Vs: Tasaisen liigan salaisuus...
Nyt ihan vaan, ettei pääsisi unohtumaan niin korisliiga oli myös viime kaudella tasainen. Esim. karsijan ja pleijaripaikan ero oli kaksi voittoa. Korisliiga on itseasiassa ollut tasainen koko 2000-luvun alun. Erityisesti viimeisistä pleijaripaikoista ja keskikastin sijoituksista on käyty aina kova vääntö. Tänä vuonna sama trendi vain jatkuu, ehkä kuitenkin vieläkin tasaisempana.
Mistä sitten tämä sarjan tasaisuus sitten johtuu? Syitä on varmasti monia, mutta itselle tulee ensimmäiseksi mieleen joukkueiden budjetit. Ne ovat joukkueilla Suomessa kuitenkin melko lähellä toisiaan. Ainakin keskikastin joukkueilla tällä kaudella. Poikkeuksiakin tietysti löytyy, kuten tällä kaudella Kataja ja Lahti, joiden budjetit ovat huomattavasti suuremmat kuin muilla keskikastin porukoila. Tiedän, että tämä ei selitä kaikkea, mutta kyllä se kuitenkin asettaa raamit joukkueen kokoamiselle ja sitä kautta menestymiselle.
Ja vastaanpa vielä noihin Herbertin esittämiin kysymyksiin:
A) Kärjen ja häntäpään ero on kieltämättä suuri, mutta 5. sijan ja jumbosijan välillä eroa kolme voittoa. Ei nyt järin paljon. Ja 5 joukkuetta keskikastissa tasavoitoissa. Melko tasaista minun mielestäni.
B) Tuo jenkkikiintiö saattaa vaikuttaa epäsuorasti tasaisuuteen juuri loukkaantumisten kautta. Ei voida tosiaan ottaa uusia jenkkejä paikkaamaan. Mutta loukkaantumisia on ollut enemmän tai vähemmän jokaisella joukkueella, joten se ei mielestäni riitä selitykseksi sarjan tasaisuudelle. Toki Honka ja vaikkapa Korihait ovat kärsineet niistä hieman muita enemmän.