- Viestejä
- 878
YmmärränHustlaaja.
YmmärränHustlaaja.
Ymmärrän
En ole montaa Nokian peliä tällä kaudella nähnyt, mutta uskon silti, että ennen kirveen kaivoon heittämistä kannattaa odottaa, että Henry saadaan edes auttavasti mukaan peliin.
Jäljelle jää todella kärjistäen, että me hävitään valmennuksessa tai jenkeissä. Siitä sitten valitsemaan kummassa.
No ainakin Gibson on Mattille vääränlainen valmentaja, koska ei ole Tuomisen kaltainen 'himopelaaja' jenkkien vaihdoissa
Gibsonin edelliset kaudet eivät vain kovin puolla tätä puhetta:
2017-18 - 9 vahvistusta
2016-17 - 8 vahvistusta
2015-16 - 12 vahvistusta
2014-15 - 6 vahvistusta
2013-14 - 8 vahvistusta
Toki on pelattu europelejä ja resurssit erilaiset, mutta kyllä Gibsonkin miehiä on kierrättänyt viiden edellisen kauden aikana. Epäilisin, että jopa enemmän kuin Ville.
Edellinen kausi kun Gibson ei ole vaihtanut jenkkejä on 2012-13, mutta silloin pelattiin kolmella jenkillä ja Loimaalla oli kauden alusta Zeno, Ivey ja McDade.
Lisäksi sekä onnistumisia jenkkiruletissa mutta myös ihan täyttä floppausta sillä saralla. 2017-2018 nevöfogert.Kuulostaa painajaismaisilta tuollaiset kaudet, joten ehkä Gibson ei sitten olekaan MINUN mieleinen valmentaja Minä kun en tykkää yhtään jenkkirumbasta, nimiäkään ei muista jos ei B-vitamiinia tankkaa..
Joo, onhan se kiva katsella teksti-tv:stä, että Nokialla on kotimaisiakin pisteidentekijöinä, mutta jos otteluja ajatellaan voittaa, niin kyllä ne kaksi-kolme jenkkiä pitäisi sinne ruutuun saada. Toki ymmärrän, että koripallo ei ole pelkästään hyökkäystä, mutta korisottelussa lasketaan lopuksi pisteet yhteen ja kuten eilen, jos meidän jenkit tekee kolmekymmentä pojoa vähemmän kuin vastustajan kaverit niin kotimaisilla on melko paljon kirittävää.
Mielestäni meillä on tällä hetkellä paremmat kotimaiset kuin esim. Karhulla ja Salolla ja ehdottomasti laadukkaammat kuin Kotkalla. Silti voittoprosentti näillä joukkueilla täysin erilainen. Jäljelle jää todella kärjistäen, että me hävitään valmennuksessa tai jenkeissä. Siitä sitten valitsemaan kummassa.
mutta myös ihan täyttä floppausta sillä saralla. 2017-2018 nevöfogert.
Ihan mielenkiinnosta, millä perusteilla lasket Nokian kotimaiset paremmiksi kuin Karhu-Salo kotimaiset?
Niin siis Gibsonilla? Jep. Paljon kun puhutaan Gibsonin hyviä hakuja niin samalla unohdetaan, että mukana on ollut todella paljon täysin keskinkertaisia signauksia, mistä varmaan joensuulaiset muistavat nimenomaan kauden 17-18.
En mää lähde tähän keskusteluun ollenkaan ja tiesin jo kirjoittaessa, että sanomista tulee, kesti kuitenkin useamman tunnin ennen kuin joku tarttui Salon joukkueesta puhun nimenomaan tämän hetkisen tilanteen perusteella ja Karhusta kaikki kunnia Okko Järvelle, mutta kyllähän Bojan alkaa olla jo tavallinen kuolevainen.
Vaparihäirinnästä muuten pitikin kommentoida, että eilen Salon penkiltä ei tullut niitä huutoja, mutta se vanhempi huoltaja loisti poissaolollaan ja siellä oli ilmeisesti parikin uutta jamppaa tilalla.
En mää lähde tähän keskusteluun ollenkaan ja tiesin jo kirjoittaessa, että sanomista tulee, kesti kuitenkin useamman tunnin ennen kuin joku tarttui Salon joukkueesta puhun nimenomaan tämän hetkisen tilanteen perusteella ja Karhusta kaikki kunnia Okko Järvelle, mutta kyllähän Bojan alkaa olla jo tavallinen kuolevainen.
Laihonen-Niskanen
Juurikin näin. Mun mielestä tuossa ei ole tapahtunut mitään henkilömuutoksia viime vuosina. Täältä voit Matt käydä tarkistamassa kuvat: Joukkue (rullaa/vieritä vain kohtaan Staff)Ketäs 'vanhempi' huoltaja Vilppaalta muka oli poissa.. Eilisestä pelistä puuttui fyssari Salmi, joka on about nelikymppinen 'nuorukainen'. Eli nuorin tosta porukasta ja näyttääkin nuorelta.. Tämä on kyllä aika mielenkiintoista myös, sillä ei tuol penkillä huoltohommissa tietääkseni muita ole muutamaan kauteen ollu. Toki en ole jokaisen pelin huoltaja rosteria tarkkaillu.
Bojan on usein huudeilla kun tosipelit alkaa... tänään niiden harjoituksissa 14p (kolkit 4/6), 9 syöttöä, 5 levaria ja tehot +25. Tämä siis 22 minuutissa. Hiukan kevään merkkejä alkaa olla...mutta kyllähän Bojan alkaa olla jo tavallinen kuolevainen.
Kolumni: Suomen koripallohistoriasta löytyy Kobe Bryantin kohtalotovereita – ilman turvavöitä ajanut ”Kanni” kuoli heti
Juha Kanerva kirjoittaa tällä viikolla onnettomuuksissa kuolleista urheilijoista.www.is.fi
Myös Matt Heldman mainittu.