NBA

Markkasella varovainen paluu parketille

Lauri Markkanen palasi Chicago Bullsin avaukseen viiden pelin poissaolon jälkeen. Suomalaisen selkävaivat on taitettu, mutta paluuottelussa miehen esitys oli vielä varovainen.

Bulls hävisi Milwaukee Bucksia vastaan luvuin 105-118. Chicagolaisten alku oli vahva, mutta ote hiipui ottelun edetessä.

Markkanen oli joukkueen avausviisikossa, mutta peliaikaa kertyi lopulta vain 22 minuuttia. Viimeisellä neljänneksellä suomalaista ei nähty kentällä lainkaan. Tehoiksi kertyi yhdeksän pistettä ja kuusi levypalloa.

Nuorukaisen otteet olivat vielä jossain määrin hakusessa. Paikoin Markkasen pelissä näkyi, että täyttä luottoa selän kestämiseen ei välttämättä ollut ja parhaat, räjähtävät suoritukset jäivät näkemättä. Markkanen ei varmaankaan tarkoituksellisesti passaillut pelissään, mutta NBA-parketeilla sekunnin murto-osan ylimääräinen miettiminen jättää ulos tilanteista.

− Tietysti sitä vammaa ajattelee hieman, mutta oli hyvä päästä takaisin kentälle ja saada työtä sisään. Haluan pelata jokaisessa ottelussa, mutta täytyy olla fiksu tämän kanssa myös, Markkanen itse kertoi Chicago Sun-Timesille.

Lauantain vieraspelissä Detroit Pistonsia vastaan Markkasta ei Bullsin mukana nähdä, mutta ensi viikon kolmen pelin vieraskiertueelle jyväskyläläinen on lähdössä.

− Lauri jää kotiin seuraavasta vieraspelistä, jotta hän voi saada alle hyvän kuntoutussession alle ennen seuraavaa pidempää vierasreissuamme, Bullsin valmentaja Fred Hoiberg kertoi seuran Twitterissä.

Lauri Markkanen, Bulls-Bucks 23.3.2018

22 minuuttia
Pisteet 9
Pelitilanneheitot 3 / 7
Kolmen pisteen heitot 1 / 2
Vapaaheitot 2 / 2
Levypallot 6
Plusmiinus -3