Both Gach johdattaa superyllättäjä-Nokiaa kohti jälleen uusia ihmeitä – "Tiesimme voittavamme paljon pelejä"
BC Nokian satumainen tarina on edennyt jo välierävaiheeseen. Sangen maltilliset ulkopuoliset odotukset on lyöty mennen, tullen ja palatessa.
Kukoistuksen parkettitason pääarkkitehti Both Gach lienee yksi parhaista miehistä valottamaan, mikä Näätien salaisuus on. Superatleettinen laituri oli Korisliigan runkosarjan kolmanneksi paras pisteidentekijä ja mahtui levypallotilastossakin 20 parhaan joukkoon.
– Jos kertoisin salaisuutemme, se ei olisi enää salaisuus! Joukkueemme ottaa harjoittelun hyvin vakavasti, samoin jokaisen pelin. Yritämme tehdä oikeita asioita oikeilla tavoilla, teemme lujasti töitä yhdessä joukkueena, ja silloin hyviä asioita tapahtuu.
Myös vastustajien huolellisella scouttaamisella on Gachin mukaan osansa.
– Teemme kovasti töitä, ja annamme toisillemme parhaan mahdollisen sauman voittoon joka ilta, Gach summaa.
Sarjakakkoseksi pientä nokialaisseuraa uskalsi ennen kautta veikata tuskin kukaan. Joukkueelle itselleen tämänvuotiset mahdollisuudet valkenivat jo varhain, Gachin mukaan jo aivan varhaisimmissa treeneissä.
– Kun pääsin tänne ja näin jätkät ensimmäistä kertaa, tiesimme voittavamme paljon pelejä. Tiesimme, että meillä oli mahdollisuus olla erittäin hyvä joukkue ja luonnollisesti myös päästä pudotuspeleihin.
Joukkueen tilannetta Gach pitää hyvänä. Perusasiat ovat kunnossa: peli kulkee, tulosta syntyy ja joukkue on terveenä.
– Olemme hyvin motivoituneita juuri nyt. Teemme mitä ikinä täytyykin, jotta voitamme mestaruuden, Gach puhkuu.
Puolivälierissä vastaan asettui alemman jatkosarjan näytöstyyliin vienyt Kouvot. Kymäläisistä ei kuitenkaan ollut nokialaisille haastajaksi, vaan Näädät varmisti välieräpaikan puhtaasti voitoin 3–0.
– En haluaisi sanoa, että se oli helppoa tai edes näytti helpolta. Ne olivat tiukkoja pelejä, jokainen oli kova taistelupeli. Hoidimme kuitenkin sen, mitä täytyi: pelasimme hyvin ja ratkaisimme. Kouvot on hyvä joukkue, joten sarja oli hyvä haaste, jonka lopulta voitimme.
Nokian seuraava haaste on kuudenneksi runkosarjassa sijoittunut Kataja, kun välieräsarja joensuulaisia vastaan käynnistyy perjantaina. Haaste on kertaluokkaa kovempi kuin aiemmin.
– Se on täysin eri peli, täysin eri joukkue. Meillä on sama lähestymistapa joka peliin, mutta pelisuunnitelma tulee elämään pelien välillä. Pelasimme heitä vastaan alkusarjassa 3-1, mutta he ovat hyvin laadukas joukkue. Emme voi ottaa missään kohdin kevyesti.
”Haluan olla tyytyväinen tekemiini päätöksiin”
Pesti Nokialla on 25-vuotiaan Gachin ammattilaisuralla vasta toinen laatuaan. Neljän Utahin yliopistossa pelatun kauden jälkeen ensimmäinen pesti löytyi Kosovosta, johon Gach tosin siirtyi vasta tammikuun puolivälissä reilu vuosi sitten. Väliin mahtui myös pätkä NBA:n G-liigassa.
– Agenttini ja minä tunsimme sen [Kosovon] olevan minulle hyvä paikka loppukaudeksi. Meillä oli hyvä joukkue, hyviä jätkiä, opin paljon ja sain hienoja kokemuksia, Gach kertoo.
Ajatusta Nokialle siirtymisestä kypsyteltiin agentin kanssa loppukesästä.
– Tuntui, että tilanne oli oikea. Seuran suunnitelma oli hyvä, samoin tulossa oleva joukkue. Tulin paikalle ja yritin saada asioita tapahtumaan – tällä hetkellä se näyttäisi menneen erinomaisesti.
Uran seuraavista suunnista Gach on toistaiseksi vaitonainen. Päätöksiä ensi kauden osoitteesta ei mitä ilmeisimmin ole vielä tehty. Näytöt Utahissa tai Kosovosta eivät vielä olleet kovin timanttiset, mutta Korisliigassa miehen taidot pääsivät esille parhaalla tapaa.
– En ole varma, mikä seuraava askeleeni voisi olla. Elän elämääni päivä kerrallaan ja yritän tehdä parhaani siellä, missä milloinkin olen. En katsele turhan kauas tulevaan. Olen vain onnellinen, kun saan pelata koripalloa – saa nähdä, minne se minut vie, Gach muotoilee.
Yhdysvaltojen kansalainen ja itsensä eteläsudanilaiseksi tunteva Gach on syntynyt Minnesotassa, mihin hänen vanhempansa muuttivat pakolaisina muutama vuosi ennen pojan syntymää. Nyt sillä ei ole erityisen suurta painoarvoa, minne täsmälleen koripallo Gachin kuljettaa. Tavoitteenaan Gachilla on pelata ”hyvä ura” – jos kohta arvonsa on myös mestaruuksilla.
– Haluan uran, jota voin myöhemmin muistella lämmöllä: että olen pitänyt hauskaa, tavannut paljon hyviä ihmisiä ja voittanut paljon pelejä. Kun katselen uraani kymmenen, viidentoista vuoden päästä, haluan olla tyytyväinen tekemiini päätöksiin ja eri maissa viettämiini vuosiin, valmentajiin ja kanssapelaajiin, Gach kertoo.
Eräs valmentaja, johon olla tyytyväinen, löytyy myös Nokialta. Gach kehuu monen muun tapaan Näätien päävalmentajaa Greg Gibsonia vuolaasti muun muassa hänen avuliaisuudestaan.
– Hän on hyvä jätkä, hän on minun miehiäni! Hän on pelaajien valmentaja, ja me kaikki pidämme hänestä. Hän on kerta kaikkiaan loistava, Gach hehkuttaa.
Välieräsarja Nokian ja Katajan välillä käynnistyy perjantai-iltana tämänvuotiseen nokialaiseen tapaan hyvin intiimeissä puitteissa. Harjuniityn liikuntahalli ei kenties aivan vastaa sitä, mihin Gach ehti NCAA:ssa tottua, mutta minkä Nokia glamourissa häviää, sen se tunnelmassa voittaa.
– Missä ikinä pelaakin, sitä haluaa hyvän fanipohjan. Täällä Nokialla fanimme ovat hyvin lojaaleja ja pitävät paljon ääntä. He tuovat energiaa ja tekevät tästä kodin.