Koripallo.com

Bisons 2015-2016

Viestejä
148
Vs: Bisons 2015-2016

Mammutti sanoi:
Nyt tää lähtee ihan lapasesta. :eek: :eek: :eek: Pelaajia viedään sinne tänne, konkurssi tulossa, kausi uhattuna ::) ::)
Mitä niin yllättävää tapahtuu puolessa vuodessa, että summat ylittäisivät reilusti tällä palstalla arvioitujen Kouvojen 160 t€ tai LprNamikan 400-500 t€ ? Minkälainen Lahden namikan talous oli, kun luopuivat sarjasta?
Tämä.

Nyt on aika hätäisiä ja ilmavia johtopäätöksiä vedetty suuntaan ja toiseen. Uskon, että seura vetää kauden loppuun ja saa vielä lisenssin ensi kaudelllekin, kunhan ottavat vähän malttia mukaan. Ei sillä, lähteet seuran sisältä lupailivat malttia jo täksi kaudeksi, mutta ei sitä oikein sitten löytynyt.

Toinen juttu: Makin paluu ihmetytti kovasti jo ennen näitä uutisia, nyt luulisi herran olevan eka lähtijä. Purtsi sitten tietysti kans, jos vaan näillä näytöillä saa sopparin jostain.
 
Viestejä
208
Vs: Bisons 2015-2016

Voi tätä kateellista kansaa tai tiettyä osaa siitä. On tämä kyllä todellakin murheellisten laulujen maa joillekin. Onneksi meitä on kuitenkin valtaosa niitä, jotka uskovat siihen, että vaikeudet voitetaan ja torilla tavataan toukokuussa.
 
Viestejä
402
Vs: Bisons 2015-2016

Juuri noin kuin Le Bron James sanoo. Kateellisia selkäänampujia ja mustamaalamisia. Loimaalaisia tämä ns.
rahankerääjä haukkuu sen kuin ennättää.
Omat saavutukset tietysti suoraan omasta perseestään !

Vaikeudet voitetaan ja torilla tavataan. SE ON FAKTA !
 
Viestejä
1 719
Vs: Bisons 2015-2016

Le Bron James sanoi:
Voi tätä kateellista kansaa tai tiettyä osaa siitä. On tämä kyllä todellakin murheellisten laulujen maa joillekin. Onneksi meitä on kuitenkin valtaosa niitä, jotka uskovat siihen, että vaikeudet voitetaan ja torilla tavataan toukokuussa.

Se ei ole kateutta että odottaan Nilaneissa edes jonkun osaavan käyttää taskulaskinta eikä usko sokeasti Valevuoren sössötyksiin. Nykyinen paska alkoi jo kaudella 2013-2014 kun Nilanit meni EuroCuppiin. Teoriassa hieno juttu mutta jokainen laskutaitoinen täysjärkinen ihminen tajuaa ettei yhtälö toimi kun kyseesä on tyhjästä putkahtanut kyläseura. Näistä otteluista tuli useampi kymppitonni takkiin per kotiottelu, siihen päälle vielä vierasmatkat niin seuraavalle kaudelle olikin mukavat velat kasassa. Se että pari kautta pelataan velaksi kovia otteluita ei luo suomalaiselle koripalolle mitään pysyvää. Siitä on vain haittaa jos yhden narsistin takia joudutaan muutaman vuoden välein lopettelemaan perinteikkäitä koripalloseuroja. Ilman Aleksia meillä olisi vieläkin Topo, Honka ja Korikonkarit. Kaksi ensin mainittua ovat valitettavasti ne ainoat seurat jotka olisivat voineet kuvitella pelaavan eurocuppia edes jotenkin kannattavasti pitkällä aikavälillä. Valitettavasti Aleksi kävi romuttamassa nämäkin seurat osaamattomuudellaa.

Mutta hei pääasia että Aleksi loisi julkisuutta koripallon kautta, sehän se päämotivaattori on kaikessa ja media on vedätetään 6-0. Linkkaamani "uutinen" ottelusta kuvaa hyvin tilannetta. Bisonit voitti, kuvista 2/3 kuvaa kuitenkin yhden narsistin riehumista. http://www.ts.fi/urheilu/548476/Loimaan+Bisons+voitti+Eurocupottelunsa
 
Viestejä
1 719
Vs: Bisons 2015-2016

Lyhyen tekstianalyysin pohjalta valistunut arvaukseni on että Tasaraha on Valevuoren nykyinen nimimerkki.
 
Viestejä
2
Vs: Bisons 2015-2016

Tasaraha sanoi:
Jaahas, että Aleksi Valavuoren viaksi tämä nyt laitetaan. Ensinnäkin tämä t ä m ä ; tilanne ei ole niin dramaattinen
kuin media antaa ymmärtää. Ja paikallisena koriskannattajana tiedän, että Aleksi on tehnyt todella paljon Bisonsien
eteen.

Kulta-kulta-pronssi-hopea- on upea ketju suomalaisessa koriksessa. Kaikki ei ollut Aleksin ansiota, mutta aivan riittävästi, ettei hänen haukkumisensa ole ollenkaan aiheellista.

Vieläkö näin tyhmiä ihmisiä löytyy?

Kyllähän rahalla voi ostaa vaikka kuinka monta mitalia, on se nyt niin upeaa. Tehdään kauheat velat menestyksen kustannuksella ja sitten ollaankin hetken päästä korvia myöten kusessa. Realismi puuttuu touhusta kokonaan ja kulut ovat tuhat kertaa suuremmat kuin tulot. Valeksi ottaa kunnian menestyksestä itselleen ja häviää kuin pieru saharaan kun laiva alkaa upota. Media ja karjalalippikset eivät tätä tajua ja pitävät tätä perskärpästä jonain midaksena, vaikka todellisuudessa kaikki mihin koskee, muuttuu ajanmyötä paskaksi.

Onnittelut Aleksille hattutempusta, kova suoritus suomikoriksessa! Mikähän ja kenellä on maailmanennätys konkurssiin johdetuissa seuroissa?
 
Viestejä
19 567
Vs: Bisons 2015-2016

Terveisiä vaan Tasarahallekin!

Ja ihan vaan muistutukseksi, että tästä Piisameiden kriittisestä taloustilanteesta tieto tuli eilen sieltä omasta " veräjästä ", joten kai täällä saa ja pitääkin keskustella asiasta. Sen vuoksihan kpcomi onkin.

Joten älä nyt hernettä koko ajan vedä. Siellä on kriisi ja itsekin tiedät sen. Ja kaikki muutkin sen nyt tietää. Rahankeruumies vaan taisi tietää sen ennen sinua ja muita......
 
Viestejä
731
Vs: Bisons 2015-2016

Nyt menee kyllä tosi vahvasti spekulaatioksi, kun en mitään oikeasti tiedä, mutta yhdistys/seuratoiminnasta yleisesti jotain ymmärtävänä voisin kuvitella, että tällaisessa "tyhjästä polkaisussa" käy helposti niin, että kun joku hyperatiivi (esim. Valavuori) tulee paikalle ja laittaa tuulemaan, niin mittasuhteet rahavirroissa ja näkyvässä toiminnassa kasvavat nopeammin, kuin taustaorganisaation koko ja/tai kyvykkyys ja resurssit. Tässä tilanteessa varainhankinta, julkisuus ym. henkilöityvät vahvasti tähän hyperaktiiviin.

Kun hypearktiivi siirtyy muihin hommiin (koska tällaiset ihmiset harvoin jaksavat samassa paikassa kovin kauaa), ei jäljelle jäävä organisaatio enää pysty pyörittämään samaa toimintaa. Tulot putoavat, koska varainhankinta ei onnistu ja sitten onkin soppa valmis.

Nämä hyperaktiivit saavat valtavasti aikaan, mikä on äärimmäisen kadehdittavaa. Kuitenkin, jos muu organisaatio ei pysy vauhdissa mukana, on väistämättä edessä taantuma - tavalla tai toisella.
 
Viestejä
402
Vs: Bisons 2015-2016

Juuri niin ! Suoraselkäistä toimintaa seuran johdolta, että ensin ilmoitetaan p e l a a j i l l e tilanne. Kaikki palkat
tähän asti maksettu ja kuten seuran puolesta tiedotettu, että mediassa asiat menevät eri..... kuin mitä tilanne
nyt oikeasti on.

Sen jälkeen vasta alkoi tämä median normaali myllytys. Ja parhaan uutisen saa negatiivisista asioista. Ne myyvät.
Iltaan mennessä alkoi laiva kuitenkin kääntyä, alkoi tulla paljon positiivisia uutisia, sekin oli selvää, että näin käy.

VTB:stä yleisesti, se ei ole Venäjän sisäinen sarja. Rahankerjääjä voi käydä katsomassa sivut, siellä on joukkueita
Venäjän lisäksi mm. Tsekistä, Latviasta, Virosta... Ja Suomesta; Bisonit haluttiin mukaan sarjaan. Bisoneiden sa-
nottiin tuovan väriä ja kansainvälisyyttä sarjaan.

Loppukesällä meno vtb:n perustui kahden ison sponsorin mukanoloon, niin myöhemmin syksyllä näiden kahden
vetäydyttyä alkoi pilviä kerääntyä. Koska tänne saa kirjoittaa mitä tahansa ja kpcom:kin on sitä varten niin
valistunut veikkaus on: laivayhtiö ja venäläinen iso öljy-yhtiö on kaiken takana. Ei Valavuori eikä nykyinen suoraselkäinen seuran hallitus.

Täällä ollaan jo myymässä ja ostamassa pelaajia ja laittamassa bisoneita konkurssiin. Älkää nyt kuitenkaan unta
nähkö.. joitain pelaajia lähtee, kuten ennenkin on lähtenyt ja pari jopa palannut takaisin "kotiin"!
 
Viestejä
386
Vs: Bisons 2015-2016

Mammutti sanoi:
Toistaiseksi Bisons ei ole ajautunut tilanteeseen, jossa pelaajien palkkojen maksamisessa olisi ollut vaikeuksia tai niiden maksaminen olisi viivästynyt.

Tämä muuten ei pidä paikkaansa. Ei varmaan tämänkään kauden, mutta ei ainakaan edellisten kausien kohdalla.
 
Viestejä
1 525
Vs: Bisons 2015-2016

Tasaraha sanoi:
VTB:stä yleisesti, se ei ole Venäjän sisäinen sarja. Rahankerjääjä voi käydä katsomassa sivut, siellä on joukkueita
Venäjän lisäksi mm. Tsekistä, Latviasta, Virosta... Ja Suomesta; Bisonit haluttiin mukaan sarjaan. Bisoneiden sa-
nottiin tuovan väriä ja kansainvälisyyttä sarjaan.
Joo, ei ole pelkästään Venäjän sisäinen sarja, mutta:

Starting with the 2013–14 season, it is the 1st tier of Russian professional club basketball, as well as the national domestic league of Russia, with the highest placed Russian team in the league also being the Russian champions.
 
Viestejä
1 002
Vs: Bisons 2015-2016

Ison sponsorin lähteminen, olipa se sitten ulkomaalainen tai ulkomaalaisesta liigasta, koskisi varmasti jokaisessa liigajoukkueessa. Loimaalla ehkä jopa enemmän kuin muualla, budjetti ennen kauden alkua oli suurin ja rosteri varmasti levein ja laadukkain.

Jos palkkoja ei ole vielä jäänyt maksamatta, niin seurajohto on selvästi ilmoittanut, että näin luultavasti tulee käymään jatkossa. Ja siksi antanut pelaajille vapaat kädet etsiä uusi työnantaja. Ja todellakin hyvä niin! Siirtoraja Suomessa ei ole mennyt vielä umpeen. (Jossain kyllä uutisoitiin, että sopimuksettoman pelaajan saisi signata vielä rajan jälkeenkin. Toivottavasti muistan väärin.)

Mutta miten Bisonsin loppukaudelle kävisi, jos profiilipelaajista lähtisi pari-kolme-viisi? Riittäisikö pelaajat otteluihin? Montaako on jo käytetty? Entä mahdolliset loukkaantumiset?

Vieläkin toivon, ettei yhtään pelaajasiirtoa tarvitsisi nähdä ja kausi pelattaisiin loppuun aivan normaalisti.
 
Viestejä
209
Vs: Bisons 2015-2016



Mutta miten Bisonsin loppukaudelle kävisi, jos profiilipelaajista lähtisi pari-kolme-viisi? Riittäisikö pelaajat otteluihin? Montaako on jo käytetty? Entä mahdolliset loukkaantumiset?

Vieläkin toivon, ettei yhtään pelaajasiirtoa tarvitsisi nähdä ja kausi pelattaisiin loppuun aivan normaalisti.
[/quote


Eikös Bisoneilla ole farmi seura Forssassa? sieltä vaan täydennystä mm. Nelson ja ketä siellä nyt niitä Loimaalaisia onkaan pelailemassa...
 
Viestejä
278
Vs: Bisons 2015-2016

Päivitetäänpäs tätä tilannetta lähtijöiden osalta, kun kerran se tän palstan märkä päiväuni eli konkurssi Biisoneille nyt vihdoin ja viimein tulee.

Zeno ------------> Ktp, Pyrintö
Hill
Seppälä ------------> Karhu
Ojala
Clark-------------> Kouvot
Kotti -------------> Vilpas, Ktp, Kataja, Pyrintö, Kouvot
Coleman
Koivisto -------> Pyrintö, Ktp
Burtsi
Mäkäläinen
Kopio
Udanoh ----------> Kataja

Gibson ------------> Ktp

Vapaana olis vielä: Hill, Ojala, Coleman, Burtsi, Mäkäläinen, Kopio, Nilan the Bison maskotti
 
Viestejä
281
Vs: Bisons 2015-2016

Saikka sanoi:
Tämä muuten ei pidä paikkaansa. Ei varmaan tämänkään kauden, mutta ei ainakaan edellisten kausien kohdalla.

Blogikirjoituksestani http://heikkivenhola.fi/mita-tekee-bisons/ otti minuun viime talvena sähköpostitse yhteyttä eräs loimaalainen yrittäjä, joka oli yrittänyt tuloksetta karhuta Bisonsilta jo useaan kertaan laskua. Kertoipa vielä, että on jutellut useamman paikallisen yrittäjän kanssa ja heillä on sama juttu. Sikäli nämä uutiset eivät yllätä. Kuulemma viime kaudellakin pelaajien palkkajärjestelyt olivat aika hämärän kuuloisia ja selittelyt mikaturusmaisia.

Valavuori-Rekonen -akseli on aika monta edustusjoukkuetta ollut kuoppaamassa. Eiköhän tästä saada yksi lisää.

Hoida konkurssi! -Konkurssi hoidettu.
 
Viestejä
402
Vs: Bisons 2015-2016

Vielä punainen neliö on isoin. Nokia tosin painaa jo päälle, että pankaas nyt kirjoitellen näitä juttuja lisää.

Mitä jos korisliigaan tulisi esim. Kalev Tallinnasta. Olisiko vielä kotimainen korisliiga. Mutta turha vaiva
ei Kalev tule tänne, VTB on paljon kovempi sarja. Samalla seura kehittyy ja koko Viron koris menee eteen-
päin.

Katsojia ainakin illan peliin tulee, mutta pelaajat on kait jaettu ja Gibsonkin oli joukossa. Mutta apuja
saadaan farmista ja kyllä Danzler hoitaa yhden matsin.

Että näin... hopi...hopi kirjoituksia ettei Nokia sivuuta meitä, voisimme jopa kaksi päivää olla ekoja !!!!
 
Viestejä
278
Vs: Bisons 2015-2016

Tasaraha sanoi:
mutta pelaajat on kait jaettu ja Gibsonkin oli joukossa.

Tarkennetaan vielä, pelaajat on "jaettu" tällä palstalla. Listalla esiintyvät "pelaajasiirrot" on kerätty muiden joukkueiden kannattajien toiveista päästä Biisonien haaskalle ja jakaa pelaajia omien toiveidensa mukaisesti. Älkää nyt ihan tosissaan kaikkea ottako :p
 
Viestejä
20
Vs: Bisons 2015-2016

Mutta mitä sanoo Bisonsin osaomistaja Teemu Selänne..? Tviittejä odotellessa.. Vai ehtisikö IL/IS pyytämään kommenttia kaikkien alojen asiantuntija Teemulta kuten kaikkiin muihinkin päivänpolttaviin kysymyksiin.
 
Viestejä
1 693
Vs: Bisons 2015-2016

Allu laittaa All in Onneksi veräjässä on 2 koria, niin ei tarvitse kaikkia munia samaan.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös