Lauri Markkasen kohtalonpäivät lähestyvät
Ensi viikolla kuullaan todennäköisesti merkittäviä uutisia suomalaisen NBA-suuruutemme Lauri Markkasen uran jatkosta. Päätös jatkosopimuksen solmimisesta Utah Jazzin kanssa vaikuttaa tällä hetkellä itsestään selvältä, mutta samalla Markkasen pitkän aikavälin tulevaisuus seurassa on hämärän peitossa.
Lauri Markkanen voi tehdä Utah Jazzin kanssa jatkosopimuksen 6. elokuuta alkaen. Poikkeuksellinen päivämäärä on seurausta siitä, että suomalainen teki edellisen sopimuksensa NBA:n normaalista aikataulusta myöhässä, kun koronapandemia siirsi kaikkia aikatauluja kesällä 2021.
Tätä aiemmin Susijengi-tähtemme ei jatkosopimusta ole voinut tehdä, koska se on NBA:n monimutkaisten sääntöjen mukaan mahdollista vasta, kun on kulunut tasan kolme vuotta edellisen sopimuksen allekirjoituspäivästä.
Päivämäärä on merkityksellinen myös toisella tapaa, sillä mikäli Markkanen nimensä uuteen sopimuspaperiin Jazzin kanssa laittaa, häntä ei sen jälkeen voida kaupata mihinkään toiseen seuraan kuuteen kuukauteen.
NBA:n ensi kauden siirtotakaraja taas osuu juuri 6. helmikuuta päivälle. Jos siis Markkanen heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä allekirjoittaisi jatkosopimuksen, Jazz voisi hänet kaupata tuolloin toiseen seuraan. Jos taas sopimuksen tekeminen venyy vaikkapa vain 7. päivälle, ei siirto ole mahdollista kuin vasta ensi kesänä.
Markkanen itse on lähes jokaisessa haastattelussaan itse kertonut halustaan jatkaa Utahissa, vaikka seura ei pudotuspeleihin olekaan päässyt kahtena suomalaisen Jazzissa pelaamalla kaudella ja molempien kausien aikana seurajohto veti siirtotakarajalla tylysti tuolin Markkasen ja koko joukkueen alta kaupoillaan.
Toisaalta Salt Lake Cityssä Markkanen nousi NBA-tähdeksi ja suomalainen on noussut valmennuksen, fanien ja seurajohdon sekä omistaja Ryan Smithin suursuosikiksi.
Markkasen itsensä kannalta sopimuksen teko juuri ensimmäisenä mahdollisena päivänä tiistaina ei hyödyttäisi häntä mitenkään. Tämä vain avaisi riskin kaupanteon kohteeksi joutumisesta kesken kauden, ja jos Jazz välttämättä juuri 6. elokuuta sopimuksen haluaisi tehdä, kertoisi se paljon seuran motiiveista.
Samoin kuin halustaan pysyä Utahissa, on Markkanen ilmoittanut mielestään ansaitsevansa ns. maksimisopimuksen esimerkiksi Kristian Palotien ja Shawn Huffin podcast-vieraana. NBA:n sopimussäännöt määrittävät, että pelaajalle voidaan maksimissaan maksaa 30 prosenttia seuroille annetusta palkkakatosta ja joidenkin kriteerien täyttyessä suurimmille supertähdille 35 prosenttia.
Vaikka Markkanen toissa kaudella pääsi All Star –otteluun mukaan, nuo 35 % supermaksimisopimuksen ehdot eivät suomalaisen kohdalla täyty.
Näin ollen Jazz voi tarjota tulevalle kaudelle Markkaselle huimaa lähes palkan tuplaavaa palkankorotusta ja sen päälle lisäsopimusvuosia tuolla 30 % maksimisummalla.
Susijengi-tähden tulevan kauden palkka nykyisellään olisi 18,04 miljoonaa dollaria ja sääntöjen sallima maksimikorotus taas olisi 15,2 miljoonaa. Kun NBA:n palkkakatto nousee joka vuosi sarjan tulovirtojen kasvaessa, esimerkiksi seuraavilta neljältä kaudelta todennäköinen maksimipalkkasumma olisi noin 208 miljoonaa.
Uusi nelivuotinen jatkosopimus Jazzin kanssa siis tietäisi Markkaselle todella huimaa, lähes käsittämätöntä 223 miljoonan dollarin rahapottia.
Siirtohuhut vievät Markkasta joka suuntaan, eivätkä puheet lopu jatkosopimukseen
Samalla Markkanen tietysti sitoisi tulevaisuutensa ja uransa parhaat huippuvuodet Utahin kanssa. Joukkuetta ennakoidaan yhdeksi NBA:n ensi kauden huonoimmista, eikä tällä hetkellä vielä ole näkyvissä merkkejä siitä, että nousu kohti menestystä olisi alkamassa ihan lähihetkinä.
Suomalainen on myös tämän hetken NBA-aktiivipelaajista eniten otteluita pelannut mies, joka ei vielä ole kertaakaan päässyt mukaan pudotuspeleihin. Pitkä jatko Jazzin kanssa todennäköisesti tietäisi jatkoa tuolle surulliselle putkelle.
Eikä tietysti Markkasen halu jatkaa Utahissa siltikään takaa sitä, että jyväskyläläinen siellä kaikki seuraavat viisi vuotta saisi jatkaa. Viimeisen reilun kuukauden aikana Markkasen ympärillä on pyörinyt niin paljon siirtohuhuja, että voidaan todeta: ei savua ilman tulta.
Vaikka seurajohto ei päätynytkään, ainakaan vielä, Markkasta mihinkään kauppaamaan, oltiin Salt Lake Cityn toimistohuoneissa valmiita ottamaan vastaan kaikkien kyselijöiden puhelut ja neuvottelemaan suomalaisen lähettämisestä milloin mihinkäkin seuraan.
Jos Markkanen johonkin kaupattaisiin, suomalaisfanien toive tietysti olisi suuntana olevan joku NBA-mestaruudesta kilvoitteleva joukkue. Yhtä lailla kohde voi kuitenkin olla vielä Jazziakin heikommissa asetelmissa oleva seura – oja voi viedä allikkoon, eikä ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolen.
Vaikka Markkasen jatkosopimuksen tekemistä Jazzin kanssa pidetään käytännössä varmana asiana, ei se sitä tietysti ole ennen kuin nimet ovat papereissa. 223 miljoonaa dollaria on massiivinen määrä rahaa jätettäväksi pöydälle, mutta nyt Markkasella on käsissään tilanne, jossa hän voi itse määrittää uransa seuraavan suunnan.
Jos jatkoa Jazzin kanssa ei synny, on sopimuksen viimeisen kauden pelaaminen luonnollisesti iso riski. Yksi iso loukkaantuminen voi yhtäkkiä viedä puolet tuosta dollarikasasta.
Vaikka kauden jälkeen Markkanen olisi vapaa agentti ja voi silloin tehdä sopimuksen minkä tahansa seuran kanssa, ei palkkakattosääntöjen takia potentiaalisia ottajia kuitenkaan ole juuri yhden käden sormilla laskettavaa määrää enempää. Ja niistäkin puolet menee sinne allikko-kategoriaan.
Jatkosopimuksen sivuuttaminen tietäisi myös todennäköisesti sitä, että Jazzin olisi lähes pakko hankkiutua suomalaisesta eroon pikaisesti. Sopimuksen päätyttyä seuralle ei jäisi miehestä mitään käteen, mutta vaikka kauppahinta tällaisesta yhden kauden vuokrapelaajasta olisikin pienempi, olisi Jazzin otettava nyt se, mitä vielä irti saa.
Joka tapauksessa Markkasella on ensi viikolla edessään massiivinen kysymys uransa jatkosta, mihin moni luulee ennakolta tietävänsä jo vastauksen.