Mestarien liigan karsinnat käyty – Sveitsiläisjoukkueelle riemukas lohkovaihepaikka

Mestarien liigan karsinnat saatiin päätökseen torstaina. Lohkovaihepaikan ja 50 000 euron šekin saavutti tätä kautta vielä viisi joukkuetta.

Kierroksen epätasaisimmassa otteluparissa ranskalainen Nanterre oli paiskanut Karhu Basketin molskiin jo ensimmäisessä osaottelussa. Pienet koripallomaat saivat kuitenkin sankaritarinansa, kun kaikki kolme karsintakierrosta voitokkaasti pelannut sveitsiläinen Fribourg Olympic päihitti myös viimeisenä esteenään olleen turkkilaisen Sakarya Büyükşehirin ja eteni lohkovaiheeseen. Vastaavaa sveitsiläismenestystä on nähty viimeksi yli 20 vuotta sitten.

Ensimmäisessä osaottelussa Fribourg oli niukasti parempi, mutta Turkissa päädyttiin triumfin arvoiseen sveitsiläisvoittoon. Suomen-kävijä Andre Williamson teki puolen tunnin peliajalla sveitsiläisille kummassakin osaottelussa kaksinumeroiset pistelukemat.

Espanjan koripallomainetta puolustanut UCAM Murcia kesti belgialaisen Spirou Charleroin vimmatun kirin: paikka lohkovaiheessa irtosi vain viiden pisteen turvin, vaikka Charleroi oli Espanjassa pelatun toisen osaottelun puolivälissä jo 24 pisteen takamatkalla jatkopaikasta. Belgialaiset puristivat vieraskentällä vieläpä niukkaan otteluvoittoon, jolla ei kuitenkaan ollut jatkopaikan kannalta merkitystä.

Lohkovaiheessa tullaan näkemään myös joukkueellisen verran venäläisväriä: Nižni Novgorod takertui jatkopaikkaan viimeistään toisen osaottelun avausneljänneksellä, jonka se voitti tšekkiläistä Pardubicea vastaan 14–27.

Puolalaisen Twarde Pierniki Toruńin karsinta katkesi kolmannella kierroksella. Joukkue venyi kotonaan saksalaista Bayreuthia vastaan tasapeliin, mutta Saksassa Bayreuth oli vahvempi ja eteni lohkovaiheeseen.

Osa Mestarien liigasta pudonneista joukkueista jatkaa eurotaivaltaan FIBA Europe Cupissa. Esimerkiksi Kataja saisi FIBA Europe Cupin karsinnoista lohkovaiheeseen edetessään vastaansa muun muassa Karhun Mestarien liigan karsinnoissa pudottaman Levski Sofian.

Kolmannen karsintakierroksen tulokset

Fribourg Olympic 163–137 Sakarya Büyükşehir

Karhu 112–182 Nanterre 92

Spirou Charleroi 144–149 Murcia

Nižni Novgorod 177–141 Pardubice

Twarde Pierniki Toruń 146–159 Bayreuth

 

Antti Lehonoksa