Vs: ToPo-Nilan Bisons
Kaipa sitä voisi jotain kirjoittaa, jotta saisi huomiota ja vähän päteä.
Istuskelin matsin ajan jäätävässä migreenissä HS:n Färdigin vieressä ja tämän päivän Hesarin urheilusivut luettuani voin todeta jakavani pitkälti jokaisen hänen huomioistaan. Ensimmäinen on tämä: ToPon akilleenkantapää on edelleenkin Chase Griffin. Kolmen minuutin vaihto kolmannen jakson lopulla sai Griffinin pasmat täysin sekaisin, ja kun päätösjakson ratkaisuhetkillä Griffiniä vielä pakitti tuoreilla jaloilla pelannut Kivinen, ei Pepperdinen miehen pelinteosta tullut mitään.
Mietin pitkään matsin jälkeen, että mitä helevettiä sen viimeisen neliminuuttisen aikana oikein tapahtui, ja Griffiniinhän se palautui: lähestulkoon kaikki liike ToPon puolen kentän hyökkäyksessä oli poispäin korista ajautuvaa, ja vaikka Kimmo ja Timi saivat pari vapaata heittoa ilmaan, ne olivatkin ToPon ainoat tasapainoiset hyökkäykset. Tässä on myös Heardin heikkous: Heard on parhaimmillaan päästessään vetämään ravihevosensa kenttää päästä päähän, mutta kun pelataan 5-5-peliä, Heardin heitto on helpohko puolustaa pois, eikä hän ole erityisen hyvä syöttämään ajotilanteessa.
Griffinin asema ToPossa ei missään nimessä ole vaakalaudalla, mutta menköön vielä kerran viesti ToPon suuntaan: TOINEN JENKKIPOINTTI GRIFFININ TUEKSI. Kyllönen on hyvä roolipelaaja ja täytti roolinsa ihan mallikkaasti eilen, mutta Griffin-Kyllönen-kaksikolla mestaruutta ei tule. Griffin varmasti ammattilaisena ymmärtää, että toisen pointin hankinta ei ole epäluottamuslause häntä kohtaan, vaan se helpottaa hänen työtään sekä mestaruushaaveita. Ja nyt tarkoitan nimenomaan jenkkiPOINTTIA, en comboa, en pelintekokykyistä laituria.
Mitä Heardiin tulee, aikaa vaihtodeadlineen on kuitenkin vielä kolmisen kuukautta. Katsoisin Hanno-kortin kaikessa rauhassa ja ottaisin selvää, miten terve Hanno (kop kop) auttaa Heardin pelaamista. Jos puolestaan näyttää siltä, että Hannon tervehtyminen pitkittyy, lähtisin arpomaan Heardin tilalle kokeneempaa, yhtä juoksuvoimaista pelaajaa, joka osaisi myös luoda heittonsa ofussa.
Jos ja kun Hanno kentälle palaa, höpisen täällä samaa kuin vuosi sittenkin: kun etukentällä ovat jo Muurinen ja Timi, on Hanno kuudentena miehenä silkkaa dynamiittia – ei ole järkeä kuormittaa loukkaantumisten kiusaamaa pelaajaa 30+ minuuttia matsi aloitusviisikosta ksäin, kun hänestä voi saada maksimitehon 15–25 minuutissa vaihtopenkiltä. Kun Hannon jalat toimivat, hänen pelinsäkin luonnistuu, mutta tukkoisilla jaloilla hän ei ole parhaimmillaan.
Biisonit pelasivat suorastaan aneemisesti ekalla puoliajalla ja ainoa syy, miksi liigajohtaja ei tippunut heti kelkasta, oli Martin Zeno, jolle ei löytynyt puolustajaa. Zeno teki kolmannella ja neljännelläkin jaksolla koreja aina silloin kun Biisonit niitä tarvitsivat, mutta sai tuekseen koko lailla sisuuntuneen muun joukkueen. Ivey intoutui kolmannesta jaksosta alkaen prässäämään Griffiniä koko kentällä, mikä kieli koko joukkueen ihan uudesta asennoitumisesta peliin.
ToPo saa myös syyttää itseään, sillä Biisonit oli pariin otteeseen tiukasti naruissa. Etenkin kolmannella jaksolla ToPolle tuli täysin luvattomia kömmähdyksiä levypallopelissä sekä puolustuksen nukahduksia, jotka johtivat Biisonien takaovikoreihin. Lisäksi ToPon intensiteetti puolustuspäässä tipahti selkeästi tauon jälkeen – mikä syy moiseen, kun vielä tilastoja katsomalla näkyy, että Biisonit pelasivat käytännössä kuudella?
Olen pitkälti samaa mieltä muiden palsta-aktiivien kanssa siitä, että Biisonien suurimmat hyökkäyspään valttikortit on tässä vaiheessa kautta jo nähty. Lähinnä Clifton-McDade-kaksikon yhteenpeluu sekä Kivisen kolmen pisteen heiton löytyminen ovat niitä asioita, jotka tulevat loimaalaisia hyökkäyspäässä vielä avittamaan kauden edetessä. Väittäisin kuitenkin, että pakkipäässä Biisonit pystyy parantamaan vielä aika tavalla, ja siinä on Loimaan valttikortti mitalia hakiessa.
Biisonit on kaikkiaan tervetullut väriläiskä liigakartalle jo räiskyvine persoonineenkin. Nyt, kun Zeno on asettunut taloksi Suomeen, hänestä on kuoriutunut jopa melkoinen vastustajan ja yleisön psyykkaaja teatraalisine eleineen. Clifton Jones on omaksunut Bill Laimbeerin roolin ja Ivey nyt on vain oma itsensä. Jonesilta muuten pari huikeaa blokkia ja täysin ennalta arvaamattoman kevyesti noussut donkki eilen..
Vielä Martin Zenosta: vertaisin häntä nuoreen Damon Williamsiin. Kolmen pisteen heitto on epävakaa ja kuljetus paikoin holtitonta, mutta voitontahto älytön, kyky päästä puolustajasta ohi häikäisevä ja heitto tajuttoman vaikea blokattava. Zenon pelaaminen ei ole aina kaunista katsottavaa, mutta pirun tehokasta kyllä. Lauantaina sitten pärähtää, kun Zeno pistetään Damonia vastaan.
Dumarit eivät pistäneet mitenkään silmääni, vaikka osasin ennakoida Joutsin ja Erkkilän nähtyäni vaikeaa iltaa. Vaparijakauma 34-10 on toki melkoinen, mutta se selittyy paitsi ToPon päätösjakson passivoitumisella, myös sillä, että ToPo pakotti Biisoneita viivalle viimeisillä minuuteilla yrittäessään kuroa eroa umpeen.
Illan paras kommentti tuli eräältä nimekkäältä helsinkiläiseltä koripallovaikuttajalta, kun Biisonien 75-päinen fanilauma astui saliin: ”Miten iltalypsyn nyt käy?”
