Vs: Chicago Bulls 2015 - 2016
Trancey sanoi:
Kohta pari kuukautta kautta takana. Mitä on jäänyt käteen?
Runkosarja on pitkä, ja momentum heittelee nopeasti. Joulun alla olisin allekirjoittanut suuren osan Tranceyn mielipiteistä. Nyt Bulls on kuuden ottelun voittoputkessa idän kuumin joukkue. Lisäksi Chicago on tehnyt nyt yhdeksässä ottelussa yli 100 pinnaa, mikä on pisin putki 20 vuoteen. Alkaako Hoibergin hyökkäys tuottaa tulosta?
Tranceyn onnistujat/epäonnistujat-listaan muutamia kommentteja:
Portis: On hienoa, että Portis on saanut mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Hän on osoittautunut todella kovalla intensiteetillä vääntäväksi kahden suunnan pelaajaksi. Suuri kysymys on, saako Portis enää minuutteja kun Noah palaa kehiin. Toivottavasti saa, sillä tässä kaverissa on potentiaalia nousta aloitusviisikkoon ehkä jo ensi vuonna.
Rose: Syksy näytti tosiaan todella tahmealta ja kankealta. Viime peleissä on kuitenkin nähty yhä enemmän väläyksiä, jotka muistuttavat vuodesta 2011. Viimeiset viisi peliään Rose on vetänyt lähes 20 pinnan keskiarvolla, ja pelitilanneheittoprosentit huitelevat 50% tietämillä. Keskeistä on, että
ajoista syntyy vihdoinkin taas koreja. Jos mies nyt vaan pysyisi kasassa, tästä voi tulla hyvinkin jännä kevät.
Hinrich: edelliset kaksi kautta totisesti osoittivat, ettei Hinrich pysty pelaamaan 30 minuutin pelejä. Nyt pelatessaan 15 minsaa per peli, Kirk pystyy mielestäni kuitenkin yhä antamaan jotain, varsinkin puolustuspäässä. Steph Curryn liimaaminen Warriors-pelissä oli kelpo osoitus siitä, ettei Kirkin aika ole vielä ohi. Yhtä kaikki, toivoisin että myös Moore nähtäisiin välillä kentällä.
Mirotic: Kieltämättä vaikeaa on ollut, mutta itse näkisin tähän suurimmaksi syyksi Chicagon ylimiehitetyn etukentän, joka puskee Nikolan kolmospaikalle. Miroticilla ei ole käytännössä mitään ajouhkaa atleettisia kolmospaikan puolustajia vastaan, jolloin hän päätyy lähinnä vetelemään kolmosia metri kaaren takaa. Tilastot osoittivat jo viime kaudella täysin selvästi, ettei Niko kolmospaikalla toimi,
eikä tämä ole muuttunut miksikään. Nelosena pelatessaan Mirotic pystyy sen sijaan levittämään kenttää ja ajamaan pallon saatuaan lähestyvistä puolustajista helposti ohi, ja luomaan siten tilanteita itselleen ja muille. Minä näen Nikon kyllä edelleen todella merkittävänä tulevaisuuden tekijänä Bullsissa.
Chicagon suurin ongelma on, että joukkue on epätasaisesti rakennettu ja täynnä palikoita, jotka eivät jotenkin sovi yhteen. Ymmärrän että Portis oli pakko draftata, kun häntä kerran pidettiin siinä vaiheessa draftia ylivoimaisesti parhaana jäljellä olleena pelaajana, mutta etukentällä on nyt aivan hirveä tungos. Kolmospaikka on puolestaan hirveän ohut. Näiden tekijöiden seurauksena Miroticista ja Portisista ei saada irti puoliakaan siitä mitä pitäisi. On paljonpuhuvaa, että Chicagolla alkoi mennä hyvin juuri, kun Noah loukkaantui.
Ei ole mitään syytä olettaa, että Dunleavystä saataisiin enää tämän kauden aikana täysiä tehoja irti, jos miestä ylipäätään nähdään kentällä lainkaan. Tyhmäkin näkee, että tilanne huutaa treidiä, jossa yksi isoista (käytännössä Gasol/Noah/Gibson) pannaan esim. Snellin, Mooren tai Brooksin kanssa pakettiin ja koitetaan saada aloitusviisikon tason SF tilalle. Olen myös aivan varma, että Chicagossa on ollut puhelimet kuumina ja erilaisia tarjouksia on tehty. Mutta, kuka haluaa luopua hyvästä SF:stä (joita ei edes ole mitenkään pilvin pimein) saadakseen jonkun näistä? Gasolilla ja Noahilla on sopparit katkolla; Gasol on 35-vuotias ja vaikka heitto onkin yhä kohdillaan, puolustuksessa mies ei liiku enää mihinkään; Noah on niinikään parhaat päivänsä nähnyt, jatkuvasti rikki ja hyökkäyspäässä lähes hyödytön; Gibsonilla taas on nilkoissaan kaksi aikapommia. Päättyvien sopimustenkin arvo palkkadumppaustarkoituksessa on vähän niin ja näin, kun palkkakatto on joka tapauksessa nousemassa pilviin.
Joukkueen identiteetti alkaa ehkä pikkuhiljaa löytyä, mutta näillä palikoilla on yhä vaikea odottaa suurta menestystä. Edellä mainituista syistä minä en myöskään pysty uskomaan siihen, että pelaajakaupoilla päästäisiin taistelemaan mestaruudesta. Oli miten oli, seuraavista 12 ottelusta 9 on todennäköisiä playoff-joukkueita vastaan, joten on ainakin mielenkiintoista nähdä, miten tilanne etenee. Varsinkin sitten kun Noah saadaan takaisin.