Julkaisemme useassa osassa Koripallo.comin keskustelupalstalle kirjoitetun syvällisen analyysin Chicago Bullsin joukkueen uudelleenrakennuksesta. Ensimmäiset kolme osaa julkaistaan tänään tiistaina ja seuraavat kolme osaa huomenna keskiviikkona. Voit siirtyä seuraavaan osaan tämän artikkelin lopussa olevasta linkistä.

Siirry ensimmäiseen osaan Chigago Bullsin uudelleenrakennus, Osa 1: Jimmy Butlerin myynti

Chicago Bulls Rebuild Recap, vuosi 1. (2017-2018)

Johdanto: Chigago Bullsin uudelleenrakennus
1. Joukkueen uuden nuoren ytimen testaaminen
2. Huonosti pelaaminen ja draftissa menestyminen
3. Muiden omien nuorten pelaajien testaaminen
4. Uusien ostosten testaaminen
5. Peli- ja pukukoppikulttuurin muutos
6. Kokonaisarvio

1. Joukkueen uuden nuoren ytimen testaaminen

Hiukan yleistäen Bulls vaihtoi viime kesänä parhaassa iässsään olevan All Star –tason huippupelaajan ja fanien suursuosikin vakavasti loukkaantuneeseen tulevaisuudenlupaukseen, rookie-kautensa kehnosti pelanneeseen edelliskesän vitosvaraukseen sekä kesän draftissa seitsemäntenä varattuun täysin tuntemattomaan eurooppalaiseen. Etenkin monet fanit repivät pelihousujaan. Miten nämä kolme uutta pelaajaa pärjäsivät ja miten heidän yhteispelinsä kulki? Minkä arvosanan joukkueenjohto ansatsi tästä kaupasta?

1.1 Lauri Markkanen (+)

”Veni, vidi, vici”, voisi Lauri Markkanen tokaista, jos olisi latinamiehiä. Markkanen tosiaankin tuli, näki ja voitti. Vuosi sitten Markkasta pidettiin amerikkalaisten kommentaattorien ja fanien piirissä pääasiassa ”hontelona ja pehmeänä eurooppalaisena” joka kenties saisi ensimmäisellä kaudellaan muutaman minuutin peliaikaa matsia kohden – olihan Laurin edellä seuran nokkimisjärjestyksessä niin Nikola Mirotic ja Bobby Portis kuin ehkä myös nelospaikkaakin pelaamaan pystyvä Cristiano Felicio.

Sitten Portis tinttasi Miroticin naaman tohjoksi: Portis sai pitkähkön pelikiellon ja Mirotic vielä pidemmän sairasloman. Felicio puolestaan osoittautui harjoitusmatseissa täysin saamattomaksi Fred Hoibergin uudessa pelisysteemissä. Yllättäen Hoibergilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin heittää Markkanen avauskentälliseen ja toivoa parasta. The rest is history: Markkanen ei luovuttanut tuota aloittavan nelosen statusta koko kaudella.

Markkasen ensimmäinen NBA-kausi oli huikea menestys jotakuinkin kaikilla mittareilla. Markkanen murskasi useita rookieiden piste-ennätyksiä (niitä Amerikassa lasketaan kyllä kaiken maailman mahdollisilla tavoilla, mutta ovat ne hienoja suorituksia siitä huolimatta). Markkanen valittiin All-Star viikonlopun nuorten otteluun ja tuli taitokisassa kakkoseksi (ei kovin vakavahenkinen kisa sinänsä, mutta valinta siihen osoittaa arvostusta). Valinta kauden lopuksi All-Rookie -tähtiviisikkoon kruunasi Markkasen kauden.

Kenties näitä mitattavia tuloksiakin merkittävämpi saavutus on se, että kun viime kesänä Markkasta pidettiin uuden ydinkolmikon epävarmana kolmantena pyöränä, niin kauden jälkeen sekä joukkueen johto että eri NBA-analyytikot pitivät itsestäänselvyytenä sitä, että Markkanen on joukkueen ykköspelaaja: pelaaja jonka ympärille joukkuetta jatkossa rakennetaan. Jopa Markkasen valintaa alkukaudesta rajusti arvostelleet Bulls-fanit ovat ottaneet Laurin omakseen kauden aikana.

Jotta ei elettäisi ihan pilvilinnoissa, niin lienee syytä mainita muutamasta ongelmastakin. Markkanen aloitti kauden todella vahvasti, mutta joskus keskellä talvea heitto katosi jotakuinkin kokonaan. Siis sananmukaisesti: taisi olla useampi peli, kun Markkasen kolmoset olivat luokkaa 1/10. Selkäkipujen ja vauvaloman jälkeen Markkasen peli palasi taas keväällä jollakin tavoin uomiinsa, mutta ei kyllä saavuttanut enää missään vaiheessa alkukauden terävyyttä ja tehoa.

Syitä tähän voi olla useampia. Ensimmäisenä tulee mieleen, että Markkanen pelasi koko kesän ja kulki vielä pitkälle syksyyn Susijengin mukana EM-kisoissa. Tämän päälle Markkanen kohtasi sitten ensimmäistä kertaa elämässään NBA:n hurjan 82:n ottelun runkosarja-maratonin. Jossakin määrin voitaneen puhua myös ns. ”Rookie Wallista”, johon useat ensimmäisen kauden pelaajat törmäävät talvikaudella huikean ottelumäärän viedessä mehut.

Toisaalta Markkaseen on kohdistunut hurjia paineita kasvattaa lihasmassaa ja sitä Markkanen on selvästi hankkinutkin. Monet pelaajat ja valmentajat kuitenkin myös varoittelevat liian nopeasta lihasmassan lisäämisestä, koska se vaikuttaa kropan kokonaistoimintaan ja voi mm. sotkea heittoa. Juuri juhannuksen alla Markkasen kerrottiin hankkineen pelikauden jälkeen merkittävästi lisää massaa muutamassa kuukaudessa. Toivottavasti sillä ei ole sivuvaikutuksia.

Markkanen osoitti avauskaudellaan olevansa parempi puolustaja ja korinaluspelaaja kuin mitä moni odotti, mutta se ei tee Markkasesta vielä hyvää puolustajaa tai korinaluspelaajaa. Puolustuksessa Markkanen tuntuu jäävän vähän koko ajan kakkoseksi niin oikeasti isoille senttereille korin alla kuin vikkelämmille laitureille kaarella. Markkasen puolustustilastot ovat rehellisyyden nimissä varsin huonoja.

Hyökkäyksessä Markkanen esitti paikoin sekä röyhkeitä ajoja korille että tappavia lähimatkan step-back kääntöhypäreitä, mutta aika kapealta Markkasen korinaluspelin arsenaali vaikutti ja useimmin puolustajat pystyivät ennakoimaan ja torjumaan Markkasen ajot.

Korinaluspelin tehojen puutteesta voi toki osin syyttää myös pelikavereita. Markkanen kyllä osasi hankkiutua jatkuvasti hyviin mismatch-tilanteisiin korin läheisyyteen, mutta aika harvoin palloa Laurille sinne toimitettiin. Tässä olisikin yksi kehityskohde myös Markkaselle. Joukkueessa on kovin monta pelaajaa jotka rakastavat pitää palloa ja ottaa omia ratkaisuja: ehkä Markkasen tulisi uskaltaa ja osata vaatia palloa myös itselleen.

Viimeiseksi vielä pieni ”musta tuntuu” –henkinen huolenaihe. Mitenkähän Lauri on sopeutunut joukkueeseen sosiaalisesti? Hiukan näyttää tai ainakin tuntuu siltä, ettei erityisen hyvin, tai ettei ainakaan ole jengissä kuin kala vedessä.

Tässä on tietty helppo katsella asioita stereotypioiden läpi. Meillä on vähän ujo ja jäyhä kaksikymppinen suomalainen, joka ei ole koskaan juonut alkoholia, mutta hankkiutuu sen sijaan isäksi nuoruudenrakastettunsa kanssa. Tämä tuore koti-isä siirtyy sitten nuorten jenkkimiljonäärien jengiin, jotka heittää kundien läppää ja pelaa pleikkaa illat Bobby Portisin kämpillä – niin kuin nyt voi ajatella nuorten perheettömien ja hyvin toimeentulevien jannujen tekevän. Ihan eivät nuo maailmat taida kohdata.

Se, ettei hengaa treenien ja pelien ulkopuolella muun porukan kanssa ei tietenkään estä pelaajaa olemasta pidetty tai ”hyvä jätkä”, tai johda mitenkään automaattisesti siihen, että tulee myös pelillisesti syrjityksi, mutta on silläkin luultavasti oma (pieni) vaikutuksensa, varsinkin tällaisessa tilanteessa, jossa nuoren joukkueen roolit ja sisäinen nokkimisjärjestys on vasta muotoutumassa.

1.2 Kris Dunn (+/-)

Kris Dunnin ensimmäinen Bulls-kausi sisälsi paljon hyvää, mutta jätti myös paljon kysymysmerkkejä. Isoin harmin aihe oli ehdottomasti Dunnin pelien vähyys: ensin taittui sormi, sitten Dunn donkkasi itseltään hampaat sisään ja loppukaudellakin oli sitten vielä muuta pientä kremppaa.

52 peliä on kuitenkin jo jonkinlainen otanta jonka perusteella voi jotakin myös sanoa Dunnin pelistä. Dunnille on helppo antaa yksi plussa, yksi neutraali ja yksi miinusarvio – josta keskiarvoksi jää käteen neutraali arvosana.

Kris Dunn osoittautui maineensa veroiseksi puolustajaksi. Kahden riiston keskiarvo peliä kohden kertoo statsien puolella sen minkä saattoi nähdä ihan silmälläkin: Dunn on aktiivinen, ulottuva ja vahva puolustaja, ihan sujuvasti hyvän NBA-seuran avauskentällisen tasoa. Tästä plussa.

Dunnin koriinjohtaneiden syöttöjen keskiarvo oli kuusi syöttöä ottelua kohden. Se ei ehkä ole huippujoukkueen huippupointin tilastolukema, mutta kertoo, että kyllä mies osaa myös johtaa peliä / jakaa palloa hyviin paikkoihin. Alkukaudesta Dunn tuskaili pallonmenetysten kanssa, mutta pystyi kauden aikana petraamaan peliään. Syöttö/menetys –tilastossa Dunn toki jäi koko kauden osalta muita pelintekijöistä hiukan heikoimmaksi, mutta oli selkeästi joukkueen muita pelaajia parempi. Näistä yhteisesti neutraali arvosana.

Pisteitä Dunn teki 13,4 ottelua kohden (käytännössä saman verran kuin Bobby Portis hiukan pienemmällä peliajalla). Yli 50 peliä pelanneista Bulls-pelaajista hänen edelleen pääsi vain Markkanen (15,2 p.). Mutta tämä on vain osatotuus: joukkueen ykköspointin tulisi olla vastustajalle merkittävästi Dunnia pahempi pisteenteko-uhka. Dunnin kaukoheitto ei ole mikään merkittävä pelote ja korille ajamisessakin on paljon parannettavaa (jälkimmäinen on kuulemma Dunnin ykköskehityskohde tänä kesänä). Tästä miinus.

1.3 Zach LaVine (-)

Zach LaVine oli viime kesän Butler-kaupan keskipiste, se merkittävä asset, joka kaupalla ajateltiin saadun. Jo LaVinen kesän tervetuliashaastatteluissa häneltä kysyttiin useampaan kertaan, miltä tuntuu olla NBA:n kestobrändin tulevat kasvot. Monet spekuloivat alkusyksystä jo sillä, millaiset LaVinen signature-koriskengät tulisivat olemaan. Siis ennen kuin LaVine oli pelannut peliäkään.

Tähän nähden LaVine vastasi huutoon kovin heikosti, enkä varmaan liioittele jos sanon, että LaVinen peliesitykset olivat Bullsin viime kauden merkittävin yksittäinen pettymys niin seuralle, faneille kuin luultavasti myös hänelle itselleen. Kausi oli LaVinelle iso miinus.

LaVine pelasi vain 24 peliä. Jo se oli pettymys, vaikka vähäisen pelimäärän takana lienee lähinnä joukkueenjohdon varovaisuutta vammasta toipumisen suhteen sekä loppukauden strategisia valintoja. LaVinea itseään tuskin voi syyttää pelien vähyydestä: löisin vetoa, että mies itse olisi halunnut pelata enemmän.

LaVinen kauden huippuhetki avaa sopivasti hänen isoimman ongelmansa. Talven kauan odotetussa huipputrillerissä, Timberwolvesin (”Timberbullsin”) vierailussa United Centerissä, LaVine otti koko joukkueen harteilleen. Pelin lopusta muodostuikin huikea LaVine vs. Jimmy Butler kaksintaistelu, jonka LaVine lopulta väänsi väkisin Bullsin voitoksi. Tämä oli varmaan sitä, mitä LaVine kaudesta itse odotti ja mitä fanit rakastivat.

Mutta, mutta… vaikka LaVine olikin tuona iltana huikeassa iskussa, niin Bulls olisi voinut ratkaista ottelun jo aikaisemminkin jos LaVine vain olisi malttanut välillä lainata palloa muillekin. Yksittäisen ottelun kulkua isompi ongelma tässä on kuitenkin se, että LaVinen asenne peliin näytti samanlaiselta lähes joka ottelussa, oli hän sitten itse liekeissä tai ei. Ja pääsääntöisesti LaVine ei ollut liekeissä.

Vilkaisu tilastoihin varmistaa silmän arvion. Enemmän kuin keskimäärin viisi heittoa peliä kohden heittäneistä pelaajista LaVinen heittoprosentti on kolmanneksi huonoin (taakse jäävät vain Holiday ja Blakeney ja hekin niukasti); kaikista kauden aikana kentällä käyneistä pelaajistakaan taakse ei jää edellisten lisäksi kuin vain muutamia matseja pelanneet Zipser, Asik, Felder, Pondexter ja Eddie.

LaVine ei siis ole se pelaaja jonka kannattaisi ottaa joukkueessa eniten heittoja – minkä LaVine (14,8 heittoyritystä peliä kohden) nimenomaan teki.

Toinen iso ongelma tiedettiin jo etukäteen. Se on LaVinen lähes olematon puolustus. Jälleen vilkaisu statseihin vahvistaa sen minkä peliä katsomalla näkee. LaVinen +/- -keskiarvo (-7,5) on joukkueen huonoin, samoin kuin puolustusreittaus/100 pallonhallintaa (114,8) – LaVine oli siis yhden NBA:n huonoimman puolustusjoukkueen huonoin puolustaja.

Kuinka paljon tästä kaikesta voidaan syyttää LaVinen polven mahdollista kuntoutumattomuutta ja sitä, että LaVine ei siksi ole vielä saanut kaikkea räjähtävyyttään takaisin? Saako LaVine vielä loukkaantumista edeltäneen itsensä takaisin ylipäänsä? Kuinka paljon ongelma on LaVinen pään sisällä ja onko sille jotakin tehtävissä (esim. viisastuuko vanhetessaan)?

Näihin kysymyksiin Bullsin johdon tulisi osata vastata tänä kesänä kun se miettii, tekeekö LaVinelle tarjouksen ja minkälaisen – tai siis vastaako jonkin toisen mahdollisen joukkueen tarjoukseen vaiko ei?

1.4 Nuoren ytimen yhdessä pelaamisen määrä ja laatu (-)

Viime kesänä hankitun ydinkolmikon yhteispelaaminen jäi varsin vähiin. Kaikki kolme taisivat pelata yhdessä vain reilussa kymmenkunnassa ottelussa. Kun otanta on pieni, sen perusteella on vaikea tehdä kovin syvälle meneviä johtopäätöksiä.

Tämä itsessään on jo iso miinus, koska näiden kolmen yhteispelin arviointi ja kehittäminen oli selkeästi joukkueen viime kauden keskeisiä tavoitteita. Eräässä mielessä Bulls lähtee ensi kauteen lähes yhtä tietämättömänä kuin vuosi sitten ja kolmikon yhteispelikin lähtee lähes nollasta, vaikka yksi yhteinen kausi on periaatteessa jo takana.

Harmillisinta lie, että se vähä informaatio, jota viime kaudella tämän kolmikon yhteispelistä saatiin, oli lähinnä negatiivista. Viime kesänä mm. kuolattiin ajatukselle LaVinen ja Markkasen tuhoisasta offensiivisesta yhteispelistä – olin jostakin lukevinani / kuulevinani, että LaVine ja Markkanen eivät pelanneet yhtäkään pick&rollia/poppia keskenään viime kaudella.

LaVinen ja Dunnin yhteispeli oli kenties vieläkin olemattomampaa. Montakaan kertaa ei pallo tainnut peleissä näiden kahden välillä vaihtaa omistajaa ja loppukaudesta huhuiltiin jopa jonkin sortin välirikosta tai vähintäänkin viileistä väleistä.

Pienenä positiivisena poikkeuksena voinee sanoa, että Dunn ja Markkanen tuntuivat ajoittain talvella löytävän toisensa ihan kelvollisesti. Että jonkinlaista yhteispelin itua oli kenties havaittavissa.

On puhuttu Bullsin valmennusjohdon ajatelleen, että antaa kolmikon ratkaista oma nokkimisjärjestyksensä keskenään; että antaa itse pelin ohjata ja siten jokainen löytää oman luontevimman roolinsa kentällä. Jos näin oli, niin toivoa sopii, että Hoiberg ottaa ensi kaudella ohjakset käsiinsä ja antaa kolmikolle selkeät roolit joita pelaajat sitten toivottavasti myös noudattavat.

Dunnilla ja Markkasella on sopimukset voimassa, mutta Zach LaVinen kanssa Bulls joutuu tekemään jonkinlaisen päätöksen jatkosta tänä kesänä. On vaikea kuvitella, että Bullsin joukkueenjohto uskaltaisi luopua LaVinesta – se olisi imagollisesti merkittävä tappio jo valmiiksi epäsuositulle GarPax –kaksikolle Bullsin johdossa. Toisaalta kukaan järkevä ihminen tuskin haluaisi maksaa LaVinelle mitään maksimisopimukseen päinkään tällaisessa tilanteessa jossa taustalla on loukkaantumisen jälkeen torsoksi jäänyt surkea kausi.

Samalla on hyvä muistaa – kaiken arvostelun jälkeen –, että Zach LaVine on potentiaalisesti ihan tähtiluokan pelaaja. Paino sanalla potentiaalisuus, siis mahdollisuus. Mahdollisuuksien ikävä piirre vain on se, että ne joko toteutuvat tai sitten eivät, eikä tällä hetkellä todellakaan voida sanoa, miten LaVinen mahdollisuuksien kanssa käy. Joukkueenjohdolla on siis edessään hankala päätös.

Ukri Pulliainen

Siirry seuraavaan osaan Chigago Bullsin uudelleenrakennus, Osa 3: Uuden nuoren ytimen testaaminen