Jumbosija jaossa − ”Voi olla jopa lämmin peli”
Perjantain Korisliiga-kierroksella jaetaan suurella todennäköisyydellä sarjan häntäpaikka, kun tasapisteissä olevat Korihait ja Kobrat kilvoittelevat Uudessakaupungissa. Espoo United haaveilee yhä pudotuspelipaikasta, mutta runkosarjavoittaja-Vilpas on ikävä vastus. Kouvot ja BC Nokia hakevat myös pudotuspeliasetelmia.
Korisliigan karsijan paikassa on jo pitkään ollut kahden kauppa, kun Korihait ja Kobrat ovat jämähtäneet sarjan viimeisille sijoille. Voittoja ei ole kummallekaan kertynyt kauden aikana kuin kuusi, ja seitsemäs voitto saattaa ratkaista sen kumpi joukkueista joutuu potentiaalisesti karsimaan sarjapaikastaan.
− Toistaiseksi kauden tärkein peli tällä kaudella. Hieman katseltiin, mitä Nokiaa vastaan kohellettiin ja mitä tehtiin oikein. Hiukan muutetaan taktiikkaa keskiviikosta, kun on erilainen vastustaja kyseessä, Korihaiden kakkosvalmentaja Petri Helminen kertoi seuran otteluennakossa.
Kobrat lähtee otteluun seitsemän ja Korihait kahdeksan ottelun tappioputkessa. Kumpikin lähtee jumbotaiston jälkeisiin loppuihin runkosarjan otteluihin selvänä altavastaajana, joten voitto perjantain pelistä saattaa hyvinkin olla ratkaiseva.
− Nyt ollaan valitettavasti siinä tilanteessa, että perjantain peli on molemmille joukkueille kauden tärkein ottelu. Meidän täytyy miettiä tarkkaan millä amerikkalaisnelikolla lähdemme otteluun. Korihaiden heittäjiä ei saa päästää kuumaksi, Kobrien Ville Turja kertoi Korisliigan sivuilla.
Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat tällä kaudella kaikki päättyneet vierasvoittoihin. Tosin kumpikin joukkue on muuttunut merkittävästi, sillä esimerkiksi Korihaiden paras pistemies kaikissa kolmessa ottelussa oli joukkueesta jo hyvän aikaa sitten poistunut Juan Pattillo.
− Haluamme olla aggressiivisia ja vastustajan iholla kaiken aikaa. Uskon, että yleisökin näkee taistelevaa korista. Voi olla jopa lämmin peli, kun on vastustaja Pohjanmaalta, Helminen sanoi.
Panokset perjantain pelissä todellakin ovat kovat, mutta vielä on epäselvää löytyykö alemmalta sarjatasolta Korisliigaan halukkaita − mikä sitten karsinnan lopullinen merkitys siis onkaan.
United sinnittelee yhä
Espoo Unitedilla on pelannut tappavan tasaisia pelejä viime viikoilla, mutta espoolaisten pettymykseksi pelit ovat tavanneet päättyä erittäin niukkoihin, kirveleviin tappioihin. Pudotuspelihaaveet eivät ole kuitenkaan vielä täysin haudatut, mutta se vaatisi runsaasti voittoja lopuista otteluista.
− Edessä on iso haaste runkosarjan voiton jo varmistaneen Vilppaan muodossa. He ovat laajalla materiaalillaan vyöryttäneet vakuuttavia esityksiä melkeinpä illasta toiseen, Unitedin päävalmentaja Ville Neva kertoi seuran sivuilla.
Vilpas on jo varmistanut runkosarjan voiton ja voi valmistautua hyvillä ja vapautunein mielin pudotuspeleihin. Täydellistä salolaistenkaan peli ei ole ollut, mutta varsinkin kotihallissaan ryhmä on ollut erittäin kova.
− Isot haasteet on tehty voitettavaksi. Tämä vaatii sinnikkyyttä, hyvää yhteistyötä ottelun jokaisessa pallonhallinnassa. Yhteistyö korostuu siirtymä- ja palloscreen-puolustuksessa sekä hyökkäyksen kärsivällisyydessä iskeä Vilppaan puolustuksen aukkoihin, Neva mietti.
Vilpas on ollut Unitedille kenties pahin vastustaja tällä kaudella, kuten toki monelle muullekin. Salossa keskinäiset ottelut päättyivät Vilppaan voittoihin peräti 40 ja 51 pisteen murskaeroilla, mutta Tapiolassa tappio pysyi sentään siedettävänä kahdeksan pisteen marginaalilla.
− Espoo taistelee edelleen pleijaripaikasta ja tulee otteluun varmasti hyvällä energialla. Me haluamme löytää tasaisuuden pelaamisemme intensiteetissä ja toteutuksessa ennen playoffeja, Vilppaan valmentaja Joonas Iisalo kertoi Korisliigan sivuilla.
Tasapääkilpaa Kouvolassa
Sen lisäksi, että Korisliigassa jaetaan jumbosija ja kilvoitellaan viimeisestä pudotuspelipaikasta, myös kaikista muista viivan yläpuolisista paikoista on kova kiista. Sijoista kolmannesta seitsemänteen taistelee käytännössä vielä viisi joukkuetta.
Kaksi kisassa mukana olevaa ryhmää Kouvot ja BC Nokia ovat kaiken kuppuraksi olleet sarjan tasaisin taistelupari keskinäisissä peleissä. Voitot ovat noissa otteluissa jaettu lopulta yhden, kolmen ja neljän pisteen eroilla, joten perjantaina Kouvolassakin sopii odottaa jännittävää peliä.
− BC Nokia on saanut valmistautua tauolla loppukauteen ja on ollut hyvä joukkue helmi-/maaliskuussa. Meille isoin juttu on löytää oikea tunnetila, jota tarvitaan pudotuspeleissä. Pelaamme liian ailahtelevasti ottelujen sisällä. Tiukka ohjelma maaliskuussa valmistaa meitä henkisesti pudotuspeleihin ja rutiinit löytyvät jokaiselta pelaajalta melkein itsestään, Kouvojen valmentaja Jyri Lehtonen kertoi seuran ennakossa.
Kouvot lähtee peliin seitsemänneltä sijalta, BC Nokia taas on taulukossa viidentenä. Varsinkin nokialaiset ovat olleet hyvässä vireessä viime aikoina ja nuoli näädillä osoittaa ylöspäin.
− Kouvola on vierasjoukkueelle yksi sarjan hankalimmista paikoista ja Kouvoilla alla kova voitto Joensuusta. Playoff-asetelmia ajatellen tärkeitä pisteitä molemmille jaossa, joten intensiivinen ja kiihkeä ottelu varmasti luvassa, BC Nokian valmentaja Ville Tuominen kertoi Korisliigan sivuilla.