- Viestejä
- 2 139
Haliburtonin revähdys tai vastaava pohkeessa on oireillut ollut jo aiemmin. Oliko kolmospelissä kun selvästi pressistä pois mentäessä ontui jalkaa. Nyt se ilmeisesti ärtyi lisää eikähän tuo tietysti tähän sarjaan parane, mutta suht varmaa on että pelaa. Kyllä se tuossa 5-pelissä jo vaikutti kovastikin tekemiseen ja varmaan ihan alusta asti. En tiedä onko siitä jatkon pelaamisesta sitten joukkueelle paljon hyötyä vaiko lähinnä vahinkoa. Jos kovin kipeä niin lähinnä Hali on houkutuslintuna ja levittämässä. Muut joutuvat ottamaan pallon ylöstuontivastuun ja myös piilottamaan tätä pakissa. Se on tietysti avainpelaajien rasitukselle huonompi homma. Etenkin tasainen Siakam jos joutuu ottamaan vastuun vaikka JDubista niin hankalaa on jos sitten pitää myös samalla olla tuottelias skorauksessa. Voihan se olla että Pacers luopuu korkeasta prässistä. OKCn prässikin helpottuu jos ei tarvitse heittää aina parasta kulloinkin Halin kimppuun. Dort voisi ottaa puolestaan vaikka Siakamia huostaansa enemmän? Jos tilaisuus tulee Hali on varmasti kaikkien targettina hyökkäyspäässä.
Iso muutoshan on näissä kahdessa pelissä ollut että SGAta on vapautettu paljon pallon ylöstuonnissa ettei turhaan mene hapoille. Varsinkin lopuissa hommaa on yksinkertaistettu. Ero on melko selvä. Pacers juoksee loppuun saakka aika "monimutkaisia" pelejä monilla ulos-sisään-tiesminne-syötöillä ja OKC on vähän enemmän tyyliin "SGA-Dub-kaksikko laittaa keskenään jonkun simppelin p&r/p:n ja luottaa yksilön paremmuuteen". Chet on ollut kyllä pakissa kova mutta nämä hähmäiset kuljetus-spin-ajot korille on Turner kyllä dominoinut ja napsinut pois. Niistä voisi nyt luopua ja treenata kesällä lisää ja sitten uudestaan. Kuten jo todettukin tätä JDubin tason nostoa on odotettu ja odotan kyllä mestaruutta jos pystyy sarjan loppuun pelaamaan jotakuinkin tuolla tasolla. Penkin syvemmälle päädylle voi taas odotella vähemmän minuutteja Indianassa, ellei sitten jollain lähde heti uppoamaan.