Vs: BC Nokia 2014-15
Nyt seuraa synnintunnustus..
Jefticistä olin väärässä. Tosin puolustuksekseni sanon, että en ole koskaan nähnyt niin huonoa debyyttiä kuin mitä Jeftic Raholaa vastaan Tammelassa syksyllä esitti. No ehkä se yksi walesilainen rugbynpelaaja joskus 15 v. sitten oli yhtä huono kuin Jeftic ekassa pelissä, mutta se on asia erikseen. Jeftic on tasavarma suorittaja, ei sössi liikaa, mutta on puolustuspäässä melko lapanen.
Baileystä olin tyytyväinen kyllä, mutta totesin heti, että väärän mallinen pelaaja saatiin. Tässä vaiheessa Nikkilä oli vasta märkä uni, joten ajattelin, että koko kausi mennään ilman isoa pelaajaa, mikä olisi ollut iso virhe. Edelleen olen sitä mieltä, että Baileyn tilalle olisi pitänyt tulla fyysisempi nelospaikan pelaaja. Mutta tämä on vain mun mielipide.
Kokonaisuutena olen myös sitä mieltä, että vahvistuksissa annetaan edelleen jonkin verran tasoitusta. Samoin on muistettava, että Karalic ja Sparovic olivat melkoinen arviointivirhe Vidiniltä, tuli nousua tai ei. Käytännössä kaikissa edellisvuosien liiganousijoissa on ollut A-luokan jenkit, yleensä vielä liigasta tuttuja kavereita. Nokia sen sijaan päätti panostaa divaritason serbeihin, mikä oli mielestäni jonkin asteinen pyllistys hankittuja suomalaisia kohtaan.