NBA

NBA:n supertähdet eivät yksin riitä pudotuspeleissä

Yksi kerrallaan NBA:n suurimmat supertähdet ovat joutuneet päättämään kautensa ennen pudotuspelien huipennusta finaalisarjoissa. Edes liki yli-inhimillisiin suorituksiin välillä yltäneet tähdetkään eivät ole kyenneet hilaamaan joukkuettaan jatkoon ilman riittävää tukea kanssapelaajiltaan.

NBA:n kauden arvokkaimman pelaajan (MVP) palkinnosta taistelivat tällä kaudella sarjan suurimmat supertähdet: Nikola Jokic, Giannis Antetokounmpo ja Joel Embiid. Serbialainen Jokic kruunattiin toistamiseen MVP:ksi.

Kaikki kolme ovat kuitenkin jo kesälomalla, kun neljä NBA:n parasta joukkuetta yhä kilvoittelee maailman parhaan seurajoukkueen tittelistä.

Jokic jäi yksin, kun polvensa eturistisiteen yli vuosi sitten Jamal Murray oli toista kertaa perätysten sivussa pudotuspeleistä. Serbialainen osoitti kentällä pudotuspeleissä miksi hänet valittiin arvokkaimmaksi pelaajaksi, mutta huimat tilastot ja kaikkensa antaminen eivät silti riittäneet.

Embiidin piti saada taas aisaparikseen James Harden, mutta parrakas takamies taas oli todella kaukana parhaiden hetkiensä iskusta. Niinpä toinenkin huippusentteri oli samassa tilanteessa kuin Serbian ”Jokeri”, ja lopputulos oli sama.

Viime keväänä NBA:n mestaruutta juhli 50 vuoden tauon jälkeen Milwaukee Bucks. ”Kreikan friikki” Antetokounmpo johdatti joukkueen silloin mestaripokaalia nostamaan, mutta lähes yhtä tärkeissä rooleissa olivat takamiehet Khris Middleton ja Jrue Holliday. Kun Middleton joutui jättämään loukkaantumisen takia tämän kevään ratkaisuottelut väliin, eivät Antetokounmponkaan ilmiömäiset otteet tuoneet riittävästi voittoja tilille.

NBA:n tämän kauden ykkösviisikkoon valittiin Jokicin ja Antetokounmpon rinnalle myös Slovenian ihmepoika Luka Doncic. Doncic on ainoa ”suurista yksinäisistä”, joka on yhä mukana pudotuspeleissä. Slovenialainen on paukuttanut illasta toiseen hurjia pistesaldoja, mutta silti hänen joukkueensa on 1-3-tappiolla Golden State Warriorsia vastaan.

Vaikka Dallas Mavericksin pikakasinot ovat valinneet laittaa kaikki panoksensa kiinni Donciciin, ei strategia ainakaan toistaiseksi näytä voittavalta. Nopeat kotiutukset kyllä ovat seuranneet slovenialaisen valintaa Dallasin kakkosvarauksella – viime ja tämän kevään pudotuspelien ylivoimainen pisterohmu -, mutta jotta kasinot jonain vuonna nostaisivat Mavsin ennakkosuosikiksi, tarvitaan rinnalle lisää tulivoimaa.

Vahvimmilla taas ovat olleet tasaisemmat ja monipuoliset joukkueet. Näistäkin joukkueista kyllä löytyy tähtipelaajansa, mutta he eivät nouse niin paljon muiden yläpuolella – ja toisaalta jää silloin pelkästään yksin vastuunkantajiksi.

Miami Heatin Jimmy Butler hankkiutuu vapaaheittoviivalle ja ratkaisee ottelut silloin, kun siihen on tarve. Mutta Heat näyttää tällä hetkellä kevään yhtenäisimmältä NBA-ryhmältä. All-NBA-joukkueeseen edellä mainittujen nimien ohella valittu Boston Celticsin Jayson Tatum on samassa asemassa omassa joukkueessaan, kun tulitukea on rinnalla runsaasti.

Ja Warriors ei ole enää samaan tapaan Stephen Curryn harteillaan kantama ryhmä kuin aiempina mestarivuosinaan. Curry tarvittaessa yhä pussittaa vaikka neljä kolmen pisteen heittoa pariin minuuttiin, mutta nyt Klay Thompson, kauden yksi suurimmista yllättäjistä Jordan Poole ja koko kalifornialaisjoukkue kannattelee ykkössankariaan eteenpäin.

Yksinäisen sankarin on vaikea olla niin ylivoimainen, että sillä NBA:n mestariksi asti päästäisiin.