaa nähdä Lahti urkilla.