Viime kaudella vähälle vastuulle jäänyt Miro Little vaihtoi huippukoulu Baylorin Utahiin, jossa vastuuta on tullut selvästi enemmän. Jatkuvasti eteenpäin pyrkivä nuorukainen paljastaa, miksi valitsi Utahin ja kertoo EM-kotikisojen kiinnostavan.
Koripallon EM-kisojen alkuun on seitsemän kuukautta aikaa, kun pallo nousee ilmaan Tampereella Nokia Areenassa 27. elokuuta. Susijengi kisaisäntänä ei joutunut selvittämään tietään kisoihin karsintojen kautta, mutta näillä näkymin Suomi saa jalkeille vahvan, iskukykyisen ja yllätysvalmiin joukkueen.
Suomikoripallon suurin lupaus sitten Lauri Markkasen tähtää NBA:n top5-varaukseksi, ja Miikka Muurisen tavoitteisiin on helppo uskoa, kun nuorukainen on rakentanut urapolkuaan jo 15-vuotiaasta asti huolellisesti ja harkiten.
Murphyjen veljessarjan kuopus ja BC Nokian luottosoturi Tomas Murphy uskoo vahvasti, että BC Nokialla on eväät pitkään kevääseen.
Korihaiden Mikael Aalto, 30, pelaa uransa parasta kautta. Vielä muutama vuosi sitten hän keskittyi siviilitöihin ja pelasi 1. divisioonassa.
Mustapha Amzil pelaa viidettä kauttaan yliopistosarja NCAA:ssa. Hän on oman kylänsä supertähti, jonka tavoitteet ovat globaalin koripallon huipulla.
Thomas Tumba lähti valloittamaan huikean viime kauden jälkeen Eurooppaa, mutta tuo tavoite odottaa yhä itseään. Nyt hän johdattaa Korisliigassa Katajaa kohti sitä kirkkainta.
Susijengin nuori tähti Samu Adler tähtää isoille areenoille – löysi yhtäläisyyksiä NBA:n megatähteen
Susijengin kuopus Samu Adler tähtää urallaan Suomea kauemmaksi. Hän jakaa runsaasti kiitosta Vilppaassa vaikuttavalle Teemu Rannikolle, jolta nuorukainen imee oppia.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi avasi tähtipelaaja Mikael Jantusen tilannetta. Jantusen seurajoukkueella on tärkeä europeli samaan aikaan Suomen Georgia-ottelun kanssa.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi nimesi 17 pelaajan ryhmän EM-karsintaotteluihin. Räjähdysmäisen alkukauden Korisliigassa pelannut Salon Vilppaan 17-vuotias Samu Adler on mukana joukkueessa ensi kertaa.