Kuinka kauan yleensä kestää, että Bisonsin lehdistötilaisuudet löytyy youtubesta. Olisi ihan mielenkiintoista kuulla Savolaisen mietteet.
Ketään tarkoitat? Joukkueelta hieno esitys.Biisoneissa pelaa Korisliigan aliarvostetuin pelaaja.
Vesa HeinonenKetään tarkoitat? Joukkueelta hieno esitys.
Heinonen pelasi viime kauden alemman jatkosarjan loistavasti ja peli on vielä siitäkin parantunut. Eli saman ajan, minkä Mastomäki ollut päävalmentajana. Onko sitten Darkon ja Jurin aikana ollut roolitus/peluutus sellaista, että Heinonen ei ole ollut täysin omimmillaan? Työnteko ja asenne on kyllä miehellä kohdillaan!Vesa Heinonen
Vuosia herran otteita seuranneena toivon, että jonkun isomman seuran johto, joko suomesta tai ulkomailta, havahtuisi tähän late bloomeriin. Vuosi vuodelta jengit ylenkatsoo heinosen skill setiä. Heitto, päätöksenteko, taistelu jokaisesta irtopallosta sekä voitontahdon ruumiillistuma. Ikävintä on katsoa kun heinosen tasoinen hiomaton timantti jyynää pahimmillaan divarissa ja parhaimmillaan keskitason liigajengeissä. Kesällä joku suomen top 3 jengistä antaisi mahiksen try outeille ja en usko että kukaan katuisi päätöstään. Jos päätyisi suomessa jengiin, jossa pelattaisiin euro cup pelejä niin varmasti monet sormet menisivät suuhun katsoessa että hetkonen mikäs ukko. Oikea ympäristö heinoselle mahdollistaisi jopa susijengin ovien kolkuttelun. Check it out.Vesa Heinonen
Heinonen jatkaa siis Biisoneissa kun toivot että joku kevään top3 joukkue antaa mahdollisuudenVuosia herran otteita seuranneena toivon, että jonkun isomman seuran johto, joko suomesta tai ulkomailta, havahtuisi tähän late bloomeriin. Vuosi vuodelta jengit ylenkatsoo heinosen skill setiä. Heitto, päätöksenteko, taistelu jokaisesta irtopallosta sekä voitontahdon ruumiillistuma. Ikävintä on katsoa kun heinosen tasoinen hiomaton timantti jyynää pahimmillaan divarissa ja parhaimmillaan keskitason liigajengeissä. Kesällä joku suomen top 3 jengistä antaisi mahiksen try outeille ja en usko että kukaan katuisi päätöstään. Jos päätyisi suomessa jengiin, jossa pelattaisiin euro cup pelejä niin varmasti monet sormet menisivät suuhun katsoessa että hetkonen mikäs ukko. Oikea ympäristö heinoselle mahdollistaisi jopa susijengin ovien kolkuttelun. Check it out.
Mitä käytät? haluan samaa….Vuosia herran otteita seuranneena toivon, että jonkun isomman seuran johto, joko suomesta tai ulkomailta, havahtuisi tähän late bloomeriin. Vuosi vuodelta jengit ylenkatsoo heinosen skill setiä. Heitto, päätöksenteko, taistelu jokaisesta irtopallosta sekä voitontahdon ruumiillistuma. Ikävintä on katsoa kun heinosen tasoinen hiomaton timantti jyynää pahimmillaan divarissa ja parhaimmillaan keskitason liigajengeissä. Kesällä joku suomen top 3 jengistä antaisi mahiksen try outeille ja en usko että kukaan katuisi päätöstään. Jos päätyisi suomessa jengiin, jossa pelattaisiin euro cup pelejä niin varmasti monet sormet menisivät suuhun katsoessa että hetkonen mikäs ukko. Oikea ympäristö heinoselle mahdollistaisi jopa susijengin ovien kolkuttelun. Check it out.
Morjes Vesan isä *peukku* nauru,,,nauruVuosia herran otteita seuranneena toivon, että jonkun isomman seuran johto, joko suomesta tai ulkomailta, havahtuisi tähän late bloomeriin. Vuosi vuodelta jengit ylenkatsoo heinosen skill setiä. Heitto, päätöksenteko, taistelu jokaisesta irtopallosta sekä voitontahdon ruumiillistuma. Ikävintä on katsoa kun heinosen tasoinen hiomaton timantti jyynää pahimmillaan divarissa ja parhaimmillaan keskitason liigajengeissä. Kesällä joku suomen top 3 jengistä antaisi mahiksen try outeille ja en usko että kukaan katuisi päätöstään. Jos päätyisi suomessa jengiin, jossa pelattaisiin euro cup pelejä niin varmasti monet sormet menisivät suuhun katsoessa että hetkonen mikäs ukko. Oikea ympäristö heinoselle mahdollistaisi jopa susijengin ovien kolkuttelun. Check it out.
Koko omaisuudella sammaa kammaa tännenäin!Vuosia herran otteita seuranneena toivon, että jonkun isomman seuran johto, joko suomesta tai ulkomailta, havahtuisi tähän late bloomeriin. Vuosi vuodelta jengit ylenkatsoo heinosen skill setiä. Heitto, päätöksenteko, taistelu jokaisesta irtopallosta sekä voitontahdon ruumiillistuma. Ikävintä on katsoa kun heinosen tasoinen hiomaton timantti jyynää pahimmillaan divarissa ja parhaimmillaan keskitason liigajengeissä. Kesällä joku suomen top 3 jengistä antaisi mahiksen try outeille ja en usko että kukaan katuisi päätöstään. Jos päätyisi suomessa jengiin, jossa pelattaisiin euro cup pelejä niin varmasti monet sormet menisivät suuhun katsoessa että hetkonen mikäs ukko. Oikea ympäristö heinoselle mahdollistaisi jopa susijengin ovien kolkuttelun. Check it out.
Voi v*ttu faija älä nolaa mua täällä T:VesaVuosia herran otteita seuranneena toivon, että jonkun isomman seuran johto, joko suomesta tai ulkomailta, havahtuisi tähän late bloomeriin. Vuosi vuodelta jengit ylenkatsoo heinosen skill setiä. Heitto, päätöksenteko, taistelu jokaisesta irtopallosta sekä voitontahdon ruumiillistuma. Ikävintä on katsoa kun heinosen tasoinen hiomaton timantti jyynää pahimmillaan divarissa ja parhaimmillaan keskitason liigajengeissä. Kesällä joku suomen top 3 jengistä antaisi mahiksen try outeille ja en usko että kukaan katuisi päätöstään. Jos päätyisi suomessa jengiin, jossa pelattaisiin euro cup pelejä niin varmasti monet sormet menisivät suuhun katsoessa että hetkonen mikäs ukko. Oikea ympäristö heinoselle mahdollistaisi jopa susijengin ovien kolkuttelun. Check it out.
Voi Vesa ressukkaVoi v*ttu faija älä nolaa mua täällä T:Vesa
Morjes Vesan isä *peukku* nauru,,,nauru
Ja näistä varoitukset @iletoikkanenfanclub ja @SonniVoi v*ttu faija älä nolaa mua täällä T:Vesa
Ai vitsi, susijengihän kaipaakin 33-vuotiasta 194 senttistä laituria, jonka uran kolmosprosentti on aika karmea 27.9%. Ei saa myöskään unohtaa faktaa että uran korkein korisliiga ppg 7.8 taottiin sarjassa säilymisestä taistelevassa Lahden Namikassa. Hyökkäyksellisesti siis aivan hyödytön kaveri, puolustukseen voi tuoda taistelua mutta siihen se sitten jääkin.Oikea ympäristö heinoselle mahdollistaisi jopa susijengin ovien kolkuttelun. Check it out.
Ihan hyvää tekemistä ollut Heinosella tällä kaudella, joten en lähtisi liikaa arvostelemaan peliesityksistä, koska yhtään parempaa suomalaista pelaajaa on tuohon paikalle vaikea löytää. Onko Heinonen maajoukkue tason pelaaja? Kun nyky maajoukkuetta katsoo, niin hyvänä päivänä pärjäis hyvin tuossa jengissä.Ai vitsi, susijengihän kaipaakin 33-vuotiasta 194 senttistä laituria, jonka uran kolmosprosentti on aika karmea 27.9%. Ei saa myöskään unohtaa faktaa että uran korkein korisliiga ppg 7.8 taottiin sarjassa säilymisestä taistelevassa Lahden Namikassa. Hyökkäyksellisesti siis aivan hyödytön kaveri, puolustukseen voi tuoda taistelua mutta siihen se sitten jääkin.
Oikea ympäristö heinoselle mahdollistaisi jopa susijengin ovien kolkuttelun
Vähemmän tullut käytyä tällä sivustolla hetkeen, mutta pitääkin useammin käydä täällä, kun täältä saa aivan loistavat naurut.Onko Heinonen maajoukkue tason pelaaja? Kun nyky maajoukkuetta katsoo, niin hyvänä päivänä pärjäis hyvin tuossa jengissä