Venähdyksen oireet ranteessa osoittautuivat leikkaushoitoa vaativaksi murtumaksi, joka päätti Olivier Nkamhouan NCAA-uran. Kuntoutuminen olympiakarsintoihin mennessä ei ole selviö, mutta miehen uratavoitteita vamma ei ole muuttanut piiruakaan.

Michiganista auton ratista vastaa puhelimeen kiireinen mies. Vaikka 23-vuotiaan Olivier Nkamhouan pelikausi päättyi loukkaantumiseen, sapattivapaata ei pidetä. Muutaman koulukurssin lisäksi joka päivä treenataan: on heittämistä, punttia ja lepoa.

– Ja sitten pitää kuntouttaa tämä ranne.

Kuntouttamista toden totta riittää: haastatteluhetkellä ranne oli vielä kipsissä leikkauksen jäljiltä. Leikkaus katsottiin parhaaksi vaihtoehdoksi, kun ranteessa todettiin SL-ligamenttinakin tunnetun skafolunaariligamentin murtuma. Nkamhoua ehti pelata vamman kanssa jonkin aikaa – tosin autuaan tietämättömänä koko vammasta.

– Olin vain jatkanut pelaamista normaalisti. Luulin, että ranne oli vain venähtänyt, Nkamhoua sanoo.

”Venähdyksen” oireita kuunneltiin parin viikon ajan, mutta paranemisesta ei ollut viitteitä – päinvastoin.

– Aloin puhua meidän trainerille ja sanoin, että ranne liikkuu oudosti eikä tunnu vahvalta. Sitten otettiin kuvat, ja saatiin selville, että sieltä on mennyt jotakin poikki.

Lääkärien konsultoinnin myötä kävi pian ilmi, että paras vaihtoehto toipumisen näkökulmasta on mennä kirurgin veitsen alle saman tien.

– Sen takia siinä kesti hetki, koska oletus ei ollut, että ranne on mennyt rikki, kun pystyin kuitenkin pelaamaan.

Vaikka kipsatulla ranteella ei voi tehdä paljoakaan, kipuja tai huolia Nkamhoualla ei ole: ”kaikki ihan hyvin”, mies itse muotoilee.

– Se on vähän niin kuin jumissa, sellainen olo on. Se [ranne] kuitenkin on siinä, mutta sitä ei voi käyttää tai liikuttaa niin kuin normaalisti liikuttaisit rannetta. Se on ollut vähän outoa, mutta minulla on ollut pahempiakin huolia. Ei ole pahimmasta päästä loukkaantumisia kuitenkaan, tässä sivussa pystyy tekemään niin paljon, Nkamhoua sanoo.

Koulu pakettiin ja joukkue vaihtoon

Kuukausien kuntoutuksen vaativa loukkaantuminen ja leikkaukseen joutuminen käytännössä sinetöivät Nkamhouan yliopistouran päättyneeksi helmikuun loppuun. Kokonaisuudessaan viisivuotiseksi venyneestä NCAA-taipaleesta on kuitenkin päällimmäisenä mielessä positiivisia ajatuksia.

– Olen iloinen, että ensinnäkin sain mahdollisuuden pelata niin hyvällä tasolla ja niin hyville valmentajille kuin sain pelata. Ekat neljä vuotta coach [Rick] Barnesin kanssa Tennesseessä ja kaikki ne joukkuekaverit, joiden kanssa pelasin siellä.

– Meitä oli noin kuusi tyyppiä, jotka tulimme sinne samaan aikaan. Moni meistä oli siellä monta vuotta yhdessä, kolme vuotta, neljä vuotta jotkut meistä. Meillä oli tosi hyvä joukkue, ja voitimme paljon pelejä – voitettiin jopa mestaruus, Nkamhoua tunnelmoi.

Neljän erittäin nousujohteisen yliopistovuoden ja viestinnän kandidaatiksi valmistumisen jälkeen Nkamhoua siirtyi koronan poikimaksi lisävuodekseen Michiganin yliopistoon. Samalla joukkue vaihtui aiempaa selvästi heikompaan.

– Täällä, kun tulin, oli erilainen tilanne, mutta täälläkin tapasin hyviä ihmisiä ja sain pelata hyvälle valmentajalle, vielä paremmalle pelaajalle ja hyvälle miehelle, joka opetti minulle myös paljon pelistä, Nkamhoua kehuu viitaten Juwan Howardiin.

Omat suitsutuksensa Nkamhoua antaa myös Michiganin joukkuekavereilleen.

– Opin elämästä paljon: en ole ikinä ennen ollut tällaisessa tilanteessa elämässäni, pitää vain oppia siihen. Olen kiitollinen siitä, että minulla oli viisi hyvää vuotta yliopistossa, ja olen myös onnellinen, että pääsen nyt aloittamaan uuden vaiheen elämässäni.

Koulun vaihtumisen syyt eivät piilleet vanhassa koulussa, Nkamhoua alleviivaa. Oli tunne, että aika Tennesseessä vain oli ohi neljän vuoden ja valmistumisen jälkeen.

– Joko olisin yrittänyt mennä NBA:han tai tullut Eurooppaan tai minne vain olisin voinut päästä pelaamaan, tai sitten otan yhden lisävuoden koulussa, ja yritän pelata vielä isommassa roolissa ja näytän, mitä pystyn tekemään. Loppujen lopuksi se ei ollut siitä kiinni, ettei minulla olisi ollut hyvä paikka Tennesseessä, minun oli vain aika lähteä sieltä, Nkamhoua sanoo ja jatkaa:

– Se oli minulle tosi hieno kokemus olla samassa paikassa neljä vuotta: freshman, sophomore, junior, senior, ja valmistuin. Minulla oli senior night, jossa äitini, siskoni, isäni ja toinen siskoni olivat mukana, kävimme kentällä ja sain pelipaitani. Se oli tosi hieno kokemus minulle.

Siirtyminen valmistumisen jälkeen lisävuodelle juuri Michiganiin ei ollut vahinko. Yksi yliopiston koripallojoukkueen valmentajista, Phil Martelli, oli Nkamhoualle tuttu vanhastaan – hän oli rekrytoinut Nkamhouaa silloiseen kouluunsa jo lukiosta.

– Hän on todella hyvä valmentaja, meillä oli hyvä suhde silloin ja meinasin jo mennä pelaamaan hänelle, mutta hän vaihtoi paikkaa; ei ollut enää samassa koulussa, johon hän rekrytoi minua. Ja kun hän tutustutti minut Juwan Howardiin – ne suhteet niiden ihmisten kanssa olivat se syy, miksi tulin Michiganiin.

– Uskoin, että minulla on hyvä mahdollisuus kasvaa täällä pelaajana ja oppia heiltä paljon. Ja olen vieläkin sitä mieltä, että opin paljon tänä vuonna, miten tämä vuosi sitten menikin. Opin täällä tosi paljon itsestäni ja koriksesta, erilaisista tilanteista, Nkamhoua sanoo.

NCAA-polku on viime vuosina suomalaisittain laventunut. Toissa kaudella korkeimmalla NCAA-tasolla pelasi jo kymmenen suomalaista, tällä kaudella peräti 14. Suomalaiset pitävät Nkamhouan mukaan keskenään jollain tasolla yhtä, mutta aikataulu asettaa omat rajoitteensa.

– Olen tuntenut jotkut noista ennen kuin olemme lähteneet tänne, kyllä meillä on jonkinlaista pientä puhetta. Samaan aikaan yliopistoelämässä on sellainen vauhti, ettei usein puhu monelle ihmiselle, jotka eivät ole ympärilläsi.

Omaa reittiä etsimään

Nkamhouan reitti Yhdysvaltoihin ei ollut tavanomaisin. Lapsuutensa ja nuoruutensa Nkamhoua kasvoi Suomessa kuten kuka tahansa ja eteni Mäkelänrinteen urheilulukioon, mutta tie HBA:han ei auennut toivotulla tavalla. Kasvattajaseuranaan hän pitää Namikaa, jossa hän sai kokemusta miesten peleistä paitsi lukiossa, myös välivuoden ja Warriors-stintin jälkeen. Näiltä pohjilta Nkamhoua ponnisti myös maajoukkueen mukaan, vaikkei lapsitähti ollutkaan.

– Minulla meni hyvin B- ja A-pojissa, mutten ikinä ollut mikään pääpelaaja. Olin tietenkin ihan hyvä ja treenasin kovaa, mutta minulla ei ollut ketään, joka opetti minua pelaamaan. Oli tietenkin treenit ja valmentajat ja näin, mutta treenasin monesti yksin, ja oli välillä vaikeaa treenata yksin, kun ei tiennyt, mitä treenaa, Nkamhoua kertoo ja luonnehtii itsekin itseään late bloomeriksi.

Omaa reittiään etsinyt mies antaa arvoa raa’alle kovalle treenille valinnoissaan. Simppelit olosuhdeasiat painoivat paljon: Yhdysvalloissa Nkamhoua sai asua viiden minuutin matkan päässä lähimmästä koripallokentästä ja myös lähempänä kuntosalia kuin Suomessa. Myös isän apu valmennuksessa teki terää – tosin Nkamhoua malttaa muistuttaa, että myös Suomessa hänen tilanteensa oli hyvä.

– Jos katsoo HBA-luokkaani, siellä oli Mikael Jantunen, Ville Tahvanainen, Tomas Pihlajamäki: kaikki tultiin samaan aikaan. Nuo kolme ovat todella hyviä pelaajia, olemme kaikki olleet miesten maajoukkueessa leirityksissä ja peleissä. Ei ole monta ikäluokkaa, joista on samaan aikaan tullut neljä maajoukkuepelaajaa, Nkamhoua toteaa ja jatkaa:

– Minulla vain oli mahdollisuus lähteä isäni luo ja erilaiseen kilpailuun jenkkeihin. Näin vain sen oman reittini, näin mahdollisuuden, joka minulle oli avautunut. Luotin itseeni ja siihen, että pystyn pärjäämään missä vain, kuka vain oli vastassa.

Raha teki asioista vakavia

Yhdysvaltalaista yliopistourheilua on vaikea mainita sivuamatta jotenkin kolmea maagista kirjainta NIL – name, image, likeness. Urheilijoiden on siis mahdollista tehdä rahaa omalla henkilökohtaisella brändillään luvallisesti. Käytännössä myös koulut voivat nykyään itse maksaa pelaajilleen, mikä on muuttanut yliopistourheilua peruuttamattomasti.

Susijengin apuvalmentaja ja suomikoriksen legenda Hanno Möttölä kertoi haastattelussamme kuinka kaikki on muuttunut NCAA:ssa, kun raha on tullut piilosta rehdisti esille ja summat kasvaneet mittavasti. Myös Nkamhoua on samaa mieltä, että muutos on ollut iso.

– Se on tehnyt kaikesta vähän enemmän vakavampaa. Pitää tietää, mitä haluat, ja mitä koulut pystyvät antamaan sinulle. Voit aina tietenkin valita keskittyä niihin asioihin, mitkä ovat sinulle tärkeimpiä, mutta aika moni keskustelu päättyy tai alkaa, ja jossain vaiheessa puhutaan siitä, kuinka paljon voi saada, mitä numeroita ja näin, Nkamhoua sanoo.

Nkamhouan mukaan NIL-aihepiirin sopimuksista neuvotellessa on oltava varovainen, sillä lupaus on lupaus vasta, kun se on paperilla. Asiantunteva tukiverkko on myös arvossaan.

– Se on hyvä asia ja tosi mahtavaa, että pelaajat saavat rahaa. Mutta molempien puolien pitää olla rehellisiä, ja sen pitää olla selvä juttu, koska pelaajille voidaan valehdella. Eikä se ole ikinä hyvä asia, jos menet johonkin sen lupauksen perässä, että sinulle annetaan jonkun verran. Tai sitten voi olla sellaisiakin tilanteita, että joissakin jengeissä ei anneta tasavertaisesti.

Raha on notkistanut myös pelaajien liikkuvuutta sarjan sisällä. Korkeaotsaiset akateemiset ja pelilliset arvot ovat saaneet rinnalleen myös tienestien kilpailuttamisen. Sarjassa saa tehdä seurasiirron kouluaikanaan kahdesti.

– Mutta sillä tavalla sen vähän niin kuin pitäisi olla. Kaikilla on vapaus olla siellä missä he haluavat ja huolehtia itsestään: monilla pelaajilla ei ole enää uraa tämän jälkeen, tai jos on, he eivät saata nähdä tällaisia rahoja enää ikinä. Ei kukaan tiedä: se on kaikki vähän vakavampaa nykyään, tilanne on vakava nyt.

Nkamhoua ei itse ole halukas kommentoimaan, millaiset hänen tienestinsä Michiganissa ovat.

Kaikki fokus NBA:ssa

Vaikka rannevamma toi uralle hetkellistä takapakkia, eivät Nkamhouan suunnitelmat ole muuttuneet mihinkään.

– Sataprosenttisesti suunnitelmani on yrittää mennä NBA:han. Teen kaiken, mitä pystyn sen eteen, että pääsen pelaamaan sinne. Tällä hetkellä varmaankin paras mahdollisuuteni olisi yrittää päästä Summer League -joukkueeseen, Nkamhoua linjaa ykskantaan.

NBA:n kesäliigoja pelataan heinäkuussa, ja suomalaispelaajista Jantunen oli viime kesänä kesäliigan otteluissa Golden State Warriorsin joukkueessa. Pääliiga Las Vegasissa on luvassa 12.-22. heinäkuuta, mihin osallistuvat kaikki NBA:n seurat, mutta sitä ennen jo pelataan pienempiä turnauksia muun muassa Salt Lake Cityssä.

Ykköstavoitteen jälkeen listalla on myös muita tavoitteita, jos NBA-kortin katsominen ei tuo toivottua tulosta. Nkamhoua kertoo suunnitelmansa aina olleen – ja olevan – hakeutua paikkoihin, joissa hän pystyy kehittymään pelaajana mahdollisimman paljon, hiomaan pelityyliään ja pelaamaan hyviä pelaajia vastaan.

– Jos pääsen NBA:han, niin pääsen; jos en, niin sitten menen johonkin muualle pelaamaan ja yritän uudestaan myöhemmin, jos on sellainen mahdollisuus. Jatkan vain uraani missä vain, missä pääsen pelaamaan ja parantumaan. Sillä [paikalla] ei ole minulle niin isoa vaikutusta.

Maajoukkueen ja tulevien olympiakarsintojen suhteen Nkamhoua on vielä varsin maltillinen. Haastattelua tehtäessä kuntoutuminen karsintapeleihin mennessä oli vielä hyvin epäselvää.

Luonnollisesti eteen voi tulla myös tilanne, missä NBA-tavoite ja Susijengi kilvoittelevat etusijasta keskenään. Suomen olympiakarsintaottelut pelataan 2.-7. heinäkuuta Valenciassa, Espanjassa ja Utahin kesäliigassa esimerkiksi ottelut ovat kalenterissa 8.-10. heinäkuuta.

– Se kaikki riippuu kuntoutuksesta. Pääsen kipsistä pois huhtikuun lopussa, ja pitää katsoa, millaiseen tahtiin pystyn kuntouttamaan sitä. Ei pysty sanomaan tällä hetkellä oikein ollenkaan, pitää vain keskittyä siihen, mitä pystyy tekemään nyt ja olla valmis, kun voin olla valmis, Nkamhoua sanoo.

Karsintaturnauksen formaatti on tutusti rapsakkaa sorttia: kuuden joukkueen turnauksesta kisoihin selviää vain voittaja. Lohkovastustajat ovat Puola ja Bahama. Nkamhoua kuitenkin pitää Susijengin mahdollisuuksia hyvinä.

– Tuntuu, että rehellisesti sanottuna meillä on tosi hyvä jengi. Tai ehkä parempi tapa sanoa tällä hetkellä, koska jos haluaa olla hyvä jengi, pitää näyttää se, mennä kentälle ja todistaa se. Mutta meillä on tosi paljon potentiaalia: niin paljon pelaajia, jotka ovat tällä hetkellä astumassa niiden parhaimpiin vuosiin, Nkamhoua sanoo ja jatkaa:

– Jos tullaan kaikki yhteen hyvin, sopeudutaan ja opitaan toisistamme enemmän ja pelataan vähän enemmän, niin meillä on tosi kova jengi, ja pystymme pelaamaan kenen kanssa vain. Se on minun rehellinen mielipiteeni siitä.

Lue myös: Susijengin Hanno Möttölä odottaa kesän olympiakarsintoja innolla: ”Tehdäänkö yksi suomalaisen urheilun suurimpia saavutuksia lähihistoriassa”