- Viestejä
- 16 284
Allekirjoittaneen muistikuvan mukaan Karhu ei ole vielä koskaan voittanut Joensuu Areenalla. Nyky-Karhu on syytä ottaa vakavissaan, sillä se on voittanut neljä viimeisestä viidestä pelistään. Ja viimeisin voitto oli vakuuttava sellainen aina niin vaikealta Mansikka-aholta.
Kataja on takanaan hyvä voittoputki, lukuunottamatta tuota varsin nihkeää, mutta taistelevaa Pyrsä-peliä. Vastus on tälläkin kertaa sen verran kova, että ujoiluun ja neiteilyyn ei ole varaa. Allekirjoittanut odottaa etenkin Jared Newsonin palaavan perinteiseen "Kuin raivo härkä"-modeen. Katajan pitää saada pallo liikkeelle ja sitä kautta tasapainoisia ja hyviä heittopaikkoja. Perimeter-difun tulee olla hyvää, sillä karhulla on enemmän kaukoheittokalustoa kuin esim. Pyrinnöllä. Jos kotijoukkue pystyy pitämään Woodin kohtuullisisssa tilastolukemissa ja horjuttamaan nuoren Steffan Johnsonin pelinrakentelua, niin kotivoitto on lähellä.
Huomenna voisi olla se päivä, että Jason Conley marssitettaisiin aloitusviisikkoon ja Pete aloittaisin Jason Terry-mäisesti penkiltä. Taisteluparit olisivat seuraavat:
Fells vs. Wood (Uskon, että näin aloitetaan. Katsotaan vaihdetaanko Sami jossain vaiheessa Woodin päällystakiksi)
Lehtoranta vs. Mäkäläinen
Conley vs. Skamo
Kanervo vs. Baxley
Newson vs. Johnson
Kaikki Areenalle huomenna! Ugh!
Karhun ennakko:
http://www.karhubasket.net/site?node_id=104&action=show_data&p_id=759&ordercol=publishbegin&ordertype=desc&row=1
EDIT: Nämä pistivät tuosta ennakosta silmään:

=> Tuskin tuo noin selvää tulee olemaan. Darren ja Sale, otatteko haasteen vastaan?Tässä pelissä on myös hyvä pelata palloa Woodille ja Mäkäläiselle korin alle. Lehtoranta ja Fells tulevat jäämään tässä painissa kakkosiksi.
Hmm... :Kataja on kypsä joukkue joka pystyy ottamaan kiinni suurenkin piste-ero, mutta pysyttelee joskus liian tiukasti valmentaja Jukka Toijalan luomissa nuoteissa.