Vs: BC Nokia 2016-17
Jorkku sanoi:
Siinä mielessä Lakun kanssa samaa mieltä, että välillä tulee kyllä Vukia ikävä.
Sinä sanoit ton ekana. Eilen kun katsoin Wilkersonin päin puskemista, niin tuli kyllä väkisinkin mieleen, että vaikka Vuk oli aivan kauhea heittäjä, niin miehessä oli muutama erikoisominaisuus, mitä nytkin tarvittaisiin. Tärkein niistä oli se, että Vuk pääsi parilla ekalla askeleella ohi puolustajastaan. Vaikka ne loppuun asti vedetyt layupit jäi lopputulokseltaan yleensä vaisuiksi, niin usein herra sitoi pari puolustajaa peräänsä, mutta sen sijaan, että olisi ajanut layupinsa koriin asti, jakoikin pallon kolkin viivalle Labolle/Skamolle etc. tyhjään heittopaikkaan. Tätähän ei olla nähty alkaneella kaudella lainkaan. Kun Wilkersonilta loppuvat keinot ja aika, niin tuloksena on aina pallo kainaloon ja väkisin kohti koria. Eli ei minkäänlaista puolustuksen avaamista esim. poikittaisella liikkeellä/syötöillä. Tähän kun lisää heittokipsin ja tyhmät virheet, niin ei ole ollut kovin häävi alku herralla.
Jonkinlaista järkeä hyökkäämiseen tällä hetkellä muutenkin toivoisi, koska tälle kaudelle mainostettu Ipen sexy basketball muistuttaa tällä hetkellä enemmän Vidinin vankilakorista kuin mitä se viime kaudella oli missään vaiheessa.
Alexander omaa tosiaan hieman diivamaisia elkeitä ja kiukuttelusta mainitsin jo ekan harjoituspelin jälkeen. Silti täytyy sanoa, että mies on ollut parempi kuin mitä oletin. Heittää kohtuullisen hyvin ja jakaa palloa. Sortuu myös niihin pusku-fadeawayihin silloin tällöin, mutta välillä kun on aika loppumassa, on pakko saada heitto jollain konstilla ilmaan. Silloin tulee niitä huonoja ratkaisujakin aina. Ja Kwamehan olisi paljon parempi, jos joku osaisi syöttää hänelle palloa vauhtiin tai saisi edes jollain tavalla pick-n-rollattua häntä korille. Nyt niin ei tapahdu.
Papa Dian suhteen ei myöskään pitäisi olla mitään huolta. Jos ukolla on ollut kahden vuoden totaalistoppi koriksesta ja pelaa parin kuukauden treenaamisen jälkeen nykyisellä tasolla, mikä onkaan taso/kunto helmikuussa?
Smithistä ja Sandersista paha sanoa vielä mitään. Kolmen ottelun jälkeen sanoisin, että Sanders on suht turha kaveri, mutta edelleen ongelma on se, että jos hänelle annettaisiin paluulentoliput, niin Nokian takakenttä olisi todella kapea.
Nokian 2020-strategiaa kun ajatellaan, niin olisi hauska tietää, millä kavereilla silloin on tarkoitus pelata. Henkka sanoi jo Urheilusanomissa muutama viikko sitten, että tuskin on enää kehissä. Meillä on siis tuohon 3-4 vuoden tähtäimeen tällä hetkellä tarjolla Henkka (silloin 34), Ede (34), Harjula (37). Toki myös Mattila, Dolenc, Haapoja ja Mäkelä, mutta kahden ensimmäisen pitää nostaa huimasti tasoaan, jos heidän ollessa runkona pelataan mitaleista ja kaksi jälkimmäistä ovat täydellisiä arpoja. Jos esim. eiliseen Salon joukkueeseen vertaa, niin heillä on esim. Haapojaa ja Mäkelää vuotta vanhempi Kivimäki kentällä, joka on pelannut jo tällä kaudella yli 13 mpg ja tulee ilman loukkaantumisia/yllätyksiä olemaan takuuvarma liigatason pelaaja moneksi vuodeksi. Ellei kehity jopa niin paljon, että pääsee kokeilemaan pelaamista Suomen rajojen ulkopuolelle.
Mutta uskotaan, että Pirhosella ja kumppaneilla on tämäkin asia hallussa. Toissa kaudella noustiin, vaikka alussa oli vähän serbirulettia. Viime kaudella otettiin pronssia, vaikka oli vähän kaikenlaista rulettia koko kauden ajan. Toivotaan, että jatkoa seuraa
Kolmen seuraavan pelin aikana pitäisi voittosarake saada auki tai muuten kohta alkaa taas kuulua huutelua "Nokian ja Pyrban pitäisi yhdistää joukkueensa, koska ei kumpikaan pärjää".