Koripallo.com

Eteläinen II-divari

Viestejä
240
Vs: Eteläinen II-divari

Kelohonka palaa täksi kaudeksi miesten 2. divarin etikettiin kuuluvaan hyvään otteluraportoinnin käytäntöön kotiotteluidensa osalta niiltä osin kuin allekirjoittanut pystyy otteluihin osallistumaan. Pahoittelen edelliskaudella vaivannutta laiskuutta tällä osastolla.


Kelohonka-FC Passe 79-71 (16-14, 23-19, 29-20, 11-18)

Lähtökohta: Molemmilla joukkueilla alla tappio kauden avauksesta. Kuntokäyristä oli mahdotonta kuitenkaan sanoa mitään etukäteen. Kelohonka hävisi kohtuu hyvällä "kauden ekalla" pelillä Panttereille, joka oli puolestaan hävinnyt sarjaan nousseelle TomPolle ihan pystyyn. Passe puolestaan oli forumilta luetun mukaan avannut kauden löysin rantein UJ Äitiä vastaan ja ollut höveli tarjolla ollutta kahta sarjapistettä kohtaan. Varmaa oli, että kummatkin joukkueet halusivat pois nollakerhosta.

Pelin kulku:
Passe avasi pelin ominaiseen tapaansa liikuttamalla palloa hyvin mieheltä toiselle ja lopulta vapaa heittäjä löytyi. Kelohonka puolestaan takkusi ensi minuuteilla heittonsa kanssa ja Passe meni nopeasti viiden pinnan johtoon. Kelohonkaa piti erän alussa mukana Tommi Suominen kovilla henkilökohtaisilla suorituksilla. Erän vanhetessa Kelohongan drive-and-kick hyökkäys rupesi toimimaan ja Kalle Naapi tikkasi vapaista paikoista kolmosia naruihin. Naapin yhdeksän pisteen avittamana Kelohonka nousi erän lopuksi johtoon.

Toisessa ja kolmannessa erässä Kelohonka tiivisti selkeästi puolustustaan, minkä johdosta Passen heittäminen vaikeutui. Ohiheitoista seuranneista levypalloista Kelohonka juoksi nopeilla hyökkäyksillä laajalla rintamalla helppoja kuppeja. Kolmannessa erässä Kelohongan johto oli parhaimmillaan jo 17 pisteettä. Erän päätöskori kuvasti Naapin hurjaa heittovirettä: kahden puolustajan edestä fade-away kolmonen, joka kuoleentui takarautaan ja putosi koriin.

Neljännessä erässä Passe viritteli vielä kiriä ja nousi parhaimmillaan vielä viiden pisteen päähän etenkin Sami Ketomaan kovilla kolmosilla. Passen muun joukkueen heittotarkkuus ei kuitenkaan väsymyksestä johtuen ollut kohdillaan ja Kelohonka pystyi pitämään eron loppuun asti vapaaheitoilla huolimatta kohtuullisen surkeasta vapariprosentista.

Kulminaatio: Toisen ja kolmannen erän puolustuksen tiivistymisen myötä Kelohonka sai puolustuslevypalloja ja pystyi juoksemaan nopeita hyökkäyksiä Passea vastaan. Kolmannessa erässä saavutettu 15 pisteen johtoasema ei ollut varsinaisesti uhattuna viimeisessä erässä, koska Passen kapeamman kahdeksan miehen kokoonpanon heittotarkkuus huononi (Ketomaata lukuunottamatta) loppua kohti. Naapi oli myös aika hyvä.

Maininnat:
-Kelohongasta Kalle Naapi oli pelin ehdoton MVP. Naapin kolmosilla Kelohonka pysyi mukana ensimmäisen erässä alussa ja yleisesti suorittaminen oli vahvaa koko pelin ajan.
- Kelohongan Marcus Mattila pelasi myös tehokkaan kauden avauspelin
- FC PAssen Sami Ketomaa oli vierasjoukkueen ehdottomasti paras pelaaja. Uskomattomia korkean kaaren kolmosia, joista (muistaakseni) kahdesti tuli lisäksi bonusvapari päälle. Ihan joviaalin oloinen pelimies noin muutenkin.

Pisteet:
Kelohonka: Naapi 23, Mattila 19, Suominen 7, Kivistö 7, Zitting 6, Keskisaari 4, Laukkanen 4, Holst 4, Koivisto 3, Sorri 2

FC Passe: Ketomaa 23, Parviainen 16, Hiltunen 14, Olki 6, Urpola 4, Riikonen 4, Muhonen 4, Saarikoski -
 
Viestejä
1 080
Vs: Eteläinen II-divari

EI,Zittingi tulee taas Porvooseen avautumaan kun pelaavat räppiä vastaan.Pitänee varustautua kypärillä ja vahvoilla tuomareilla,muuten saattaa käydä kylmät.
 

Juu..

Vs: Eteläinen II-divari

hamahakkimies sanoi:
Ilmeisesti eilen pelattiin ottelu UJ Äiti - Kelohonka.

Osaisiko joku fiksumpi kertoa, kuinka tuossa kisassa kävi?
70-79 Kelolle.
 
Viestejä
3
Vs: Eteläinen II-divari

Viiteten edelliseen tulokseen. Zitting oli ottelussa liekeissä! Tehot n. 20/15 ja vastustajalle n.10 hankittua virhettä.
 
Viestejä
7 486
Vs: Eteläinen II-divari

Eteläisen kakkosdivarin "Power Ranking" (vko 2)

1.
hnmky.jpeg
UJ Äiti(2-1)WWLÄiti taipui kotikeittiössään Kelohomppeleiden edessä, mutta saa tästä huolimatta pitää rankingin kärkipaikan. Tämänviikkoinen piikkipaikka irtosi siis kuitenkin enemmänkin luovutuksella (kunnollisten haastajien puutteessa) ja ensi viikolla sarjaa johtanee joku toinen M2D-perheen jäsen.
2.
honka.jpeg
Kelohonka(2-1)LWWEnsin kaatui Passe ja sitten (Herrojen hallitukselle joskus Barcelonassa antamansa sanallisen lupauksen rikkonut, mutta silti Ranking-Raijan henk.koht. suosikki) Seta-Heikki liekitti Mutsin nurin. Valitettavasti Kelohomppelit olivat viimeviikkoisessa rankingissa niin alhaalla, ettei joukkuetta kehtaa paljoa tätä ylemmäs nostella.
3.
topo.jpeg
TomPo(2-0)WWEi pelejä sitten viime rankingin, mutta Tompan Pojilla on huomenna FC Passea vastaan erinomainen sauma hankkia vähän lisäkannuksia mahdollista rankingin kärkipaikkaa ajatellen.
4.
fcpasse.jpeg
FC Passe(0-2)LLPelkkää joukkueen nimilistaa tihrustamalla tuntuisi käsittämättömältä, että Passen kaltainen joukkue jatkaa vielä ilman sarjapisteen sarjapistettä. Jos joukkueen otteista pitäisi pitää keksiä jotain positiivistia: UJ Äitiä vastaan ikään kuin yhdellä piilarilla vetänyt Ketomaa löysi jo jonkinlaisen jyvän Kelohonka-ottelussa. Tästä huolimatta tappio on tappio ja Passe vyöryy karanneen jalkapallon lailla alas ranking-rinnettä.
5.
honka.jpeg
Petäjä(1-1)WLKauden ensimmäisellä viikolla ylettömästi hypetetyt Koukkupolvet taipuivat juuri ja juuri sen verran kyykkyyn, että pystyivät jättämään p*sk*isen merkin korin alle PUS-Basketia vastaan. Surkuhupaisan tapauksesta tekee se, että ensimmäisen kierroksen jälkeen joku Petäjäisistä oli valmis tuomitsemaan Räpän M3D-kadotukseen, koska "joukkue pelaa kuudella". Ei tosiaan näin.
6.
pantterit.jpeg
Pantterit(1-1)LWEi pelejä sitten viime rankingin.
7.
tkk.gif
PUS-Basket(2-0)WWVoitettuaan kaksi ensimmäistä otteluaan (Härät ja Petäjä vajaalla) Polyteekkarit ovat kovassa nousujohteessa. On erittäin mielenkiintoista nähdä, kuinka PUS-Basket pärjää lauantaina MYK:ssa Kartanon Herrojen vieraana. (KaHessa taitaa nimittäin pelata muutamia pelaajia, joilla on ainakin ensimmäiset peruskurssit suoritettuna TKK:lla ja kokemusta kaikista pertinteisistä "skepseistä" ja "jäynistämisistä".)
8.
topo.jpeg
KaHe(0-1)LEi pelejä sitten viime rankingin, koska Pressankin mielestä Räpän kaudenavausristeily osoitti ns. hyvää M2D-meininkiä.
9.
puhu.jpeg
KasPa(1-1)WLEi pelejä sitten viime rankingin.
10.
hypo.jpeg
HyPo(1-1)LWEi pelejä sitten viime rankingin.
11.
hnmky.jpeg
Härät(0-2)LLEi pelejä sitten viime rankingin.
12.
tarmo.jpeg
Räppä(0-1)LRäppäkäpälät olivat kuulemma saaristoristeilyllä viime viikonloppuna. Hyvää M2D-meininkiä!

Nousussa: Kelohonka, PUS-Basket

Laskussa: Petäjä, FC Passe

powerranking02.png
 
Viestejä
7 486
Vs: Eteläinen II-divari

TomPo vei eilen Passea noin 26 pisteellä.

Ottelun alkaessa Passen seitsikko ei ollut vielä oikein lämmittellyt. Vastaavasti TomPon aloitus koostui enemmän tai vähemmän liigaringin pelaajista (Liiga-Jomi Suhonen, Pounds, Kyllönen, Rainamaa, Sandberg). TomPo-coach ja sunnuntain Tarmo-dokkarissakin cameon tehnyt peluutti kovimpia pelimiehiään käytännössä koko ekan ja kolmannen jakson, jolloin eroa syntyi. Ekalla tauolla 11 TomPolle, sitten Passe nousi "jonkun Pasin" heitoilla takaisin peliin ja tasoihin. Kolmannella jaksolla "liigapojat" palasivat kehiin kiskaisivat 20 täppää eroa ennen kuin mustikkatassua kerkesi sanoa ja vika jakso oli turhaa pelailua.

Passen effortti oli kyllä yksi löysimmistä, mitä olen ikinä nähnyt ja olen sentään aikoinani pelannut aikamoisten Anti-Duracell-pupujen kanssa. Puolustuksessa kukaan ei edes harkinnut yrittämistä (no ok, Urpola kerran tai kaksi) ja vastustajaa yritettiin lähinnä naruttaa huonosti koordinoidulla paitsioansalla. "Tsemppaaminen" tarkoitti toisille huutamista. Jossain vaiheessa joku hermostui sen verran toisten "tsemppaamisesta", että käski toisten tulla itse pelaamaan ja meni vaihtoon. Hyökkäyspäässä rentoa seisoskelua ja löysiä taaksepäin nojailevia feidareita. Parviainen juoksi pari nopeaa, mutta huonolla prosentilla. Valtaosa miehen karkuunjouksuista nimittäin johti vastustajan hyökkäysribaan ja helppoon koriin. Hiltunen oli varjojen mailla kolme ekaa jaksoa, mutta piristyi sitten heittämään pari kaarta sisään. Muuten eroa olisi tullut "joku nelkyt".

Varapressa Heikkilä kommentoi peliä jotenkin seuraavasti:"Aivan läpipaska matsi. Jos ne kahvion munkin eivät olisi niin &%¤/#"¤%:n hyviä, olisi ollut ihan täysin hukkareissu. Ens kerralla mä otan kahviosta kahvin ja yhden varman eli sellaisen törkeän hyvän mustikkatassun ja sitten kokeilen jotain sellaista puustia siihen kylkeen. Koska Passella on seuraava kotipeli? Vai pitäiskö meidän ottaa munkkikahvit ennen maanantain treenejä? Joku pari munkkia... Mitä sulla muuten on huomenna perjantaina? Jos menis Märskyyn kahville?"

Sanomattakin lienee selvää, että Mäkelänrinteen uintikeskuksen kahvio on tarjoilultaan kaikkien aikojen paras M2D-puffetti. Silkkaa M2D Hall of Fame -tasoa.
 

Manute

Vs: Eteläinen II-divari

..Vai että tommonen on nousijajoukkue Tompo. FC Pussy nyt ei koskaan oo ollu se koviten tsemppaava
jengi, vaan lähinnä omista heitoistaan kiinnostuneita(Poislukien Urpola) itsekkäitä yksilöitä.
Mutta mitä ilmeisimmin Tompo on sitten se toinen ääripää, ärsyttäviä tsemppaajia koko sakki.. Damn!
 

analysis

Vs: Eteläinen II-divari

Siis pakko sanoa, että onhan tuo TomPon tämänhetkinen nippu kaiken kaikkiaan aika kovaa kamaa M2D:hen --> Esimerkiksi Pounds vääntää aina silloin tällöin 20 pinnaa liigassakin...
 

Jorma Erä

Vs: Eteläinen II-divari

analysis sanoi:
Siis pakko sanoa, että onhan tuo TomPon tämänhetkinen nippu kaiken kaikkiaan aika kovaa kamaa M2D:hen --> Esimerkiksi Pounds vääntää aina silloin tällöin 20 pinnaa liigassakin...

Toden totta. Ja kaiken lisäksi varmaan Kaminen ottaisi liigajengiin Kyllösen sata kertaa mieluummin, jos vain olisi mahdollista vaikka skoraamisessa Pounds on kyllä parempi. Ihan hyvä sinällään, että nämä ToPon nuoret sällit pääsevät pelaamaan aikuisten pelejäkin.
 
Viestejä
5 781
Vs: Eteläinen II-divari

Jorma Erä sanoi:
Toden totta. Ja kaiken lisäksi varmaan Kaminen ottaisi liigajengiin Kyllösen sata kertaa mieluummin, jos vain olisi mahdollista vaikka skoraamisessa Pounds on kyllä parempi. Ihan hyvä sinällään, että nämä ToPon nuoret sällit pääsevät pelaamaan aikuisten pelejäkin.
Panes nyt meitä metsäläisiä avittaen: miksei Kyllöstä saada liigajengiin? Opiskelut kenties, vai missä mennään? Onhan se nyt aika törkeää mennä pyyhkimään Passellakin lattiaa.
 

law

Vs: Eteläinen II-divari

ToPon matseissa jaettavan kausijulkaisun perusteella Kyllönen opiskelee oikiksessa. Liekö vaikuttanut päätökseen?
 

jakethesnake

Vs: Eteläinen II-divari

Seurustelee tositarkoituksella, ja siksi ei riitä aikaa korikselle. :)
 

Tiski

KaHe - PUS

KaHe voitti tasaisen ottelun jotain 6. KaHe antoi pussin juosta lay-upeja, pus antoi kahen heittää kolmosia. Harvoin toimiva konsepti, mutta jompi kumpi voittaa aina, tällä kertaa kahe.
 

Sauli ja Riku

Vs: Eteläinen II-divari

Sauli ja Riku olivat unohtaneet Valekin peliasun kotiin, joten Pontevan poikien pituus ei riittänyt koukkuja vastaan. Koukuilla kehissä seitsemän ja pelaajavalkku. Seitsemästä tippui yksi Manner ekalla jaksolla, mutta puoleenväliin tehty parinkymmenen ero saatiin pidettyä loppuun asti. Ponteva ilmoitti itsensä myös putoamiskarkeloihin, vaikka Valekin kanssa kotona hoidetaankin muutama arkipeli.
 
Viestejä
421
Vs: Eteläinen II-divari

Kaspalakit-Härät 92-74 (52-42)
Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kautensa heikosti, joten ainakin Kaspalakit päätti ryhdistäytyä ennätysyleisön edessä. Nilkkavaivastaan ilmiselvästi parantunut Jansas murjoi ja tsemppasi alussa kovilla tehoilla ja pallo liikkui muutoinkin Kola-Kallen oppien mukaan. Härkien joukkue on täynnä ihan kelvollisia kuudensia miehiä, sillä joukkueesta ei erottunut edukseen sattumia lukuunottamatta kukaan. Hyvällä heittopelillä Härät kuitenkin sinnitteli puoliajalle kannoilla.

Kolmannella jaksolla junnut (Savolainen ja Kokkola) naputtivat ripeästi 11 pistettä ja ottelu oli taputeltu. Ottelun olisi voinut tässä vaiheessa lopettaa, sillä taso romahti tämän jälkeen roimasti. Härät viskoi kuulaa ilmaa kun kori näkyi ja huilasi väsyneitä jalkojaan puolustuksessa. Kaspa hyökkäsi tuttua 5 sekunnin freelance-paskaa, joista puolet päätyi menetykseen, ohiheittoon tai ohimenneeseen ajoon (ja käsien levittelyyn tuomarin edessä).

Kaspa: Vuorela 0, Riihimäki 8, Virtanen 19, Savolainen 8, Michelsen 6, Jansas 25 (MVP), Wessaman 14, Kokkola 11, Kurki 2.
Härät: Pulkkinen 11, Laakso 10, Nummelin 2, Valkama 14 (MVP), Nieminen 9, Goussau 9, Perälä 7, Tiihonen 6, Haliseva ja Erkinheimo paikalla.

Härät ilmoittautui illan otteillaan putoamiskarsintoihin. Yleensä M2D-joukkueella on joku vahvuus (taktiikka, tsemppi, muutama tähti, kettumaiset kotipeliajat ym.). Härillä on vain 10 kelvollista kuudetta miestä.

Kaspalakeilla nostivat ensimäistä kertaa rintansa rottiingille junnut, jotiden heittotaito on vähintään riittävää tälle tasolle. Vielä kun pojat oppivat koukkimisen, kalastelun ja röyhkeyden, alkaa tulosta syntyä. Veteraaneilla oli ensimmäistä kertaa ryminää otteissa, joten tiivistettynä: unelma ykkösestä elää taas!
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös