Kun Lauri Markkanen jäi loukkaantuneena pois riveistä, vaikutti Susijengin olympiaunelma kadonneen ilmaan. Kahden kenraaliharjoituksen viesti taas oli päinvastainen: Suomen yllätysmahdollisuus on yhä täysin elossa.

Ensin Susijengi kaatoi Uuden-Seelannin Sasu Salinin haamuheitolla Espoossa, ja tuokin ottelu antoi jo paljon positiivisia signaaleja joukkueen pelistä. Kun Tampereella puolestaan MM-kisoissa peräti viidenneksi suoriutunut Latvia joutui nöyrtymään Susijengille, ovat kaikki ennusmerkit juuri nyt plussalla.

Valmistavien otteluiden tuloksilla ei ole tietysti varsinaisesti merkitystä, eikä niistä Susijengi saa pistettäkään mukaansa, kun se matkaa Valenciaan olympiakarsintaturnaukseen. Itseluottamuksen kannalta voittaminen ja sen tapa kuitenkin on merkityksellistä.

Tuloksia tärkeämpää oli silti se, mitä Suomi parketeilla pystyi näyttämään. MM-kisojen valju ja epäyhtenäinen Susijengi oli vain huono muisto, kun päävalmentaja Lassi Tuovi oli saanut Suomen pelaamaan tavalla, millä se pystyy parhaana päivänään voittamaan kovimpiakin vastustajia.

Levypalloja ei jätetty taistelematta, puolustus oli jatkuvasti aktiivista ja kaveria autettiin pelisuunnitelman sisällä mallikkaasti, hyökkäyksessä pallo liikkui, ja kun joku pelaajista sai hyvän heittopaikan, pallo laitettiin ilmaan arkailematta ja aikailematta.

Samalla Susijengin pelaajiston osalta kaksi valmistavaa ottelua antoivat vain plus-merkintöjä papereihin. Mikael Jantunen on Euroliiga-tasoinen pelaaja, mihin sarjaan hänen viime kauden joukkueensa Pariisissa paikkansa varmistikin tulevalle kaudelle. Jantunen on myös, Lauri Markkasen poissaolon myötä, Susijengin paras pelaaja.

Samoin kuin seurajoukkueessa, Jantunen tekee vähän kaikkea, välillä paljon kaikkea, ja mahdollistaa muille neljälle pelaajalle vielä enemmän. Edon Maxhunin suorituksissa maajoukkueessa on ajoittain ollut liikaa ailahtelua, mutta nyt pelintekijä vaikuttaa pelaavan korkealla itseluottamuksella.

Miro Littlen viime kauden vähäiset peliminuutit eivät taas toisen pelintekijämme suoritustasoa ole mihinkään vieneet pois, vaan nuorukainen pystyy paikkaamaan Maxhunia mainiosti ja on erityisen käyttökelpoinen ja tarpeellinen erien ja otteluiden ratkaisuhetkillä.

NCAA-kautensa viimeisissä otteluissa ranteensa loukanneen Oliver Nkamhouan paluuta on odotettu ja toivottu kuin kuuta nousevaa. Latviaa vastaan Nkamhoua viimein parketilla nähtiin ja mies oli välittömästi valtava vahvistus Susijengille. Avauspuoliaika meni pitkän tauon jälkeen vauhtiin totutellessa, mutta kolmannessa erässä hän suorastaan dominoi kivikovan Latvian joukkuetta.

Positiivisin ilmestys on tästä huolimatta ollut vasta 17-vuotias Miikka Muurinen. Teini-ikäinen 209-senttinen peluri tekee kentällä asioita, joita Suomessa ei ole totuttu näkemään kuin korkeintaan Markkaselta itseltään.

Muurinen tuli sisään maajoukkueeseen juuri niin ennakkoluulottomasti kuin NBA:ta tavoitteenaan pitävän nuoren miehen pitääkin. Latvia-pelin virheeksi väärin tuomittu blokki mahtuu heittämällä Susijengin kuluvan vuosikymmenen top10-koosteeseen, vaikka kyse harjoitusottelusta olikin – ja tuomaristokaan ei suostunut silmiään ilmeisesti uskomaan.

17-vuotias superlupaus on Tuoville melkoinen jokerikortti olympiakarsinnoissa, joka voi parhaimmillaan jopa kääntää otteluita Suomelle omilla suorituksillaan.

Kokoa Suomella ei ole liiaksi ilman Markkasta, mikä Valenciassa vastaan tulevissa Bahama- ja Puola-otteluissa on ehdottomasti haaste Suomelle. Kun ketään ei voi enää pidemmäksi venyttää, sen kanssa täytyy vain elää. Ja jos Susijengi pelaa koko kentällä kuten Latviaa vastaan nähtiin, on myös vastustajilla omat, isot haasteensa Suomen kanssa.

Nappiin menneet kenraaliharjoitukset eivät mitään takaa, mutta suomalaisten koripallofanien mielen pitäisi olla tällä hetkellä niin huojentunut kuin innokkaan odottavainen. Espanjassa olympiapaikan saavuttaminen ja hurjista vastuksista minimissään kolmen voiton ottaminen kivinen taival, mutta toivo elää juuri nyt vahvana!