Vs: Chicago Bulls: aika jälkeen Rosen
raappa sanoi:
Itse uskon, että Markkasesta kehittyy vähintään hyvä runkopelaaja NBA:han.
Hyvä kirjoitus. Minullakin on vähän se käsitys, että korismediassa Markkanen teilattiin osittain sen vuoksi, että paskasta Butler-treidistä saataisiin vielä repivämpiä juttuja aikaiseksi. Simmonsin podcastissa heitetyt jutut olivat jo tosi mauttomia.
Isoimpana kysymysmerkkinä on tosiaan puolustus ja se, miten Lauri pystyy painimaan korin alla. Minä nostaisin tässä esille kyllä sen, että aika harva collegesta tullut 20-vuotias 7-footer on liigaan tullessaan mikään hirmuatleetti. On ihan selvää, että Markkasen pitää saada massaa ja voimaa, mutta tähän on myös aikaa. Lisäksi toisessa päässä kenttää asetelma kääntyy toisin päin - jos Markkasen matchuppina on joku 130-kiloinen korinalustaa dominoiva sälli, niin kuinka pitkään sellainen mies jaksaa juosta Markkasen perässä kolmosen kaarella? Silloin kun Mirotic oli scouttipapereissa vielä "kova heittäjä", hän teki nelospaikalla hyökkäyksessä parhaimmillaan todella kovaa jälkeä kun monestakaan joukkueesta ei tahtonut löytyä hänelle riittävän isoa ja liikkuvaa puolustajaa.
Olen siinä käsityksessä, että Markkanen on myös kohtuu "hyväpäinen" eli hänellä on kova halu treenata ja kehittyä, minkä lisäksi kriittiset puolustusrotaatiot saattavat upota hänen kalloonsa vähän paremmin kuin esim. samalla pelipaikalla hääriviin Portisiin ja Miroticiin, jotka ovat toistuvasti ihan pihalla.
Minäkin uskon, että Markkasesta voi tulla NBA-tasollakin ihan pelimies, jos a) oma motivaatio ja palo työntekoon on riittävän vahva, b) heittotaito ei kärsi lihastreenistä, ja c) hän pääsee mahdollisimman nopeasti rotaatioon sisään (käytännössä tämä edellyttänee sitä että Mirotic tai Portis treidataan, tai että Markkanen on yksinkertaisesti parempi, mitä tuskin rookiekaudella kuitenkaan tapahtuu). Toki joku Markkanen-Portis-etukenttäkin on varmaan mahdollinen, mutta hirvittää ajatella, miten sellaista pyöritettäisiin puolustuspäässä. Mutta jos jotain iloista pitää keksiä Bullsin paskasta organisaatiosta, niin ainakin tämän treidin jälkeen näyttäisi hirvittävän huonolta pitää tätä lottery-kultakimpaletta pelkästään vaihtopenkillä ;D.
Dunnia en minäkään ole seurannut, mutta best case scenario (joka ei välttämättä ole mikään good case tosin) lienee tuossa yhdessä videossa esitetty teoria. Eli että itseluottamus on ollut vähissä kun Thibsin alaisuudessa rookiet ei pelaa ja takaraivossa on hakannut ajatus siitä, että aina kentälle mennessä pitäisi antaa kovia näyttöjä. Toisaalta, 17 minsaa per peli ei ole Thibs-rookielle kovin vähän. Toivon kyllä että Dunn vielä realisoi potentiaalinsa. Jännä nähdä, miten se onnistuu Bullsin pakatulla takakentällä, kun Hoibergin arpakoneesta saattaa tulla vuorotellen 30 minsan pelejä ja DNP:tä.