Vs: Eteläinen II-divari
hamahakkimies sanoi:
2. | HyPo | (8-3) | LWWWW | Joulunajasta selvinneet ossut avasivat kevätkauden voittamalla WB:n tiukassa vierasottelussa, jossa... |
Jäi alkuviikosta tämä ottelu raportoimatta, lähinnä keskimääräistä suuremman ***utuksen takia. Mutta Hypon sivuilta onneksi näköjään löytyy varsin kattava raportti, johon ei juuri jää täydennettävää. Muutama huomio/korjaus/täydennys kuitenkin:
-Lauseeseen "
Onneksi esimerkiksi Jozef Valek säilytti hyvin malttinsa vaikka häntä puolustettiin korin alla kahden tai kolmenkin miehen voimin." on lipsahtanut kirjoitusvirhe, sillä sen oikea kirjoitusasu olisi "Onneksi esimerkiksi Jozef Valek säilytti hyvin malttinsa, eikä hän lyönyt kuin kerran noin 40cm itseään lyhyempää pelaajaan normaalissa transition-tilanteessa päähän, vaikka häntä puolustettiin korin alla kahden tai kolmenkin miehen voimin.". Itseäni jää vähän mietityttämään, että jos nyt säilyi maltti hyvin, niin minkälaista on meininki jos pinna pääsee palamaan? Ja jos puolustaminen kahden tai kolmen miehen voimalla on ilmeinen syy maltin menettämiseen, niin esimerkiksi rumia virheitä ei kannata varmaan edes koittaa? (Muiden kuin Finellin)
-Lauseen "Viimeinen jakso oli sitten molemmilta joukkueilta uhrautuvaa puolustamista, missä yhtään koria ei annettu ilmaiseksi." muotoilisin mieluummin tyyliin "Viimeinen jakso oli molemmilta joukkueilta käsittämätöntä skeidaa, jossa palloa ei olisi saatu koriin vaikka kumpikin joukkue olisi vetänyt lay-uppia omassa päädyssään. Korin antaminen ilmaiseksi olisi tarkottanut pelaajan nostamista Pekkaniskalla korin viereen, josta pallon voisi kahdella kädellä tyrkätä renkaan läpi.
-"HyPo ei herpaantunut tuomarilinjasta ja kovasta käsille hakkaamisesta." ei ihan täysin pidä paikkaansa, sillä Turusen valitus kuului ajoittain suotuisassa myötätuulessa Vartiokylän Lahden yli Puotilaan ihan selvästi ymmärrettävänä. (kaiken kaikkiaan Wartti lieni "yllättäen" kuitenkin se enemmän tuomareille itkenyt joukkue).
-En edes lähde kommentoimaan sanajonoa "Turunen kuitenkin tsemppasi Wartin Tero Ollilaa sen verran..". Kukin tulkitkoon sen haluamallaan tavalla.
Ja muutamia sekalaisia huomioita.
-Jukka Rajamäeltä helvetin kova peli. Nuorella kaverilla on hämmästyttävän hyvin "paketti kasassa" ainakin hyökkäyspäässä. Heittää, ajaa (hyvä lähtö sekä pomputuksesta että pallo kädessä), postaa, you name it. Oli ajoittain varsin pitelemätön.
-Valekin kädet.
-Odotukset hidastuvasta talouskasvusta heijastuvat välittömästi Vuosaaren "Hornankattilaan", jossa lämpötila on säästösyistä laskettu kahteentoista asteeseen.
-Varsin kieroutunut tilanne syntyy, kun tuomari viheltää kerrankin sen vihellyksen, jota aina toivot vihellettävän (ajon vauhdin pysäyttäminen alakäden ***tumaisella hand-chekillä ilman että edes yrität päästä jaloilla kunnon asemaan), ja vihellys tulee just sua vastaan. Ei tiedä purnaisiko vai taputtaisiko.... Anyway, Seppo, se oli helvetin hyvä vihellys. Lisää noita, sulta ja kaikilta kolleegoiltasi! Ja vähemmän vihellyksiä siitä, jos joku on nanosekunnin "myöhässä" yrittäessään oikeasti saada roppansa siirrettyä oikeaan asemaan ennen kontaktia.
-Wartti tuntuu kärsivän kohtuuttoman paljon yhdestä nimeltämainitsemattomasta hiipparista, joka tuntuu olevan läsnä lähes puolissa Wartin kotiotteluissa. Vieraskentillä häntä tapaa harvemmin. Kyseinen taistelija tuntuu kerta toisensa jälkeen pilaaman Wartin ottelut. Jossain vaiheessa peliä tulee aina vaihe, yleensä varsin lopussa, jossa mitä tahansa hän tekee, niin aina hyötyjänä on vierasjoukkue. Suoritukset ja päätökset ovat niin käsittämättömiä, että kukaan salissa ei tunnu tietävän mitä tapahtui (ja miksi). Kummallista änkytystä tulee selitykseksi, jos joku kysyy selitystä tapahtuneelle. Wartin joukkueessa ja kotiyleisössä alkaa näkymään merkkejä siitä, että aina kun hän saapuu paikalle, fiilis tipahtaa samantien hieman. Vaikka hänellä varmasti on velvollisuus tulla paikalle, niin pelit tuntuvat menevän aikalailla sujuvammin kun hän ei ole paikalla.... Mutta ei mulla kyllä ole oikein muuta puolustelua/selitystä kuin se, että pelituntuma on vähän kateissa kun en ole päässyt tarpeeksi treenaamaan, ja itseluottamuskin on sen seurauksena alkanut vähän rakoilla. Kyllä tää tästä vielä lähtee!