Seagullsin suuret haaveet haisevat taivaaseen asti

Korisliigan toissa kauden mestari ja viime kauden hopeamitalisti Helsinki Seagulls ilmoitti torstaina suurista suunnitelmista ja uudesta omistajatahosta, joka tulee rahoittamaan seuran nousua Euroopan huipulle. Hieman pintaa syvemmälle asiaa penkoessa kuvio alkaa vaikuttaa koko ajan epäilyttävämmältä.

Seagullsin uudeksi omistajaksi tuli liettualainen Basketball Holding Company. Yhtiö on sitoutunut sijoittamaan helsinkiläisseuraan suuria summia, haikailee Helsingin Areenan hankinnasta pois nykyisestä venäläisomistuksesta ja Seagullsin viemisestä jopa Euroopan kirkkaimmalle huipulle, Euroliigaan, asti.

Uusilla omistajilla oli torstaina kertoa suuria visioita, kun lavalle astuivat Giedrius Pukas, Mindaugas Rainys ja Bruno Venanzi. Samoin osapuolet yhteen saattanut Henrik Dettmann piirsi kuvaa, jossa Seagulls seilaa samoissa sfääreissä kuin saksalainen suurseura Alba Berlin.

Muutamia faktoja kokonaisuuden ymmärtämiseksi:
– Basketball Holding Companyn omistaa Arabiemiraateissa nykyään päämajaansa pitävä Quadro Capital Partners.
– Quadro Capital Partners on perustettu vuonna 2008 Venäjällä ja se on kerännyt Venäjältä satojen miljoonien sijoitusomaisuuden.
– Yksi sijoituskonsernin perustajista on liettualainen Giedrius Pukas, jonka taustat olivat 2000-luvun alussa venäläisessä Troika Capital Partners –sijoitusyhtiössä.
– Pukas on aiemmin toiminut myös Alfa Capital Partnersissa, jonka omisti venäläisoligarkki Mihail Fridman.
– Basketball Holding Companyssa mukana on myös belgialainen Bruno Venanzi.
– Venanzi omisti aiemmin belgialaisen jalkapallon suurseuran Standard Liegen. Liegen omistajana miehen toiminnasta kyseenalaistettiin seuran ottamat lainat, joiden jäljet veivät Samoalle rekisteröityyn yhtiöön, jonka omistaa säätiö, jonka omistaa pakistanilainen perhe, jonka tutkintaa Pakistanin finanssiviranomaiset tutkivat.
– Venanzi pidätettiin, hänen kotiinsa tehtiin poliisitutkinta ja miestä epäiltiin rahanpesusta ja petoksista, joskaan häntä vastaan ei nostettu mitään syytteitä belgialaista jalkapalloa järisyttäneessä laajassa skandaalissa.

Herättääkö tämä suurta luottamusta hankkeen taustavoimiin ja Seagullsin uusiin omistajiin?

Onko Seagulls vain pelinappula, jolla Quadro Capital pääsee käsiksi Helsingin Areenaan ja mahdollisesti saamaan suurhallin omistukseensa?

Kenen rahoilla nyt oikeasti pelataan? Basketball Holding Company on osa Quadro Capitalia, jonka omistavat siihen rahojansa sijoittaneet venäläiset. Kenellä Venäjällä oli vuonna 2008 laittaa satoja miljoonia tutun miehen uuteen sijoitusrahastoon?

Uusista mysteeriomistajista suurine suunnitelmineen ja puheineen on kokemusta suomalaisessa urheilussa, erityisesti jalkapallon puolella. Vielä näistä hankkeista ei ole jäljelle jäänyt kuin savuavia raunioita.

Seagullsin omistajien Janne ja Sinikka Kulvikin oli pakko tehdä jotain, kun suurien tappioiden tekeminen kausi toisensa jälkeen ei ollut enää vaihtoehto. Samalla Helsinki Garden –hanke siirtyi aina vain vuosi vuodelta eteenpäin ja alkoi vaikuttaa aavikolle kangastuksen synnyttämältä keitaalta, joka ei koskaan materialisoidu todeksi.

Toivottavasti silti taustatyöt on tehty huolellisesti, sillä suomikoripallossakin varoituksen omaisia Ikaroksen lentoja on ollut ennestään riittämiin, kun tähtäin on otettu liian korkealle.