Koripallo.com

Eteläinen II-divari

totta toden päälle

totta sanoi:
nyt puhut jarkkola sitten taas asiaa. taitaa vain aika harvassa olla ne seurat, joilla on tarjolla joku sopiva tavoite junnuilleen. kakkosdivarissakin on tällä hetkellä kolme hongan jengiä ja lauma sellaisia sisäänpäin lämpeäviä äijäjengejä, joihin on ihan turha a-junnujen lähteä treeneihin kokeilemaan. tällöin pienenpien seurojen ykkösjengit joutuvat tyytymään alempiin divareihin.

toisaalta pääkaupunkiseudulla on mielestäni ihan yleisesti ollut viime vuosina sellainen meininki, ettei seurasta toiseen siirtyminen ole juttu eikä mikään. erityisesti vanhemmissa junnuikäluokissa parhaimmat pelurit menevät isoihin jengeihin pelaamaan. topo ja honka taitaa olla ne pahimmat "pelaajarosvot" tällä hetkellä.

Kakkosessa todellakin on turhan paljon sanoisinko "äijä"joukkueita, näiden joukkueiden tarkoitus on lähinnä olla vuosikymmen sitten vedossa olleiden pelaajien ns."jäähdyttely" joukkueina. Ei siinä sinänsä mitään väärää ole, varmasti hauskaa touhua jätkien kesken mutta koripallon eteenpäin viemisen kannalta huono asia. Vaikka kyse onkin vain kakkosdivarista niin on otettava huomioon että kuilu kakkosesta kolmoseen on huomattavasti isompi kuin ykköseen.
Niin kauan kun Suomen kouluissa ei ole mahdollista harrastaa koulujen välistä kilpaurheilua (muutenkin kuin muutamassa harvassa koulussa) on pelaajien ja koripalloilun kehitys seurojen niskoilla. Jos ei ole haasteita-ei ole kehitystä!
...(hieman sekava mielipide, muta toivottavasti joku pystyy poimimaan edes jonkunnäköistä punaista langanpätkää)...
 
höpön löpö!

totta toden päälle sanoi:

Paskan marjat! Totuus on kuitenkin se, että eteläinen II-divari on Suomen kolmanneksi/neljänneksi kovin sarja. (Voi olla että Läntinen II-div on vielä kovempi.) Sarjan kovuus on juuri näiden "jäähdyttelijöiden" ansiota. En usko että yksikään II-divarin joukkue EI ottaisi rinkiinsä hyvää nuorta peluria, päin vastoin jos tulijoita olisi, olisi ottajia! Nuorten pelurien pitää vain rohkeasti mennä harjoituksiin ja "voittaa" pelipaikka! Joukkueurheilulajit eivät katso ikää. Koripalloa ei todellakaan viedä eteenpäin sillä että asetetaan eri divisioonille ikärajoja! Lajia viedään eteenpäin nimen omaan sillä että eri sarjatasojen välillä on selvä ero. Ja erojen säilyttäminen kyllä vaatii sitä että tällaisia jäähdyttelijäjoukkueita löytyy.
 
hämähäkkimies

Enpä tiedä voiko esim. Kartanon Herroja kutsua sananmukaiseksi äijäjoukkueeksi, mutta kyllä meillä on ollut sellainen linja, ettei jengin treeneihin tulla sekoilemaan ihan noin vaan. Joukkueen kokoonpano koostuu pääasiallisesti ToPossa pelanneista 75- ja 79-syntyneistä pelaajista, jotka nostivat joukkueen kakkoseen nelosdivarista muutaman vuoden kestävässä projektissa silloisen Teamware ToPon pyllähdyksen jälkimainingeissa. Kakkosdivaripaikan hankkiminen oli sen verran vittumaista, että jengiin pyrkiviä karsitaan aika tiukalla seulalla. Pääasiallinen reitti joukkueen kokoonpanoon kulkee ykkösdivarissa pelailevan farmijoukkueen kautta ja yleensä pelipaikasta neuvotellaan pitkään ja hartaasti Ugarissa tai joskus jopa kevätturnauksessa Barcelonassa.

Junnut voivat sitten kokeilla siipiään vaikka kolmosen TomPossa, joka on kyllä tällä kaudella saanut jäädä aivan täysin heitteille ja jatkanee ensi vuonna nelosessa. (Toivotaan, ettei KaHe koe samankaltaista kohtaloa tällä kaudella.)
 
oifg

en tiedä mutta väittäisin ettei es BA suoraan kieltäytyisi uusista tulokkaista pelattuaan puoltoista erää alivoimaa petäjää vastaan kun viidestä jätkästä yksi lensi pihalle kesken kolmannen erän...
 
Ale V.

höpön löpö! sanoi:
Paskan marjat! Totuus on kuitenkin se, että eteläinen II-divari on Suomen kolmanneksi/neljänneksi kovin sarja. (Voi olla että Läntinen II-div on vielä kovempi.) Sarjan kovuus on juuri näiden "jäähdyttelijöiden" ansiota.  En usko että yksikään II-divarin joukkue EI ottaisi rinkiinsä hyvää nuorta peluria, päin vastoin jos tulijoita olisi, olisi ottajia! Nuorten pelurien pitää vain rohkeasti mennä harjoituksiin ja "voittaa" pelipaikka! Joukkueurheilulajit eivät katso ikää. Koripalloa ei todellakaan viedä eteenpäin sillä että asetetaan eri divisioonille ikärajoja! Lajia viedään eteenpäin nimen omaan sillä että eri sarjatasojen välillä on selvä ero. Ja erojen säilyttäminen kyllä vaatii sitä että tällaisia jäähdyttelijäjoukkueita löytyy.

Kyllä. Juuri näin. Olen myös sitä mieltä, että joukkueen sisällä tulee olla sopivasti eri ikäisiä pelaajia. Optimaalinen haarukka olisi kai noin 15 vuotta nuorimman ja vanhimman pelaajan välillä. Näin saadaan kilpailua pelipaikoista ja myös oppi siirtyy isältä pojalle. Parhaiten tämä on mielestäni toteutettu suuresti ihailemassani Petäjässä, jossa nuorin pelaajista ei ole vielä kolmeakymppiä saavuttanut ja vanhin käy mukavasti jo kohti viittäkymppiä. Jatkuvuus on taattu ja sarjassa pysytään kirkkaasti. Ihailtavaa!
 
W1N

totta toden päälle sanoi:
Kakkosessa todellakin on turhan paljon sanoisinko "äijä"joukkueita, näiden joukkueiden tarkoitus on lähinnä olla vuosikymmen sitten vedossa olleiden pelaajien ns."jäähdyttely" joukkueina. Ei siinä sinänsä mitään väärää ole, varmasti hauskaa touhua jätkien kesken mutta koripallon eteenpäin viemisen kannalta huono asia. Vaikka kyse onkin vain kakkosdivarista niin on otettava huomioon että kuilu kakkosesta kolmoseen on huomattavasti isompi kuin ykköseen.
Niin kauan kun Suomen kouluissa ei ole mahdollista harrastaa koulujen välistä kilpaurheilua (muutenkin kuin muutamassa harvassa koulussa) on pelaajien ja koripalloilun kehitys seurojen niskoilla.  Jos ei ole haasteita-ei ole kehitystä!         
...(hieman sekava mielipide, muta toivottavasti joku pystyy poimimaan edes jonkunnäköistä punaista langanpätkää)...

Huvittuneena seuraan keskutelua. Vaikuttaa siltä että Keravalla tai muualla "Vantaalla" ottaa ns. pelimiehiä pattiin että Helsinginseudulla on varsin paljon pidempi koripallokulttuuri. Ehkä se saattaa olla syy siihen, että nuoret haluavat siirtyä kunnollisen´systemaattisen valmennuksen alle ja kehittyä.

Itse olen aina ihmetellyt, miksi aina maakunnissa valmentajat ovat enemmän huutavien puliukkojen näköisiä kuin itse puliukot pääkaupinkiseudulla ja usein hajukin on on samanlainen. Kysynkin, että miksi kukaan itseään kunnioittava vanhempi pelaajaa sellaiseen "valmennukseen" päästäisi.

Urheilu on kovaa antaumuksellista työtä ei suunsoittamista!
--------------------------------------------------------------
Missä on ne kaikki lahjakkaat juniorit II-divarista? Voi olla, että II-divarin taso on niin huono (jos kerran sitä johtaa selaiset seurat kuin Kori-80, joka vielä treenaakin tosissaan ja pelin taso on noin huonoa?????), kaikki lupaavat juniorit pelaavat ylemillä tasoilla....
 
Jarkkola

W1N sanoi:

Pari juttua W1N:lle.

1) En millään jaksa uskoa, että "äijäjoukkue" -aihe olisi nostettu esiin Kerava - Vantaa -alueelta. Ainakin itse olen sitä mieltä, että etelän kakkosen taso tippuisi dramaattisesti, mikäli seniorijoukkueet Petäjä, LePy ja Superit kammettaisi pihalle. Niin kauan kuin kyseiset joukkueet kakkosessa pelaamalla säilyvät, kuuluu paikka heille. Toisaalta Supereiden tämän kauden menestys osoittaa, että kakkosen pelureiden keski-ikä saattaa lähitulevaisuudessa tippua ihan "luonnollisen poistumankin kautta".

2) "Maakuntakoutsien" ulkoisen olemuksen vertaaminen Stadin puliukkoihin on mielenkiintoinen pointti. Ilmeisesti Helsingissä on paljon "David Beckham - look a like" pultsareita. En tiedä mihin empiirisiin tutkimuksiin näkemyksesi perustuu, mutta mun mielestä niin Karkkilassa kuin Keravallakin koutsit on suorastaan kiiltokuvapoikia ja muutenkin mukavia kavereita.

3) Siitä olen täsmälleen samaa mieltä, että urheilu on kovaa ja antaumuksellista työtä - jossa valitettavasti ei aina selvitä ilman suunsoittoa. Sitä paitsi W1N -> tämän sinun läppäsikin, johon tässä vastailen, on joiltakin osin nimenomaan sitä suunsoittoa.

4) Kaikki suurimmat junioirilupaukset on kerätty ympäri Suomea Playboys-nimiseen joukkueeseen, joka on osa Espoon Hongan organisaatio. Playboys on muuten tällä hetkellä kolmantena tässä etelän kakkosessa, jota Keravan Kori-80 johtaa, kuten mainitsit.

5) Juttusi olisi pääosin aika asiallinen, mutta muutama näkemyksesi jurppii siinä määrin, että tähän loppuun tyydyn toteamaan: LIPSUTA W1N LAPASEES.
 
Wonderer

Eniten huvittaa se, että joku ihan tosissaan pitää menestymistä jossain A-poikien alueellisessa I-divarissa, jossa esim. Hongalla, Topolla ja Namikalla pelaa joukkueet, joiden pelaajat ei mahdu ykkösjengiin, jonakin meriittinä tai ainakin kohtalaisena suorituksena.
Siis ihan oikeesti! Jos mun junnuvuosina me oltas jouduttu kyntämään ykkösdivaria joku kausi niin eipä ois hirveesti mieltä lämmittäny. Niin että go Kervo vaan.
 
trnth

Wonderer sanoi:
Eniten huvittaa se, että joku ihan tosissaan pitää menestymistä jossain A-poikien alueellisessa I-divarissa, jossa esim. Hongalla, Topolla ja Namikalla pelaa joukkueet, joiden pelaajat ei mahdu ykkösjengiin, jonakin meriittinä tai ainakin kohtalaisena suorituksena.

Hongan I-divarijengin nimi jo kertoo paljon: Honka 4
Jos Keravalla ollaan tyytyväisiä siihen, että A-pojat saavat pelata muiden seurojen kakkos-, kolmos- ja jopa nelosjoukkueita vastaan, niin hyvä, mutta turha sillä on kauheasti kehuskella.
 
Kierros 17

12. 2. 2005
KaU -- Kelohonka 15:00 Karkkilan liikuntahalli
Putoamis kappailua ajatellen mielenkiintoinen ottelu. Kotonaan kova Karkkila pääsee yhden viikonlopun ylimääräisen levon (ToPoLa luovutus) jälkeen taas tositoimiin. Onko tämä etu vai näkyykö pelaamattomuutena? Joka tapauksessa Karkkilan on rypenyt pohja mudissa WB voiton jälkeen, kun taas Kelohongalla on hyvä nousukunto päällä. Edellinen kohtaaminen 10 pistettä Kelohongalle. Vaikea veikattava. Karkkila voittaa kotiedunturvin.

KaHe -- Petäjä 19:50 Munkkiniemen Yhteiskoulu
KaHe on palannut kuolevaisten joukkoon menetettyään Virtasen takaisin ToPoon. Tosin voittamisen halu Herroilla on varmasti kovempi kuin Petäjällä, koska myös tällä ottelulla on merkittävä rooli putoamis taistelussa. Petäjä vienee ottelun.

ToPoLa -- Kori-80 17:15 Lauttasaaren Yhteiskoulu
Ei spekuloida. Ei merkitys koko ottelulla. Ei edes nousukarsintojen takia, koska Keravahan ei tätä peliä häviä.

Superit -- WB 14:20 B-Kisahalli
Merkittävä ottelu puhutaan sitten karsinnoista ylös tai alas päin. Totuus on kuitenkin se, että WB voittaa helposti, ellei ihmeitä tapahdu.

13. 2. 2005
BA NMKY -- Playboys 13:30 Malmin palloiluhalli
Mielenkiintoinen kärkiottelu, jolla on suuri merkitys tulevia nousukarsintoja ajatellen. BA:n pojat tuskin haluavat suosiolla hävitä tätä ottelua, vaikka heillä ei varmaan tavoitteena karsinnat olekkaan. Itseään nuoremmille kun ei koskaan ole mukava hävitä. Uskon kuitenkin, että Playboyssien ryhmä hakee pisteet MPH:sta, etenkin kun heidän pelinsä on viime aikoina kulkenut hyvin. Kuitenkin niukasti.

WB -- Amiraali 13:30 Kallahden liikuntahalli
Wartin tupla kierros ei aiheuttane pään vaivaa heille, vaan rutiini suorituskin riittää kotivoittoon. Toki Amiraalilla on suunnaton tarve voittaa ottelu jos haluaa pelata vielä ensi vuonnakin II -divisioonaa. Ei auta WB:lle

Toivottavasti tämä analyysi (minun mielipiteitä) palauttaa keskustelun takasin asialinjalle... ainakin enemmän asialinjalle.
 
Jarkkola

Kierros 17 sanoi:
Toivottavasti tämä analyysi (minun mielipiteitä) palauttaa keskustelun takasin asialinjalle... ainakin enemmän asialinjalle.
Count me in asialinjan suhteen.

Nämä kierrosennakot ovat olleet mielenkiintoista luettavaa - ja olettamukset ovat useasti myös osuneet oikeaan.

Kiitos laatijalle ja jatka samaan tyyliin.
 
Kummastelija katsomosta

Sitten kysymys wartille.. Ihmettelen että kun teidän seuranne a-juniorit pelaavat a-poikien sm-sarjassa,niin miten heistä kukaan ei mahdu pelaamaan miesten edustusjoukkueessa?
Ja sitten vielä miten wartti keskittyy peluuttamaan tällä hetkellä kautta koko joukkuetta eikä tiukoissa peleissä pelaavaa kahdeksikkoa(l.heinonen,a.heinonen,romppainen,j.forrström,hänninen,paramo,k,forrström,k.forsman) .. Karsintoja ajatellen..
 
ei keravalainen

Kerava pärjää/on pärjännyt tasan yhden miehen takia! Jokainen voi itse päätellä kuka hän on. Vinnkinä, että kaveri on näkemäni mukaan vielä pahasti keskenkuntoinen!
 
Dirk

Tossa aikaisemmin puhuttiin Keravan koutsista. Mun mielestä se on kuitenkin ihan hyvä koutsi. Ei se nyt ihan hirveästi koripallosta ymmärrä, mutta sen se ymmärtää että pallo on pelattava Haanpäälle viivan taakse ja pistettävä kädet ristiin. Eikä II-dirren koutsin tarvitse olla mikään Bekham. Se on jo ihan riittävää, että Keravan ostarin Prismasta on haettu jotain kahisevaa, joka pestään vähintään kuukausittain, eikä vain käännetä toisinpäin niinkuin jotkut vanhan polven keravalaiset tekevät.
 
Jarkkola

Epävirallisia mutta luotettavista lähteistä saatuja tuloksia:

Superit - WB 72-81 (34-36).
ToPoLa - Kori-80 66-88 (32-51).

Miten kävi Karkkilassa ?
Kumpi voitti Munkkiniemessä ?

Entä saako BA Namika huomenna Pleikkareita vastaan kunnon porukan kasaan ? Syksyn Tapiolan vastaavassa kohtaamisessa Rattopoikia vietiin kun mätää kukkoa ja perästä tuli pässi naru kaulussa.

Kevättä kohden tultaessa on kuitenkin moni asia muuttunut, sillä viime aikoina BA on itse ollut aivan vietävissä ja Playboys taasen laittanut kaikki nippuun. Etelän kakkosessakaan ei taida enää pelkkä kaverihenki kantaa kovin pitkälle...
 
Karkkilassa

Karkkila hävisi Kelohongalle kirjaimellisesti kovan väännön jälkeen niukasti. Jännä peli oli, sääli lopputulos. Välillä taisi olla jopa lyöminen lähellä?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös