Thomas Tumba lähti valloittamaan huikean viime kauden jälkeen Eurooppaa, mutta tuo tavoite odottaa yhä itseään. Nyt hän johdattaa Korisliigassa Katajaa kohti sitä kirkkainta.
Seagullsissa vakuuttavaa jälkeä tehnyt Shawn Hopkins kertoo, miksi valitsi juuri helsinkiläisen menestysseuran. Päävalmentaja Vesa Vertion kanssa käyty keskustelu sinetöi päätöksen.
Tuhansien tarinoiden Jeremiah Wood, 39, johdattaa Bisonsia kohti menestystä. Woodin Suomen-visiitti oli lähellä jäädä vain noin viikon mittaiseksi, mutta ottelut Ruotsissa muuttivat kaiken.
Loimaa Bisonsin nuori päävalmentaja Konsta Mastomäki muistaa seuran vaikeat ajat ja on nyt osa kirkasta uutta tulemista. Mastomäki kehuu vuolaasti apukäsiä, jotka ovat korvaamaton apu hänen arjessaan.
Viime kaudella Lahti Basketballin päävalmentajan pallilta potkut saanut Tom Cooman sai mahdollisuutensa Kouvolasta. Nuori valmentaja avaa tuskaista Lahden-sesonkiaan ja toivoo Kouvoille vahvaa kautta – valmentaa hän siellä koko kauden tai ei.
Susijengin nuori tähti Samu Adler tähtää isoille areenoille – löysi yhtäläisyyksiä NBA:n megatähteen
Susijengin kuopus Samu Adler tähtää urallaan Suomea kauemmaksi. Hän jakaa runsaasti kiitosta Vilppaassa vaikuttavalle Teemu Rannikolle, jolta nuorukainen imee oppia.
Korisliigan sarjakärki Joensuun Kataja on marssinut alkukaudella voitosta voittoon tähtiensä tahdittamana. Päävalmentaja Petri Virtanen löytää joukkueen tekemisestä huikeista tuloksista huolimatta paljon parannettavaa.
BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson pui hallitsevan mestarin sysimustaa alkukautta, mutta näkee valoa tunnelin päässä. Gibson avaa myös suhdettaan suomalaisiin ja Suomeen, josta on tullut hänelle koti.
Uusi Korisliiga-kausi käynnistyy perjantaina ja kentillä nähdään paljon kiinnostavia pelaajia. Kysyimme kausiennakkohaastatteluissamme Korisliigan päävalmentajilta ketkä heidän mielestään ovat mielenkiintoisimpia seurattavia pelaajia muista joukkueista.
Viime Korisliiga-kauden finalistiseurat ovat myös ennakkosuosikkeja, kun etsitään mestaria nostamaan Pantteri-patsasta keväällä 2025. Helsinki Seagulls jatkaa Korisliigan kärjessä niin palkkabudjetilla kuin seuran kokonaisbudjetilla mitattuna, mutta puolustava mestari BC Nokia on lähes tuplannut pelaajapanostuksensa.