Suhosen palkkaaminen taisi olla virhe jo itsessään, hänkin on aikoinaan poistettu Namikasta kesken kauden eikä syyttä. Asialla omistautuminen ei automaattisesti tee valmentajasta hyvää.
AJ Sipilän (suhteellisen luotettavien kuulopuheiden mukainen) muhkea sopimus kuulostaa erittäin hyvän/huonon (riippuu kumman puolelta katsoo) neuvottelutaidon ja koripallotietämyksen yhteistulokselta.
(itse pelaajasta pahaa ajattelematta)
Viime kauden joukkuen rungon (ja kasvattien) ulosajo ja Hongan ym. junnujen tilalle tuominen luulisi täyttävän seuran arvojen vastaiset ja epäeettiset merkit.
Pahaa taaskaan uusista pelaajista ajattelematta voi todeta, ettei siellä yhtään sateentekijää ole.
Tässä vaiheessa Väisäsen ja Sipilän sopimuksien purkaminen ei ole joukkueelle kovin halpaa.
(tämä tosin jo sisältyy ensimmäisen kohdan virheeseen, fudujen syynä kun oli oletettavasti Suhonen. Tosin hyväksyntä on pitänyt tietenkin saada taustalta, koska valmentaja ei sopimusasioissa ole työnantaja.)
Kysymys kuuluukin, ketkä taustalla päätöksiä tekevät? (ei kai kaikkia valtuuksia ole voitu jo aikaisessa vaiheessa Suhoselle antaa)
Jos vastuussa ovat Oinaanniemi ja Liila, pitäisi kellojen kilistä. Hyvä työ junnupuolella ja onnistunut varainkeruu
ei johda automaattiseen tietämykseen aikuisten koripallosta.
NYT (viimeistään) johtoportaassa tarvitaan apua, muuten sarjassa (ja seuran kasvojen) säilyminen on todella vaikeaa.