Seagullsin Shawn Hopkins puhuu tärkeän asian puolesta – nostaa esille Korisliigan haasteen
Kuva: Mikko Mäkelä, @mikolla | Shawn Hopkins hoitaa sekä hyökkäys- että puolustusvelvoitteet.
Seagullsissa vakuuttavaa jälkeä tehnyt Shawn Hopkins kertoo, miksi valitsi juuri helsinkiläisen menestysseuran. Päävalmentaja Vesa Vertion kanssa käyty keskustelu sinetöi päätöksen.
Helsinki Seagullsin alkukausi on ollut riemumarssia. Joukkue rallattelee Korisliigan kärjessä, ja se on ollut vahva oikeissa otteluissa: kärkikamppailuissa.
Lokit ovat hävinneet kaksi ottelua tällä kaudella. Toinen tappio tuli viime kauden mestaria BC Nokiaa vastaan, joka on kontannut tällä kaudella. Kauden toisella pelikierroksella syyskuussa Karhubasket juhli helsinkiläisten kustannuksella.
Seagulls-paitaan täksi kaudeksi saapunut Shawn Hopkins, 29, on näytellyt suurta roolia joukkueensa menestystarinassa. Viime kaudella Hopkins edusti Karhubasketia, jonka riveissä hän kohtasi nykyisen seuransa pudotuspeleissä. Seagulls kaatoi Karhubasketin ja eteni aina finaaliin asti
Suomalaistaituri on tyytyväinen tapaan, jolla Seagulls on pelannut.
– Joukkueena meillä on mennyt hyvin, ja olen sanonutkin alkukaudesta, että suuri osa tästä perustuu siihen, että rungon ydin on pysynyt samana. Organisaatio ja tutut kasvot ovat pysyneet, ja se on helpottanut uusien pelaajien sopeutumista.
Hopkins kehuu vuolaasti Korisliigan menestysjoukkueen kulttuuria.
– Tämä organisaatio ja joukkueen systeemi ovat niin korkealla tasolla, että uusia pelaajia voi tuoda mukaan ilman, että dynamiikka kärsii. Uutena pelaajana voin sanoa, että on ollut todella helppoa mukautua tähän järjestelmään ja organisaatioon.
Suurimmat kehut Susijengissäkin parikymmentä peliä pelannut pelaaja jakaa kuitenkin päävalmentaja Vesa Vertiolle.
– Päävalmentajamme Vesa tekee erinomaista työtä myös psyykkisellä puolella. Hän saa pelaajat keskittymään oikeisiin asioihin ja pysymään tasapainossa, mikä näkyy siinä, miten reagoimme tilanteisiin niin yksittäisten pelien aikana kuin pitkällä aikavälillä. Vesa on osannut pitää meidät rauhallisina ja keskittyneinä päivittäisellä tasolla, ja se on ollut merkittävä tekijä tähän mennessä.
Vertio lupaili ennen kauden alkua Hopkinsille suurta roolia, ja sitä tuore hankinta on myös saanut.
Oma peli kehittynyt
Hopkins on tilastoinut tällä kaudella keskimäärin 11,4 pistettä ottelua kohden ja 4,1 levypalloa per ottelu. Peliaikaakin on kertynyt yli 25 minuuttia per ottelu ja mies on ollut Seagullsin avausviisikossa yhtä vaille kaikissa kauden otteluissa tähän asti.
Hopkins on huomattavasti paremmassa vireessä kuin viime kaudella, jolloin hänen vastaavat tilastonsa olivat 7,5 ja 2,5. Lokkipelaaja kokee, että hän on onnistunut tällä kaudella, mutta pitää yhtä asiaa pisteitäkin tärkeämpänä.
– Omaa peliäni ajatellen sanoisin, että olen pystynyt keskittymään oikeisiin asioihin. Olen löytänyt roolini ja pyrkinyt tekemään itsestäni arvokkaan niin pelaajana kuin ihmisenäkin. Minulle on tärkeää, että teen itsestäni sellaisen, jota arvostetaan – tämä on mielestäni asia, jota nuoret pelaajat eivät aina ymmärrä.
BC Nokian kasvatti ei ole kiinnittänyt huomiota tilastoihin. Hän mittaa onnistumista erilaisella mittarilla – joskin kypsällä sellaisella.
– Kävin kesällä pitkän prosessin psyykkisesti ja löysin paljon itsestäni. Koen onnistuneeni tällä kaudella erityisesti henkisellä puolella. En ole katsonut tilastoja juurikaan, vaan olen keskittynyt pelaamaan niin, että voin illalla katsoa peiliin ja tietää, että olen antanut kaikkeni.
Hopkins myös keskittyy paljon siihen, että hän kehittyisi, eikä polkisi paikallaan. Mies ei omien sanojensa mukaan pidä juoksemisesta, mutta tekee sitä kuitenkin säännöllisesti, jotta hän palautuisi ja kehittyisi paremmin.
Kesän valinta ja viime kauden kritiikki
Vaikka Hopkinsin viime kausi Kauhajoella ei ollut henkilökohtaisella tasolla jättimenestys, on maajoukkueessakin pelannut, parhaassa iässä oleva yksilö aina mielenkiintoinen ja haluttu pelaaja.
Laituri valitsi Seagullsin, eikä ole katunut.
– Priorisoin sitä, että halusin mennä seuraan, jossa minua arvostetaan juuri sellaisena kuin olen. Halusin myös, että seura osoittaa kiinnostuksensa aikaisin ja selkeästi. Kun juttelin Vesalle (Vertio), olin täysin vakuuttunut, että hän tietää, mitä voin joukkueelle tarjota ja mitä hän haluaa minulta.
Hopkins uskoo, että viime kevään pudotuspeleillä oli oma vaikutuksensa. Seagulls ja Karhubasket kohtasivat välieräsarjassa, jonka Seagulls voitti dramaattisesti 4–3.
Vaikka Karhubasket saavutti viime kaudella pronssia, fanit eivät olleet koko ajan tyytyväisiä Hopkinsin suorittamiseen. Hän sai ajoittain kovaakin kritiikkiä.
– Kuulin kyllä siitä muilta pelaajilta, mutta en itse kiinnittänyt siihen silloin hirveästi huomiota. Oli hetkiä, jolloin aloin kyseenalaistaa omaa osaamistani, mutta nyt koen, että olen kasvanut henkisesti paljon.
Hopksinsin suhtautuminen kriikkiin – ja elämään yleisesti – on aikuismaista.
– Kritiikki on osa urheilijan elämää, ja tärkeintä on, miten siihen suhtautuu. Jos on vahva itsetuntemus ja ymmärtää oman arvonsa, ulkopuoliset kommentit eivät pääse vaikuttamaan liikaa. Kritiikki osuu vain, jos itse uskoo siihen.
Kulttuurierot
Kahden suomalaisen huippuseuran toimintatavat eroavat ainakin nykymuodossa toisistaan. Hopkins kuvailee organisaatioiden eroja.
– Jos vertaan viime kauden Karhubasketia ja nykyistä joukkuettani, eroja löytyy. Karhussa treenattiin paljon yksityiskohtia ja rakennettiin joukkuetta vahvalla identiteetillä. Siellä oli myös enemmän nuoria pelaajia, mikä toi omat haasteensa. Nykyisessä joukkueessani, Helsinki Seagullsissa, on vahva ydinporukka, joka asettaa standardit ja vaatimustason jo valmiiksi. Karhussa enemmän vastuuta oli valmentajalla.
Seagulls ja Karhubasket kohtasivat viime tiistaina huippuottelussa. Helsinkiläiset löivät vastustajansa selvin lukemin 99–69.
Hopkins oli vanhaa seuraansa vastaan huippuiskussa ja heitti 17 pistettä ja kahmi kolme levypalloa. Hopkins oli ottelun toiseksi tehokkain pelaaja.
Tähti painotti ennen ottelua, ettei hän saa otteluun minkäänlaista ekstralatausta, vaan peli on yksi muiden joukossa.
Mentorin rooli
Hopkins keskittyy vahvasti henkiseen puoleen, josta hän puhuu aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa.
– Psyykkisesti olen työskennellyt erityisesti siinä, että irrotan tunteet ja mielipiteet tilanteista. Esimerkiksi peli pelataan on lopputulos mikä hyvänsä. Olen oppinut hyväksymään epäonnistumiset ja käsittelemään niitä rakentavasti.
– Näistä asioista puhun myös somessa. Uskon, että tällaiset teemat ovat tärkeitä urheilukulttuurin kehittämisessä. Haluan normalisoida sen, että henkinen valmennus ei ole terapiaa, vaan elämän yksinkertaistamista.
Seagullsin runkopelaaja on pelannut vuosia myös ulkomailla. Hopkinsin tapauksessa matkailu on avartanut. Hän on imenyt paljon oppia ulkomailla. 29-vuotias on ehtinyt pelata muun muassa Romaniassa ja Islannissa.
– Olen nähnyt erilaisia perspektiivejä, mikä on todella tärkeää ammattilaisena ja myös yleisesti koripallon kannalta. Esimerkiksi ymmärrän nyt paremmin, miten ulkomaalaiset pelaajat kokevat tilanteensa Suomessa. Kun itsekin on ollut ulkomailla pelaajana, pystyy samaistumaan siihen, mitä he käyvät läpi.
Erilaiset näkökulmat ja katsantokannat ovat tärkeimmät opit, jotka ovat jääneet Hopkinsin reissukassiin.
– On ollut mielenkiintoista nähdä, miten eri maissa opetetaan asioita, miten junioreita kohdellaan ja miten vanhempia pelaajia kohdellaan. Tällaiset pienet, mutta merkitykselliset erot jäävät mieleen. Näkökulmien laajentuminen on ehkä suurin asia, mitä olen kansainvälisistä kokemuksista saanut.
Hopkins pitää Korisliigaa hyvänä ja kilpailukykyisenä sarjana, joka on kehittynyt ja kehittyy koko ajan. Hän kuitenkin linjaa, että erityisesti yksi asia olisi selvitettävä, jotta sarjan kehittyminen jatkuisi.
– Tulevaisuuden haaste on kuitenkin saada nuoret lahjakkaat pelaajat pysymään Suomessa, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa tarjottavat NIL-sopimukset voivat houkutella heidät muualle. Meidän on vaikea kilpailla taloudellisesti, mutta tämä on haaste monessa muussakin maassa.