- Viestejä
- 3 675
6Pac sanoi:Jännäks on näköjään mennyt peli, mutta lopussa on Hammi laittanu buzzer beaterin sisään Järvisen ohiheiton jälkeen. Makea voitto namikalle.
Kyllä kymiläinen tuomari teki kaikkensa sen eteen, että KTP olisi voittanut. Ja Sarcevicin "sieväpyllähdys" minuutti ennen loppua oli kyllä jotain muuta kuin mitä olen ronskilta kotkalaiselta koripallolta tottunut näkemäänMac sanoi:Puolihuolimaton törkkäsy ilmasta pomppi renkaan päällä kolme kertaa ja kello soi jo ekalla pompulla, aikamoinen lopetus.
Kyllähän tuo kannatti paikan päällä käydä katsomassa vaikka vähän vajaa katsomo kyllä olikin (pun intended)
Perinteiseen tapaan tuomarit taas sähläsivät molemmissa päissä ja kaiken aikaan, mutta KTP lopussa kärsi viheltämättä jättämisistä enemmän.
Varsinkin Riihelän puolustus oli aivan hirveää katsottavaa. Bluekin hermostui aika nopeasti ja moinen kuitenkin vaatii yleensä aika paljon.
040656 sanoi:Kyllä kymiläinen tuomari teki kaikkensa sen eteen, että KTP olisi voittanut. Ja Sarcevicin "sieväpyllähdys" minuutti ennen loppua oli kyllä jotain muuta kuin mitä olen ronskilta kotkalaiselta koripallolta tottunut näkemään
Tehoindeksi : (pisteet+syötöt+riistot+levypallot+torjunnat) - (ohiheitot+menetykset)Neal C. sanoi:Kertokaa aloittelijalle kuinka tilastointia luetaan? Mistä tulee tehot ja +/-tilastot? Esimerkiksi tässä pelissä, vaikkapa Lappeenrannan joukkue. Televisiopeli mielenkiintoinen, mutta nämä tilastot käsittämättömiä...avatkaa vähän.
Hullued sanoi:Tehoindeksi : (pisteet+syötöt+levypallot+riistot+torjunnat) - (ohiheitot+menetykset)
+/- : "Plusmiinus-tilaston ajatus on yksinkertainen: Kun joukkue tekee kahden pisteen korin, merkitään kyseisen joukkueen kentällä oleville pelaajille plusmiinus-tilastoon +2 pistettä ja samanaikaisesti vastustajan kentällä oleville pelaajille -2 pistettä."
Olisikohan asia näin.