Post-draft-lottery; Farewell Chicago. It was pretty fucking awful knowing you.
On ollut ilo seurata tänä vuonna yhä pelissä mukana olevien joukkueiden peliä; harmittaa tietysti, että niin monelta joukkueelta puuttuu loukkaantumisten takia tähtiä, mutta uusiakin näyttää koko ajan orgaanisesti syttyvän. Hyvin toimivan joukkueen merkki.
Kun katsoo sitä, miten esim. Phoenix tai Atlanta – molemmat joukkueita joissa on kuitenkin isosti scoraavia ja palloa paljon jauhavia selviä ykköstähtiä – koko ajan hyökkäävät koko leveydellään, niin ero siihen, mitä Chicagon peleissä on saanut nähdäkseen, on huima. Näissä jengeissä, jotka pelaavat voittavaa koripalloa, pallonliike on se, mikä liimaa joukkueen kasaan, ja se näkyy yhteisenä tekemisenä yleensä myös puolustuspäässä. Vähintään kolme hyökkäystä (kaksikin voi usein riittää) – niin jokainen joukkueen pelaaja on ollut hyökätessä vähintään kerran kiinni pallossa. Tämä verrattuna siihen, että viimeiset kolme vuotta Chicagossa Lauri vetänyt monta kokonaan pelaamaansa neljännestä ilman yhtään pallokosketusta hyökkäyspäässä.
Pelkkä koriinjohtaneiden syöttöjen tilastointi – joka Bullssin kannalta näytti viime vuonna ihan ok – voi johtaa pahasti harhaan siinä, kun arvioidaan joukkueen pallonliikettä. Sillä koriinjohtavat syötöt voivat yhtä hyvin toteutua vain muutaman joukkueen pelaajan välillä, hyökkäyksestä ja ottelusta toiseen.
Jumalauta jopa Markkasta tasan kaksi kertaa hitaammalle Dario Saricille keskitytään nyt konferenssifinaaleissa pelaamaan useampi ihan oikea tekopaikka, koska ottelun voittamisen kannalta on tietysti eduksi, että ollaan vaarallisia mahdollisimman monella eri tavalla. Näissä peleissä ei vaan näe niitä hetkiä, joita vaikkapa Satoransky on järjestänyt säännöllisesti Markkaselle viimeiset kaksi vuotta; en syötä ainakaan sinulle, vaikka olisit miten paljon minua lähempänä koria. Onhan kyseessä sentään kohtalaisen merkityksetön runkosarjan matsi!
Bullssin puolustuspään ongelmat ovat jo pitkään mielestäni syntyneet ennen kaikkea hyökkäyspäässä. Pelaajien päässä. Eivätkä muutokset joukkueen johdossa tai valmennuksessa tuoneet tähän viime vuonna mainittavaa muutosta.
Ei käy kateeksi Chicagon 'uutta' joukkeenjohtoa ja valmennusjohtoa arpajaisten jälkeen. Mutta ei käy kyllä sääliksikään. Kehnoja valintoja, eri osa-alueilla, monta peräjälkeen, riskejä on otettu, ihailtavaa sinällään, mutta ei ole mennyt oikein nappiin, kun syystä tai toisesta ei olla ensin korjattu niitä ilmeisimpiä puutteita, jotka jumalauta harrastajakin näkee. Niin makaa kuin petaa kai sitten.
Ennen Lauria Cameron Payne taisi olla Chicagon fanien keskuudessa kaikkein parjatuin pelaaja. Valaiskoon Paynen uusi tuleminen Laurinkin tietä. Chicagossa homma ei toimi. Toivottavasti ansaittu arpaonni draft-arvonnassa varmistaa nyt tavalla tai toisella sen, että Lauri pääsee jo ensi kaudeksi johonkin toiseen organisaatioon. Minusta ei haittaisi vaikka henkilökohtaiset statsit eivät sen kummemmin edes kohenisi. Tärkeintä olis löytää oma merkityksellinen rooli jossain joukkueessa, jossa pelataan täyttä 5 vastaan 5-koripalloa. Ainakin se tekisi suomalaiselle koripallofanille Laurin uran seuraamisen jatkossa paljon mielekkäämmäksi.