Petteri Koposen ura on umpikujassa
Petteri Koponen on ollut Susijengin kantava voima viimeiset kymmenen vuotta, mutta takamies ei ole pelannut tällä kaudella vielä minuuttiakaan. Tilanne ei välttämättä ole muuttumassa hetkeen ellei joko Koponen tai hänen palkanmaksajansa Bayern München jousta vaatimuksistaan.
Koponen teki kesällä 2018 kolmevuotisen sopimuksen saksalaisen huippuseuran kanssa. Rooli Bayernissa kuitenkin jäi Koposen toivomaa pienemmäksi, eikä seurakaan ollut täysin tyytyväinen suomalaisen suorituksiin.
Niinpä Bayern ilmoitti elokuussa, että Susijengin takamiehelle ei ole käyttöä enää seurassa ja Koponen on vapaa etsimään itselleen uuden joukkueen.
Sen jälkeen on päädytty umpikujaan, josta pois pääseminen ei olekaan aivan yksinkertaista.
Bayern maksaa Koposen palkan, koska näin on sopimuksen mukaan pakko. Jos Koponen tekisi sopimuksen johonkin muualle, palkanmaksu Bayernilta loppuisi.
Mikään joukkue ei, varsinkaan nykytilanteessa, tarjoa Koposelle läheskään sellaista palkkaa kuin Bayernin sopimus. Bayern on valmis maksamaan tyhjästä, koska jossain vaiheessa Koposen pitää päästä pelaamaan ja palkanmaksu katkeaa siihen.
Koponen on valmis istumaan kotonaan Helsingissä, koska jossain vaiheessa Bayernin kannattaa tyytyä sopimukseen, missä heidän maksettavakseen jää Koposen uuden ja Bayern-sopimuksen ero.
Asiaa monimutkaistaa tietysti myös koronapandemia, mikä on johtanut kaikki Euroopan suurimpien korismaiden seurat tiukalle säästökuurille. Viime vuoden näyttöihin nähden kovahkolla palkkapyynnillä liikkuva 32-vuotias suomalaistakamies ei ole hankintalistan kärkipäässä, kun yhä työpaikkaa etsivistä pelaajista on runsaudenpula.
Uuden mahdollisuuden kyttääminen voi kuitenkin osoittautua vielä hyväksi vedoksi. Jossain kohdin kautta näille Euroopan kärkijoukkueille tulee vielä loukkaantumisia, ja silloin kokoonpanoon pitäisi saada nopeasti korvaava pelaaja, jonka voi heittää suoraan kentälle. Sen roolin Koponen varmasti täyttäisi.
Kovin kauan uransa ehtoopuolella oleva pelaaja ei kuitenkaan voi vain istua kotisohvalla, sillä vielä nykyistä vähemmän kysyntää on 33-vuotiaalle takamiehelle, joka ei ole pelannut vuoteen.
Yksi näytönpaikka Koposelle voisi olla marraskuun lopussa Espoossa järjestettävä EM-karsintakupla. Jos takamies saisi sopimus- ja vakuutusasiat kuntoon ja onnistuisi Susijengin paidassa pistämään palloa koriin, voisi kiinnostus suomalaista kohtaan kohota.
Joka tapauksessa Koposen täytyy löytää ratkaisu pian – joko nöyrtymällä ja pakittamalla, ottaen vastaan reilun palkanalennuksen tai sitten toivoa onnenpotkua jostain päin Eurooppaa.