Koripallo.com

1-divariin nousija(t)??

Ukkonen

Vs: 1-divariin nousija(t)??

Johhoih sanoi:
Eli tarkoitat siis, että Nanski ja Conerly ovat kahdestaan vastuussa Oulun 30 pisteen voitosta?

No ei tietenkään ihan noin mustavalkoisesti. Käytännössä Nanski ja Conerly olivat vahvistuksia juuri sinne mihin Ynni vahvistusta eniten kaipasi. Ja varsinkin Nanskin panos puolustuspäässä oli se ratkaiseva ero, joka mahdollisti juuri tuon 30p marginaalin. Lisäksi voidaan vielä todeta, että Vanttaja, Keinonen ja Laakso saivat nostettua pelinsä vielä paremmalle tasolle kun takakentällä oli enemmän taitoa käyttää heidän vahvuuksiaan.

Ja kun viisokko sai rallin päälle, oli vaihtomiehillä helppo työ tulla kentälle onnistumaan. Karkkila sopi Ynnille todella hyvin juuri heikon takakenttänsä takia.

Jatkossa tilanne taas muuttuu, sillä mm. Vaeneberg, Niemi ja Beatovic ovat aivan eri kaliiberin pointteja. Karkkilaa voinee siis pitää huonona mittarina jatkoa ajatellen. Sama tilanne toki myös kääntäen. Jos Pyrsä ja Kerava eivät saa painetta aikaseksi samalla tavalla niin tilanne on taas avoin myös Karkkilalle. Conerlyn ja Nanskin uskoo pärjäävän kovemmassakin puristuksessa.
 
Viestejä
294
Vs: 1-divariin nousija(t)??

Otteluraportti KaU:n valmentajan näkökulmasta sivuillamme.
 
Viestejä
9
Vs: 1-divariin nousija(t)??

su 27.3.2011 klo 18:00 Oulun urheilutalolla
Oulun NMKY - Tampereen Pyrintö II

http://www.ynni.fi/?p=1095
 

Napapiirin takaa

Vs: 1-divariin nousija(t)??

Eli tarkoitat siis, että Nanski ja Conerly ovat kahdestaan vastuussa Oulun 30 pisteen voitosta?

Ukkonen ehtikin jo kirjoittaa ajatukseni tänne, joten lainaan...

No ei tietenkään ihan noin mustavalkoisesti. Käytännössä Nanski ja Conerly olivat vahvistuksia juuri sinne mihin Ynni vahvistusta eniten kaipasi. Ja varsinkin Nanskin panos puolustuspäässä oli se ratkaiseva ero, joka mahdollisti juuri tuon 30p marginaalin. Lisäksi voidaan vielä todeta, että Vanttaja, Keinonen ja Laakso saivat nostettua pelinsä vielä paremmalle tasolle kun takakentällä oli enemmän taitoa käyttää heidän vahvuuksiaan.

Ja kun viisokko sai rallin päälle, oli vaihtomiehillä helppo työ tulla kentälle onnistumaan. Karkkila sopi Ynnille todella hyvin juuri heikon takakenttänsä takia.

Saanko kysyä, että miten sinä Johhoih tämän asian näet?
 

Johhoih

Vs: 1-divariin nousija(t)??

Napapiirin takaa sanoi:
En usko, että on. Tuliko Nanski muuten etelästä auttamaan oululaisia, vai olisiko joukkue pärjännyt omalla takakentällään näissä karsinnoissa? Käsitykseni mukaan Oulun joukkue ei ilman Nanski ja Conerlya taistelisi eteläisen alueen M2D:ssa kuudetta sijaa korkeammista sijoituksista...

No itse olen sitä mieltä, että kyllä Oulu olisi Karkkilalle pärjännyt myös ilman Nanskia ja Conerlya. Täsmävahvistuksiahan pelaajat Oululle todellakin ovat ja loistavia sellaisia, mutta yksinään heidän harteille en Oulun menestystä Karkkilaa vastaan voi missään nimessä laittaa. Vanttaja ja Keinonen olivat ajoittain Karkkilalle lähes mahdottomia pideltäviä, takakentältä Siivikko ja Teppo onnistuivat myös mainiosti, Teppo myös Tolvasen paimentamisessa. Voin myös hyvällä omalla tunnolla sanoa, että kyllä Oulu olisi luultavasti eteläisen alueen kakkosen runkosarjan voittanut ilman vahvistuksiaan.
 

KaUlle pronssia

Vs: 1-divariin nousija(t)??

Eteläisen alueen pronssit KaUlle legendaarisessa M2D:ssa, edelle ehtivät PuHu ja WB. Toki Ynni "mitaleille" olis päässyt, mutta ihan ykköseksi ilman vahvistuksiaan niin hmh... epäilen, sen verran vahvoja nämä PuHu ja WB olivat.
 

Vikari

Vs: 1-divariin nousija(t)??

*OFFTOPIC PÄÄTTYY ÄNNNNN YYYYYH TEEEEE NYT!!!*

Ja palataan itse aiheeseen eli dirre-karsintoihin. Mietteitä tulevan viikonlopun pelistä ONMKY-Pyrintö?
 

spekulationz

Vs: 1-divariin nousija(t)??


Ynni- Pyrintö2

Match-ups:

Vanttaja - Bailey
Laakso - Wilson
Keinonen - Väänänen
Conerly - Laanniemi
Nanski - Setälä

Penkiltä:

Ynni: Teppo, Vestman, Siivikko, Vihavainen, Yrjänheikki, Lindstedt, Kanervo, Junila
Pyrintö2: Heinonen, Marttinen, Caven, Korhonen, Niemi, Vaenerberg

- Odottaisin tasaista vääntöä, Pyrintö kuitenkin suosikkina otteluun.

- Kuinka vahvistukset onnistuvat?

- Mielenkiintoisia pareja luvassa a la Vanttaja - Bailey, Keinonen - Väänänen, Nanski - Setälä.

-Kumman pelaajamateriaali kestää mahdolliset virhevaikeudet?

- Kotiottelu antaa parempia mahdollisuuksia Oululle (Pyrinnön matkustaessa pyöreästi 500 km junalla tai bussilla.)

-Karkkila ottelussa paikalla ollut n. 400 katsojaa, eivät tee Pyrinnölle pelistä ainakaan yhtään helpompaa.
 

supperrr

Vs: 1-divariin nousija(t)??

spekulationz sanoi:
Ynni- Pyrintö2

Match-ups:

Vanttaja - Bailey Ynnlle
Laakso - Wilson Ynnille
Keinonen - Väänänen Tp:lle
Conerly - Laanniemi Ei tule olemaan tällaista match-upia.
Nanski - Setälä Ynnille
 

Loota

Vs: 1-divariin nousija(t)??


Pääseekö Nanski edes pelaamaan vai joko tulee kiire vaimon luokse?
 
Viestejä
133
Vs: 1-divariin nousija(t)??

Sen verran aina ehtii, että tulee riistämään useita kertoja tampesterilaisilta pallot ja pistää nopeaan hyökkäykseen hyvää syöttöä. :)

Tästä Oulu - Tampester -matsista tulee kyllä herkku!! Onneksi pääsen paikan päälle katsomaan.
 

Ynni-TPII

Vs: 1-divariin nousija(t)??

Oulun peli vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja on ilmeisesti äärinmäisen vaikeasti veikattava, koska kukaan ei oikein ole uskaltanut ottaa kantaa. Ehkä parempi niin, pitää vaan mennä paikanpäälle jännittämään miten käy. Peli tulee kuitenkin olemaan parasta koripalloviihdettä kymmeneen vuoteen Oulun-alueella. Toivotaan koripallo innostukselle loistavaa tulevaisuutta myös pohjoiselle alueelle. Ynni olisi hieno veturi alueelle.
 
Viestejä
283
Vs: 1-divariin nousija(t)??

Toivottavasti joku laittaa Ynni-Karkkila -matsin tapaan tänne tilanteita Oulusta.

Viimeksi homma taisi hoitua nimenomaan karkkilalaisten toimesta. Kiitos siitä. Nyt sitten jonkun muun vuoro...
 

ynni-tp2, puoliaika

Vs: 1-divariin nousija(t)??

Nessi sanoi:
Toivottavasti joku laittaa Ynni-Karkkila -matsin tapaan tänne tilanteita Oulusta.

Viimeksi homma taisi hoitua nimenomaan karkkilalaisten toimesta. Kiitos siitä. Nyt sitten jonkun muun vuoro...

Puoliaika 50 - 38 Ynnille.
 
Viestejä
4 452
Vs: 1-divariin nousija(t)??

ynni-tp2 sanoi:
Puoliaika 50 - 38 Ynnille.

Lopputulos?

Edit: Eiku nyt teki kellon siirto tepposet. Katsoin tietsikan kellosta, että puoliaikatulos tullut yli tunti sitten, mutta kun tämä kp.comin kello ei olekaan vielä siirtynyt :)
 

lopputulos Ynni - TP2

Vs: 1-divariin nousija(t)??

Timi sanoi:
Lopputulos?

Edit: Eiku nyt teki kellon siirto tepposet. Katsoin tietsikan kellosta, että puoliaikatulos tullut yli tunti sitten, mutta kun tämä kp.comin kello ei olekaan vielä siirtynyt :)

Lopputulos 87 - 77 kotivoitto Ynnille.
 
Viestejä
395
Vs: 1-divariin nousija(t)??

Nessi sanoi:
Toivottavasti joku laittaa Ynni-Karkkila -matsin tapaan tänne tilanteita Oulusta.

Viimeksi homma taisi hoitua nimenomaan karkkilalaisten toimesta. Kiitos siitä. Nyt sitten jonkun muun vuoro...
Meillä oululaisilla on niin kiire kannustaa, että ei ehi. ;)

Hieno voitto Ynniltä! Alun jälkeen Ynni otti johtoaseman eikä sitä enää takaisin luovuttanutkaan, vaikka peli aaltoilikin melkoisesti. Pahimmillaan Pyrintö II kävi pisteen päässä, mutta aina vaan Ynni sai eron takaisin. Yleisöä oli suurinpiirtein saman verran kuin Karkkilaa vastaan (~400) ja kannustus jälleen hienoa. Nanski oli ihmettelemässä tyttövauvaansa, mutta kivasti pärjättiin ilmankin. Positiivista olikin se, että etenkin lopun ratkaisut teki joku muu kuin Connerly (tai Nanski), hänen kokonaispanostaan kuitenkaan väheksymättä.

Joku muu, joka siihen kykenee, saa kirjoittaa syvempää analyysiä. ;)

Edit: Lopputulos taisi olla 87-79.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös